Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Varsinais-suomen pelastuslaitoksen paloauto

Kauppakeskuksen parkkihallissa kärähti auto – pelastuslaitos sammutti palon

Auto syttyi palamaan keskiviiikkona Skanssin kauppakeskuksen parkkihallissa.

Turun vaakuna kaupungintalon oven yläpuolella.

Turun kaupunginhallitus hyväksyi Lausteen kiistellyn yhtenäiskoulun suunnitelmat – Skanssin monitoimitalo kuopataan, Vasaramäen yläkoulu siirtyisi Lausteelle

Kaupunginhallitukselle ehdotettiin Skanssiin kaavaillun monitoimitalon suunnitelman kuoppaamista ja korvaamista uudella Lauste II -nimisellä 700 oppilaan yhtenäiskoululla. Ehdotus hyväksyttiin.

Kuvassa neljäosainen pistorasia

Vajaa 800 kotitaloutta oli ilman sähköä itäisessä Turussa päivällä

Turku Energia kertoo, että sähköverkon vika aiheutti sähkökatkon itäisessä Turussa tiistaina päivällä.

Läheltä

Skanssin kauppakeskuksen tuntumaan suunnitteilla 15 kerrostalon asuinalue

Kaavamuutosesitys tulee kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn tiistaina.

Poliisin univormu lähikuvassa.

Poliisi pyytää havaintoja autojen naarmuttajasta Turussa – mies pääsi pakenemaan auton omistajalta

Vahingonteot tapahtuivat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Lausteen koulu

Turun Lausteen koulu saattaa saada purkutuomion – alueen palvelut siirrettäisiin Skanssiin rakennettavaan monitoimitaloon

Turun kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto käsittelee suunnitelmaa tänään tiistaina.

Läheltä

Lausteen nuorisotila muuttaa – koko koulu väistötiloihin syksyllä

Turun Lausteen koulun tiloissa aikaisemmin sijainnut nuorisotila muuttaa kauppakeskus Skanssiin.

Läheltä

Skanssiin tulossa uusi 800 asukkaan kerrostaloalue

Turku jatkaa Skanssin kaupunginosan kaavoittamista.

Läheltä

Sähkökatko pimensi Turussa yli tuhat kotia

Turku Energia kertoo, että vika aiheutui muuntajapalosta.

Turun vaakuna.

Kiistanalaisen Turun Nuppulantien uudisrakentaminen esillä Turun valtuustossa

Keskuspuiston kaava mahdollistaisi neljän kerrostalon, päiväkodin ja virkistysalueen rakentamisen.

Turun Skanssiin tulossa päiväkoti ja yhtenäiskoulu

Seuraavaksi alkaa hankesuunnitelman laatiminen monitoimitaloa varten.

Oppilas tekemässä tehtäviä koulussa.

Vasaramäen koululle kaavaillaan uutta rakennusta sisäilmaongemien takia – Skanssin monitoimitalo valmistuisi vuonna 2023

Syreenikujan yksikkö siirtyisi väliaikaisesti Ruiskadulle Turun ammattikorkeakoululta vapautuviin tiloihin.

Turun Piispankatu

Selvitys: Korkeat talot soveltuvat Turussa parhaiten kuudelle alueelle

Kaupungin teettämän selvityksen mukaan korkeille rakennuksille soveltuvat hyvin Länsikeskus, Paalupaikka, Runosmäki, Kupittaa-Itäharju, Skanssi ja Varissuo.

Energiatehokkuudesta myönnettävä LEED-tunnustus.

Turun Skanssi loistaa ekoteoillaan

Seuraavaksi vaihdetaan parkkihallien loisteputket ledeiksi.

Mies nauttii auringosta Turun jokirannassa.

Kysely: Turkuun kaivataan lisää palveluja – pyöräily vaarallista ydinkeskustassa

Tulevaisuuden Turku 2029 -kyselyssä keskustaan toivottiin eniten lisää kauppoja ja ravintoloita.

Ukkonen katkonut sähköjä Turussa

Voimakas ukkoskuuro on katkonut sähköjä Turussa. Hieman yli 300 Turku Energian asiakasta on ilman sähköjä.

Siirtolapuutarhan piha

Kupittaan siirtolapuutarha voi joutua muuttamaan – suuntana Koroinen?

Kupittaan siirtolapuutarhan vuokrasopimus on päättymässä, ja sitä voi odottaa muutto muualle. Kaupungin työryhmä on kartoittanut sopivia vaihtoehtoja. Koroinen on niistä paras.

Havainnekuva raitiovaunusta

"Hölmöä rakentaa uudestaan sellaista, mikä on jo kerran purettu" – Turkuun suunniteltu raitiotie jakaa mielipiteitä

Pikaraitiotien suunnittelua on tarkoitus jatkaa Turussa. Runosmäkeen, Varissuolle ja Skanssiin ulottuvan raitiotieverkoston rakentaminen maksaisi noin 300 miljoonaa euroa. Vaunukalusto maksaa yli 70 miljoonaa euroa. Suunnitelma raitiotiestä jakaa kaupunkilaisten mielipiteitä.

Autiotalo liekeissä Turussa

Vanha rintamamiestyyppinen rakennus tuhoutuu palossa täysin.

kartta Karhukorttelista

Opiskelijoille kiperä pähkinä purtavaksi: "Suunnitelkaa älykäs asuinalue"

Pori ja Turku luottavat Satakunnan ammattikorkeakoulussa opiskelevien luovuuteen. Opiskelijoille on annettu tehtäväksi suunnitella ekologisia ja houkuttelevia tulevaisuuden asuinalueita.

Kuorma-autoja Topinojan kaatopaikalla.

City consortium aims to become zero-waste, emissions-free zones

Growing numbers of Finnish cities are aiming to become zero-waste and carbon-neutral zones. The most recent to announce its greener intentions is Turku, which has set its sights on being completely zero-waste and emission-free by 2040.

Kuorma-autoja Topinojan kaatopaikalla.

Jätteet kiertoon ja ilmastopäästöt seis – moni suomalaiskaupunki tähtää jo tähän

Yhä useampi suomalainen kaupunki tavoittelee jätteettömyyttä ja hiilineutraaliutta. Viimeisin mukaan ilmoittautunut on Turku, joka tähtää täysin jätteettömäksi ja päästöttömäksi vuonna 2040. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran johtama resurssiviisaat kaupungit -verkosto etsii uusia mahdollisuuksia innovaatioiden hyödyntämiseen myös vientiä ajatellen.

Superbussi Malmön keskustassa.

Superbussit ovat kaasuttamassa ohi raitiovaunuista Turussa

Pari vuotta Turussa vireillä ollut raitiotiesuunnitelma on saanut rinnalleen ns. superbussikaavailun. Hintaeroa vaihtoehdoilla on rapsakat 200 miljoonaa euroa.

Raitiovaunulinjaukset piirrettynä Turun kaupungin kartalle.

Täällä Turun ratikat kulkevat, jos päätös tulee

Turkuun kaavaillun raitiotien tarkat reitti- ja liikennejärjestelysuunnitelmat on julkaistu.

Puukeskuksen valomainos.

Puukeskus muuttaa Starkin tiloihin Turussa - henkilöstövaikutuksista selvyys myöhemmin

Puukeskus ja Starkki kuuluvat DT Finlandiin, joka vähentää yt-neuvottelujen jälkeen enintään sata henkilöä.

Ykköstie saa uutta pintaa Turun ja Paimion välille

Päällystystyöt alkavat keskiviikkona Tammisillan kohdalta.

Havainnekuva raitiovaunusta Tampereen Kalevassa

Kaarina ja Raisio mukaan Turun ratikkaan

Yhteistyöllä halutaan varmistaa se, että kaupungeilla on yhteinen näkemys keskustojen välisestä joukkoliikenteestä tulevaisuudessa.

Kaksi asiakasta Anttilan tavatalon ovella Jyväskylässä.

Eight Anttila stores to shut, Kodin1 outlets later

Up to 220 jobs will be cut, with some employees being moved to part-time positions or temporarily furloughed.

EU:n ja jäsenmaiden liput Euroopan parlamentin edustalla Brysselissä.

EU-kuhina enteilee ruuhkaa uurnilla 

Toukokuun EU-vaalien todellinen kampanjointi on alkamassa. Turun vaalistartissa kohderyhmänä ovat nuoret.

Havainnekuva raitiovaunusta Tampereen Kalevassa

Turun raitiotiereiteiksi esitetään kolmihaaraista verkkoa

Turun uusiksi raitioteiksi esitetään kolmea reittiä. Raitsikalla pääsisi huristelemaan Runosmäkeen, Skanssiin ja Varissuolle. Hirvensalo ja Linnakaupunki jäivät pois esityksestä.

Kävelijöitä Turun Kirjastosillalla.

Turku haastaa kaupunkilaiset visioimaan tulevaisuutta

Kaupunki on laatinut vuoden 2029 yleiskaavasta kolme raflaavasti erilaista vaihtoehtoa. Maaliskuussa kaupunkilaiset pääsevät avaamaan sanaisen arkkunsa.

Nainen hymyilee.

Onnellisimmat turkulaiset asuvat meren äärellä

Kaupungin julkaiseman tutkimuksen mukaan turkulaiset ovat keskimäärin onnellisia. Onnellisuudessa on kuitenkin suuria alueellisia eroja.

Uudella asuinalueella voi muuttaa viherkaton alle

Suunnitelmaan kuuluu aurinkopaneeleita, tuulimyllyjä ja viherkattoja.

Havainnekuva raitiovaunusta Tampereen Kalevassa

Suosituimmat raitiotielinjat haussa

Turku listaa kaupunkiin kaavaillun raitiotien suosituimmat reittivaihtoehdot asukaskyselyn avulla. Tuloksia hyödynnetään hankkeen jatkosuunnittelussa.

Valkoinen ja sininen haastavat joulunpunaisen

Sisustuslehtien suosima valkoinen on haastamassa punaisen joulun suosikkivärinä. Väripaletista esiin rynnii myös sininen. Joulukorttien ja -koristeiden askartelusesonki on kuumimmillaan.

Joulutontut ovat saapuneet jo tavarataloihin.

Joulukauppaan pientä kasvua

Joulukaupan uskotaan kasvavan Turun seudulla jonkin verran Kaupan liiton ennusteen tapaan. Salon seudulla ollaan tyytyväisiä, jos päästään viime joulun tulokseen.

Pikaraitiotien reitit tarkasteluun

Turku hahmottelee raitiovaunuliikenteensä ensimmäisiä reittivaihtoehtoja. Samalla selviävät tarkemmat kustannukset ja rahoitusmallit.

Hartelan kyltti, jossa mainostetaan Skanssiin kohoavia kerrostaloja.

Skanssiin nousee ekologinen asuinalue

Kauppakeskuksen viereen nouseva asuinalue on etenemässä suunnitelmasta käytäntöön.

Miika Teini sovittaa uusia juoksukenkiä.

Juoksuvaatteet tekevät kauppansa

Katukuvassa näkyvä juoksubuumi kasvattaa valikoimia turkulaisissa urheiluliikkeissä. Juoksijoille on tarjolla jopa hameita.

Jarkko Ahotupa onnistui tupakkaostoksissaan.

Tupakoitsijat rynnivät kioskeihin uuden tupakkalain takia

Kioskien ovi on alkanut käydä tiuhaan uuden tupakkalain tultua voimaan vuodenvaihteessa. Kioskeista tupakkatuotteita voi edelleen pyytää myyjältä tuotenimellä, toisin kuin kaupoissa.

Turun norjalaisessa ystävyyskaupungissa Bergenissä avattiin raideliikenne vuonna 2010.

Turun raitiotiehanke kiinnostaa jättiläisyrityksiä

Sähkötekniikan suuryhtiö Siemens selvittää raitiotieliikenteen mahdollisuuksia Turussa. Siemens ja Turun kaupunki allekirjoittivat tiistaina kolmivuotisen sopimuksen, jossa selvitetään erilaisia vihreän teknologian hankkeita.

Nordean logo

Nordea vähentää Varsinais-Suomessa

Pankkikonserni Nordea vähentää väkeään Varsinais-Suomessa 12 henkilötyövuoden verran. Toimenpide ei johda irtisanomisiin, vaan vähennykset hoidetaan eläkkeelle siirtymisten kautta.

Skanssin kauppakeskus

Asuntorakentaminen Skanssissa alkaa

Hartela aloittaa asuntorakentamisen kauppakeskus Skanssintorin ympäristössä elokuussa. Ensi vaiheessa alueen neljästä asuinkorttelista rakennetaan yksi, joihin tehdään yhteensä 48 asuntoa sekä liiketiloja.

Biolaaksoon kodinkoneliike

Turku laajentaa Lausteen Biolaakson tonttien käyttötarkoitusta. Alun perin bioalan toiminnoille kaavoitetulle alueelle on tulossa seuraavaksi kodinkone- ja elektroniikkamyymälä.

Uusia kouluja ja päiväkoteja Turkuun

Uusien koulujen ja päiväkotien rakentaminen puhuttaa päättäjiä keskiviikkona. Turun varhaiskasvatus-ja perusopetuslautakunta ratkoo uusien koulujen rakentamispaikkoja, rakentamisjärjestystä ja myös lisätilojen vuokraamista.

Kauppakeskus Skanssi

Turun palvelupiste kauppakeskukseen

Turkuun on tulossa kaupungin ja työhallinnon yhteinen palvelupiste kaupunkilaisille. Yhteispalvelupiste sijoittuu kauppakeskus Skanssin tiloihin.

Lunta voisi hyödyntää kaukokylmään

Lumen hyödyntäminen kaukokylmässä on noussut esille taas Turussa. Turku Energia suunnittelee lumiluolan rakentamista Biolaaksossa sijaitsevan kallion sisään.

Haudoilla käydään tänä jouluna muistamassa läheisiä talvisissa tunnelmissa.

Hanki kattaa hautausmaat

Lunta on tänä jouluna tavallista enemmän, ja kunnon hanki verhoaa myös hautausmaata. Jouluaaton perinteinen haudoilla käynti vaatii tänä vuonna jonkin verran kahlaamista. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautausmailla on kuitenkin pääkäytävät aurattu, vakuuttaa hautaustoimen päällikkö Markku Mannerkorpi.

Skanssin opastaulusta voi etsiä vuodenvaihteen jälkeen myös kaupungin palvelupistettä.

Kaarinan ja Turun yhteistyö on idullaan

Kaarinan ja Turun kaupunkien johtoryhmät ovat tänään pitäneet ensimmäisen yhteiskokouksensa. Turun ja Kaarinan raja-alueiden kehittämiseen liittyvistä seikkoista olivat esillä mm. Skanssin alueen kehittäminen, Kohmon alueen liikennejärjestelmät ja Topinojan seudun kaavoitustilanne.

Skanssin opastaulusta voi etsiä vuodenvaihteen jälkeen myös kaupungin palvelupistettä.

Kaupungit siirtävät palveluitaan kauppakeskuksiin

Pääkaupunkiseudulta tutut kauppakeskuksien kunnalliset yhteispalvelupisteet ovat leviämässä myös Turun seudulle. Turku aikoo kokeilla Skanssin kauppakeskuksessa parin vuoden ajan palvelupistettä, josta saisi esimerkiksi terveydenhuoltoa ja tietoa kaupungin toiminnasta

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle