Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Anne Brunila

Anne Brunila nimitettiin Elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajaksi

Brunila toimii nykyisin Professor of practice -nimikkeellä Svenska Handelshögskolanissa.

Ekonomisti Anne Brunila ja kirjan sivu, jonka päällä on kynä

Assistentti kehotti Anne Brunilaa hankkimaan elämän

Ekonomisti Anne Brunila käy läpi elämäänsä

Anne Brunila

Kolumni: Tasa-arvo tarkoittaisi sitä, että kaikki pidetään mukana kehityksessä

Tasa-arvoa ei voi enää taata vain tulonjaon kautta. Yhteiskunta eriytyy kehityksessä mukana oleviin ja muihin, kirjoittaa Anne Brunila.

Anne Brunila

Kolumni: Ei tänne työpaikkoja näin saada

Samalla kun vanhoja työpaikkoja katoaa, uusia syntyy. Mutta ne eivät synny Suomeen, jos järjestelmä pidetään jäykkänä ja innovaatioita estävänä, kirjoittaa Anne Brunila.

Työntekijä ruokakaupan kassalla.

Arvaa kuka? Mehiläishoitajan apupojasta ministeriksi, kauppa-apulaisesta professoriksi

Seitsemän ensimmäistä duunia -kampanja villitsee sosiaalisessa mediassa. Suomalaiset poliitikot ja muut silmäätekevät innostuivat listaamaan ensimmäisiä työpaikkojaan tunnisteella #firstsevenjobs. Monen korkeaan asemaan nousseen julkisuuden henkilön työuraan mahtuu varsin yllättäviäkin käänteitä.

Kultaranta.

Kultaranta-keskusteluissa puidaan maailmanpolitiikkaa – suora lähetys jatkuu klo 11.30

Ensimmäisessä keskustelussa alkupuheenvuoron pitävät muun muassa Yhdysvaltojen entinen varaulkoministeri Strobe Talbott ja Venäjän entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin. Yle kertoo Kultaranta-keskusteluista internetissä sekä radion ja tv:n uutislähetyksissä.

Jussi Valtonen

Jussi Valtonen’s fourth novel cops Finlandia Prize

The prestigious Finlandia Prize for literature has been awarded to psychologist and novelist Jussi Valtonen for his title, “They know not what they do”. The winner was selected from six finalists by business leader and academic Professor Anne Brunila.

Jussi Valtonen

Jussi Valtosen "He eivät tiedä mitä tekevät" voitti Finlandia-palkinnon

Vuoden 2014 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Jussi Valtosen moniaalle kurkottava, hyytäväksikin kuvattu, aikalaisromaani "He eivät tiedä mitä tekevät". Kuuden ehdokkaan joukosta voittajan valitsi maamme vaikutusvaltaisimpiin naisiin kuuluva professori Anne Brunila. Hän sanoo voittajaromaania tajunnan räjäyttäväksi teokseksi.

Olli Jalonen lukee kirjaansa Miehiä ja ihmisiä

Moninkertainen Finlandia-ehdokas Olli Jalonen kritisoi palkintoa hetkeä ennen jakotilaisuutta

Neljättä kertaa Finlandia-ehdokkaana oleva hämeenlinnalaiskirjailija Olli Jalonen arvostelee yhteen kirjaan keskittyvää vuotuista huomiota. Jalosen mukaan Finlandia-palkinnon saama julkisuus nostaa esiin vain puoli tusinaa kirjaa ja jättää varjoonsa satoja muita.

Tommi Kinnunen (vas), Olli Jalonen, Anni Kytömäki, Heidi Jaatinen, Jussi Valtonen ja Sirpa Kähkönen.

Six novelists vie for Finland’s top fiction prize

None of the writers are well-known outside of Finland, nor have apparently published any works in English so far. The winner will be picked by "Finland’s most influential woman".

Tommi Kinnunen

Finlandia-ehdokas Tommi Kinnunen äimistelee hullua vuotta

Kuusamolaistaustaisen kirjailijan esikoisromaani pääsi Finlandia-ehdokkaaksi. Uusi romaani on jo valmistumassa.

Hoitaja kyykyssä pyörätuolin vieressä.

Rahaa nais- tai miesaloille on hyvä avaus – ongelmalista pitkä

Ekonomistien mukaan on hyvä pohtia, elvytetäänkö valtion rahoilla mies- vai naisaloja. Talouden asiantuntijat sanovat silti, että valtiolla pitää olla paljon muitakin vaikuttimia varojensa kohdistamiselle. Valtion talousarvion elvytysrahojen suuntaamisen enemmän miesvaltaisille aloille nosti esille toimittaja Elina Grundström kolumnissaan tiistaina Helsingin Sanomissa.

Anne Brunila.

Brunila: Talouskurimuksesta ei selvitä temppupolitiikalla

Kauppakorkeakoulu Hankenin professori ja hallitusammattilainen Anne Brunila sanoo, ettei Suomi selviä talouskurimuksestaan vippaskonsteilla. Hallituksen pitää kesäkuun minihallitusneuvotteluissa keskittyä sovittujen asioiden läpiviemiseen.

Pääministeri Jyrki Katainen puhumassa Kultarannan keskustelutilaisuudessa.

Katainen: "Suomessa vallitsee täydellisyyden illuusio"

Pääministeri Jyrki Kataisen mielestä epätäydellisen ratkaisun vastakohta ei ole täydellinen ratkaisu vaan täydellinen tekemättömyys. Kultaranta-keskustelussa puitiin maanantaina Suomen tulevaisuutta.

Televisio- ja elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa

Finlandia-palkintojen päättäjät valittu

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon saajan valitsee talousvaikuttaja, professori Anne Brunila. Finlandia Junior -palkittavan päättää elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa ja Tieto-Finlandian saajan tiedotusopin dosentti Heikki Hellman.

Anne Brunila

Paper lists Finland’s most influential women execs – same faces at the top

A list of Finland’s top 100 women executives by the business weekly Talouselämä shows many familiar faces on the local corporate scene. The paper ranks multiple board member Anne Brunila as the country’s most influential woman.

Anne Brunila  Hankenin kutsuvierasseminaarissa 12. helmikuuta 2014.

Talouselämän päättäjänaiset-listalla tuttuja nimiä

Samat nimet ovat ovat hallinneet listaa viime vuosina.

Petri Kejonen.

Petri Kejonen: Taivaan isä, anna oikea strategia Stora Ensolle

Petri Kejonen toivoo metsäyhtiölle uutta suuntaa, joka innostaisi insinöörit kehittämään puusta ekologisia tuotteita.

Kvarnsvedenin paperitehdas Keski-Ruotsissa.

Stora Enso sulkee kaksi paperikonetta Ruotsissa - Suomessakin vähennyksiä

Stora Enso on vähentämässä 600 työpaikkaa lisää. Noin 100 työpaikkaa on uhattuna Suomessakin.

Setelirahoja naisen kädessä.

Economy needs action

Yle asked eight women in high-profile positions in business and industry what needs to be done to right the Finnish economy and boost the nation's export competitiveness. Their prescriptions included bold investment and the creation of new businesses.

Fortumin yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtaja Anne Brunila yhtiön tilinpäätösinfossa Espoon Keilaniemessä 2. helmikuuta 2011.

Fortumin Anne Brunila jättää tehtävänsä

Viestintäjohtaja Anne Brunila oli yhtiön johtoryhmän jäsen. Hänen lähtönsä aiheuttaa muutoksia myös johtoryhmässä.

Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaa.

NGOs Stage Anti-Nuke Marches; Industry View Unchanged

The threat of a nuclear catastrophe in Japan has given a new voice to nuclear power opponents, who claim that the events show how little is known of nuclear power and its risks. Finland's largest energy utility, Fortum, meanwhile says that the situation underscores the importance of security arrangements.

Komissio: EU:lle yhteiset energiamarkkinat

Euroopan unionin komissio pyrkii yhtenäistämään energianjakelua kymmenen vuoden sisällä. Komission "Energia 2020" -suunnitelman toteuttaminen maksaisi EU-kansalaisille noin biljoona euroa. Suunnitelmissa on EU-alueen energianjakelun infrastruktuurin ja jakeluverkoston yhtenäistäminen. Myös energiasyöpöt rakennukset halutaan remonttiin.

Fortumin Brunila ideoimaan yksityissektorin ja kehityspolitiikan yhteistyötä

Energiayhtiö Fortumin yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtaja Anne Brunila on valittu pohjoismaisista yritysjohtajista koostuvaan neuvostoon, joka ideoi, miten yksityinen sektori saataisiin paremmin mukaan pohjoismaiseen kehityspolitiikkaan.

Fortumin Brunila väläytti ydinvoimalan rakentamista ulkomaille

Energiayhtiö Fortum on valmis rakentamaan ydinvoimalan ulkomaille, jos se ei saa tällä kierroksella lupaa uudelle ydinvoimalalle Loviisaan. Fortumin yhteiskuntasuhteiden johtaja Anne Brunila sanoo MTV3:n haastattelussa, ettei yhtiö voi jäädä odottamaan vuosikausiksi seuraavaa hakukierrosta.

Timo Jaatinen Brunilan seuraaja Metsäteollisuus ry:ssä

Metsäteollisuus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu VTM Timo Jaatinen. Hän seuraa tehtävässä energiayhtiö Fortumin johtajaksi siirtyvää Anne Brunilaa.

Brunila ehdottaa verohelpotuksia metsäteollisuudelle

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Anne Brunilan mukaan metsäteollisuuden kustannuskilpailukykyä voitaisiin parantaa nopeasti veromuutoksilla. Brunila ehdottaa teollisuuden sähköveron poistamista ja luopumista ilmoitetuista energiaverojen korotuksista.

Aalto-yliopiston hallitus jatkaa nykyisellään

Aalto-yliopiston hallituksen jäsenet on valittu jatkamaan tehtävissään. Uudelleenvalinnoista päättivät Aalto-yliopistoksi yhdistyvien kolmen korkeakoulun hallitukset viimeistä kertaa. Jatkossa hallituksesta päättää erityinen komitea.

Anne Brunila

Johtajat eroavat tai erotetaan yhä herkemmin

Yritysten johtoporras on viime aikoina vaihtunut tiuhaa tahtia. Tänään erostaan ilmoittivat rakennuskonserni SRV:n toimitusjohtaja Eero Heliövaara ja Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila, joka siirtyy johtajaksi Fortumiin. Johtamistutkijan mukaan sekä johtajien erot että erottamiset ovat lisääntyneet, ja taantuma lisää niitä entisestään.

Anne Brunila Steps Down

The head of the Finnish Forest Industries Federation, Anne Brunila, is stepping down.

Anne Brunila

Brunila siirtyy Fortumin johtajaksi

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila siirtyy energiayhtiö Fortumin johtajaksi. Hän aloittaa Fortumin yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtajana syyskuun puolivälissä. Brunilan mukaan Fortumista tuli niin hyvä tarjous, ettei siitä voinut kieltäytyä.

Anne Brunila

Metsäteollisuuden palkoista sanasota

Metsäteollisuuden syksyn palkkaneuvotteluista käydään jo sanasotaa. Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila tyrmää Paperiliiton palkankorotusvaatimukset.

Metsäala: Puutullien lykkääminen hyvä asia, mutta perusongelma säilyy

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunilan mukaan puutullien lykkääminen antaa sekä Venäjän että Suomen metsäteollisuudelle aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Sitralle uusi yliasiamies torstaina

Sitran uusi yliasiamies nimitettäneen ylihuomenna torstaina. Esko Ahon seuraajan nimittävä hallintoneuvosto on kutsuttu koolle torstaiaamuksi.

Forest Industries Fear Temporary Timber Shortage

The Finnish Forest Industries organisation says the sale of raw timber has dropped suddenly, and could affect production at mills and factories. Finland's forest industry is pressing the government to quickly approve seller incentives.

Metsäteollisuus: Puukaupan hyytyminen voi pysäyttää tehtaita

Metsäteollisuus on huolissaan puun myynnin hiipumisesta vilkkaamman kauden jälkeen. Metsäteollisuus ry:n mukaan puun myyntimäärä on romahtanut kolmannekseen elokuun jälkipuoliskon tilanteesta.

Glass Ceiling Holding Strong at Finland's Ministries

Women hold only a fraction of the top positions in government ministries in Finland. The number of women in leading ministry jobs has hardly risen during the last decade.

Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen johtoon Alahuhta

Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtajaksi on perjantaina valittu Matti Alahuhta ja varapuheenjohtajaksi Marja Makarow.

VN nimitti jäsenet Aalto-korkeakoulusäätiön hallitukseen

Valtioneuvosto on nimittänyt Aalto-korkeakoulusäätiön hallitukseen viisi jäsentä.

Puukauppa piristyi hieman huhtikuussa

Metsäteollisuus sai huhtikuussa ostettua yksityismetsistä 1,6 miljoonaa kuutiota puuta. Määrä on 65 prosenttia viime vuoden huhtikuun lukemista. Tammi-huhtikuun ostot yksityismetsistä nousivat 6,2 miljoonaan kuutioon, mikä oli noin puolet viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Puukauppa virkosi huhtikuussa

Puukauppa piristyi huhtikuussa hieman. Metsäteollisuus tarvitsee tuotantonsa ylläpitämiseksi Suomessa runsaasti enemmän puuta kuin sitä tulee markkinoille.

Metsäteollisuus varoittaa uusista supistuksista

Paperitehtaiden lopettamisia ja koneiden sulkemisia voi tulevaisuudessa tulla vielä lisää, varoittaa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila.

Metsäteollisuus kiittelee päästöhuutokaupan aikalisää

Metsäteollisuus on hyvillään EU:n komission keskiviikkoisesta ehdotuksesta, jonka mukaan päästöoikeuksien huutokaupasta vapautettavista aloista päätetään vasta vuonna 2010.

Brunila: Kotimaista puuta tarvitaan lisää

Suomalaiset metsäteollisuuden tehtaat tarvitsevat lisää kotimaista puuta, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila. Brunilan mukaan viime vuoden ennätyksellisestä puukaupasta huolimatta Suomesta ei edelleenkään saada riittävästi puuta nykyisten tehtaiden pyörittämiseen.

Superministeriön kansliapäälliköksi yhdeksän hakijaa

Uuden työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön virkaa on hakenut yhdeksän henkilöä.

Metsäteollisuuden Brunila: Puutullit ennakoivat rajuja toimia

Suomen metsäteollisuudessa ei enää uskota, että Venäjä luopuu asettamistaan puun vientitulleista Suomen hallituksen ja EU:n komission yrityksistä huolimatta.

Kahdeksan viisasta vahtimaan valtion omistusta

Valtion omistajapolitiikkaa alkaa pohtia uusi kovatasoinen asiantuntijaryhmä. Kahdeksanhenkistä ryhmää johtaa vuorineuvos Jaakko Rauramo, joka on SanomaWSOY:n hallituksen puheenjohtaja. Myös muut ryhmän jäsenet ovat tunnettuja talouselämän henkilöitä.

Brunila: Metsäalan saneeraukset välttämättömiä

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Anne Brunilan mukaan metsäteollisuuden toimintojen saneeraaminen on välttämätöntä suomalaisen tuotannon kilpailukyvyn varmistamiseksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle