Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sofi Oksasen Baby Jane päätyi neljä vuotta ilmestymisensä jälkeen elokuvaksi ja nyt myös oopperaksi – "Sen aiheet ovat oopperamaailmassa uusia"

Ooppera Skaala -taiteilijaryhmä haluaa estää ooperan pölyttymisen taidemuotona, ja tuoda sen tähän aikaan.

Tämä kolmikko teki oopperahupailusta menestyskonseptin – lavalla jo 50 kertaa, nyt myös Areenassa

The Fabulous Bäckström Brothers ottaa ilon irti oopperoista ja oikeastaan kaikesta muustakin. Kolmikko on osoittanut, että indie-tuotannollakin voi menestyä.

Ooppera Skaalan multimediaooppera salaliitoista elää tässä ajassa

Helsingin Korjaamolla parhaillaan esitettävä Ooppera Skaalan multimediaooppera Great Conspiracy iskee ajan hermoon. Oopperassa kysytään, hallitaanko kansalaisia salaliittoteorioilla, jotka pitävät yllä pelon ilmapiiriä.

Madame de Saden oopperaversiossa seksiä ei tuputeta

Helsingissä kantaesitetään keskiviikkona ooppera, joka kertoo 1700-luvulla eläneen markiisi de Saden vaimon kuvitellusta elämästä. Markiisi de Sade on tuttu julkeista romaaneistaan.

Torstaina pääsee ilmaiseksi teatteriin

Torstaina 27. maaliskuuta lukuisat teatterit eri puolella Suomea tarjoavat näytöksensä ilmaiseksi. Maailman teatteripäivänä maksutta esittäytyy joukko itsenäisiä teatteriryhmiä pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa, Lahdessa ja Porissa.

Ooppera Skaala kantaesittää kaksi kamarioopperaa

Ooppera Skaala on edennyt Nopeat ja terävät -oopperaprojektissaan neljännen ja viidennen oopperan kantaesityksiin.