Uusimmat artikkelit
3G-yhteydet sulkeutuvat Itä-Suomessa
Teleoperaattorit DNA ja Telia sulkevat 3G-verkkonsa ensi vuonna.
5G-verkkoa laajennetaan Etelä-Savossa, tiedossa palvelukatkoksia
Työt alkavat perjantaina, ja ne kohdistuvat Mikkeliin ja Mäntyharjulle. Samalla myös 4G-verkko paranee.
Kännykkäpuheluissa häiriöitä Rovaniemellä
Rovaniemellä on viime päivinä ollut ongelmia puhelimien kanssa. Puhelut pätkivät ja puhelujen yhdistymisessä on ollut häiriöitä.
5G-verkko on laajentunut Lapissa kolmelle uudelle paikkakunnalle
Elisan 5G-verkko on laajentunut Lapissa Enontekiölle, Sallaan ja Simoon.
DNA ja Telia rakentavat 5G-verkkoa Lapinlahdella, Rautavaaralla ja Nilsiässä
DNA:n ja Telian mukaan myös alueen 4G-yhteyden paranevat. Tukiasemien vaihto voi aiheuttaa lyhyitä palvelukatkoksia.
Dataa kuluu yhä enemmän, mutta toistaiseksi verkossa riittää kaistaa – metaversumi voi tuoda ruuhkaa verkon reunalle
Virtuaalitodellisuuden levittäytyminen fyysisen maailman ylle vaatii valtavia teknologisia harppauksia niin laitteilta kuin tietoliikenneverkoilta. Riittääkö kaista, kun digitaalinen todellisuus yhdistyy aineelliseen maailmaan?
5G-verkko laajenee Kotkassa – samalla paranevat myös 4G-yhteydet
DNA:n ja Telian yhteinen Yhteisverkko rakentaa yhteydet Kotkaan marras–joulukuussa. Elisalla on jo ennestään 5G-verkko Kotkassa.
Finland leads in EU digitalisation comparison
One aspect highlighted in a report about the rankings was Finland's commercial 5G cellular services.
Teleyhtiö Elisa paransi tulostaan
Teleoperaattori arvioi parantavansa tämän vuoden myyntiä jonkin verran edellisestä vuodesta.
Kittilän kultakaivokselle oma 5G-verkko
Sekä maan päällä että kaivoksessa toimiva verkko mahdollistaa uusien teknologioiden käyttöönoton.
Ostitko jo 5G-liittymän? Todennäköisesti et hyödy sen nopeasta yhteydestä vielä hetkeen – uudet palvelut tulevat vasta lähivuosina
Valtaosa uusista 5G-liittymän ottaneista tarvitsee vain murto-osan tarjolla olevasta nettinopeudesta. Operaattorit haluavat asiakkaiden siirtyvän uuden verkon käyttäjiksi 4G-verkon ruuhkaisuuden takia.
Frozen-elokuvaa on väitetty villin Disney-juonen peittelyksi – netti on täynnä salaliittoteorioita, mutta kuinka yleistä on totinen usko niihin?
Uusi Salaliittoteorioiden filosofia – Temppeliherroista liskoihmisiin -kirja tarjoaa näkökulmia ilmiöön, joka on noussut vahvasti pinnalle koronapandemian aikana. Salaliittoteorioita syntyy nykyisin paljon etenkin sosiaalisessa mediassa. Juttu on julkaistu syyskuussa 2021.
Outokummussa, Kontiolahdella ja Liperissä käyttöön 5G-verkko – mobiilidatan käyttö kasvaa vauhdilla
Tietoliikenneyhtiö Elisa on kasvattanut mobiili- ja kiinteän verkon yhteyksiään alkuvuoden aikana muun muassa Joensuussa Karhunmäen, Outokummussa Viitajoen, Liperissä Jyrinkylän ja Kontiolahdella Lamminrannan alueilla.

Pieksämäellä rakennetaan kesällä yhteisverkkoa 5G-yhteyksille
Tukiasemien vaihtoon liittyvistä töistä saattaa aiheutua enimmillään työpäivän mittaisia paikallisia katkoksia DNA:n ja Telian matkaviestinpalveluihin.
Nokian osake kiitää pörssissä – Lundmark varoittelee innostumasta liikoja: "Vahva ensimmäinen askel"
Viime vuosina Nokia on tuottanut pettymyksiä. Tällä kertaa yhtiö yllätti kaikki.
Oulussa Hiukkavaaran koululaiset saavat aiempaa vahvemman visuaalisen kokemuksen opetettavista asioista – apuna lisätty todellisuus
Yli 200 oppilasta pääsee kokeilemaan tekniikka, jossa luokkatilaan tuodaan näkymää esimerkiksi veden kiertokulusta.

Nokian Pekka Lundmark 5G-verkoista: "Olisi naiivia sanoa, että tämä olisi vain kolmen markkina"
Nokian kurssi oli sijoittajapäivänä selvässä laskussa – pitkä marssi on vasta alussa
Analyysi: Nokian jätti-irtisanomiset eivät ole yllätys – mutta yhtiö on niiden jälkeen entistä suomalaisempi
Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin lupaama suuri uudistus otti tänään askeleen eteenpäin, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Nokia aiming to cut up to 10,000 jobs by 2023
The telecoms company plans to downsize, but says job cuts will fall overseas.
Kymiring piti poikkeuksellisen tiedotustilaisuuden: kertoi etukäteen medialle, mihin kysymyksiin ei aio vastata
Journalistiliiton puheenjohtajan mukaan on poikkeuksellista, että kysymysten esittämistä ohjaillaan ennakkoon.
Venäjän taajuudet eivät olekaan este – nyt 5G-verkon rakentajat lupaavat loistoyhteydet itärajalle
Verkon rakentajan mukaan Venäjän taajuusrajoitteet eivät vaikuta ainakaan alkuvaiheessa verkon tehokkuuteen.
Nokian tulos laski hieman – yhtiöllä edessä haastava vuosi
Vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevoitto väheni. Myös koko vuoden tulos oli edellisvuotta heikompi.
5G-verkko puhuttaa enemmän kuin aiemmat – Säteilyturvakeskuksen mukaan säteilyn raja-arvojen ja terveyshaittojen välille jää reilu turvaväli
Tutkimusta aiempien sukupolvien verkoista voidaan STUKin mukaan soveltaa luotettavasti myös 5G:hen, jonka osalta terveysvaikutusten tutkimus on vasta alkutaipaleella.
Useisiin pohjalaiskuntiin vedottu 5G-verkon pysäyttämiseksi – emeritusprofessori: "On edettävä lain kautta, jos kunnat eivät siihen pysty"
5G-verkon vastustajat ovat huolissaan säteilyn vaikutuksesta terveyteen.
Nopea 5G-mobiiliverkko jää osassa Suomea vain haaveeksi – tukiasemia ei saa rakentaa, koska ne häiritsevät venäläisten yhteyksiä
Mobiiliverkon rakentajat lupaavat parantaa nykyistä 4G-verkkoa.

Dagens Nyheter: Ericssonin toimitusjohtaja painosti hallitusta ja uhkasi yhtiön lähtevän Ruotsista, jos Huawein porttikielto jää voimaan
Yhtiö pelkää ongelmia tärkeillä Kiinan markkinoilla.

Kaupunki keksi hyötykäyttöä sisäilmaongelmien takia suljetulle koululle, jonka remontissa meni hukkaan kahdeksan miljoonaa euroa
Akaan kaupunki hakee rahoitusta, että tyhjänä olevaan kouluun voisi laittaa tietokoneita ja kasveja. Datakeskuksen hukkalämpö auttaisi kasvintuotannossa.

Australia raivostui Kiinalle sotilasväkivaltaa esittävän väärennetyn kuvan levittämisestä – kiistan taustalla kauppasuhteiden viileneminen
Kiinan ja Australian välit ovat huonontuneet jo pitkään. Aiemmat riidat koskevat 5G-verkkoja ja Australian vaatimusta selvittää koronaviruksen leviämisen syitä.

"Kiina on kuin anakonda kattokruunussa" – kysyimme tutkijalta ja turvallisuuspoliisilta kiistelyn kohteena olevasta Ruotsin 5G-päätöksestä
Tälle päivälle suunniteltu 5G-huutokauppa lykkääntyi viime hetkillä.

Yle kävi Huawein päämajassa Kiinan Piilaaksossa kysymässä, miten 5G-jätti suhtautuu sitä kohtaan kasvavaan epäluuloon Euroopassa
Huawei kritisoi Ruotsin päätöstä sulkea se verkkomarkkinoilta. Yhtiön mukaan Kiinan hallituksella ei ole edes oikeutta vaatia siltä tietoja.

5G-verkko tekee tuloaan Pohjois- ja Itä-Suomeen – Yleistynyt etätyö kuormittaa verkkoja aiempaa enemmän
DNA:n ja Telian yhteisyritys rakentaa 5G-verkkoa samoille alueille, joissa yhtiöillä on nyt 4G-verkko.

Eurooppa-kirje: Koronamittarit vilkkuvat punaisella, yhteiskuntia suljetaan taas – keväällä kuoli liki 170 000 ihmistä enemmän kuin yleensä
Saat olennaiset jutut Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Harakka: Suomi ei ole kieltämässä Huawein tuotteita tietoverkoista – "Uusi 5G-laki maailman tiukin ilman laitetoimittajien nimeämistäkin"
Ruotsi on päättänyt estää Huawein tekniikan käyttämisen maan 5G-verkon rakentamisessa.
Kiina uhkaa Ruotsia ikävillä seurauksilla kiinalaisyhtiöiden tekniikan 5G-verkosta rajaavan päätöksen vuoksi
Ruotsi ilmoitti tällä viikolla, ettei sen 5G-verkon rakentamisessa saa turvallisuussyistä käyttää Huawein ja ZTE:n tekniikkaa.

DNA kasvatti liikevoittoaan, vaikka liikevaihto laski hiukan
Toimitusjohtaja Jukka Leinosen mukaan koronapandemia tekee markkinanäkymistä vaikeasti ennustettavia.
Ruotsi rajaa kiinalaisyhtiöiden tekniikan pois 5G-verkostaan turvallisuuspoliisin ja puolustusvoimien suosituksesta
Kiinan Tukholman-suurlähetystö paheksuu päätöstä.

Elisa pelkää talouden voimakasta hidastumista koronan vuoksi
Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto ja liikevaihto pysyivät lähes ennallaan.

Nokia: 5G could give huge boost to global GDP
Economies will benefit from the capacity of 5G technologies to move, process and store vast volumes of data.

Nokia: 5G-teknologia voi lisätä rajusti maailman bruttokansantuotetta
5G tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia siirtää, käsitellä ja tallentaa suuria määriä dataa.
Nokia's 2019 profit warning followed rules, authority probe finds
The regulator examined circumstances surrounding an unusual drop in the company's share price last October.
Finanssivalvonnalta puhtaat paperit Nokian tiedottamiselle
Fiva: Nokia ei laiminlyönyt velvollisuutta julkistaa sisäpiiritietoa mahdollisimman pian.
Nokia sai ensimmäisen ison tilauksen Britannian suljettua kiinalaisen Huawein 5G-verkostaan turvallisuussyistä
Kiinalaisomisteisen yhtiön laitteiden on väitetty voivan vakoilla käyttäjiään Kiinan viranomaisten hyväksi.
Veturiyritykset on valittu – Kääntyykö Suomen suunta näiden panostusten avulla? 5G, jätepolttoaineita, uudenlaisia tekstiilejä
Nokia, Neste, Fortum ja Metsä Group saivat hankkeisiinsa 20 miljoonan euron tuet ja lähtevät nyt rakentamaan innovaatioverkostoa.
Ensimmäinen 5G-verkko Kokkolaan
Teleoperaattori Elisan verkko toimii aluksi keskustan lisäksi muun muassa Leenalassa ja Torkinmäellä.
Elisa punoo 5G-verkkoa Lapissa – laajensi Rovaniemelle
Teleoperaattori aloitti uuden sukupolven mobiiliverkon rakentamisen Lapissa alkuvuonna Kemistä.
Kaustisen seutukunta haluaa olla maaseutualueiden ykkönen nopeissa 5G-yhteyksissä
Seutukunta tarjoaa eurooppalaisittainkin ainutlaatuisen testialustan telealan toimijoille.

Kiistelty Huawei markkinoi 5G-teknologiaansa kiristyvien jännitteiden keskellä
Kiinan valtiollinen media syytti brittipankki HSBC:n valehdelleen Huaweita koskevassa tutkinnassa Yhdysvalloissa.
Talouslehti: Kiina uhkaa Nokiaa ja Ericssonia vastatoimilla, jos EU-maat alkavat sulkea Huawein pois 5G-markkinoiltaan
Wall Street Journalin mukaan kyse olisi yhtiöiden Kiinassa valmistamien laitteiden vientirajoituksista
Elisa on parantanut verkkoyhteyksiään Pohjois-Savossa
Iisalmeen Elisa on avannut 5G -verkon.

Nikkei-lehti: Britannia kääntynyt Japanin puoleen etsiessään vaihtoehtoja Huawein 5G-teknologialle
Britannian ja Japanin neuvottelut ovat viimeisin käänne Yhdysvaltain ja Kiinan välisessä teknologiakamppailussa.