Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Asta Lepän kolumni: Kieliikö omistusasunnosta unelmointi epäluottamuksesta maailmaan?

Vuokra-asujien määrä kasvaa, mutta suomalaisten haave omasta tuvasta elää yhä sitkeästi. Historioitsijan mielestä omistusasumisen ihanne kielii jossakin määrin myös yhteiskunnallisesta epäluottamuksesta, kirjoittaa Leppä.

Selvitys: Turkmenistanin Ašgabat ohitti Hongkongin kalleimpana kaupunkina ulkomaisille työntekijöille

Itsevaltaisesti johdetun Turmenistanin pääkaupungin Ašgabatin sijoitusta nosti laukkaava inflaatio. Konsulttiyhtiö Mercer listaa vuosittain 209 kaupunkia elinkustannusten mukaan. Helsinki on tänä vuonna sijalla 56.

Tarkista tästä listasta asutko sinäkin himoverottajakunnassa: Kalleimmassa kunnassa maksat veroja tuhansia euroja enemmän kuin halvimmassa

Keskituloinen pariskunta maksaa noin 5000 euroa enemmän veroja jos asuu kalleimman veroprosentin kunnassa halvimpaan verrattuna.

Etlan tutkimus: Työttömyys pistää muuttokuorman herkästi liikkeeseen

Muuttajat ovat yleensä nuorempia kuin alueelle jäävät,eikä lähtijällä ole omistusasuntoa tai perheenjäseniä samalla alueella.

"Perhe on vähän vanhanaikainen haave" – Ylen kone näyttää, kuinka moni ikäisesi asuu yksin

24-vuotias sinkkumies ja leskeksi jäänyt nainen kertovat, miltä yksin asuminen tuntuu. Juttu on julkaistu marraskuussa 2019.

THL:n raportti paljastaa: Työttömien perusturvan taso on heikentynyt tällä hallituskaudella – Taloutta paikataan entistä useammin toimeentulotuella

Hallituskaudella tapahtuneet sosiaaliturvan ja verotuksen muutokset ovat siirtäneet köyhyysrajan alapuolelle noin 38 500 henkeä.

Nordean pääekonomisti: Asuminen on Suomessa kalleinta euromaissa – jotain on pakko tehdä

Nordean mukaan kuntien on lisättävä kaavoitusta ja valtion maksettava enemmän esimerkiksi teiden ja raitiovaunulinjojen rakentamisesta.

Kela hukkumassa toimeentulotukihakemuksiin – aktiivimalli ja kallis asuminen lisänneet hakemuksia ennätyksellisen paljon

Jos työtön ei täytä aktiivimallin ehtoja, työttömyyskorvaus pienenee, ja moni hakee toimeentulotukea Kelasta. Myös korkeat asumiskustannukset ajavat ihmisiä toimeentulotukiluukulle.

Viisi huippujuttua lauantai-iltaan: Syvenny, opi ja hämmästy näiden parissa

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.