Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sairaalateologi Tuula Portin tarjoilee potilaalle ehtoollisen Kanta-Hämeen keskussairaalassa.

Sairaalateologi Tuula Portin haluaa pitää sairaalasielunhoitoa esillä

Ylen Elossa 24h- sarjan uusimmalla tuotantokaudella on mukana myös sairaaalateologi Tuula Portin. Portinin työstä iso osa on keskustelua potilaiden, omaisten ja henkilökunnan kanssa.

Joona, 24, sai vakavia vammoja kasvojen alueelle sähköpotkulautaonnettomuudessa.

“Turhia onnettomuuksia, jotka olisi vältettävissä”

Joona 24, joutui vakavaan onnettomuuteen sähköpotkulaudalla.

Martin, Elli, Eino, Tinja ja Joona kertovat minkälaista on elää nuoruutta sairauden kanssa.

“Liikuntarajoitteisuus on vain ominaisuus mussa”

Millaista on elää nuoruutta sairauden kanssa?

Sairaanhoitaja Garang Tor sinisessä sairaanhoitajan työasussa katsoo suoraan kameraan, paikkana hoitohuone keskussairaalassa.

"Rakastan työtäni niin paljon", sanoo sairaanhoitaja Garang Tor – kutsumus syntyi sotaisassa Etelä-Sudanissa, kun pieni pakolaispoika odotti vuoroaan rokotejonossa

Vuonna 2018 sairaanhoitajaksi valmistunut Garang Tor ja hänen siskonsa ovat sukunsa ensimmäiset, jotka ovat voineet käydä koulua. Kiintiöpakolaisena Suomeen tulleen Torin työtä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa seurataan Ylen palkitun tv-sarjan uusimmalla kaudella.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Joona 24v, ensihoitolääkäri Susanne Ångerman, Ellen 7v, johtava lääkäri Teemu Taulavuori sekä sairaanhoitaja Garang Tor

Tosielämän sairaalasarja Elossa 24h palaa uudistuneena ruutuihin 11. huhtikuuta

Kuudes kausi kertoo seitsemästä viikonpäivästä.

Viljalle, 4, tehdään harvinainen keskikasvojen venytysleikkaus.

Huippukirurgit yhdistävät voimansa, jotta 4-vuotias Vilja saa tilaa hengittää

4-vuotiaalle tehdään harvinainen kasvojen venytysoperaatio.

Rajavartiolaitoksen pelastusharjoitukset Helsingin edustalla.

Erikoisjakso - Ratkaiseva tunti

Poikkeusolojen ensihoidon ammattilaiset keskiössä.

Viljalle, 4, tehdään harvinainen keskikasvojen venytysleikkaus.

Ihminen tarvitsee ihmistä

Viljalle, 4, tehdään harvainen kasvojen venytysleikkaus.

Neurokirurgi Melissa Rahi leikkasi Kirsin aivoista kasvaimen TYKSissä.

Syvänmeren sukellus aivoihin

Kirsin, 47, aivoista poistetaan näköhermoja paivava kasvain.

Tiialle, 41, tehdään rintojen pienennysleikkaus.

Luotan teihin täysin

Maurille, 59, tehdään riskialtis leikkaus.

Johanna Laukka ja Leevi Marjanen ovat matkalla liikenneonnettomuuspaikalle.

Unelma-ammatissa

Ensihoitaja Leevi Marjanen työskentelee unelma-ammatissaan.

Idan, 24, esikoinen syntyi Jyväskylässä.

Syntymä on ihme

Idan, 24, esikoinen syntyy Jyväskylässä.

Tauno, 83, ja Terttu, 85, ovat olleet naimisissa 60 vuotta.

Huono lottovoitto

Taunon, 83, hengenvaarallinen vatsavaltimon pullistuma.

Nestori, 4, sairastaa harvinaista Nagerin syndroomaa.

Eteenpäin elävän mieli

Jussi Valtosen työpäivä Jorvin palovammaosastolla.

Sandra, 24, sairastaa MS-tautia.

Sairauden kanssa kaapissa

Sandra, 24, sairastui MS-tautiin.

Tanja Malinen on Wäinön, 10, omahoitaja dialyyseissa.

Uusia alkuja ja elämän viimeisiä hetkiä

Suosittu Elossa 24h saa jatkoa 28.3. alkaen.

Elossa 24h -kuvausryhmä Tampereella.

Elossa 24h -kuvausten toteutuminen ei ollut itsestään selvää

Suomalainen terveydenhuolto toimii hyvin poikkeusoloissakin.

Elossa 24h -sarjan viidennen tuotantokauden päähenkilöitä: Mikko Terho, Tia Kallio, Jussi Valtonen ja Juha Kuosmanen

Elossa 24h palaa ajankohtaisempana kuin koskaan!

Suosikkisarjan uudet jaksot 28.3. alkaen Ylen kanavilla

Kolme terveydenhuollon ammattilaista suorittaa leikkausta.

Elossa 24h viides kausi kuvataan 18.11.2020

Tosielämän sairaalatarinoita kuvataan jälleen.

Kipsimestari Taina Ahlgren tekee Eliaksen murtuneeseen jalkaan saapaskipsin.

Syntymästä kuolemaan - uusia tosielämän sairaalatarinoita

Elossa 24h palaa jälleen ruutuun uusin jaksoin.

Milla on tullut Jorvin sairaalaan palovamma-arpien laserkorjaukseen.

Lapsi juoksi liekeissä vastaan

Milla, 7, sai adventtikynttilästä vakavat palovammat.

Elossa 24h - sarjan 4. tuotantokauden pääkuvassa Kosti Koivisto-Kokko, Laura Carstens ja Iita Daavittila.

Elossa 24h - sarjan odotetut uudet jaksot tammikuussa Yle TV1:llä ja Yle Areenassa

Tosielämän sairaalasarjan jatkuu 12.1.2020 alkaen.

Patrik Lassus operoi nenää Töölön sairaalassa.

TV1:n katsojamenestys Elossa 24h -ohjelma tehdään taas syksyllä

Tosielämän sairaalasarja kuvataan eri puolilla Suomea 2.10.

Tiia-Maria sairastui ortoreksiaan.

Sydämen apuri

Raimolle, 60, asennetaan sydämen apupumppu.

Sohvikset Jari ja Sanna sohvalla.

Sohvaperunat jatkoi voittoputkeaan – Ylen ohjelmille yhdeksän Kultaista Venlaa

Katsojien äänestämät kategoriat olivat Ylen juhlaa.

Joelin epilepsiaan toivotaan löytyvän apua leikkauksesta.

Elämä jatkoajalla

Ellalla, 9, on harvinainen neurologinen sairaus.

Mikko Viitanen työskentelee kiertävänä sairaanhoitajana lastenosastoilla.

Onnistumisia lapsipotilaiden kanssa

Sairaanhoitaja Mikko Viitanen työskentelee TYKSissä.

Topi vammautui autokolarissa aiemmin kesällä.

"Pienin ei muista, että olen kävellyt"

Topi joutui kolariin, joka vei häneltä liikkumiskyvyn.

Muutaman tunnin ikäinen keskonen syntyi viikolla 25.

“Kuinka pieni voi ihminen ollakaan”

Idan ja Lari-Matin esikoinen syntyi yllättäen viikolla 25.

Mikko Viitanen työskentelee kiertävänä sairaanhoitajana lastenosastoilla.

“Lapset toipuvat hämmästyttävistä asioista”

Mikko Viitanen työskentelee kiertävänä sairaanhoitajana.

Topi vammautui autokolarissa aiemmin kesällä.

“Oon onnellinen, että pääsen vielä kotio joskus”

Topi joutui kolariin, joka vei häneltä liikkumiskyvyn.

Piritta Setälä, Mikko Viitanen ja Junnu Leikola ovat Elossa 24h -ohjelman päähenkilöitä.

TV1:n katsojamenestys Elossa 24h -ohjelma nähdään taas vuoden aluksi

Elossa 24h -ohjelma tulee kolmannen kerran.

Elossa 24h-sarjan kolme päähenkilöä: Piritta, Martiina ja Martin

Elossa 24h – uusia, tosielämän tarinoita sairaalamaailmasta

Mitä tapahtuu suomalaisissa sairaaloissa vuorokauden aikana?

Ensihoitolääkäri Piritta Setälä

"Jos tekee parhaansa, ei jossittelulle jälkikäteen jää tilaa"

Lääkäri Piritta Setälä tekee hoitopäätökset nopeasti.