Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Neljä ihmistä kuollut ebolavirukseen Guinean tasavallassa

Viranomaisten mukaan tartunnat levisivät helmikuun alussa ebolaan kuolleen sairaanhoitajan hautajaisten yhteydessä.

Ebola kylvää jälleen kuolemaa Kongossa – viruksen leviämisen estäminen hankalaa

Ebola-viruksen aiheuttamaan verenvuotokuumeeseen on kuollut vuoden aikana jo 2 000 ihmistä.

Kaksi uutta ebolalääkettä antaa toivoa epidemian taltuttamisessa

Lääketieteen asiantuntijat ovat ottaneet askeleen eteenpäin tehokkaan ebolahoidon kehittämisessä.

Ebolan sairastaneilla vaikeita henkisiä ja neurologisia ongelmia

Tutkimustulokset osoittavat, että on nopeasti koulutettava ebolaan erikoistuneita lääketieteen ammattilaisia.

Kongossa aloitetaan rokotukset nopeasti leviävän ebolan nujertamiseksi

Maailman terveysjärjestö WHO on lähettänyt kokeellisia ebolarokotteita Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Rokotteen odotetaan pysäyttävän maassa tiistaina alkanut ebolatartunta.

Kongon demokraattisessa tasavallassa useita ihmisiä on kuollut Ebolaan

Ebola-virus on levinnyt maan luoteisosassa sijaitsevassa Bikoran kaupungissa.

Sikalaboratoriossa ebolaepäily Kanadassa

Kanadassa varaudutaan uuteen ebolatapaukseen, kertoo uutistoimisto AP.

Guinean viimeinen ebolapotilas julistettiin terveeksi

Guinea aloittaa nyt 42 päivän lähtölaskennan ebolasta vapaaksi julistamiseen.

Sierra Leone vapautui ebolasta

Sierra Leone ja Liberia on julistettu ebola-vapaiksi, Guineassa on selvinnyt uusia tautitapauksia.

Ebolaan sairastuneen brittihoitajan terveydentila on parantunut

Ebolasta selviytynyt sairaanhoitaja sai palkinnon urheasta toiminnasta. Pari viikkoa sen jäkeen virus aktivoitui ja hän joutui sairaalahoitoon kriittisessä tilassa.

Ebolavirus voi säilyä parantuneessa miehessä yhdeksän kuukautta

Yli 11 300 ihmistä on kuollut viime vuonna Länsi-Afrikassa puhjenneessa ebolaepidemiassa.

Neulaton ebola-rokote vaikuttaa lupaavalta eläinkokeissa

Hengitettävää rokotetta on testattu reesusmakakeilla.

WHO: Ebolatartuntojen määrä lisääntyi taas Sierra Leonessa ja Guineassa

Maailman terveysjärjestön mukaan 36 uutta viikottaista tartuntaa ovat osoitus siitä, ettei ebolavirus katoa itsekseen, vaan epidemian lopettamiseksi tarvitaan vielä työtä.

Miehen uskotaan tartuttaneen ebolan seksin välityksellä viisi kuukautta parantumisen jälkeen

Yhdysvaltain terveysviranomaiset suosittelevat ebolasta parantuneita välttämään suojaamatonta seksiä toistaiseksi. Aiemmin kondomin käyttöä suositeltiin kolmen kuukauden ajan parantumisen jälkeen.

Liberiassa varmistui ensimmäinen uusi ebola-tapaus kuukauteen

Naisen epäillään saaneen tartunnan sukupuoliteitse. Terveysviranomaisten mukaan ebolavirus voi säilyä spermassa jonkin aikaa paranemisen jälkeen.

Sierra Leonen varapresidentti hakee turvapaikkaa Yhdysvalloista

Ebolan koetteleman valtion poliittinen kriisi kärjistyy.

Pohjois-Korea avautuu turisteille viiden kuukauden jälkeen

Matkanjärjestäjät iloitsevat Pohjois-Korean avautumista turisteille ja liikemiehille jälleen. Ebola-virusta ei ole löydetty Pohjois-Koreasta.

Ebolaepidemian sulkemat koulut avattiin Liberiassa

Koululaisten lämpötila mitataan, ennen kuin he pääsevät luokkasaliin. Lisäksi luokkien kokoja pitää pienentää, kehottavat viranomaiset.

WHO:n ebolarahat loppumassa, työ voi tyssätä sadekauteen

Jos ebolavirus leviää vielä keväällä alkavalla sadekaudella, se tarkoittaa ainakin toista vaikeaa vuotta alueella, WHO arvioi.

Mali vapaa ebolasta

Yhteensä kuusi ihmistä on kuollut ebolaan Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Malissa.

Sierra Leonessa ensimmäinen tuomio Ebola-lakien nojalla

Sierraleonelainen kyläpäällikkö sai vankilatuomion haudattuaan kuolleita salaa ja jätettyään ilmoittamatta kuolleesta potilaasta.

WHO: Kongon ebola-epidemia on loppunut

Kongon demokraattinen tasavalta on hoitanut ebola-epidemian mallikkaasti, kehuu Maailman terveysjärjestö.

Kongon demokraattinen tasavalta kertoo kukistaneensa ebolan

Epidemia oli eri viruskantaa kuin Länsi-Afrikassa esiintyvä.

Friday's papers: Presidential views on Nato, the threat of weaponized Ebola, and the best town in Finland

The economics and business daily Talouselämä published two articles Friday based on an interview with President Sauli Niinistö. One is on Finnish security affairs, the other on the economy.

Marokko ei järjestä Afrikan mestaruusturnausta ebolan takia

Maa pelkää, että jalkapallofanit toisivat viruksen mukanaan. Afrikan jalkapalloliitto joutuu joko siirtämään turnauksen toiseen maahan tai perumaan sen.

Yhdysvalloissa viranomaiset testaavat useita ebolalääkkeitä yhtä aikaa

Viranomaiset kertoivat aikeistaan keskiviikkona. Presidentti Barack Obama on pyytänyt kongressilta rahoitusta ebolan torjumiseksi.

Afrikan liitto ei pelkää Ebolaa - mestaruusturnaus pelataan ajallaan

Afrikan jalkapallon kattojärjestö CAF haluaa järjestää maanosan mestaruusturnauksen suunnitellusti. Isäntämaa Marokko on toivonut lykkäystä Ebola-viruksen takia.

Ebolakaranteenia Yhdysvalloissa uhmannut sairaanhoitaja sai tuomarin puolelleen

Yhdysvalloissa kiistellään siitä, pitäisikö Länsi-Afrikasta palaavat vapaaehtoistyöntekijät pakottaa karanteeniin ebolaviruksen itämisajaksi.

Perjantai 31.10.2014

Suomen ensimmäinen ebolaepäily oli turha. Venäjän vienti romahti pakotteiden takia. Ville Andersson on vuoden nuori taiteilija. Kynttilät syttyvät haudoille pyhäinpäivänä.

HUS: Ebolasta epäillyn potilaan hoitoon ottaminen meni ohjeiden mukaisesti

Ebolasta epäillyn potilaan verestä ei löytynyt perjantaina ebolavirusta. HUS kertoi tiedotustilaisuudessa, että potilas sairastaa todennäköisesti malariaa.

Ebola-alueelta palaavat karanteeniin – montako potilasta Suomessa kyetään hoitamaan?

Uutinen ensimmäisestä mahdollisesta Ebola-epäilystä Suomessa hämmensi. Yle Uutisten live-chatissa yleisön kysymyksiin vastasi tartuntatautilääkäri Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Vilkkaassa keskustelussa pohdittiin muun muassa pitäisikö Ebola-alueelta palaavat laittaa karanteeniin ja montako Ebola-potilasta Suomessa kyetään hoitamaan?

HUS: Suspected Ebola patient in good condition

The Hospital District of Helsinki and Uusimaa (HUS) says that the American man who has been suspected of carrying the Ebola virus in Finland is doing well. Results of a preliminary test are to be announced on Friday evening.

Friday’s papers: Ebola patient, Salo poisoning, level crossing stats and Espoo metro cuts

Every major daily carries stories on yesterday’s breaking Ebola virus news, with an American man being observed for symptoms in a Helsinki hospital as a precaution. One daily features an examination of last week’s vehicular murder-suicide and a story on an alleged poisoning in Salo, while statistics on level crossing deaths are at an all-time low.

Tällainen tauti on pelätty Ebola – "Kansainväliset toimet nostettava uudelle tasolle"

Ebola-viruksen aiheuttaman verenvuotokuumeen leviämistä yritetään maailmalla estää matkustuskielloilla ja karanteeneilla. Yhdysvaltojen YK-lähettiläs kehottaa maita vastaamaan Ebolaan paljon nykyistä tehokkaammin.

New Yorkissa tutkitaan Ebola-epäilyä – potilas palasi Afrikasta

Kaupungin terveysviraston mukaan sairastunut terveydenhuollon työntekijä on lähiaikoina oleskellut Ebola-epidemiasta kärsivässä maassa.

Askarruttaako Ebola? – Yle etsi vastauksia puolestasi

Tuleeko Ebolasta vakava epidemia myös Suomessa? Tarttuuko virus lentokoneen penkin käsinojasta tai aivastuksesta? Onko Ebolaa vastaan rokotetta? Terveydenhuollon ja kansainvälisen avustustyön ammattilaiset vastasivat yleisöä askarruttaneisiin käytännön kysymyksiin Ebolasta.

Näin sairaala valmistautuu Ebolaan Suomessa – hoitajille opetusvideo suojavarusteiden käytöstä

Kymenlaakso keskussairaalassa on tehty yksi Ebola-arvio. Mies kävi satamassa afrikkalaisessa maassa, jossa Ebolaa on todettu. Hoitajia opastetaan Ebola-viruksen kohtaamiseen mm. opetusvideon avulla.

Ebola-tartunnan saanut espanjalaishoitaja parantunut taudista

Sairaanhoitaja on ensimmäinen Euroopassa Ebola-tartunnan saanut ihminen.

WHO myönsi julki vuotaneessa asiakirjassa virheensä Ebolan torjunnassa

Järjestö ei halunnut kommentoida uutistoimisto AP:n haltuunsa saamaa asiakirjaluonnosta sillä perusteella, että se ei ollut lopullinen, tarkistettu versio.

OYS varautuu ebolapotilaiden hoitoon

Oulun yliopistollisessa sairaalassa on jo parin kuukauden ajan kouluttauduttu ja varustauduttu vaarallisen ebolavirusinfektion saaneiden potilaiden hoitoon. OYS:ssa varmistetaan mahdollinen tauti, mutta sairastunut lähetetään hoitoon Helsinkiin.

Miten Ebola oikein tarttuu?

Vaikka Ebola on vaarallinen tauti johon ei ole rokotetta tai tehokasta lääkettä, viruksen tarttuvuus on melko huono, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Riski sairastua muualla kuin Länsi-Afrikan epidemia-alueella on THL:n mukaan erittäin epätodennäköinen.

Matkailu lisää Ebola-riskiä - Lappikin ohjeistettu

Lapin mahdolliset ebola-potilaat tutkitaan ja hoidetaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Vaikka Ebolan mahdollisuus on pieni, Lapissakin kaikille terveydenhuollon yksiköille on annettu toimintaohjeet taudin varalta.

Futistähti ja seura kiistävät Ebola-huhut: "Väitteillä ei ole mitään perää"

Viikonloppuna Afrikasta levisi huhuja, joiden mukaan AC Milanin ghanalainen keskikenttäpelaaja Michael Essien olisi saanut tartunnan Ebola-viruksesta.

Kymmenien pelätään kuolleen puuveneen upottua Guineassa

Veneen kyydissä oli 61 ihmistä, kun se törmäsi toiseen alukseen.

NBC:n uutisryhmä pakotettiin Ebola-karanteeniin

Ryhmän jäsenet kieltäytyivät eristämästä itseään vapaaehtoisesti. Karanteeniin määrätyt ovat työskennelleet Ebola-viruksen saaneen kameramiehen kanssa.

Makedoniassa kuolleella brittimiehellä ei ollut Ebolaa

Brittiläinen mies kuoli torstaina Makedonian pääkaupungissa. Hänellä oli Ebola-virusta muistuttavia oireita.

Ebolaan kuollut jo yli 4 000

YK:n erityislähettiläs David Nabarro sanoi perjantaina, että Ebola-tapausten määrä todennäköisesti kaksinkertaistuu kolmessa-neljässä viikossa.

Sierra Leonesta palannut suomalainen: Sekavuus on merkki siitä, että Ebola-tartunta on jo pitkällä

SPR:n Ebola-klinikan johtaja Tiina Saarikoski toivoo, että Ebola-viruksen tarttumistavoista kerrottaisiin enemmän.

Britannia ryhtyy tarkastamaan matkustajia Ebolan varalta

Varsin tiukat tarkastukset tehdään aluksi kahdella lentokentällä ja Eurostar-junan terminaaleissa.

THL:n asiantuntija: Ebolan leviäminen vaatetuksesta ei yllätys

Carita Savolainen-Kopran mukaan länsimaalaisten sairastuneiden lennättäminen Afrikasta hoitoon takaisin kotimaihinsa ei sinänsä lisää Ebola-viruksen leviämisen riskiä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle