Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuopiossa tavallista enemmän legionellabakteerin aiheuttamaa keuhkokuumetta

Valtaosa tartunnoista on peräisin omasta kotitaloudesta. Bakteeri voi päästä valloilleen vesijohtovedessä, ellei lämpimän käyttöveden lämpötilaa pidetä tarpeeksi korkeana. Raja on vähintään 55 astetta.

Entinen huippunyrkkeilijä Juho Tolppola, 39, pystyy aktiiviseen toimintaan vain tunnin ajan päivässä – kovat ottelut vaihtuivat koviin ja jatkuviin oireisiin

Juho Tolppolan ammattilaisuran piti jatkua vuonna 2018, mutta pahenevat terveysongelmat estivät hänen paluunsa kehään. Nyt hän kertoo jokapäiväisestä taistelustaan arjessa.

Koronan aiheuttamat rajoitukset vähensivät muitakin hengitystiesairauksia

Etätyö ja käsien ahkera peseminen ovat osoittaneet tehonsa.

Koronaviruksen "potilas yksi" Italiassa juoksee taas – 20 päivää koomassa olleen maratoonarin hengenlähtö oli lähellä: "Pandemia teki minusta symbolin Euroopassa"

Maratonjuoksija kertoo tarinansa, joka herätti kolme kuukautta sitten maailman tajuamaan, kuinka vaarallinen covid-19-tauti voi olla myös huippukuntoiselle urheilijalle.

Voisiko hengityslaitteen jakaa hädän tullen kahdelle potilaalle? Suomalaisprofessori pitää ajatusta Pelle Pelottoman keksintönä

Hengityslaitteen jakamiseen kahden potilaan kesken liittyy merkittäviä riskejä, vaikka se teoriassa mahdollista onkin.

Lieksan Yrjönhovissa ei ollut legionellabakteeria

Lisätutkimuksissa on selvinnyt, että legionellabakteeri ei aiheuttanut hoivakodissa ilmenneitä keuhkokuumeita.

Kuusi uutta koronavirustapausta todettu Keski-Suomessa

Todennettuja tartuntoja on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan nyt yhteensä 46.

Kela sulkee osan palvelupisteitään toistaiseksi

Tavoitteena on estää koronaviruksen leviäminen asiakkaiden ja henkilökunnan keskuudessa.

Eduskunta hyväksyi yksimielisesti valmiuslain käyttöönoton koronaviruksen torjumiseksi

Eduskunta päätti poikkeusolojen lainsäädäntöön siirtymisestä ensimmäistä kertaa rauhan oloissa.

Porvoolaisten pitkä odotus on ohi – Akilles on jääpallon Suomen mestari

Veiterä joutui taipumaan SM-finaalissa toista kertaa peräkkäin.

Perjantai 13.3.2020 (radio)

Koronaviruksen leviämistä ei voi estää. Keinoja hidastaa koronan leviämistä. Muutoksia koronaviruksen takia. Talvisodan loppumisen muistopäivä. Säätietoja.

Perjantai 13.3.2020 (tv)

Koronaviruksen leviämistä ei voi estää. Suomalaiset ostavat ruokaa ja vessapaperia varastoon. Talvisota päättyi 80 vuotta sitten. Säätietoja.

Lue lista hallituksen suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi

Hallitus kertoi tiedotustilaisuudessa, että etätöitä tulee suosia ja lomamatkoja siirtää.

Lapissa vain kolme koronavirusepäilyä viime viikkoina

Helmikuun alun jälkeen Lapissa on otettu kolme virusnäytettä. Kaksi oli negatiivisia, kolmannesta ei ole vielä tuloksia.

Lue minuutissa: Miten Suomi varautuu koronavirukseen?

Hallitus tiedotti tänään toimista, joilla Suomessa varaudutaan koronaviruksen leviämiseen.

Koronaviruksen leviäminen Yhdysvaltoihin vain ajan kysymys – "Tässä voi käydä huonosti"

Yhdysvaltain tautikeskuksen CDC:n mukaan koronavirus alkaa levitä maassa hyvin suurella todennäköisyydellä ja kansalaisten tulisi aloittaa varautuminen tähän.

RS-virusepidemia ärhäkkäänä Keski-Pohjanmaalla: vauvoja sairaalahoidossa alkuvuonna poikkeuksellisen paljon

Hetkittäin osasto on ollut täynnä pelkästään pieniä RS-viruspotilaita.

Ennestään tuntematon virustauti tappoi toisen ihmisen Kiinassa – sairastuneita vahvistettu yli 40

Uusi virustauti muistuttaa vuosituhannen alussa Kiinassa jyllännyttä sars-virusta.

THL:n asiantuntija Aasiassa leviävästä uudesta virustaudista: ”Ei tästä tarvitse Suomessa yöunia menettää”

Kiinassa havaittu uudentyyppinen koronavirus on herättänyt laajaa huomiota. THL:n mukaan vakavan epidemian riski on pieni.

THL: Meyer Turun telakan keuhkokuume-epidemiaan tuskin saadaan selvää syytä

Noin 30 telakalla työskennellyttä henkilöä sairastui loppukesän ja syksyn aikana pneumokokki-bakteerin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen.

Turku shipyard vaccinates 4,000 workers after pneumonia outbreak

Thirty workers were treated for a pneumonia infection during late summer and early autumn.

Thursday’s papers: Finnish wages, meat-loving Finns and toxic gardening

Finnish newspapers look at hourly wages, red meat consumption and the hidden dangers of gardening.

Paper: Pancreatic ailment behind death of ski jump Olympian Matti Nykänen

Nykänen died suddenly at home in early February.

Ilta-Sanomat: Matti Nykäsen kuolinsyy oli pitkään jatkunut haimatulehdus

Nykänen kuoli äkillisesti kotonaan helmikuun alussa.

Keuhkokuume pelästytti Hannele Laurin: “Olen yrittänyt päästä tupakasta eroon, mutta huonolla menestyksellä”

Palkittu ja rakastettu näyttelijä jätti teatterin, mutta tekee edelleen tv-sarjoja ja elokuvia.

Herätys: Sähköyhtiöt vaativat vakuuksia kevein perustein, SDP päättää Rinteen sijaisesta, Oscar-ehdokkaat julkistetaan

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

SDP:n Rinteen terveydentila tiedettyä vakavampi – keuhkokuumeen lisäksi sepelvaltimotukos ja sairaalabakteeri

Rinne palaa töihin näillä näkymin helmikuun lopulla. Puolueen edustajien mukaan Rinne ehtii mukaan vaalitaisteluun silloinkin.

Antti Rinteen sairausloma jatkuu tammikuun ajan – toipuu yhä Espanjassa

SDP:n puheenjohtaja joutui keuhkokuumeen takia sairaalahoitoon lomamatkalla Espanjassa. Myös puoliso on yhä sairaalassa.

SDP:n Antti Rinne joutunut sairaalaan Espanjassa keuhkokuumeen takia

Myös Rinteen vaimo on ollut sairaalahoidossa hengitystieinfektion takia. SDP kertoo tiedottavansa Rinteen sairauslomasta, kun sen pituudesta on tarkempi arvio.

Voimistelun kaksinkertainen olympiavoittaja on kuollut 49-vuotiaana

Jelena Shushunova, Neuvostoliiton aikakauden yksi valovoimaisimmista voimistelutähdistä, on kuollut torstaina.

Asiantuntija huolissaan paljujen riskeistä: Muista nämä neljä asiaa paljuillessasi

Paljujen suosio kasvaa vuosi vuodelta, mutta harvalla on tietoa niihin liittyvistä riskeistä. Näillä ohjeilla voit paljuilla turvallisesti.

Thaimaan luolapoikien karanteeni jatkuu yhä – miksi näin pitkään?

Ainakaan vielä luolasta pelastetuissa pojissa ei ole näkynyt merkkejä vakavista sairauksista. Heidän tilannettaan on kuitenkin pidettävä silmällä jopa vuosikausia.

Huippukallis lääke neuvoteltiin halvemmaksi ja saatiin julkiseen terveydenhuoltoon – 11-vuotias poika iloitsee, mutta jännittää halvaantumisriskiä

Samu Kananen unelmoi kipujen, lihasheikkouden ja keuhkokuumeiden selättämisestä. Silloin jäisi paremmin aikaa nukkumiselle, kavereille ja harrastuksille.

Kotisairaalan ansiosta yhä useampi voi sairastaa keuhkokuumeen omassa sängyssä – "Tosi hyvä juttu jaksamisen kannalta"

Keski-Pohjanmaalla kotisairaalatoiminta laajeni puolisen vuotta sitten Kokkolasta koko maakuntaan. Potilaita on riittänyt, mutta työtä tehdään pienellä porukalla.

Jopa sata legionellatartuntaa jää pimentoon vuosittain – Arviolta joka kymmenes sairastunut kuolee

Legionellabakteeri iskee vanhuksiin ja heikkokuntoisiin, ja jostain syystä selvästi useammin miehiin kuin naisiin. Ihmiseen bakteeri tarttuu keuhkojen kautta höyry- ja pisaratartuntana.

Luulitko selättäneesi influenssan? Apulaisylilääkäri varoittaa vakavista jälkitaudeista

Influenssan jälkitauti voi johtaa sairaalahoitoon ja pahimmillaan jopa kuolemaan.

Infektiolääkärit ja THL täysin eri mieltä keuhkokuumerokotteesta – kannattaako ikäihmiset rokottaa verovaroin?

Keuhkokuumeriski kasvaa, kun ikää tulee. Ikäihmisille ei ilmaista pneumokokkirokotetta anneta, eikä THL:n mielestä pidäkään. Monet lääkärit ovat toista mieltä.

100,000 euros willed to city for street dust study

The City of Vantaa has received a 100,000 euro bequest from the estate of a recently deceased resident with the stipulation that it be used to help solve the annual springtime problem of dusty streets.

Aikuisten keuhkokuumeet vähenivät lasten pneumokokkirokotusten myötä

Aikuiset hyötyvät lasten rokotuksista epäsuorasti rokotusten aikaansaaman laumasuojan ansiosta.

Saapunki toipui keuhkokuumeesta SM-mitaleille – "Työ ei mennyt hukkaan"

Susanna Saapunki ylsi ensi kertaa urallaan aikuisten SM-mitaleille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle