Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Koululainen kirjoittaa

Oulun kaupunki pohtii kouluverkkoaan ja suunnittelee seitsemän koulun sulkemista vuosina 2024–2027

Supistukset kohdistuisivat muun muassa Haukiputaan, Maikkulan ja Kiimingin alueille. Sivistyslautakunnasta asian käsittely etenee kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston käsittelyyn.

Keltainen puukoulu Ullavan Rahkosessa.

Kokkola kohtelee pieniä kyläkouluja aiempaa lempeämmin – valtuusto korotti lakkautuskynnystä

Kokkolan kanta kaupungin pieniä kouluja kohtaan on nyt selvillä seuraaviksi vuosiksi. Kaupunginvaltuusto päätti äänestysten jälkeen rajoista, joilla koulun sulkeminen uhkaa.

Sankka savusumu peitti Intian Delhin

Intian Delhissä ilmansaasteet vaarallisen korkealla tasolla – ihmisiä kehotetaan pysymään kotona, koulut suljetaan ensi viikolla

Intian pohjoisosissa sijaitsevassa Delhissä ilmansaasteiden tilanne on katastrofaalinen.

Klimatskylt invid Riksväg 4 i Ijo kommun.

Iissä mietitään talouden tasapainottamista – uhkana jopa putoaminen kriisikunnaksi

Iin kunta kamppailee tiukkojen talousvaatimusten kanssa. Lähivuosien aikana kunnan on säästettävä miljoonia euroja.

Asko Järvinen.

HUS physician criticises "confusing" Covid strategy

Finland announced a revised strategy on Monday, but HUS Chief Physician Asko Järvinen told Yle that he would have liked clearer guidelines on each agency's role and responsibility.

Asko Järvinen.

HUSin Järvinen arvostelee hallituksen uutta koronastrategiaa: "Varsinaista kompurointia oli, käytännön toimet jäivät tekemättä"

Ylen aamussa vieraillut HUSin ylilääkäri Asko Järvinen olisi toivonut selkeämpiä linjauksia eri toimijoiden työnjakoon sekä tarkempia askelmerkkejä esimerkiksi testaukseen. Hänen mukaansa hallituksen koronastrategiasta puuttuu konkretia.

Keminmaan keskuskoulun tyhjä piha alku syksyllä. Taivaalla mustia pilviä.

Keminmaassa ei suljeta kouluja koronan vuoksi: torstaina on tullut tietoon vain yksi tartunta, ja sekin karanteenin sisältä

Tähän mennessä Keminmaassa on todettu yhdeksän Pölhön kouluun ja keskuskouluun liittyvää koronatartuntaa. Karanteenissä on 187 henkilöä.

Sosterin kyltti Savonlinnan keskussairaalalla.

Sosterin alue siirtyi kiihtymisvaiheeseen pahentuneen koronatilanteen vuoksi – Savonlinnan Juvolan koulu suljetaan loppuviikoksi

Sairaanhoitopiirin alueellinen koronakoordinaatioryhmä linjasi odotetusti siirtymisestä perustasolta kiihtymisvaiheeseen tiistaina. Eilen sairaanhoitopiiri Sosteri tiedotti 29 uudesta koronaviruksesta, jonka jälkeen on todettu kuusi uutta tartuntaa.

Tattaran koulu

Tekninen valiokunta puoltaa Tattaran koulun sulkemista Nakkilassa

Tattaran koulua on Nakkilassa yritetty lopettaa jo monta kertaa aiemminkin.

koulun piha

Talsoilan koululaisten puolesta jätetään vetoomus kaupungille

Vanhempainyhdistys keräsi kansalaisadressin, koska Forssa aikoo sulkea yli 200 oppilaan koulun.

Emmanuel Macron puhuu televisioruudulla.

Ranska sulkee koulut ja päiväkoteja, osa tiukemmista rajoituksista koskemaan koko maata

Ranska presidentti kertoi koronarajoituksista illalla televisiopuheessaan.

vs. sivistystoimenjohtaja Matias Valoaho, Kiteen kaupunki.

Kiteen kouluista voi mennä jopa puolet kiinni – sivistysjohtaja: "Taustalla on oppilasmäärän voimakas romahtaminen"

Vaakalaudalla ovat Kesälahden yläkoulu, Puhoksen koulu ja Kiteen Hutsin koulu.

Tyhjiä pulpetteja tuoleineen koulun luokassa.

Aluehallintovirasto sulkee yläkoulut Etelä-Savossa liki koko maaliskuun ajaksi

Päätökseen vaikuttaa THL:n antama asiantuntijalausunto koko Suomen epidemiatilanteesta.

Kaukon koulu Rovaniemi liikuntahalli

Rovaniemen kolme kyläkoulua lakkautetaan – lautakunnassa tiukka äänestys

Virkamiehet esittivät Kaukon, Nivankylän ja Vikajärven koulujen sulkemista lähinnä säästösyistä.

aapinen ja penaali

Rovaniemen kyläkoulujen kohtalo taas päättäjien puntaroitavana

Sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Antti Lassila esittää edelleen että Kaukon, Nivankylän ja Vikajärven koulut lakkautetaan säästösyistä.

Läheltä

Kyläkoulujen lakkauttamissuunnitelmista saa lausua vielä muutaman päivän lisää Rovaniemellä

Kaupunki päätti jatkaa määräaikaa, jotta lausuntoja voi lähettää vielä Kaukon koululla pidettävän kuulemistilaisuuden jälkeen.

Oppilaat jonottavat Pasilan peruskoulun pihalla.

Kiuruvesi on pyytänyt lisää laskelmia kouluverkkonsa järjestelyn pohjaksi – päätöksentekoa kyläkoulujen tulevaisuudesta lykätään kuukaudella

Kiuruveden kaupunki on pyytänyt konsulttiyritykseltä laskelmat vielä kahdesta eri kouluverkkomallista.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Lakkautusuhan alla olevien koulujen kuulemistilaisuudet alkavat Rovaniemellä

Rovaniemi valmistelee lakkauttavansa Kaukon, Nivankylän ja Vikajärven koulut.

Kaukon koulu Rovaniemi

Rovaniemi lakkauttamassa Kaukon, Nivankylän ja Vikajärven koulut

Koulujen sulkemisia perustellaan oppilasmäärän vähenemisellä ja kasvaneilla vuokrakustannuksilla kaupungin taloustilanteen lisäksi.

kaupunkikuva

Roope Rihtamo on yksi onnekkaista, joiden vaihto-opiskelu ei kaatunut koronaan – kuvat kertovat, miten arki Etelä-Koreassa alkaa karanteenin jälkeen

Vaihto-opiskelijoita lähtee tänä syksynä vain kolmannes normaalista. Roope Rihtamon ensimmäinen päivä Etelä-Korean Busanissa alkaa kuumemittauksella ja kaljalla.

Vuotson koulu

Sodankylän sivistyslautakunta sanoi ei Torvisen koulun lakkauttamiselle ja Vuotson yläkoululaisten siirrolle

Sodankylän kunnassa suunnitellaan muun muassa Torvisen ja Vaalajärven koulujen sulkemista.

Äiti ja lapset puolustavat kyltein koulua mielenosoituksessa

Koulujen sulkeminen johtaa kunnissa "kuolemanspiraaliin", sanoo Avin ylitarkastaja – Riihimäellä käydään nyt viimeinen taisto lähikouluista

Kouluverkon supistaminen on tuttua tuskaa monessa kunnassa. Riihimäellä syntyi lähikoulujen sulkemista vastustava liike.

Koululaiset oppitunnilla ulkona Jammussa, Intiassa. Koronaviruksen takia kaikki koululaitokset on suljettu, ja opiskelu tapahtuu etäopetuksena.

Tulonmenetyksiä, koulupudokkuutta ja teiniraskauksia – korona loi koulutuskriisin, joka lyö leiman kokonaiseen sukupolveen

Mitä koulutuskriisi tarkoittaa ja miten se vaikuttaa koululaisten tulevaisuuteen? Asiantuntijat vastaavat neljään kysymykseen.

Kuvituskuva nuorista joita ahdistaa kouluun meneminen.

Koulut palaavat Etelä-Savossa lähiopetukseen – jos tartuntautitilanne muuttuu, erikoisjärjestelyt ovat mahdollisia

Opetushallituksen tiistaina järjestämässä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että kunta voi tarvittaessa päättää syksyllä koulun sulkemisesta.

Monissa kouluissa palataan ensi viikolla lähiopetukseen. Kuvassa Otalammen koulun oppilaita historian ja yhteiskuntaopin tunnilla.

Koulut varautuvat lähiopetuksen alkamiseen – Opetushallituksen pääjohtaja: "Voi olla, että joudutaan poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin"

Tartuntatilanteen vaatiessa kunta voi päättää koulujen sulkemisesta, kerrotaan Opetushallituksen tiedotustilaisuudessa.

Tyhjä luokkahuone Vesilahden yhtenäiskoulussa.

THL unlikely to recommend school closures if pandemic re-emerges

The benefits of school closures 'don't outweigh the harm,' according to THL director Mika Salminen.

Tyhjä luokkahuone Vesilahden yhtenäiskoulussa.

THL:n Salminen koronan mahdollisesta toisesta aallosta: koulujen sulkemista varmasti mietittäisiin hyvin tarkkaan – "En usko, että voitaisiin sitä suositella"

Asiantuntijat eivät tyrmänneet matkailun suhteen mahdollisia maakohtaisia täsmärajoituksia, mutta muistuttivat, että tilannetta katsotaan tautitilanne edellä.

Li Andersson, John B.King ja Emiliana Vegas videoneuvottelussa.

Suomen kokemukset koulujen sulkemisen vaikutuksista koronan takia kiinnostavat Yhdysvalloissa – Andersson: Kokemuksia puretaan vielä vuosikausia

Opetusministeri Li Andersson esitteli Suomen koulujen kokemuksia koronakaranteenin ajalta Brookings Instituutin keskustelussa Washingtonissa.

Suojapukuun pukeutunut ihminen mittaa ruumiinlämpöä matkatavaroidensa vieressä seisovalta matkustajalta.

Peking ryhtyi tositoimiin toisen korona-aallon murtamiseksi: koulut suljettu, lennot peruttu ja kymmeniätuhansia ihmisiä aiotaan testata

Kiinan pääkaupungissa nostettiin valmiustasoa. Koronatartuntoja on todettu vajaan viikon aikana noin 140.

Tyhjä luokkahuone Vesilahden yhtenäiskoulussa.

Peruskoulun pitäisi taata samat lähtökohdat köyhien ja varakkaiden lapsille, mutta repikö korona tasa-arvon kappaleiksi?

Etäkoulu toi perhetaustan vaikutuksen koulumenestyksessä esiin, mutta todellisuudessa ero hyvätuloisten ja heikko-osaisten välillä on kasvanut jo pitkään.

Koulun tyhjä käytävä.

Avataanko koulut vielä ennen kesälomaa? Hallitus yrittää päättää asiasta tänään

Hallituksen on määrä tänään neuvotella koulujen avaamisesta. STT:n tietojen mukaan neuvottelut on tarkoitus aloittaa kello 17 Säätytalolla.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Lapin kuntajohtajat vaativat kuljetusyrittäjille pikatukea

Kuntajohtajat korostavat kuljetusyrittäjien merkitystä palvelujen kannalta.

Lapsi opiskelee kotonaan.

OAJ vastustaa koulujen avaamista, lastenlääkärit puoltavat – nämä 3 kysymystä ratkaisevat, avataanko koulut toukokuussa

Listasimme perusteita koulujen avaamisen puolesta ja sitä vastaan – sekä kysymyksiä, joita päätökseen vielä liittyy.

Luokanopettaja Taru Kantonen pitämässä etäopetusta tyhjässä luokkahuoneessa.

Tuliko etäopetus jäädäkseen? Jatkamista osittain myös normaaliaikana mietitään – Opetusneuvos: koulut voisivat täydentää toistensa ainevalikoimaa

Vaikka etäopetus sujuukin, on siinä myös puutteita: etäopetusta vaivaa sosiaalisten kontaktien puute.

Aalto-yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen ja Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.

"Suomessa on äärimmäisen hyvä tilanne" – Asiantuntijat listasivat 5 vaihtoehtoa, jotka Suomella on koronakriisistä ulospääsyyn

Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet huomauttaa, että koulujen sulkemisella ei suojata ensisijaisesti lapsia.

Mieskonmäen kylän sijainti kartalla suhteessa Joutsaan ja Jyväskylään.

Joutsa lakkauttaa Mieskonmäen koulun

Koulun lakkautuksesta saatava säästö noin 140 000 euroa vuodessa.

Tubettaja Sonja Hämäläinen

Tubettaja Sonja "Soikku" Hämäläistä kiellettiin puhumasta hississä – näin Etelä-Korea torjuu koronavirusta

Sonja Hämäläinen kertoo Takaisin Pasilaan -podcastin haastattelussa, että hän halusi jäädä Etelä-Koreaan, koska kokee siellä olevan Suomea turvallisempaa nyt.

Tyhjä luokkahuone Helsingin Viikin normaalikoulussa.

Hämeenlinna sulkee kouluja ja päiväkoteja – lue tästä, miten lähiopetus ja varhaiskasvatus keskitetään

Varhaiskasvatusta ja perusopetusta tarvitsevien määrä on pudonnut voimakkaasti korona-toimenpiteiden takia.

Linja-autopysäkki

Koulujen sulkeminen on karsinut kuntien välisiä bussivuoroja

Ely-keskus on julkaissut verkkosivuillaan listan perutuista vuoroista.

Koululainen haarukka pystyssä kouluruokailussa.

Porin kouluruokailuun ilmoittautui vain pieni osa etäopiskelijoista

Kouluruokailuun tulevien etäopiskelijoiden pitää itse järjestää kyyti koululle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle