Uusimmat artikkelit
HAMK kasvattaa koulutustarjontaa Riihimäellä – englanninkieliset koulutukset robotiikkaan ja kestävän kaupunkiympäristön suunnitteluun
HAMK kertoo tavoitteena olevan Riihimäen opiskelijamäärän nosto nykyisestä 1300 opiskelijasta 2000 opiskelijaan.
Riihimäen kaupunki ja Hämeen ammattikorkeakoulu luovat uuden robotiikan osaamis- ja innovaatiokeskuksen
Tarkoituksena on saada yritykset mukaan hyödyntämään robotiikkaa ja alan koulutettuja ihmisiä entistä tiiviimmin.
Riihimäen opiskelijaterveydenhuollon kaikki palvelut keskitetään Hämeenlinnaan
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n mukaan muutos koskee Riihimäellä noin 1 300 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijaa.
Italialaisamerikkalainen Julian Trucello tutustuu suomalaiseen arkeen Katariina Fromin perheen kanssa - ”Lumi oli minulle täysin uusi elementti.”
Hämeen ammattikorkeakoulun ystäväperhetoiminta tutustuttaa kansainvälisiä opiskelijoita suomalaiseen arkeen. Tällä hetkellä HAMKissa opiskelee 850 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa.
Kaksi ukrainalaisryhmää on aloittanut opiskelun Hämeen ammattikorkeakoulussa
Toinen ryhmistä opiskelee kestävää maidontuotantoa Mustialassa Tammelassa ja toinen puutarhatalouden opintoja Lepaalla Hattulassa.
Hämeessä aletaan tutkia puun, teräksen ja betonin yhdistelmiä – HAMKin yksikölle kaikkien aikojen suurin rahoitus
Mukana HAMKin vetämässä hankkeessa on useita suomalaisyrityksiä kuten Peikko Group ja Versowood sekä portugalilainen Coimbran yliopisto.
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa tänään
Hämeen ammattikorkeakoulussa on haettavana paikat ensi syksynä alkaviin suomenkielisiin koulutuksiin.
Lukuvuosimaksut kerryttävät ison potin Hämeen ammattikorkeakoululle
Lukuvuosimaksuja maksavien EU:n ulkopuolisten opiskelijoiden määrä on kasvanut viidessä vuodessa roimasti.
HAMKin kansainvälisten koulutusten hakijamäärä kolminkertaistui
Hämeen ammattikorkeakoulu sai hakemuksia yli 120 eri maasta.
Googlea taitavampi tekoäly voi ajaa oppilaitokset pulaan – ”Viidessä minuutissa minulla oli kiitettävä vastaus”, sanoo yllättynyt opettaja
Chat GPT -tekoäly on koulutettu valtavalla tietomäärällä. Vaikka se pystyy vastaamaan lähes mihin tahansa kysymykseen, välillä pätevältäkin vaikuttava vastaus paljastuu hölynpölyksi.
Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku alkaa tänään
Hämeen ammattikorkeakoulussa on haettavana paikat ensi syksynä alkaviin englanninkielisiin koulutuksiin.
Riihimäellä tutkitaan esteettömiä matkaketjuja
Hanke on käynnissä vuoden 2024 heinäkuuhun asti.
HAMK menestyi hyvin korkeakoulujen kestävän kehityksen vertailussa
Hämeen ammattikorkeakoulu sijoittui 20 parhaan joukkoon kansainvälisessä Green Metric -listauksessa.
HAMK saa rahoitusta tulevaisuuden ruokatuotannon turvaamisen tutkimiseen
Ruoan tuotannon turvaamisessa keskitytään kolmeen osa-alueeseen. Tammikuussa käynnistyvä tutkimus yhdistää HAMKin alkutuotanto-osaamisen nykyaikaisiin soluviljelyteknologioihin ja synteettiseen biologiaan.
HAMK etsii maatiloille ja kasvihuoneille ratkaisua biohiilen tuottamiseen
Biohiilelle on entistä enemmän kysyntää. Hämeen ammattikorkeakoulun tutkimushankkeessa selvitetään lämpökattiloiden valjastamista sen valmistukseen.
Kallis lantaralli syö rahaa hevostalleilla – uusi keksintö voi ratkaista ongelman ja muuttaa hevosenlannan jopa rahanarvoiseksi
Hevosenlanta on ongelmajätettä isoilla talleilla. Tammelassa on kehitelty pikakompostori, joka voi ratkaista hevosyrittäjiä piinaavan ongelman parissa päivässä ilman kallista lannan hävittämistä.
Korkeakouluverkoston päätapahtuma tuo Hämeenlinnaan noin 200 vierasta
Eurooppalaisten korkeakoulujen verkosto kehittää koulutusta ja opetusta. Opiskelijoille se tarjoaa väylän kansainvälistymiseen.
Mustialan kampuksen tila sai kansainvälistä tunnustusta
Perusteluiden mukaan Mustiala, kuten muutkin palkitut tilat, on innovatiivinen luonnonmukaisten käytäntöjen parantamisessa ja innostaa laajempaan maatalouselintarvikejärjestelmän muutokseen.
HAMKin ystäväperhetoiminta laajenee
Ystäväperhetoiminta on palannut pandemian jälkeen hieman uudistuneena.
Sairaanhoitajaopiskelija palkkasovusta: ”Ei muuta sitä, että pitää jatkuvasti venyä ylitöihin”
Hoitajien työmarkkinakiistan ratkeaminen on helpottava uutinen myös alan opiskelijoille. LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat kuitenkin pelkäävät, että alan vetovoima on jo saanut pysyvän kolauksen.
Säätiöiltä merkittävä paikallinen rahalahjoitus hämäläiselle tutkimustyölle
Hauhon ja Rengon Säästöpankkisäätiöt lahjoittivat Hämeen Ammattikorkeakoululle ja Kanta-Hämeen keskussairaalalle yhteensä 600 000 euroa tutkimustyöhön. Kumpikin saa 300 000 euroa.

