Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pyöreän peilin pinnasta heijastuu ympärillä olevaa miljöötä.

Suomessa yleistyy uusi huume, joka aiheuttaa voimakkaita aistiharhoja

Muualta Euroopasta tuttu bilehuume ketamiini on yleistynyt Suomessa. Suosiosta kertoo se, että tullin haaviin jääneen ketamiinin määrä on kasvanut räjähdysmäisesti parissa vuodessa.

Käsi, jossa sininen kumihanska, pitää pientä metallista astiaa, jossa on psilosybiinisieniä

Psykedeeleihin perustuva masennuslääke voisi olla käytössä 5–10 vuoden kuluttua, arvioidaan Helsingin yliopiston tutkimuksessa

Psykedeelien lääketieteellistä tutkimusta on hidastanut se, että aineista tulee hallusinaatioita.

Laboratoriotyöntekijä pitää kädessään pientä kulhoa jossa on ekstaasipillereitä.

Australia salli ekstaasin ja taikasienten käytön terapiassa, mutta hoito saattaa jäädä harvojen herkuksi

Psykedeelien lääkekäytöstä on herännyt Australiassa myös huolta. Kaksi asiantuntijayhdistystä vaatii laajempia tutkimuksia hoitojen riskeistä ja vaikutuksista.

Sieniä luonnossa.

Toimittajalta: ”Oletko sä itse kokeillut LSD:tä?”– havaintoja tutkimusmatkasta psykedeelien maailmaan

Toimittaja Juuso Pekkinen avaa sitä, miksi tarvittiin kokonainen tuotantokausi psykedeeleistä. Podcastia tehdessä Pekkiseltä kysyttiin monta kertaa, onko hän itse kokeillut tajuntaan vaikuttavia aineita.

Laboratoriotyöntekijä pitää kädessään pientä kulhoa jossa on ekstaasipillereitä.

Australia sallii ekstaasin ja ”taikasienistä” tutun psilosybiinin käytön mielenterveysongelmien hoidossa

MDMA ja psilosybiini eivät ole laillisia lääkekäytössä Suomessa, mutta esimerkiksi Kanada hyväksyi niiden käytön valvotussa terapiassa viime vuonna.

Kasa psykedeelisiä psilosybiinisieniä puisella alustalla.

Sienitrippi voi olla niin voimakas, että ihminen lopettaa juomisen – Suomessa aletaan ensimmäistä kertaa tutkia psykedeelejä ihmiskokeilla

Kanadalaisyhtiö rekrytoi tutkimukseensa 50 alkoholiongelmasta kärsivää suomalaista. Psykedeelien tehosta riippuvuuksien hoidossa on jo alustavaa näyttöä.

Hippinuorisoa puhaltamassa saippuakuplia.

LSD:tä napsittiin 1960-luvulla kuin karkkia: uusi kirja kertoo, kuinka tajuntaa laajennettiin, mutta trippailussa oli myös pimeä puolensa

Kari Kosmoksen Mielen aika: psykedeelisen kulttuurin historia ja visio -kirja on laaja katselmus psykedeeleihin ja niiden ympärillä pyörineisiin värikkäisiin ihmisiin, bändeihin ja taiteilijoihin.

Anonyymi henkilökuva.

"En välttämättä olisi työkykyinen ilman sieniä" – Ronja on opettaja, joka hoitaa mielenterveysongelmiaan laittomasti

Psykedeelihype on nyt huipussaan eri puolilla maailmaa, sillä tämän hetken tutkimukset povaavat niistä apua mielenterveysongelmiin.

Huppupäinen tunnistamaton mies seisoo selkä kameraan päin ja katsoo mestään.

Pyry, 32, lievittää ahdistustaan LSD:llä – tuhannet suomalaiset käyttävät psykedeelejä voidakseen paremmin, vaikka tutkimus on kesken

Psykedeelit ovat lupaavia mielenterveyslääkkeitä. Ne saattavat tulla osaksi suomalaista erikoissairaanhoitoa jo 2020-luvulla. Moni yrittää parantaa itseään näillä laittomilla yhdisteillä jo nyt.

Kuivattuja psilosybiinisieniä

Ekstaasia traumaperäiseen stressihäiriöön ja psilosybiiniä masennukseen – Kanada salli huumeeksi luokiteltavien psykedeelien terapiakäytön

Tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia, joiden mukaan psykedeeleistä voi olla apua erilaisten vakavien mielenterveyden häiriöiden hoidossa.

Emma Rask istuu patjalla lattialla ja katsoo ulos.

Yhdeksän vuotta itsemurhapäänsärkyä – Nyt Emma Rask elää lähes kivuitta psykedeelien avulla

Sarjoittainen päänsärky on harvinainen neurologinen sairaus, joka aiheuttaa sietämätöntä kipua toispuoleisesti kasvojen alueella. Siitä ei ole vielä varmuutta, miksi psykedeelit helpottavat joidenkin oireita.

Ayahuasca

Samuli Arkko etsi shamaania, mutta saikin Amazonilla perinteistä lääkettä: ayahuasca on Suomessa laiton psykedeeli, jonka rituaalikäytöstä moni hakee apua ongelmiinsa

Ayahuasca on pyhä rituaali, mutta myös psykedeeli. Suomessa aine on laitonta, mutta Tulli löytää viitteitä siitä vuosittain.

 Psilosybiinisieniä muovirasiassa.

Kanada myönsi ensimmäiset luvat "taikasienten" sisältämän psilosybiinin käyttöön ahdistuksen hoidossa

Neljä syöpäpotilasta saa kokeilla psilosybiiniä terapian yhteydessä.

Geenss Archenti, Justina, Peru, ayahuasca

Ayahuasca voi viedä käyttäjänsä taivaaseen tai helvettiin – rituaalihuumeesta tehtiin kirja, joka perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin

Samuli "Doc" Arkon Sielunköynnös – henkimatkoja unohdettuun tietoisuuteen on ensimmäinen kotimainen ayahuascasta kertova tietokirja.

Psilocybe Cubensis -sieni Kolumbiasta.

Psykedeeleistä etsitään apua mielenterveysongelmiin, mutta Suomessa erikoistumassa vasta yksi lääkäri – "Vanha huumepropaganda elää vahvana"

Pelätyt aineet mullistavat mielenterveystyötä. Psykedeeleistä voidaan saada apua masennukseen ja traumoihin jo pian.

Asap Rocky esiintyi perjantaina Tampereen Blockfestissä.

Fuck Sweden -huudot raikuivat Tampereen yössä, kun Asap Rocky astui lavalle Blockfestissä: "Asap on äijä, joka on tehnyt todella isoja asioita"

Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Jussi Mankkinen kävi katsomassa tämän kesän kohutuimman artistin keikan Tampereella.

Lähikuva kaikista löydöistä.

Tuhannen vuoden ikäisestä nyssykästä löytyi viittä huumekasvia ja välineitä niiden käyttämiseen

Kasveista saaduilla aineilla luultavasti pyrittiin saamaan yhteys yliluonnolliseen maailmaan, vainajiin ja jumaliin.

Kuva LSD:n molekyylirakenteesta.

LSD täyttää 80 vuotta – "Sielun lääke" paransi alkoholisteja ja auttoi masentuneita, kunnes koitti 1960-luku ja käyttö karkasi käsistä

Kemisti Albert Hofmann etsi lääkettä, joka saisi vauhtia verenkiertoon. LSD:tä pidettiin ihmelääkkeenä, kunnes se kiellettiin laittomana päihteenä ja siltä meni maine.

Huumeiden viihdekäyttäjien erilaisia perustyyppejä

Kolmikymppinen Jonna on huumeiden viihdekäyttäjä, joka toivoo huumeiden laillistamista – Asiantuntijan mielestä "viihdekäyttö" on liian myönteinen käsite

Viihdekäyttäjä Jonna haluaisi, että huumeet laillistettaisiin. Päihdehoidon asiantuntija muistuttaa, että osa huumeiden satunnaiskäyttäjistä aina siirtyy ongelmakäyttäjiksi.

pääkallo ja lapsi

Uusi elämä ekstaasilla? Bilehuumeena tunnettu MDMA ja terapia paransivat Rachelin ja ehkä kohta myös monen muun amerikkalaisen

Kielletyt aineet kiinnostavat tutkijoita nyt enemmän kuin vuosikymmeniin. Uusi ekstaasihuumeen ja psykoterapian yhdistelmä voi tulla lailliseksi hoidoksi aivan lähivuosina.

Hyönteinen kukassa

Monday's papers: Presidential run-up, psychedelic care, Xmas insects

The week in print news starts with a take on President Sauli Niinistö's chances in next year's presidential elections, news that psychoactive substances may have a positive effect on mental health and a newcomer at this year's Christmas tables.

Värikkäitä tabletteja värikkäällä pinnalla.

Nuori, urheilullinen pariskunta pyöritti kulissien takana valtavaa huumekauppaa – tienestit yli 1,5 miljoonaa euroa

Pariskunta tilasi salatusta verkosta noin 20 000 ekstaasitablettia ja kymmeniä kiloja muita huumeita, jotka he möivät eri puolille Suomea.

Pussillinen tabletteja.

Tulli paljasti Suomen suurimman nettihuumekaupan – 2 miljoonan arvosta heroiinia, LSD:tä ja muita kovia aineita

Epäiltyinä on kolme suomalaista henkilöä, joiden epäillään maahantuoneen muun muassa yli 40 kiloa jauhemaisia huumausaineita, yli 40 000 ekstaasitablettia ja noin 30 000 LSD-lappua. Huumeiden tuonti on tullin mukaan tapahtunut vuosina 2014–2016.

Rovaniemen hovioikeus ulko-ovi

Netistä tilattu yrtti ei ollutkaan huumetta – tuomio nurin

Mies on vapautettu saamastaan huumetuomiosta. Lapin käräjäoikeus oli aiemmin katsonut miehen netistä tilaaman yrtin olleen huumetta ja tuominnut hänet huumausainerikoksesta. Rovaniemen hovioikeus totesi kuitenkin, että yrtti ei olekaan huumausainetta.

Turun H2Ö-festivaalissa 31 huumausainerikosta

Käyttäjiltä tavattiin marihuanaa, ekstaasia, amfetamiinia ja LSD:tä. Musiikkitapahtuma järjestettiin perjantaina ja lauantaina.

Bicycle Day

Bicycle Day -pyöräilypäivä muistaa LSD:n keksinyttä kemistiä

Kemisti Albert Hofmann halusi lääkkeen, jolla saisi vauhtia verenkiertoon. Huhtikuun 19. vuonna 1943 sveitsiläinen päätti kokeilla LSD:tä ja lähti polkupyörällä kotiin. Kotimatkalla maailma ei ollut entisensä.

Mies pitelee hevosenliharasiaa kädessään.

Tänään oluet ja limsat sekaisin – Muistatko, kun Suomi kohisi hevosenlihasta ja myrkyllisistä oliiveista?

Olutta limsana, hulluruohoa kasviksissa, hevosenlihaa naudanlihana. Elintarvikkeita on takavuosina vedetty myynnistä monista syistä. Muistatko vielä nämä ruokaskandaalit?

Huumausaineita postipaketeissa.

LSD-lappuja Tor-verkosta: Tulli nappasi huumeverkkokauppaa pyörittäneen miehen

Epäilty tilasi ulkomailta LSD:tä, ekstaasia ja amfetamiinia. Hän myi aineet pienissä erissä Tor-verkkoon perustamansa kauppapaikan kautta useille kymmenille asiakkaille eri puolille Suomea.

Päivi Happonen istuu vankilan käytävällä.

Video: Puhelin pois ja harmaa verkkapuku ylle – tällaista on vankilan arki

Oikeustoimittaja Päivi Happonen osallistuu parhaillaan Mikkelin vankilassa testivuorokauteen, jonka aikana tutustutaan vangin elämään. Seuraa toimittajan twiittejä (@PaiviHapponen) ja muita kiven sisältä tulevia päivityksiä tästä jutusta.

Hullukaalin kukka.

Satoja vuosia vanha huumekasvi voi vaania pihallasi – "Ihminen saattaa riisua itsensä alasti eikä muista mitään"

Hullukaali saattaa odottaa jopa tuhat vuotta maan sisällä ennen kuin se puhkeaa kukkaan vain kuollakseen taas pois. Harvinainen, myrkyllinen, hermomyrkkyjä sisältävä kasvi on tuotu mitä luultavammin Suomeen rohdoskasviksi.

Mies sotkettiin huumekauppaan – kotiosoitteeseen postitettiin oopiumia ja LSD-lappuja

Miehen nimellä tilattiin huumausaineita ulkomailta. Paketit jäivät kuitenkin Tullin haaviin. Mies, jonka nimellä tilaukset tehtiin joutui käräjille huumausainerikoksista ja salakuljetuksesta. Syytteet hylättiin, koska syyttäjä ei voinut todistaa, että mies olisi itse tilannut huumausaineita.

Kuvakaappaus kansalaisaloite sivustolta.

Nämä kansalaisaloitteet ovat keränneet vähiten ääniä – kärjessä aloite taikasienten dekriminalisoimisesta

Kaikki kansalaisaloitteet eivät ole tuhansia allekirjoituksia kerääviä hittejä. Listasimme vähiten kannatusta saaneita jo sulkeutuneita kansalaisaloitteita.

Omakotiasukkaita herätellyt varas jouduttiin vangitsemaan – putkasta päästyään mies iski uudelleen

Lahtelaisvarkaan kierrosta ei saatu katkeamaan, vaan mies jatkoi toimintaansa päästyään poliisin kuulustelusta. Mies kasvatti myös huumesieniä ja hamppua.

Kuusi uutta ainetta lisättiin huumelistalle

Kiellettäviä aineita ovat AM-2201, MAM-2201, 5- ja 6-APB, fenatsepaami sekä alfa-metyylitryptamiini.

Poliisi varoittaa varastetuista huumausaineista - merkittävä yliannostusvaara

Kateissa on mm. erittäin vahvaa fentanylia, heroiinia, morfiinia, kokaiinia, amfetamiinia ja LSD:tä Huumausaineet ovat olleet laillisesti tutkimuskäytössä.

Maalaistaajaman huumejuhliin kuului sieniä ja LSD:tä: "Porukka meni pitkin seiniä ja käveli katoilla"

Janakkalan Turengissa pidetyissä ravejuhlissa oli nuorille tanssijoille tarjolla kaikenlaisia huumeita. Hämeen poliisin mukaan Kuumolan seuratalon juhlijoilta löydettiin viime viikonaihteessa ekstaasia, LSD:tä, amfetamiinia, metamfetamiinia, marihuanaa sekä huumeiksi luokiteltuja kuivattuja sieniä.

Neljä uutta ainetta määritellään huumeeksi

Kansalliseen huumausaineluetteloon lisättävät 25-NBOMe-huumeet ovat aiheuttaneet Euroopassa ainakin yhden kuolemantapauksen ja useita myrkytyksiä.

Ikea poisti lihapullat ruokalistaltaan.

Hevosenlihaa, hulluruohoa, salmonellaa – elintarvikkeita vedettiin viime vuonna markkinoilta ennätysmäärä

Elintarvikkeiden takaisinvedot ovat lisääntyneet tasaisesti viime vuosina. Eviran mukaan lisääntyminen johtuu muun muassa yritysten oman laadunvalvonnan parantumisesta.

hulluruohon siemenkota

Hulluruoho - oletko törmännyt?

Pakastevihannesten seassa ollut, myrkytyksiä aiheuttanut hulluruoho on pystytty jäljittämään yhden sopimusviljelijän tilalle Espanjaan. Onko hulluruoho sinulle tuttu kasvi?

SOK: Odotamme lisätietoja, miten hulluruoho pääsi kontrollien läpi

Pakastevihannesten seassa ollut hulluruoho on jäljitetty yhdelle espanjalaistilalle.

Matti Aho

Eviran pääjohtaja: Ruokavalvonta toimii

Suomessa on paljastunut kaksi ruokasotkua muutaman kuukauden aikana. Ensin kohistiin hevosenlihasta, nyt hulluruohosta.

Valio papu-siemensekoitus

Valio recalls salad mix over datura fears

A second food product has been withdrawn in Finland because of a risk that it could contain poisonous seeds.

Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt

Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.

Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla

Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.

Valio papu-siemensekoitus

Valio: Muutama tuhat ihmistä saattanut syödä myynnistä vedettyä papusekoitusta

Tuotetta on mennyt lähinnä kahviloihin ja henkilöstöravintoloihin, mutta myös pariin kouluun. Valio sai belgialaiselta tavarantoimittajaltaan ilmoituksen, jonka mukaan yhdessä erässä Valiolle toimitettua papu-siemenkasvissekoitusta saattaa olla hulluruohon siemeniä.

Valio papu-siemensekoitus

Evira: Uusi hulluruohoepäily, Valio vetää tuotteen myynnistä

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tiedotti asiasta torstaina iltapäivällä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle