Uusimmat artikkelit
Korona-aikana parit pinnistelivät, ja nyt perheneuvonnan tarve on aiempaa pitkäkestoisempaa ja haastavampaa
Lappeenrannassa ja Imatralla kirkon perheneuvonnassa käy vuosittain lähes 1 000 asiakasta, joiden ongelmat ovat myös aiempaa vaativampia.
Tornion seurakunnan perheneuvonta jatkuu yhä diakoniatyön osana
Perheneuvonnan tulevaisuudesta heräsi Torniossa huoli, kun kirkkoneuvosto hiljattain käsitteli perhetyön viran mahdollista lakkauttamista.
Kauhavan uusi hyvinvointikeskus on pian valmis vastaanottamaan asiakkaita – lääkärinvastaanotto alkaa tiloissa jo perjantaina
Sairaalaosasto aloitti jo uusissa tiloissa, poliklinikka, röntgen ja laboratorio perjantaista alkaen. Ensi viikolla muuttavat muun muassa vammaispalvelut, perhekeskus ja psykiatrian poliklinikat.
Perheasioiden neuvottelukeskuksessa on tungosta
Seurakuntayhtymän perheneuvontapalveluilta kysytään eniten apua parisuhteen vuorovaikutusongelmiin.
Lapsi tarvitsee tukea ilman ennakkoluuloja, kun läheinen joutuu vankilaan – Turussa kokoontuu vertaistukiryhmä
Ryhmässä lapset voivat esimerkiksi käydä yhdessä läpi tunteita, joita syntyy, kun lähimmäistä ei pääse tapaamaan halutessaan.
Perheneuvontaan pitkät jonot Turussa – loma-aika nostaa edelleen ongelmat esiin
Perheneuvojan mukaan pariskunnat hakevat apua liian myöhään. Eniten hiertävät kommunikaatio-ongelmat.
Forssan seudulla kaivataan lisää kehitysvammaisten perhehoitajia
Kehitysvammaisten KeVa-perhehoidon ennakkovalmennus alkaa Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymässä syksyllä 2022.
Suomussalmelta loppuu perhetyöntekijä toimi: soten mukaan tarve on selkeästi vähentynyt
Tilalle päätettiin perustaa sosiaaliohjaajan virka lastensuojelun tulosyksikköön Kajaaniin.

Kirkon perheneuvonnasta haki apua yhä useampi – Uskottomuus noussut ilmiönä viime vuosina
Parisuhteessa kipuillaan etenkin ensimmäisen lapsen tullessa, mutta vielä enemmän, kun tulollaan on toinen lapsi.

Puhumattomuus ja riitely vievät yhä useamman parin kirkon ammattiauttajan pakeille Etelä-Pohjanmaalla
Terapian tarve parisuhdeongelmiin lisääntyy vuosittain.
Varsinais-Suomessa halutaan lisää ikäihmisten perhekoteja – valmennus perhekodin hoitajaksi alkaa Kaarinassa
Perhekodissa voi asua vuosia tai käydä lyhytaikaisessa perhehoidossa, mikä tukee kotona asumista.
Oululainen pakolaisperheiden auttamiseen luotu malli palkittiin – ennalta ehkäisevä työ on vähentänyt perheiden ongelmia
Valtakunnallinen Hyvä käytäntö -palkinto myönnettiin oululaisen sosiaaliohjaajan kehittämälle työskentelymenetelmälle. Siinä autetaan vahvistamaan terapeuttisin keinoin esimerkiksi traumojen vaurioittamia perhesuhteita.
Eksoten lasten ja nuorten kuntoutusyksikkö avautuu lokakuussa –tavoitteena on puuttua päihteidenkäyttöön aiempaa varhaisemmassa vaiheessa
Esimerkiksi nuorten päihteidenkäyttöön apua tarjoava Eksoten kuntoutusyksikkö oli alun perin tarkoitus perustaa jo kevät-kesällä, mutta yhteistoimintaneuvottelujen ja muiden käytännön järjestelyjen vuoksi perustamista siirrettiin.
Lyhytaikainen perhehoito voisi hyödyttää aiempaa useampaa ikäihmistä: "Kyllä tämä minun paikkani on, jos en vain itseäni tärvele", sanoo Elli Koponen, 92
Lyhytaikaisen perhehoidon on tarkoitus tukea ikäihmisten kotona asumista ja ylläpitää toimintakykyä. Sitä voi käyttää myös omaishoitajan vapaapäiviin.
Naisten nimiä ei juuri löydy Pohjois-Pohjanmaan kovatuloisimpien listalta
Pohjois-Pohjanmaan suurituloisin nainen löytyy maakunnan kovatuloisimpien listalta sijalta 20. Koko maassa sadan suurituloisimman joukossa oli viime vuonna alle kymmenen naista.
Kanta-Kokkolan neuvoloita yhdistetään tulevaisuudessa – suunnittelun pohjaksi tehtiin lapsivaikutusten arviointi
Kantakaupunkiin jäisi yksi tai kaksi neuvolaa. Yhdistämällä voitaisiin arvion mukaan tarjota perheille nykyistä monimuotoisemmat palvelut.
Lappeenrantaan suunnitellaan lapsille ja nuorille omaa päihdekuntoutusyksikköä – jonot hoitoihin pitkät koko maassa
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten perustama päihdekuntoutusyksikkö tulisi nykyisen perhetukikeskuksen yhteyteen Lappeenrantaan. Tarkoitus on tarjota apua päihdeongelmaiselle nuorelle sekä hänen perheelleen.
Kuopion seurakuntayhtymä ostaa Postin entiset tilat runsaalla kuudella miljoonalla eurolla
Seurakuntayhtymä muuttaa Kuopiossa Kuninkaankadulla sijaitseviin Postin entisiin tiloihin keväällä 2023.
Perhehoitoon tarvitaan lisää paikkoja – Ari ja Soili Kalliokoski hoitavat vanhuksia kotonaan: "On iso muutos antaa oma koti tällaiseen käyttöön"
Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa kehittää ja lisätä ikäihmisten perhehoitoa. Perhehoitoliitto peräänkuuluttaa kuntien halukkuutta luoda palveluita – ja myös resursseja niihin.
Turussa on onnistuttu löytämään sijaisperheitä muuta maata paremmin – tarvetta lisäperheille on koko ajan
Satakunta lasta löytää tukiperheen Turussa vuosittain.
Vapaaehtoiset parisuhdetyöntekijät odottavat pareja "rakkaustalkoisiin" Kajaanissa – ennaltaehkäisevää keskusteluapua ei ole vielä löydetty
Kajaanin seurakunnan perheneuvonnasta haetaan usein apua parisuhteen vaikeuksiin. Jonot ovat pitkät, joten seurakunta koulutti vapaaehtoisia parisuhdetyöntekijöitä tekemään ennaltaehkäisevää työtä.

Kemissä etsitään tukiperhetoiminnasta kiinnostuneita
Kemin kaupunki maksaa tukiperheille korvauksen toiminnasta. Tukiperhetoiminnasta kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä Kemin sijais- ja tukiperhetyöntekijään.
Varkaus ei ota tänä vuonna kiintiöpakolaisia
Varkauden kaupungille on ehdotettu kolmen syyrialaisen lapsiperheen vastaanottamista. Kaupunki perustelee kielteistä päätöstä hyvinvointialueen valmistelun keskeneräisyydellä sekä perhe- ja sosiaalipalveluiden resurssipulalla.
Moni pariskunta laittoi korona-aikana suhdeongelmat taka-alalle – psykoterapeutti odottaa elokuussa apua hakevien määrän kasvavan
Perheneuvonnassa asiakasmäärät notkahtivat koronavuonna, mutta nyt niiden odotetaan jopa nousevan. Psykoterapeutti uskoo, että pitkittyneessä tilanteessa parisuhteen kysymyksistä on tullut taas tarve avautua.
Jokainen eskarilainen sai oman kainuulaisen satukirjan: lahjoituksella halutaan lapset lukemaan
Lisäksi teosta on jaettu muun muassa Kainuun kirjastoihin, neuvoloille, sairaalaan sekä perhepalvelukeskuksiin ja järjestöille.
Essote ja Sosteri lisäävät chat-palveluitaan – nyt chatissä saa kiinni vaikka kätilön
Sosterin Nestori-chat ja Essoten chat-palvelu toimivat nyt aiempaa laajemmin.
Maksuttomat perhekerhot ovat palailemassa koronatauolta – "Ihmiset haluavat seurustella ja kohdata vertaistukea"
Perhekerhot ovat niin sanottuja matalan kynnyksen paikkoja, joihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, vaan niihin voi osallistua silloin kun itse haluaa.
Lasten ja nuorten mielenterveyden palvelut muuttavat uusiin tiloihin Kuopiossa – muutto ensi viikolla aiheuttaa muutoksia puhelinpalveluun
Alavan Kaartokadulta muuttavat pois myös kasvatus- ja perheneuvonta sekä puheterapian palvelut. Palveluiden uusi sijainti on Savilahdessa Tietoteknialla.

Ministeriö myönsi 408 hankkeelle yhteensä 4,5 miljoonan euron seuratuen
Seuratuella kehitetään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja tuetaan seurojen elinvoimaisuutta.
Lastensuojelun avohoidon asiakkuudet ovat vähentyneet Hämeenlinnassa
Sijaishuollon piirissä olevien lasten määrä on sen sijaan kasvanut.
Korona-aika on lisännyt myös seurakunnan perheneuvonnan kysyntää Tampereella
Korona-aika vaikuttaa eri tavoin läheisiin ihmissuhteisiin. Pulmatilanteissa perheiden kannattaa hakea rohkeasti apua.
Rokotusremmiä vahvistetaan kouluterveydenhoitajilla Päijät-Hämeessä
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajat osallistuvat koronarokottamiseen tiistaista lähtien.

Poikkeusolot koettelevat ihmisten jaksamista – kuntayhtymä Essoten psykiatrian käynneissä roima kasvu
Essoten koronalääkärit ja sosiaalityön ammattilaiset haastavat alueen asukkaat pitämään huolta läheisistään.
Lähes 10 vuotta sitten Lassi Kilponen tunsi lohdutonta surua Vilja Eerikan puolesta – kasvatusjohtajan mukaan systeemin pahin ongelma on yhä korjaamatta
Lahden kaupungin kasvatuspomon mukaan vanhat osaamistavoitteet joutaisivat roskiin. Lasten hyvinvointi on tärkeintä.
7-vuotias erityislapsi on odottanut tukiperhettä jo puolet elämästään – äiti: "Kuinka väsyneiksi vanhemmat pitää ajaa, että apua saa?"
Pulaa tukiperheistä on etenkin erityislapsilla. Monet vanhemmat kaipaavat kipeästi edes pieniä hengähdystaukoja.
Raskaus sai Elinan jättämään huumeet: kun tuki kotiin lopetettiin, seurasi romahdus – laskimme, kuinka kalliiksi se tuli
Osa asiantuntijoista ja kunnista on kyseenalaistanut, saavatko perheet tarpeeksi apua ajoissa ennen huostaanottoa.
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta kokeilee osallistuvaa budjetointia kuntien esimerkin innoittamana
Kaksi äänestäjien valitsemaa hanketta toteutetaan vielä tämän vuoden aikana.

Perheiden avuntarve kasvanut Lapissa – toisaalta korona on lisännyt ihmisten auttamishalua
Koronan myötä myös lasten ja nuorten usko omiin mahdollisuuksiin on selvitysten mukaan heikentynyt.
Kajaanin perheneuvonnassa ruuhkaa – vapaaehtoisia koulutetaan tekemään ennaltaehkäisevää parisuhdetyötä
Kajaanin seurakunnan kampanja on suunnattu pariskunnille, joilla ei ole akuuttia kriisiä parisuhteessaan.
Koronavuosi näkyi suomalaisten auttamishalussa – ennätysmäärät rahalahjoituksia vähävaraisille lapsille ja lapsiperheille
Samaan aikaan myös avuntarve kasvaa.
Lahden perhekeskus avasi ensimmäiset palvelunsa
Lapsi- ja perhepalveluita kootaan saman katon alle kaupungin keskustaan, jolloin monialainen yhteistyö lisääntyy.

Sodankylän valtuusto nuiji budjetin ja uuden kunnanjohtajan sopimuksen
Kouluverkkoon liittyvät päätökset siirrettiin vuoden päähän.
Yhä useamman lapsen väliaikainen koti on todellakin koti – "Tavallisella arjella voi antaa lapselle niin paljon"
Perhehoito eli sijaisvanhemmuus on saatu reippaaseen kasvuun Keski-Pohjanmaalla.
Lempäälä siirtää vuosiluokat 5-9 ja lukion etäopetukseen pahan koronatilanteen takia
Lempäälässä on lähes sata tartuntaa.

RoKi Hockeyn tukikampanjassa mahdollisuus nimetä Lappi Areena ja ostaa jääkiekkoseura
RoKi Hockeyn toiminnassa koronaepidemian kokonaisvaikutus näyttäytyy yli 100 000 euron vähentyneenä liikevaihtona pelikauden 2020-21 osalta.
Voisitko leikkiä, pelata ja ulkoilla lapsen kanssa? Keski-Suomessa tukiperhettä jonottaa yli sata lasta
Keski-Suomen sijaishuoltoyksikkö järjestää uusille tukiperheille valmennuksen.
Chat-palvelu on madaltanut avun hakemisen kynnystä – Ensi- ja turvakotien perhetyö toimii myös etänä
Ensi- ja turvakotien liitto laajensi chat-palvelutarjontaansa keväällä koronan vuoksi.

Etäyhteys laski kynnystä puhua kodin ongelmista – videotapaamiset ovat tulleet perhetyöhön jäädäkseen
Moni ensikontakti avun saamiseen otetaan nykyisin chatin kautta.
"Lastensuojelu on parhaita asioita, mitä minulle on tapahtunut", sanoo Elisa, 16 – Turussa kuntoutetaan nyt koko perhettä samassa pihapiirissä
Lastensuojelu kaipaa uusia keinoja, jotta huostaanottoja voidaan purkaa useammin. Apua haetaan myös koulutetusta vertaistuesta.
Hollolan uusi sote-keskus saa pian vesikaton – työt etenevät aikataulussa
Hollolan uusi sote-keskus on harjakorkeudessa.