Hämeen ammattikorkeakouluun hakeneista moni haluaa opiskella päivätyönsä ohessa
HAMKilla oli tämän syksyn yhteishaussa haettavana kaksi koulutusta vähemmän kuin viime syksynä.
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkoi
Hämeen ammattikorkeakoulussa yhteishaussa on haettavana 257 paikkaa.
HAMK tekee suurinvestoinnin tutkimukseen
Uusissa laboratorio- ja tutkimustiloissa kehitetään ratkaisuja vihreän siirtymän edistämiseksi. Investoinnin tavoitteena on auttaa yrityksiä kehittämään toimintaansa ja löytämään uusia kaupallisia ratkaisuja.

HAMKiin hakeutunut odotettua vähemmän ukrainalaisopiskelijoita
Ammattikorkeakoulukoulutus on ukrainalaisille vieras. Lisäksi kielitaito voi olla opiskelujen esteenä.
Kaupunki ja HAMK vakuuttavat Weekendissä, että Hämeenlinna on hyvä kaupunki opiskella ja asua
Weekend Festival alkaa Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa perjantaina. Linnan Kehitys ja HAMK rakensivat festivaalialueelle kohtaamispaikan.
Maahanmuuttajataustaisten opettajien pätevöitymiskoulutukselle on tarvetta – tavoitteena pätevöittää 50 opettajaa
Hämeen ammattikorkeakoulussa juhlittiin muiden valmistuneiden ohella maahanmuuttajataustaisia opettajia. He saivat koulutuksen jälkeen pedagogisen kelpoisuuden toimia opettajana Suomessa.
HAMKin johtama hanke on saanut ensimmäistä kertaa Suomen Akatemian rahoitusta
Merkittäväksi rahoituspäätöksen tekee se, että yleensä Suomen Akatemia ei myönnä rahaa ammattikorkeakoulujen johtamille tutkimushankkeille.
HAMK:n laskurin avulla koulut voivat laskea oman hiilijalanjälkensä
Uuden hiilijalanjälkilaskurin avulla koulut pääsevät helposti käytännön tekoihin. Laskuria voivat hyödyntää myös esimerkiksi yritykset.
Hämeen ilmastovahtipalvelu kannustaa: pienistä teoista syntyy suuria ilmastotekoja
Suomen ensimmäinen maakunnallinen ilmastovahtipalvelu on otettu käyttöön Kanta-Hämeessä. Maakunnallisen verkkopalvelun tavoitteena on tehostaa alueella tehtävää ilmastotyötä.
Sairaalateologi Tuula Portin haluaa pitää sairaalasielunhoitoa esillä
Ylen Elossa 24h- sarjan uusimmalla tuotantokaudella on mukana myös sairaaalateologi Tuula Portin. Portinin työstä iso osa on keskustelua potilaiden, omaisten ja henkilökunnan kanssa.
HAMK vapauttaa ukrainalaiset opiskelijat lukuvuosimaksuista
Ukrainasta tuleville on tarkoitus tarjota esimerkiksi liiketalouden ja tietojenkäsittelyn opintoja. Lukuvuosimaksuja Ukrainasta tulijoilta ei peritä.

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkoi
Hämeen ammattikorkeakoulussa on tarjolla 1452 aloituspaikkaa. Hakuaika päättyy kahden viikon kuluttua 30. maaliskuuta.
Finnish unis to offer study places to 2,000 Ukrainians who fled Russian invasion
The effort was prompted by a request from the Ministry of Education and Culture.
Suomen korkeakoulut tarjoavat opiskelupaikkoja Venäjän hyökkäystä pakeneville ukrainalaisille: koulutuksen on tarkoitus alkaa ensi syksynä
Opetus ja kulttuuriministeriö on jo pyytänyt korkeakouluja valmistautumaan ukrainalaisten tuloon. Opiskelupaikat on tarkoitettu kotimaassaan korkeakoulussa opiskeleville ukrainalaisille.
HAMK haluaa elintarviketeollisuuden ja maatalouden sivuvirrat hyötykäyttöön – laktoosiliemessä voi kasvattaa vaikka väriainetta kosmetiikkaan
Hämeen ammattikorkeakoulu ja Luonnonvarakeskus perustavat yhdessä Bioraaka-aineosaamisen keskuksen. Keskuksen tavoitteena on yhdistää yritykset, joilla on merkittävää tuotannon sivuvirtaa ja yritykset, jotka voisivat jalostaa näistä sivuvirtojen bioraaka-aineista uusia tuotteita.
Hämeen ammattikorkeakoulu palaa lähiopetukseen
Uusi linjaus tarkoittaa käytännössä sitä, että kampukset alkavat vähitellen täyttyä opiskelijoista.
Droonin lennättämisen byrokratia lisääntyy: jopa tuhannelta pilotilta puuttuu pian lupa käyttää lennokkia
Yli puolen kilon droonin käyttö kaupunkialueella vaatii lisäteoriakokeen helmikuusta alkaen. Vaatimus koskee yli tuhatta lennättäjää. Droonit aiheuttivat neljä läheltä piti -tilannetta Suomessa 2021.
Herätys: Miksi Putin sekaantuu Kazakstanin asioihin? | Sairaanhoitajan ammatin suosio romahtaa | Kipeän lapsen hoitopalvelut kysyttyjä
Kerromme päivän uutiset ja puheenaiheet nopeasti.
HAMK siirtyy joulun jälkeen hybridiopetukseen
Hämeen ammattikorkeakoulussa laajoilta koronatartunnoilta on tähän mennessä vältytty. Koulun mukaan kokonaan etäopetukseen ei voida siirtyä.

HAMK saa uusia aloituspaikkoja vuodelle 2022
Opetusministeriö on myöntänyt uusia aloituspaikkoja 21 ammattikorkeakoululle. Hämeen ammattikorkeakoulu saa kaikkiaan 50 lisäaloituspaikkaa.
Rokottamiskoulutukseen kuuluu paljon muutakin kuin pistotekniikka: Kiurun mainitsema muutaman tunnin päivitys ei riitä, sanovat alan lehtorit
Suomessa etsitään kiivaasti lisää käsiä pistämään koronarokotteita väestöön, mutta kuka tahansa ei voi tarttua toimeen. Alan opiskelijoille annetaan rokottamiseen kattava koulutus.
Opiskelijat eivät löydä luokkiaan, koska kampus on niin vieras – uudet hyvinvointituutorit helpottavat korona-ahdistusta korkeakouluissa
Korona-aika on aiheuttanut opiskelijoille erityisen paljon ahdistusta ja yksinäisyyttä. Hämeen ammattikorkeakoulussa aloittivat tänä syksynä ensimmäiset hyvinvointituutorit.

Kanta-Hämeen maastopyöräreiteistä reittiselosteita – "Tuonne voidaan lähteä kauempaakin"
Hämeen ammattikorkeakoulu ja Vanajavesikeskus laativat kuudesta kantahämäläisestä maastopyöräreitistä kattavat reittiselosteet. Niiden avulla maakuntaan toivotaan lisää luontomatkailijoita.
Hämeen ammattikorkeakoulu isännöi eurooppalaista korkeakoulutapaamista – RUN Eurooppa-verkosto tapaa nyt ensimmäisen kerran kasvokkain
Noin 80 opettajaa ja opiskelijaa tutustuu viikon aikana Hämeen ammattikorkeakoulun koulutukseen sekä muun muassa Design factory- konseptiin. Koronasulun jälkeen kaipuu tavata kasvokkain on suuri myös koulutus- ja tiedeyhteisöissä.

HAMK kerää eurooppalaista korkeakouluväkeä pohtimaan opetuksen kehittämistä
HAMKin mukaan 25.–29. lokakuuta järjestettävä tapaaminen on myös tärkeä merkki paluusta kohti normaalia, kun opiskelijoiden ja henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus on mahdollista.
Nuorten kiinnostus koronan kakkosrokotetta kohtaan on hiipunut Hämeenlinnassa
Kakkosrokotteen osalta rokotekattavuus on reilustikin alle 80 prosentin eli rokotteita ei ole haettu niin paljon kuin olemme odottaneet, kertoo Hämeenlinnan palvelupäällikkö Heli Haapala.
Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvaa HAMKissa
Tavoitteena on, että vuonna 2030 Hamkissa olisi kirjoilla jopa 2 000 ulkolaista opiskelijaa. Ulkomaisen henkilökunnan osuutta lisätään vauhdilla. Uusin kansainvälinen koulutus on luotu HAMKin Mustialan kampukselle.
Alkupamaus palasi välivuoden jälkeen – HAMKin opiskelijat käynnistivät lukuvuoden jälleen yhdessä
Opiskelijakunta HAMKOn viime vuoden Alkupamaus Hämeenlinnassa jäi pelkäksi tussaukseksi: tapahtumaa ei voitu järjestää koronan takia. Tänä vuonna lukuvuoden aloitus pystyttiin järjestämään melkein vanhaan malliin.

Hämeen ammattikorkeakoulu: Syksyn yhteishaun suosikkeja olivat rakennus- ja sairaanhoitoala
Hämeen ammattikorkeakoulu vastaanotti kaikkiaan 2 645 hakemusta, joista 1 160 hakijaa jätti hakemuksensa ensisijaisesti HAMKiin. Syksyn yhteishaku päättyi keskiviikkona.