Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mustavalkoisessa kuvassa vangittuja punaisia seisomassa Hämeenkadulla vuonna 1918.

Joukkohautaan haudattujen punaisten nimet selvitettiin Tampereella – nyt tutkija kaipaa yli 2 500 vainajan listaan lisää tietoa

Vuonna 1918 Tampereen taisteluissa ja sen jälkeen perustetulla vankileirillä menehtyi tuhansia ihmisiä. Iso osa heistä lepää Kalevankankaan joukkohaudassa, jonka muistomerkkiin vainajien nimet tullaan mahdollisesti liittämään.

Läheltä

Lukiolaisten soihtukulkue matkaa Tampereella Kalevankankaalle itsenäisyyden kunniaksi

Marssi on liikkeellä noin kello 8.30 - 8.45 ja ylittää vilkkaan Kalevantien.

Tampereen Kalevankankaan hautausmaan sisäänkäynti.

Kalevankankaan hautausmaalle saatiin tuhkiensirottelualue - nimilaatan saa omaisten niin halutessa

Alueen ympärillä puutarha- ja rakennustyöt vielä jatkuvat, mutta varauksia tuhkien sirotteluun voi jo tehdä.

Gravljus uppställda i rader, det står Mamma på ett av dem.

Tampereen hautausmailla kuullaan ihmisten iloja ja suruja pyhäinpäivänä

Pyhäinpäivänä sytytetään kynttilä läheisten muistolle. Kalevankankaan ja Messukylän hautausmailla on mahdollista myös jutella päivystäjien kanssa.

Valokuva joukko-osaston tarkastuksesta ja päällä Parabellum-pistooli.

Ruotsalaisen sivistyksen puolesta barbariaa vastaan – ruotsalainen prikaati lähti Suomen sisällissotaan sankariteot mielessä, mutta ne hautautuivat Kalevankankaan veriseen lumeen

Ruotsalainen Jakob Lind oli koko ikänsä ihmetellyt, miksi isoisä oli Suomessa vuonna 1918. Lind kirjoitti isoisänsä tarinan ja paljasti samalla ruotsalaisen prikaatin synkän historian Suomen sisällissodassa.

Maisema Kalevanharjulta alas rakennettuun Kalevaan päin. Kerrostaloja kuusten latvojen takana.

Pilaavatko tornitalot sisällissodan taistelupaikalta avautuvan maiseman? Tampereen Kalevan uudistuksessa pitää ottaa huomioon yllättäviä asioita

Pirkanmaan maakuntamuseo pitää tärkeänä, että näkymiä Kalevankankaalta itään ja koilliseen säästetään. Tämä oli valkoisten päähyökkäyssuunta vuoden 1918 verisessä kiirastorstain taistelussa.

Kalevankankaan hautausmaa kesäisenä iltana

Haudalla käyminen voi nostaa pintaan syyllisyyttä tai surua – Tampereen Kalevankankaan hautausmaalta löytyy kuuntelija

Seurakuntien työntekijät ovat päivystäneet Kalevankankaalla tänäkin kesänä. Juttuseuralle on ollut ilmeinen tarve.

Kalevantien ja Hautausmaankadun risteys.

Lakaisukoneen kuljettaja törmäsi pyöräilijään suojatiellä Tampereella: syyttäjä vaatii kuljettajalle ehdollista vankeutta

Tampereella viime lokakuussa tapahtunutta kuolonuhrin vaatinutta kolaria on käsitelty Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii pyöräilijään törmänneelle lakaisukoneen kuljettajalle ehdollista vankeutta.

Jukurtis logo.

Jukurit punnersi sarjataulukon kolmanneksi – kukisti TPS:n 2-1

Turkulaiset kurkottivat kahden maalin kaulaa kiinni vain reilu minuutti ennen peliajan loppua.

Sportin Tommi Tikka.

Sportilta ihmekiri, Tappara päätti korpivaelluksen – "Ylivoimaisesti kauden hölmöin tappiomme"

Miesten jääkiekkoliigassa nähtiin kahden vierasvoiton keskiviikkoilta, kun Tappara kukisti Jukurit 4-3 ja Sport jatkoajalla Ilveksen 5-4.

Tampereen Kalevankangas aiotaan pitää toimivana hautausmaana, vaikka tila on vähissä

Ongelma on alueen ahtaus. Vanhoja hautapaikkoja palautuu kiertoon vain muutama vuodessa, mikä ei vastaa alkuunkaan kysyntää.

Sanomalehdistä poimittuja ilmoituksia toukokuulta ja heinäkuulta 1918

Uutisia sadan vuoden takaa: Kauppaa ja huveja melkein kuin ennen sisällissotaa – Tampereen 11 000 punavankia eivät juuri otsikoissa näkyneet

Arki nousi kitisten pystyyn Suomessa sisällissodan jälkeen nälästä, katkeruudesta ja kostonhalusta huolimatta. Yhä useampi sai sähköwalon, raportoivat sanomalehdet vuonna 1918.

Mehiläishoitaja pesän äärellä

Tampere-talon katolla on nyt kaksi mehiläispesää

Hunaja tulee Tampere-talon käyttöön ja myyntiin.

Tampere-talon keittiömestari Kari Antila leikkaa basilikaa ruukusta

Tampere-talon katolle tuotiin 20 000 mehiläistä – Tavoitteena 100 kiloa hunajaa

Mehiläisten lentoliikenne ohjataan Kalevankankaan suuntaan, mutta ne keräävät mettä todennäköisesti myös Sorsapuistosta.

Valtteri Kemiläinen

Kemiläisen tehovireellä Tapparalle kaksi pistettä - Jukureille "Mestiksen mestaruus"

Joskus voi pistekin olla paljon jopa pudotuspelien ulkopuolelle jäävälle joukkueelle jääkiekkoliigassa.

Yle Uutiset Pirkanmaa: ”He olivat todella nuoria”

”He olivat todella nuoria” – Kenraalimajuri ideoi kunniavartion, joka tuo sankarivainajien ikäiset tuhansille haudoille

Nuoret osallistuvat itsenäisyyspäivän juhlintaan poikkeuksellisella tavalla kymmenillä paikkakunnilla. Mukana on myös naisia.

Jarno Kärki

Alkukauden Liiga-floppi ratkaisi Ässille makean voiton: "Pari peliä täällä on antanut hyvän olon ja uskalluksen pelata"

Jarno Kärki teki kaksi maalia toisessa pelissään Ässät-paluunsa jälkeen, kun porilaiset katkaisivat tappiokierteensä Jukurien vieraana.

Tampereen kartta.

Tampereella löytyi hautausmaan vierestä kuollut mies – poliisi pyytää apua tunnistamiseen

Tampereen Kalevankankaan hautausmaan muurin vierestä keskiviikkona löytynyt mies on poliisin arvion mukaan 45-55 -vuotias.

Kohtalokas onnettomuus hautausmaalla: mies kuoli jäätyään oman autonsa alle

Iäkäs mies menehtyi Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla maanantaina tapahtuneessa onnettomuudessa. Mies jäi loivaan ylämäkeen pysäköidyn autonsa alle.

Töhrijöiden jäljet saatiin puhdistettua Kalevankankaan hautausmaalla

Sankarihautoja töhrittiin Tampereella

Vapun aikana muistomerkkeihin oli punaisella sprayllä maalattu mm. sirppi ja vasara sekä "riistäjä" ja "lahtari" -kirjoitelmia. Maanantaiaamuna paljastuneet sotkut saatiin siivottua iltapäivään mennessä.

Hautakivi, jossa lukee isä. Kiven molemmin puolin tuijat. Mäeltä avautuu näkymä rantaan järvelle.

Poisnukkuneille isille pystytettiin oma muistokivi

Ylöjärvelle on pystytetty Suomen ensimmäinen muistokivi isille. Kiven luo voi viedä kukkia ja kynttilöitä, jos oman isän hauta on kaukana.

Kymmenet Suomen liput liehuvat Tampere-talon edustalla.

Tampereen Oopperalle suurtuotanto – Sisällissodasta kertovan teoksen ensi-ilta tasan sata vuotta sodan päätyttyä

Veljeni vartija -niminen tilausteos kuvaa vuoden 1918 sisällissodan tapahtumia. Tampereen Oopperan merkittävin tuotanto saa kantaesityksensä tasan sata vuotta sodan päättymisen jälkeen helmikuussa 2018.

Räkättirastas pihlajassa

Lintutalven erikoisuus: poikkeuksellisen suuret räkättiparvet etelässä, tilhet viihtyvät pohjoisessa

Esimerkiksi Tampereella on laskettu puolisentoistatuhatta räkättirastasta. Sen sijaan tilhiä ei alueella juuri näy. Niillä riittää edelleen syötävää pohjoisessa.

Kolmen tamperelaislukion soihtukulkue Kalevankankaan hautausmaalle

Nuoret itsenäisyydestä: Se on vaatinut rankkoja juttuja – video

Tamperelaiset lukio-opiskelijat osoittivat kunnioitustaan sodissa kaatuneille perinteisellä soihtumarssilla Kalevankankaan sankarihaudalle. Lukiolaisten mukaan monet nuoret pitävät itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä.

Auto katolleen kylkikolarista Tampereella

Henkilöauto päätyi katolleen tiistai-iltapäivän liikenteessä Kalevankankaan hautausmaan kohdalla. Kylkikosketuksesta seurannut tilanne ruuhkautti hetken aikaa pahasti liikennettä.

Vatialan krematorion hoitaja Mika Pirskanen istuu päätteen äärellä valvomassa krematorion toimintaa

Kuolema ei pelota krematorionhoitajaa: "Tässä vaiheessa kiireet ovat ohi"

Mika Pirskaselle kuolema on arkipäivää, sillä hän tuhkaa toistasataa vainajaa kuukaudessa. Kuolemasta on tullut melkein ystävä, mutta joskus lapsivainajien kohdalla hän kertoo miettivänsä, että miksi.

Kymmenet Suomen liput liehuvat Tampere-talon edustalla.

Itsenäisyyttä juhlitaan Tampereella koko päivä - katso aikataulu

Suora televisiolähetys Tampere-talosta nähdään Yle TV1:ssä kello 17.15 - 21.30.

Ella Reijonen, Riina Junila ja Laura Laitinen Kalevankankaalla itsenäisyyspäivän aattona

Isänmaallinen fiilis syntyy soihtukulkueessa

Kalevan, Tammerkosken ja Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaat laskivat seppeleen Kalevankankaalla sankarivainajien haudalle torstaina.

Juice Leskisen hautakivi Kalevankankaan hautausmaalla

Hautausmaan tarinat vetävät väkeä

Kävely hautausmaalla rauhoittaa, mutta yhä useammin kävelyt ovat opastettuja. Esimerkiksi Tampereen Kalevan hautausmaalla johdatetaan niin Juice Leskisen kuin Väinö Linnan tarinoihin.

Jukka Toivakka

Pitkä kevät satoi Jukureiden kassaan

SM-liigakarsinnoissa Ilvekselle otteluvoitoin 4-1 hävinneelle Jukureille kausi oli kaikesta huolimatta menestyksekäs. Urheilullisesti Mestiksen mestari kykeni uskottavasti haastamaan Ilveksen liigajoukkueen ja kevään pelit olivat menestys myös taloudellisesti.

Vuoden 1918 muistotapahtuma Tampereella

Tampereen verinen historia karmii kirjailijaa

Vuoden 1918 kansalaissodassa mukana olleet ihmiset eivät ole enää itse kertomassa tapahtumista, mutta tarinat elävät. Nokialaisen Lauri Lepolan tuore kirja perustuu tapahtumat itse kokeneitten kertomuksiin ja aikaisemmin kerättyyn materiaaliin.

Tyhjät keinut

Lapsettomuudesta on selvittävä omin neuvoin

Lapsettomuus on yhä yleistyvä ongelma, josta vaikenemisella on pitkät perinteet. Vielä nykyäänkin lapsettomat parit törmäävät kummastelevaan ja vähättelevään asenteeseen.

Arkku menossa krematorion uuniin

Uusi krematorio katkaisee tuhkausruuhkan

Vatialan hautausmaalle nouseva uusi krematorio riittää jatkossa yhdessä Kalevankankaan ja Lamminpään krematorioiden kanssa kattamaan Pirkanmaan tuhkaustarpeen. Uurnahautauksen suosio on kasvanut jatkuvasti, ja osa vainajista on jouduttu kuljettamaan muihin kaupunkeihin tuhkattaviksi.

Palaneet kynttilät kerätään pois Kalevankankaan hautausmaalta

Kynttiläjäte kerättiin talteen hautausmailta

Tampereen hautausmailta on keskiviikon aikana kerätty lähemmäs kymmenen tonnia käytettyjä hautakynttilöitä. Kyse on jo perinteeksi muodostuneesta partiolaisten tempauksesta.

Hautausmaa

Tulevaisuuden hautapaikka on määräaikainen

Tampereen seurakunnat luopuvat hautojen ainaishoitosopimuksista vuonna 2020. Ainaissopimuksia on voimassa yli 6 000. Hautauksista aiheutuneiden todellisten kulujen kattamiseksi hautausmaksut myös nousevat ensi vuonna.

Tampereen seurakuntien talon sisäänkäynti.

Seurakuntakiinteistöjä menossa myyntiin Tampereella

Talousvaikeuksien kanssa painivat Tampereen evankelis-luterilaiset seurakunnat aikovat myydä kiinteistöjään. Yhteinen kirkkoneuvosto pohtii muun muassa Pyynikin pappilan, Lukonmäen seurakuntakodin, Kalevan seurakuntatalon ja Kalevankankaan kasvihuoneiden tonttien kauppaamista.

Pyynikin kirkkomaa inventoidaan

Pirkanmaan maakuntamuseo kartoittaa syyskuun aikana Pyynikin kirkkopuiston nykytilan ja vanhojen hautamuistomerkkien kunnon. Selvitystyön tuloksena suunnitellaan jatkotoimenpiteet muistomerkkien säilyttämiseksi.

Partiolainen lajittelee kynttiläjätettä Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla.

Hautausmaat siivotaan vasta pääsiäisen jälkeen

Hautausmaiden kinosten alta paljastuvat muoviroskat korjataan pois vasta pääsiäisen jälkeen. Tampereen kirkkomaat piti siivota kynttilänroskista heti joulun jälkeen, mutta Tapaninpäivän lumisade teki urakasta mahdottoman.

Tuomari Vesa Raasumaa laskee lopullisia pisteitä.

Anttola jatkaa Tiiä häntä -visassa

Anttolan yhtenäiskoulu on selviytynyt jatkoon Tiiä häntä-visassa. Anttola oli Ristiinan Yöveden koulua parempi pistein 12-9.

Perinteinen ilotulitus kruunaa tamperelaisten itsenäisyyspäivän

Tampereen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlinta huipentuu perinteiseen ilotulitukseen. Eri kulkueet, Kalevankankaan seppeleenlasku ja illan pääjuhla Keskustorilla aiheuttavat muutoksia joukkoliikenteessä.

Oli aika jolloin leipäpala oli ihmishenkeä arvokkaampi

Urho Koskinen oli hämäläispoika, jonka Kansalaissota 1918 tempaisi punakaartiin. Tampereen taistelut päättyivät Kalevankankaan vankileirille, josta jäi muistoksi nälkä ja vankitovereiden menetykset.

Pertti Ranta tunnistaa talvisen vaahteran.

Luontoharrastus on hyvä aloittaa juuri nyt

Luonnon hiljaiseloa kannattaa käyttää hyödyksi, neuvoo biologia-tietokirjailija Pertti Ranta. Sillä nyt kun lajeja on vielä vähän, voi opetella vaikka vain yhden kerrallaan. Takaisin kotiin lentävät muuttolinnut tuovat sitten haastetta laji kerrallaan.

Hautausmaakävelylle osallistuvia ihmisiä Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla.

Sadat haudat seurakunnan haltuun

Seurakunnat ottavat haltuunsa satoja hoitamattomia hautoja Tampereella. Hautaoikeus loppuu helmikuussa 469 haudalta, joita ei oltu kunnostettu kesäkuussa päättyneeseen määräaikaan mennessä.

Hautausmaakävelylle osallistuvia ihmisiä Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla.

Kalmistokierrokset: Makaaberia lomaviihdettä vai sukellus historiaan?

Hautausmaiden rauha houkuttelee kesäisin tuhansia kävijöitä. Monissa kaupungeissa järjestetään myös opastettuja hautausmaakierroksia, jotka kertovat mielenkiintoisella tavalla kaupunkien historiasta, kulttuurista ja merkkihenkilöistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle