Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kannuksen kaupunginjohtaja luotsaa Korpelan Voiman hallitusta

Yhtymäkokous on erottanut vanhan hallituksen ja valinnut uuden tilalle.

Fortum kehottaa kiinteistönomistajia nostamaan veneet ja laiturit maalle Oulujoen vesistön säännöstelyalueella

Järvien vedenpinnat voivat yhä nousta, myös virtaamat joessa. Fortum hakee lupaa Oulujärven säännöstelyrajan ylittämiseen.

PKS Sähkönsiirto korottaa verkkopalvelumaksuja tammikuussa

Korotuksen vaikutus on tyypillisen sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönsiirtolaskuun noin kuusi euroa kuukaudessa.

Enontekiön kunnanhallitus esittää valtuustolle sähköyhtiön myymistä

Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy kaupan, arvioidaan sen toteutuvan vuoden 2021 alkupuolella.

Sähköyhtiö Elenian verkko on rikkoutunut myrskyssä – sähkövikojen korjaus kestää lauantaihin

Sähköyhtiö Elenia: "Valitettavasti tulee yö vastaan, ennenkuin runkoverkko on kunnossa."

Liisa-myrsky tekee tuloaan Keski-Suomeen - laajoilta sähkökatkoilta on toistaiseksi vältytty

Ilmatieteen laitos varoittaa, että tuulen nopeus voi Keski-Suomessa olla puuskissa 25 metriä sekunnissa.

Pora jyrisee kohti maan syvyyksien lämpöä pian myös Helsingissä – energiayhtiö Helen sai ministeriöltä miljoonien eurojen tuen geolämpöön

Energiayhtiön pidemmän aikavälin tavoitteena on laitos, joka hyödyntää useita kilometrien syvyisiä geolämpökaivoja

Fortum painui heinä–syyskuussa pakkaselle – taustalla Uniperin tappiollinen tulos

Fortumin tulos oli kuitenkin kohtuullinen sähkön hintasuojausten ja liiketoiminnan myyntivoittojen takia.

Iisalmi vuokraa alueita tuulivoimaloiden rakentamiseen

Kaupungin omistamat alueet sijaitsevat Kajaanin kaupungin puolella.

Sähköyhtiö: Syysmyrsky saattaa kaataa puita ja katkoa sähköjä vielä illan ja yönkin aikana

Keski-Suomessa tuulen nopeus puuskissa voi olla 20 metriä sekunnissa.

Turku Energian asiakaspalvelu siirtyy Eniro Finlandille

Liikkenluovutus tapahtuu marraskuussa.

Kemijoki Oy sai uuden rakennusluvan kiisteltyyn Sierilän vesivoimalaan

Rakennustöitä ei kuitenkaan saa aloittaa ennen kuin rakennusluvan perusteena käytetty poikkeamispäätös saa lainvoiman.

PVO-Vesivoima ei enää haikaile Kollajan perään – toimitusjohtaja: Vesivoiman lisärakentaminen Iijoelle on käytännössä mahdotonta

Yhtiön uuden toimitusjohtajan Jani Pullin mukaan Kollaja ei ole millään tavalla aktiivinen PVO:n toiminnassa.

Ailan jäljiltä sähkökatkot saatiin myöhään illalla hallintaan – viikonloppu tuonee sähköyhtiölle lisätöitä

Sähköyhtiössä on varauduttu uusiin töihin, kunhan mökeille mennään viikonloppuna.

Keski-Suomessa yhä tuhansia talouksia sähköttä – verkon vaurioita kartoitetaan helikopterilennoin

Verkkoyhtiö Elenia arvioi, että valtaosa toimialueen vioista saadaan korjattua perjantain kuluessa.

Sähkökatkot tuplaantuivat tunnissa Kainuussa – tilanteen odotetaan pahenevan aamupäivän aikana

Sähköyhtiö arvelee, että sähköt saadaan takaisin vuorokauden sisään.

Aila-myrsky iskee Keski-Suomeen ennakoitua aikaisemmin

Torstaiaamun ennusteen mukaan kovimmat myrskypuuskat saavuttavat Keski-Suomen jo aamuseitsemän ja aamuyhdeksän välillä.

Poikkeukselliseen syysmyrskyyn valmistaudutaan Etelä-Savossa – tuulen ennakoidaan voimistuvan torstaina aamusta

Ilmatieteen laitos on antanut Etelä-Savoon varoituksen tuulesta maa-alueille sekä kovan tuulen varoituksen koko Saimaalle.

Voimalaitos puretaan Nurmeksen Saramojoessa – erittäin uhanalainen järvitaimen on suurin hyötyjä

Sadan kilometrin jokireitti Kainuusta Pohjois-Karjalan Pieliseen vapautuu kalatalous- ja virkistyskäyttöön.

Turku Energia jäämässä tulostavoitteestaan leudon alkuvuoden vuoksi – uusiutuvan energian tavoitteet ylitetään tänä vuonna

Koronaviruksen vuoksi yhtiö myi aurinkopaneeleita ja sähköautojen latauspisteitä hieman odotettua vähemmän.

Iisalmi neuvottelee Fortumin kanssa maa-alueiden vuokraamisesta tuulivoimakäyttöön

Iisalmen omistamat alueet sijaitsevat Kajaanin kaupungin puolella.

Pohjois-Karjalan Sähkön voitto kasvoi kolmanneksella – kunnat saavat osinkoja 4,6 miljoonaa euroa

Sähköyhtiö kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan, voittoaan ja investointejaan.

Fortumin tulos laski, mutta liikevaihto nousi roimasti – Uniper raportoitiin ensimmäistä kertaa tytäryhtiönä

Yhtiö on hieman nostanut omistustaan Uniperissa, ja alkuviikosta omistus ylitti 75 prosentin rajan.

Päivö-myrsky tuli kalliiksi Pohjois-Karjalan Sähkölle

PKS:llä meni tuhojen korjauksiin ja asiakkaille maksettaviin vakiokorvauksiin yli 5 miljoonaa euroa.

Hakeeko Fortum jatkoaikaa Loviisan ydinvoimalalle vai haudataanko laitos kallioperään? Reaktoreiden tulevaisuudesta alkaa mittava selvitys

Fortum ei näe estettä Loviisan voimalaitoksen käytön jatkamiselle, sanoo ydinvoimalan apulaisjohtaja Thomas Buddas.

Kemijoki Oy: Kemijoen uudet vaelluskalavaatimukset ovat epärealistisia

Ely-keskus hakee voimayhtiöiden kalatalousehtoihin tiukennuksia, joilla se pyrkii palauttamaan vaelluskaloja Kemijokeen.

Lapin kokoomus vaatii: Vaelluskalat palautettava Kemijokeen ja kaikki kahdeksan voimalaitosta kunnostettava

Piirijärjestö haluaa myös, että vaelluskaloja istutettaisiin enemmän joen yläosiin ja vaelluskalojen luontaisille lisääntymisalueille.

Utasen voimalaitoksen uusi turbiinin juoksupyörä laskettiin paikalleen

Oulujoen vesistön voimalaitosten peruskunnostustyöt jatkuvat Utasen voimalaitoksella.

Päivö-myrskyn aiheuttamien sähkövikojen korjaus kestää Kainuussa ainakin torstaihin

Sähköntoimituksen keskeytymisestä maksetaan korvauksia 1 800 asiakkaalle.

Päivö-myrsky jätti 7 000 kotitaloutta ilman sähköjä Kainuussa – pandemiateltta tuhoutui

Pelastuslaitoksella vilkas yö – yli 70 tehtävää aamuun mennessä.

Tervolan Ossauskosken voimalaitoksesta pääsi Kemijokeen vajaat 50 litraa hydrauliöljyä

Voimalaitoksen sisätiloihin vuoti öljyä huollossa olevasta koneistosta arviolta noin 600 litraa.

Energy firm Fortum gets new boss

Markus Rauramo’s appointment allows his predecessor make an earlier start as CEO of Nokia.

Fortumin uusi vetäjä pohtii jo Uniperin hiilivoimaloiden kohtaloa – työkaveri: "Töihin pyöräilevä Rauramo on positiivinen ja vaativa johtaja"

Fortumin Uniper-investointia junaillut Markus Rauramo aloittaa toimitusjohtajana heinäkuun alusta.

Ukkosrintaman odotetaan runtelevan Kainuussa torstaina

Sähkökatkoihin kannattaa varautua – Kajavesta muistutetaan, että sankariksi ei kannata alkaa.

Sähköyhtiö myönsi aiheuttaneensa 84 ihmisen kuoleman vuoden 2018 metsäpaloissa Kaliforniassa

Camp Fire -nimellä tunnettu katastrofi on Kalifornian historiassa eniten kuolonuhreja vaatinut metsäpalo.

Fortum palkkasi some-asiantuntijan muokkaamaan yhtiön Wikipedia-artikkelia: "Saastuttaa" muuttui "hiilidioksidipäästöiksi" – moni firma maksaa muokkauksista

Wikipedia-artikkeleihin kannattaa suhtautua kriittisesti, sanoo Wikimedia Suomi ry:n puheenjohtaja. Esimerkiksi energiayhtiö Fortumista kertovaa artikkelia on viime aikoina muokattu niin Fortumin kuin asiasta huomauttaneen ympäristöjärjestö Greenpeacen puolesta.

Climate activists slam Finland's role in new German coal plant

A contested Finland-linked coal power plant was connected to Germany’s grid on Saturday amid protests.

Uniperin kiistelty hiilivoimala käynnistyi mielenosoitusten keskellä – "Fortum on vastuussa", sanoo tunnettu saksalainen aktivisti

Datteln 4 -voimalasta on tullut Saksan ilmastokampanjan pääkohde. Osansa haukuista saa Fortumin pääomistaja Suomen valtio.

"Sähkön siirtohinta nostetaan maksimiin, eikä kuntaomistaja joudu vihan kohteeksi", tylyttää konkari – sijoittajat kärkkyvät kuntien sähköomistuksia

Iso osa Suomessa toimivista sähköyhtiöistä on rahapulasta kärsivien kuntien omistuksesta. Sijoittajia kiinnostaa varmatuottoinen pitkäaikainen sijoitus.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle