Uusimmat artikkelit
Tuula Pukkila teki elämäntyönsä muovailuvahan parissa: Muistatko tutut animaatiohahmot?
Tuula Pukkila aloitti tv-työnsä vuonna 1972 lastenohjelmien parissa Nakuteeri-nimisessä lasten askarteluohjelmassa.
Muovailuvaha innostaa Tuula Pukkilan yhä uudelleen kameran ääreen: "Hyvää animaatiota syntyy vain hyvässä vireessä”
Pukkila on luonut mm. taikuri Savisen ja postineidin.
Oletko elämäniloinen Ransu, viisas Eno-Elmeri vai hedonistinen Riku? – Testaa, kuka Karvakuonoista on hengenheimolaisesi!
Elävän arkiston leikkimielinen hahmotesti Karvakuonoista.
Ransu 40 vuotta koko kansan koirana
Ransu - kaikkien tuntema Karvakuono.
Menestyssarja Rintamäkeläiset piirsi kuvan pienviljelijän sielunmaisemasta
Rintamäkeläiset oli 1970-luvun katsotuimpia sarjoja.
Minikino varhaisen mediakasvatuksen pioneerina
Minikinossa opetettiin medialukutaitoa jo 70-luvulla
UP:n kesäbiisi Ole mulle kaveri 2015!
UP:n ja Ransu Karvakuonon tuore musavideo ylistää kaveruutta
Purjehtimisen verkkaista taikaa
"Venettä kuljettaa tuuli, mutta purjehtija ei anna tuulen viedä itseään, minne se tahtoo. Hänellä on keinonsa tehdä tuulesta palvelija." Verkkaisesti etenevä ja runollisesti selostettu ohjelma vuodelta 1964 antaa purjehduksesta romanttisen kuvan.
Lastenohjelmien tekijöiden muistoja Niksulasta Galaxiin
Tv:n lastenohjelmat 50 vuotta vuonna 2014
Ransu ja Pekka matkustivat lentäen ja laivalla
Kaikkia maailman ihmisiä ei voi oppia tuntemaan, mutta Pekka ja Ransu päättävät kuitenkin tutustua edes naapureihimme ja matkata Tukholmaan ja Ahvenanmaalle.
Ransu Neuvostoliitossa
Itänaapurissamme tutustuttiin nähtävyyksiin ja päiväkotiin.
Miten esineet syntyvät?
Näin syntyy -ohjelmissa vieraillaan suomalaisissa tehtaissa.
Tesvision joutsenlaulu
Tesvision tarina yhtiönä päättyi vuonna 1965. Moni myöhemmin urallaan hyvin menestynyt toimittaja kiittelee uransa alkuaikoja Tessissä.
Heikki ja Kaija: Niin muuttuu maailma
On kahvittelun aika.
Jannen ja Ransu-koiran pyöräretki
Pyöräretkellä tavataan taiteilija Päivi Paunu.
Kokkelivekkulit Pablo ja Ransu
Pablon ja Ransun klassikko-ohjelma vuodelta 1994
Eno-Elmeri hammaslääkärissä
Hammassärky on selättänyt Eno-Elmerin. Kaiken kokenut ja muutoin niin peloton merikarhu säikkyy kuitenkin hammaslääkäriä.
Ransu ja Pekka nuhasaappaissa
Pikku Kakkosen toimittaja Pekka on vilustuttanut itsensä. Ransu ei tahdo saada selkoa Pekan sekavista nuhanhoito-ohjeista. Nuhasaappaat tuntuvat ainakin olevan tarpeen.
Kohteliaat Karvakuonot
Laulunluritusta, hyvää käytöstä ja professoriskoiria 1978.
Karvakuonot kokkaavat
Ransun, Rikun ja Eno-Elmerin ohjelma Kunnon kokit 1978.
Kosinta Karvakuonojen tapaan
Ransu on kirjoittanut näytelmän nimeltä Kosinta. Ohjaajan ottein Ransu roolittaa itsensä prinssiksi, Rikun prinsessaksi ja Eno-Elmerin kuninkaaksi. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan käsikirjoituksen mukaan.
Karvakuonot vesillä
Puskii-höyrylaivalla Näsijärven Runoilijan tiellä 1981.
Karvakuonojen automatkalla reissataan länsirannikon merellisissä maisemissa ja kuullaan jännittäviä tarinoita
Karvakuonot kiertävät Tassu-autolla länsirannikkoa 1982.