Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuntalaisaloite kerää nimiä Vesilahdessa - Pyhäjärven rantaan suunniteltu asuinalue ei miellytä kaikkia

Aloitteen laatijat haluaisivat säilyttää Lammasniemen ulkoilu- ja virkistyskäytössä.

Kuntalaisaloite: Ulvilan veden laatu surkeaa, kuntalaiset vaativat toimia

Aloitteen mukaan vesi on niin huonolaatuista, että muun muassa kodinkoneet kärsivät siitä.

Luvian Tasalan mäkeen halutaan kuntoportaat

Eurajoelle on jo suunnitteilla toiset kuntoportaat Riikon puiston viereen.

Kitee hankki rantakentän tarpeisiin maata

Ostettu alue muuntuu rantakentän parkkipaikaksi.

Tammelan Yhtenäiskouluhanke kohdannut vastustusta

Kuntalaisaloite vaatii, että hanke keskeytetään.

Koulusuunnittelu käynnissä Ähtärissä – lukio saattaa muuttaa pysyvästi Tuomarniemelle

Jos toisen asteen koulutus päätyy Ähtärissä kokonaan Tuomarniemelle, keskustaan rakennettaisiin koulutilat vain peruskoululaisille.

Keminmaan kunnanhallitus: kunnantalon remontista ei tule järjestää kansanäänestystä

Perusteluiden mukaan kuntalaisia on jo aikaisemmin osallistettu kuntalaiskyselyllä ja infolla.

Ruonan kiistakaava läpäisi Naantalin kaupunginhallituksen

Suunnitelma mahdollistaa liikerakennuksen rakentamisen osaan Tallipuiston metsä- ja kallioaluetta.

Alavuden kaupungintalon purkupäätös pitää

Kuntalaisaloitteessa rakennus olisi haluttu kunnostaa eikä purkaa.

Veden ja lämmön myyntiaikeet hiertävät Ähtärissä – valtuutettu: "Suorastaan raivostutti se, että koulujen rakentaminen ja kunnallisen yhtiön myynti asetettiin rinnakkain"

Ähtärissä on kerätty ovelta ovelle kaupunkilaisten nimiä energia- ja vesiyhtiön myymistä vastustavaan kuntalaisaloitteeseen. Aloitteen on allekirjoittanut tähän mennessä noin 1400 henkilöä.

Toinen kerta toden sanoo – Keminmaan valtuusto käsittelee aloitteen kunnantalon remontista

Kuntalaisaloite etenee kunnanvaltuuston käsiteltäväksi, koska sen on allekirjoittanut yli neljä prosenttia kunnan asukkaista.

Pienten koulujen lakkautusuhka poiki nimienkeruukampanjan Oulussa – kolmessa päivässä jo lähes tuhat allekirjoittanutta

Taustalla on Perlaconin laatiman talousselvityksen ehdotus, että Sanginsuun, Keiskan ja Pikkaralan koulut lakkautetaan.

Sisäilmaongelmaisen kunnantalon kohtalosta riita Keminmaassa – valtuusto pitää kiinni remontista, kuntalaisaloitteella vaaditaan kansanäänestystä

Keminmaassa käydään edelleen kiivasta keskustelua siitä, pitääkö kunnantalo peruskorjata vai ei.

Kuntalaisaloite ei saanut pysäytettyä kunnantalon remonttisuunnitelmia Keminmaassa – kunnanhallitus torppasi aloitteen etenemisen valtuustoon

Kunnanhallitus päätti tiistaina, että kunnantalo peruskorjataan valtuuston päätöksen mukaisesti.  

Lapinlahden Heinäahontielle halutaan pidempi kevyen liikenteen väylä

Asiasta tehdyssä kuntalaisaloitteessa mutkaista tietä pidetään koululaisille vaarallisena.

Kuntalaisaloite: Keminmaan kunnantalon remonttisuunnitelmat jäihin

Keminmaassa on harkinnassa uuden aloitteen tekeminen, jos kuntalaisaloite ei etene kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Mynämäen Huolin koulu lakkautetaan lukukauden päätteeksi

Kunnanvaltuusto teki päätöksen maanantaina.

Merimetsojen häätämisestä ei syntynyt päätöstä Raumalla – palautui valmisteluun

Kaupunginhallituksen mielestä Pengertien rakentamisen kohtalo ei saisi vaikuttaa merimetsoja koskevaan päätökseen.

Hämeenlinna järjestää helmikuussa kuntalaiskyselyn toriparkista – näitä kysytään

Kaikki 16 vuotta täyttäneet pääsevät kertomaan mielipiteensä Hämeenlinnan keskustan pysäköintiin liittyvistä asioista.

Perussuomalaisten valtuutetut haluavat säästää Alavuden kaupungintalon

Kaksi valtuutettua on tehnyt asiasta kuntalaisaloitteen, johon on kerättävä pari sataa allekirjoittajaa.

Kunta ja kuntalaiset älähtivät Paltamon röntgenin lopettamisaikeista – Kainuun sote palautti asian uudelleen käsittelyyn

Paltamon röntgenin lakkauttaminen sai sekä kunnanhallituksen että kuntalaiset ottamaan tiukasti kantaa.

Kuopiossa kuntalaisaloite keskuskentän stadionremontin puolesta – ei ota kantaa, miten se pitäisi rahoittaa

Asia on noussut ajankohtaiseksi, kun kaupunginjohtaja kertoi talousarvioinfossaan, että haaveet peräti 8 000-paikkaisesta tapahtuma-areenasta on haudattu.

Vuoden 2020 tuloveroprosentti nostettiin tiukan väännön jälkeen 21:een Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa - lue kokouskäänteistä täältä

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina vuoden tärkeimpään kokoukseensa. Yle raportoi kokouksesta tässä artikkelissa.

Kansanäänestyksen sijaan Hämeenlinnassa järjestetään tiedotustilaisuuksien sarja toriparkista

Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen, että kaupungissa ei järjestetä kansanäänestystä toriparkin rakentamisesta.

Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkala ei esitä kansanäänestyksen järjestämistä toriparkista

Kuntalaisaloitteen allekirjoittajien toive kansanäänestyksestä on vastatuulessa.

Pelloon ei ole tulossa kiintiöpakolaisia

Uusia pakolaisia ottavia kuntia ei tarvita Lapissa.

Traktorimarssein vauhditettu Maaningan Maitotien kunnostus etenee

Haatalantien kunnostusta on vaadittu vappuna järjestetyillä mielenilmauksilla sekä kuntalaisaloitteella.

Toriparkki-kansanäänestyksen hintaa lasketaan jo Hämeenlinnassa

Kuntalaisaloitteen tehnyt Outi Yli-Heikkuri on nyt odottavalla kannalla.

Toriparkki-kansanäänestystä vaativa kuntalaisaloite pääsi maaliin Hämeenlinnassa

Lopulta valtuusto kuitenkin ratkaisee, järjestetäänkö Hämeenlinnassa neuvoa-antavaa kansanäänestystä vai ei.

Tuhannet allekirjoittaneet Tikkurilaan maauimalaa toivovan aloitteen

Vantaan pula uimapaikoista näkyy muun muassa Kuusijärvellä tungoksena.

Pielavedelle esitetty oma uimahalli näyttää liian kalliilta ja käyttäjämäärä liian pieneltä

Kunnassa on tehty aloite omasta uimahallista. Nyt hallin kustannukset on laskettu.

Työnkulman purkaminen sai luvan asemakaavamuutoksella

Rakennuksella on todettu olevan paikallishistoriallista kulttuuriarvoa mutta korjaaminen olisi tullut erittäin kalliiksi.

Asukkaat vaativat kuntaa raivaamaan Kemien "ruteikot"

Tohmajärven keskustaajaman Kemien puistot ja yleiset alueet ovat asukkaiden mielestä hoitamattomia "ruteikkoja".

Hämeenlinnan toriparkista järjestetty yleisökeskustelu kuumensi täpötäyden Raatihuoneen

Kansalaisäänestystä toriparkista vaativassa kuntalaisaloitteessa on kahden viikon jälkeen yli tuhat allekirjoitusta.

Turku aikoo ottaa aikalisän Karinakodin jatkon tiimoilta

Kaupunginjohtaja Minna Arven mielestä kaupunginhallituksen pitäisi käydä ensin lähetekeskustelu asiasta.

Rauman merimetsokanta kasvanut kolminkertaiseksi viime vuoteen verrattuna

Suuri kertalisäys liittyy useimmiten siihen, että muualla on tehty voimakasta pesähäirintää, kertoo Suomen ympäristökeskus.

Pihtiputaalla kansalaisaloite vaatii lisää valinnaista liikuntaopetusta

Pihtiputaalla kuntalaiset haluavat yläkoululaisille lisää liikuntatunteja.

Pori-Kankaanpään bussivälin hinnoittelu kismittää opiskelijoita ja eläkeläisiä – kertamaksun alennus poistui kesällä

Välin uusi liikennöitsijä poisti kesäkuun alussa kertamatkoistaan opiskelija- ja eläkeläisalennuksen.

Raumalla kuntalaisaloite merimetsojen häätämiseksi – kaupungilta vaaditaan toimia

Rauman edustalla arvellaan olevan yli 2 000 merimetson pesää.

Suljettavan saattohoitokodin asukkaat joutuvat muuttamaan vielä kerran – "Ajattelin, että tämä on viimeinen paikkani"

Turkulainen Karinakoti suljetaan säästösyistä. Elämän lopulla siirtyminen pois kodinomaisesta saattohoidosta huolestuttaa ja harmittaa.

Kainuun sote kuunteli kuntalaisia: Kotisairaala laajenee koko maakuntaan

Kotisairaalassa hoito tulee potilaan luo ja osastohoidon tarve vähenee.

Savitaipaleen kunnanhallitus kannattaa sote-kiinteistöjen myyntiä terveysyhtiö Mehiläiselle

Samalla kun Savitaipaleen kunnanhallitus päätti edistää sote-kiinteistökauppoja Mehiläisen kanssa, kauppoja vastustava kuntalaisaloite siirtyy palvelujohtajan valmisteltavaksi.

Valtuusto käsittelee Lemin kuntalaisaloitteet yhtä aikaa aikaisintaan kesäkuussa

Kuntaliitolta pyydetyt lausunnot puuttuvat vielä.

Savitaipale tienaamassa miljoonia euroja kiinteistöistökaupoilla – Ruokolahdella samat aikeet

Samalla kun Savitaipale ja Mehiläinen ovat loppumetreillä kiinteistökaupoissaan, osa kuntalaisista vastustaa myyntiä kuntalaisaloitteella.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle