Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vakuutusyhtiö Pohjantähden yhtiökokouksen tapahtumia syynätään nyt käräjäoikeudessa: kahdeksan syytteessä vakuutusyhtiörikoksesta

Syyte perustuu epäiltyyn äänioikeuden rajoittamista koskevan määräyksen kiertämiseen yhtiökokouksessa.

Finanssivalvonnalta puhtaat paperit Nokian tiedottamiselle

Fiva: Nokia ei laiminlyönyt velvollisuutta julkistaa sisäpiiritietoa mahdollisimman pian.

Keskustele vakuutusyhtiöistä ja vakuuttamisesta

Suomalaisen vakuutusbisneksen erityispiirteet.

Fiva: Rahanpesun torjunnassa menty eteenpäin – uutinen tietovuodosta osoitus siitä, että kansainvälinen rahanpesuvalvonta toimii

Yle kertoi sunnuntaina uudesta tietovuodosta, joka liittyy myös Suomeen kaivosyhtiö Terrafamen ja sitä omistavan Trafiguran kautta.

Vaikuttaako koronakriisi suomalaisten eläkerahoihin? Varman Risto Murto: "Jos kasvumme ja työllisyyden kehitys jää heikoksi, se on myös ongelma eläkejärjestelmälle"

Eläkeyhtiöiden sijoitustuotot kohentuivat keväällä alkuvuoden rajun syöksyn jälkeen. Kokonaistulokset painuivat silti pahasti pakkaselle.

Privanet valittaa Finanssivalvonnan päätöksestä

Yhtiölle määrättiin 450 000 euron suuruinen seuraamusmaksu sekä julkinen varoitus.

Mortgage lenders welcome easing of deposit rules for homebuyers

Homebuyers now need only a ten percent deposit. 

Finanssiala tyytyväinen lainakaton muutokseen – OP: Merkitystä asiakkaille, joilta puuttuu etukäteissäästöjä

Kotitalouksien pelättiin velkaantuvan liikaa, mutta nyt asuntomarkkinoita halutaan koronakriisin takia vauhdittaa.

Finanssivalvonnalla ei enää huomautettavaa Juha Koposen kokemuksesta – aloittaa LähiTapiolan pääjohtajana

Koposen oli tarkoitus aloittaa tehtävässään jo tämän vuoden alussa.

Kymmeniä miljoonia euroja heti ulosottoon – Afarakin pääomistaja teki kyseenalaista pörssihistoriaa, velvoitettiin lunastamaan kaikki osakkeet

Tuhansien Afarakin suomalaisten osakkeenomistajien epätietoisuus voi kuitenkin jatkua vielä pitkään.

Miljoonasakot saivat lainvoiman – KHO ei myöntänyt valituslupaa Afarakin ex-toimitusjohtajalle

Fiva määräsi 40 miljoonan euron uhkasakon kesällä 2018.

Setelien käyttö romahti – Katoaako käteinen kokonaan koronan myötä?

Ruotsissa käteisen saanti uhkasi vaarantua - nyt se turvataan lailla.

Nordea suunnittelee osingonjakopäätöksen lykkäystä – sanoo noudattavansa EKP:n suositusta

Myös Suomen Finanssivalvonta on antanut vastaavan suosituksen.

Fiva: Pankkien on syytä lykätä osingonmaksua, sijoittajat kyllä jaksavat odottaa

Finanssivalvonta haluaa varmistaa, että yritysten rahoitus ei nyt vaarannu.

Thursday's papers: Uusimaa to be cordoned off, pension worries and airport health checks

Finland is preparing to seal off Uusimaa by Friday to contain the novel coronavirus outbreak.

Ministeriö: Vielä ei ole kiire pikaisiin eläkelaitoksia koskeviin päätöksiin, koska niiden talous ei ole heikentynyt niin nopeasti

Eläkelaitoksia uhkaa niiden osakesijoitusten voimakas sulaminen osakekurssien romahduksen takia. Sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan nyt, pitääkö ottaa käyttöön erityistoimet tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Monday's papers: Schools & corona, Finland's preparedness and Nokia names new CEO

Domestic news outlets follow up on news that up to 130 people in Helsinki may have been exposed to novel coronavirus.

Rakennetaanko puutaloalue Riihimäelle sittenkin? Iconin konkurssipesä toiveikas

Iconin konkurssipesä uskoo pääsevänsä myymään Kristallin alueelta Riihimäeltä rakennustontteja vielä kevään aikana.

Sijoitushuijarit löytävät jatkuvasti uusia uhreja – menetykset ovat olleet jopa kymmeniä tuhansia euroja

Huijareiden kaappaamien rahojen jäljille on poliisinkin vaikea päästä.

Finanssivalvonta nimitti asiamiehen valvomaan vakuutusyhtiön toimintaa – Pohjantähti sai puhtaat paperit

Eri puolilla Suomea toimiva vakuutusyhtiö uudistaa parhaillaan organisaatiotaan.

Finland’s financial watchdog probes Nokia’s October share crash

CEO Rajeev Suri denies that the company tried to keep its 5G troubles secret.

HS: Finanssivalvonta tutkii Nokian osakkeen lokakuisen poikkeuksellisen romahduksen

Yhtiön johdon mukaan Nokia ei pantannut tietoa 5g-teknologian kehittämisen vaikeuksista.

Vakuutusyhtiö LähiTapiola varoittaa terveydenhuollon kriisistä: "Pontevia uudistuksia tarvitaan, Suomi eriytyy myös terveyspalveluissa"

Vuoden alussa LähiTapiolan puikkoihin siirtynyt Juha Koponen ei ole vielä saanut Finanssivalvonnalta vihreää valoa pääjohtajuudelleen.

Pikkukunnan asukas maksaa laskunsa kirjeitse, koska hänellä ei ole nettiä – viime vuosikymmenenä suljettiin lähes 800 pankkikonttoria

Pankkipalvelujen siirtyminen nettiin aiheuttaa hankaluuksia sadoille ikäihmisille Pohjois-Savossa.

Finanssivalvonta ärähti: Työeläkeyhtiö joutui irtisanomaan työhyvinvointihankkeet formulalääkärin luoman valmennusyhtiön kanssa

Finanssivalvonta on vaatinut työeläkeyhtiöitä keskittymään varsinaiseen tehtväänsä eli lakisääteisein eläketurvan hoitamiseen. Fivan mukaan Ilmarisella raja on ylittynyt. Ilmarinen kertoo irtisanoneensa sopimuksensa Hintsa Performancen kanssa.

S-Bank fined nearly €1m over lax monitoring of money laundering

The financial watchdog rapped Finland's biggest bank over monitoring of possible money laundering and terror financing.

Juha Koponen LähiTapiolan hallitusten puheenjohtajaksi vuodenvaihteessa, tavoitteena ottaa myös pääjohtajan tehtävät myöhemmin alkuvuodesta

Finanssivalvonnan mukaan LähiTapiolan pääjohtajaksi valittu Koponen ei ole riittävän kokenut tehtävään.

Valittu vakuutusyhtiöpomo aloittamassa vain osaa tehtävistään – LähiTapiola pitää ratkaisua kokemuksen puutteesta tilapäisenä

LähiTapiola joutuu tekemään 'koulunpenkille' laitetun johtajan tilalle uuden väliaikaisen valinnan.

Finanssivalvonta rekisteröi viisi virtuaalivaluutan tarjoajaa – muut eivät saa toimia Suomessa

Rekisteröinnistä ja sääntelystä huolimatta virtuaalivaluutat ovat monissa suhteissa edelleen riskialttiita sijoituskohteita, Fiva sanoo.

Syytteet tulossa ainakin 8 henkilölle vakuutusyhtiö Pohjantähden kuohuissa

Kanta-Hämeen käräjäoikeus ei ole vielä määrännyt jutuille käsittelypäivää.

Finance Ministry proposes 170k debt limit on average earners

The Finance Ministry says Finns have become too indebted, and is proposing new limits on lending to try and reduce the load.

Croatian millionaire's Afarak Group fined over insider trading

FIN-FSA has intervened in Afarak's operations in the past, and fined its principal owner.

Finanssivalvonta määräsi Afarakille lähes 1,5 miljoonan euron seuraamussakon

Yhtiö on Finanssivalvonnan mukaan jättänyt kertomatta valmisteilla olevasta ostotarjouksesta joulukuussa 2017.

Riskit finanssialalla kasvavat – "Matalien korkojen aikana pankit voivat hakea tuottoa riskisijoituksista", Fivan Tuominen sanoo

Finanssivalvonta varoittaa pankkeja liian löyhistä asuntolainojen ehdoista. Pankeilla on nyt kolme uutta ongelmaa: negatiiviset korot, hyytyvä talouskasvu ja koventunut kilpailu.

HS: Finanssivalvonnan mukaan Lähi-Tapiolan uusi pääjohtaja ei ole pätevä tehtäväänsä

Helsingin Sanomien mukaan Fivan hylkäävä lausunto ison vakuutuskonsernin pääjohtajavalinnassa on poikkeuksellinen.

Kun maksaminen ja pankkiasiointi muuttuvat – turvallisuus paranee, mutta miten vanhukset pysyvät kärryillä?

Turvallisempi tunnistautuminen maksamisessa pitäisi ottaa käyttöön jo 14. syyskuuta. Aikataulu on tiukka, eikä ihan valmista vielä ole.

Joutuvatko kuluttajat maksamaan pankeille talletuksistaan? Osa pankeista tyrmää negatiiviset korot täysin

Finanssivalvonta pitää negatiivisia talletuskorkoja kuluttajansuojan kannalta ongelmallisina.

Finanssivalvonta antoi maksulaitoksen toimiluvan ensimmäistä kertaa kryptovaluutta-alan yritykselle

Luvan saanut yritys on ensimmäinen Suomessa ja Pohjoismaissa sekä kolmas yritys Euroopassa.

Tunnuslukulistaa saa käyttää jatkossakin, mutta vain yhdellä ehdolla – Fiva: tarvitaan "vahvistuselementtejä"

Uusi direktiivi astuu voimaan syyskuussa, ja pankit ovat esitelleet korvaajia perinteiselle tunnuslukulistalle. Tuttu työkalu saa kuitenkin jatkoaikaa.

Finland begins regulation of crypto currency sector

From the beginning of May, only crypto firms which have registered will be able to operate legally in Finland.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle