Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Janne “Rysky” Riiheläisen kolumni: Eivät ydinaseet ole mihinkään kadonneet, joten miten olisi sienipilvet osana Suomen puolustusta?  

Suomi ja suomalaiset ovat aina ajatelleet ydinaseita muiden aseina. Nyt meidänkin on mietittävä haluammeko olla ydinaseiden puolella vai niitä vastaan, kirjoittaa Rysky Riiheläinen.

Kari Enqvistin kolumni: Miksi me olemme maailman onnellisin kansa ja kuitenkin samaan aikaan pelkäämme tulevaisuutta?

Suomalaisuuden onnellisuuden taustalla on myös jatkuva ahdistus. Sen syitä ovat joko paasikivimäinen realismi tai sitten yksinkertaisesti pelko tulevasta, kirjoittaa Kari Enqvist.

Sadat tuhannet marssivat Barcelonassa rauhan puolesta

Rauhanmarssin tarkoitus oli vastustaa väkivaltaa, joka järkytti Barcelonaa reilu viikko sitten.

Jani Kaaron kolumni: Kuka sanoisi taikasanan "rauha"?

Rauha ei ole vain sitä, että ei ole sotaa. Rauhaa on vaalittava ja sen eteen on ponnisteltava. Kylmäävä keskustelu turvapaikanhakijoista kertoo maailmasta, joka on turvaton. Sellaisessa maailmassa sota on todennäköisempi kuin rauha.

Maanantai 24.10.2016 (radio)

Eri puolilla Suomea on järjestetty rauhanmarsseja Syyrian hyväksi. Ranska tyhjentää Calais'n pakolaisleiriä. Maahanmuuttajien on vaikea ymmärtää suomalaista työsopimusta. Internetin mainokset häiritsevät nuoria. Suomalainen laulaja Saara Aalto menestyy Britannian X Factor -kilpailussa.

Rauhan puolesta, mutta ketä vastaan? – Rauhanmarssien arkistovideoilla pamppuja, tähtilippuja ja lastenvaunuja

Helsingissä järjestetään tänään maanantaina YK:n päivänä rauhanmarssi Syyrian puolesta. Muistatko nämä marssit vuosien takaa?

Rauhanmarssi ja tukikonsertti vaativat loppua Syyrian sodalle – suorana Yle Areenassa

Senaatintorille rakennettiin marssin päätteeksi kynttilöistä iso rauhamerkki. Illan tukikonsertissa esiintyy mm. Maija Vilkkumaa.

Viesti Helsingistä maailmalle Aleppon puolesta: Kynttilöistä suuri rauhanmerkki Senaatintorille

Rauhanmarssijat tekevät kynttilöillä rauhanmerkin Helsingin Senaatintorille. Illan hyväntekeväisyyskonsertissa esiintyvät mm. Maija Vilkkumaa ja Tuure Kilpeläinen.

"Hyvät asiat kasvattavat" – Neljä suomalaisauttajaa kertoo, miten maailmaa muutetaan

Syyrian sodan kauheudet ovat saaneet suomalaiset lahjoittamaan keräyksiin ja soittamaan saattokelloja. Toiset kysyvät, onko mitään edes tehtävissä sodan vain pitkittyessä. Toiset toimivat.

Kotkassa hiljainen marssi väkivaltaa vastaan

Kotkassa järjestettiin maanantaina rauhanmarssi Pariisin terrori-iskujen uhrien muistoksi. Marssille otti osaa noin 200 ihmistä.

Ankaran pommi-iskun toinen tekijä tunnistettu

Ankaran päärautatieaseman edustalla järjestettyyn rauhanmarssiin tehdyssä kaksoispommi-iskussa kuoli 102 ihmistä. Ääri-islamistinen Isis on teon pääepäilty.

Turkissa kaksi pidätystä Ankaran pommi-iskuihin liittyen – tiesivät pommista etukäteen

Ankaran kaksoispommi-iskussa kuoli 97 ihmistä ja 500 loukkaantui.

Ankarassa suuttumuksen jälkeen suru, kuolleiden määrä nousussa

Turkissa Ankaran rauhanmarssiin tehtyjen iskujen kuolleiden määrä on noussut yli yhdeksäänkymmeneen. Yle Uutisten ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen vieraili myöhään illalla ankaralaisessa sairaalassa, jossa omaiset ja ystävät odottavat tietoa haavoittuneiden kohtalosta.

Maailman johtajat tuomitsevat Ankaran pommi-iskut

Turkin hallitukselle ja kansalle on virrannut surunvalitteluja eri puolilta maailmaa. Euroopan johtajat toivovat Turkin kansan pysyvän yhtenäisenä verisen lauantain jälkeen.

Istanbulilaiset osoittavat mieltään Ankaran kaksoisiskusta: Valtio on tappaja

Turkin pääministeri Ahmet Davutoğlu on kiistänyt valtion sekaantumisen tuhoisaan kaksoisiskuun.

Lauantai 10.10.2015

Turkissa räjähti 2 pommia ja noin 90 ihmistä kuoli. 2 ihmistä kuoli auto-onnettomuudessa Suonenjoella. Lauantaina oli Aleksis Kiven päivä. Suomi sai myös kansallistwiittaajan.

Turkin pommi-iskun uhriluku kasvaa: 86 kuollutta, 186 haavoittunutta

Nimettömänä pysyttelevän turvallisuusviranomaisen mukaan kyseessä oli itsemurhaisku.

Turkin kurdipuolueen Demirtas: Murhaavasta valtiosta on tullut mafia

Vasemmiston ja kurdimielisen opposition järjestämällä rauhanmarssilla räjähti lauantaina aamupäivällä kaksi pommia.

Turkin pääkaupungissa suuri räjähdys rauhanmarssilla – 30 kuollut

Voimakas räjähdys on aiheuttanut kymmeniä kuolonuhreja. Loukkaantuneita on yli sata.

"Emme me ole mikään palokunta" – Rauhanliikettä huudetaan hätiin konfliktien kärjistyessä

Suomalaiset eivät enää ole mukana rauhanjärjestöissä menneiden vuosien tapaan. Muun muassa konfliktien monimutkaistuminen nostaa kynnystä osallistua rauhanliikkeen toimintaan. Itse rauhanjärjestöjen toiminta on siirtynyt barrikadeilta someen. Tänään sunnuntaina Helsingin Alppipuistossa järjestetään kahdeksannen kerran Pax Rauhanfestivaalit.

Venäjän verkossa: Naapurin palveluksessa

Venäjän hallituksen lehti Rossijskaja gazeta on tehnyt järkyttävän paljastuksen: Suomen eduskunnassa on valmisteilla laki, joka sallii suomalaisten sotilaiden lähettämisen Naton taistelutehtäviin ulkomaille, esimerkiksi Afganistaniin tai Irakiin. Lehti kertoo lähteekseen asiassa kansanedustaja Jyrki Yrttiahon.

Räjähdys surmasi Harkovan rauhanmarssilla – poliisi tutkii terroritekona

Itä-Ukrainassa sijaitsevan Harkovan rauhanmarssilla on muisteltu vuoden takaisia tapahtumia, jolloin Ukrainan vallasta syösty presidentti Viktor Janukovitsh joutui pakenemaan Venäjälle.

Niger paheksuu Charlie Hebdon piirrosta Muhammedista: "Mahdoton hyväksyä"

Nigerin hallitus on kieltänyt Charlie Hebdo -lehden levittämisen. Maan presidentti Mahamadou Issoufou osallistui aiemmin rauhanmarssille, joka järjestettiin Ranskassa terrori-iskun jälkeen.

Jari Järvelä: Suomessa ei oltukaan enää Charlieita, kun lipulla pilailtiin

Kirjailija Jari Järvelä kritisoi suomalaista itsesensuuria ja toivoo maahan enemmän terävää poliittista satiiria. Jumalanpilkasta ei pitäisi hänen mielestään enää rangaista nykypäivänä.

Boyhood-elokuva palkittiin Golden Globella

The Grand Budapest Hotel sai puolestaan Golden Globen musikaali- ja komediaelokuvien sarjassa.

Sunnuntai 11.1.2015

Pariisissa on ollut suuri rauhanmarssi terrorismia vastaan. Esikoulu on nyt lapsille pakollinen. Tämän talven uusi pakkasennätys on 39,6 astetta.

Brysselissä evakuoitiin Muhammed-pilakuvia julkaisseen lehden toimitus pommiuhkauksen takia

Uhkauksen ranskankielistä Le Soir -lehteä vastaan esitti nimettömänä esiintynyt soittaja.

USA: Ranskan terrori-iskujen al-Qaida-yhteyksistä ei vakuuttavia todisteita

Asiasta kertoi Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holder, joka osallistuu sunnuntaina Pariisissa suurelle rauhanmarssille.

Terrorismin vastustaminen yhdisti Ranskan ja maailman – Pariisissa saattoi marssia jopa 1,6 miljoonaa

Ranskan presidentin François Hollanden rinnalla marssi poliittisia johtajia useista maista, muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Britannian pääministeri David Cameron.

Hollande: Pariisi on tänään maailman pääkaupunki

Hollanden mukaan Pariisissa sunnuntaina järjestettävässä suuressa rauhanmarssissa on kyse maailmanlaajuisesta marssista vapauden puolesta.

Erikoislähetys Pariisin rauhanmarssista kello 16

Tämänpäiväiseen rauhanmarssiin osallistuu valtionpäämiehiä useista maista. Rauhanmarssia voi seurata suorana Ylen kanavilla.

Pariisin rauhanmarssilla valtavat turvajärjestelyt

Tänään sunnuntaina järjestettävälle marssille osallistuu valtionpäämiehiä eri puolilta maailmaa. Myös Suomen pääministeri Alexander Stubb on ilmoittanut osallistuvansa terrori-iskujen uhrien muistoksi järjestettävään rauhanmarsiin.

Novaja Gazeta pettyi: Rauhanpalkinto olisi pitänyt antaa Venäjän protestiliikkeelle

Novaja Gazeta on jo vuosikausien ajan taistellut sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Sen toimittajia on painostettu ja pahoinpidelty. Sen tunnetuin toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin lähes päivälleen kahdeksan vuotta sitten.

Moskovan rauhanmarssilla vaadittiin Putinia ottamaan näppinsä pois Ukrainasta – video

Ylen kirjeenvaihtaja Marja Manninen seurasi Moskovassa mielenosoitusta, jossa vastustettiin Venäjän ulkopolitiikkaa ja marssittiin Ukrainan rauhan puolesta. Mannisen mukaan paikalla oli paljon ihmisiä.

Moskovassa mielenosoittajat vastustivat Venäjän toimia Ukrainassa

Yle Uutisten Moskovassa olevan toimittajan mukaan mielenosoittajilla oli rinnuksissaan rauhanmerkkejä. He kantoivat käsissään sinisiä ja keltaisia ilmapalloja sekä Ukrainan ja Venäjän lippuja. Mielenosoituksen järjestäjät vastustavat Venäjän Krimin-politiikkaa ja sananvapauden rajoittamista.

Ohjustukikohdat inspiroivat taiteilijaa

Taiteilija Kaisu Koiviston "Äänekäs hiljaisuus" tuo Kuntsin taidemuseossa Vaasassa esiin Neuvostoliiton ydinasetukikohtien tunnelmaa. Näyttelyssä on esillä dokumentoivia valokuvia ryyditettynä nykytaiteella.

Rattijuopon yliajaman koulutytön kohtalo antoi lisävauhtia liikennevalistukseen Lapinlahdella

Viime keväänä rattijuopon yliajamaksi joutuneen tytön kuolema koskettaa Lapinlahdella yhä. Vapaaehtoisvoimin toimiva paikallinen yhdistys aikoo tehdä tierauhanmarssista jokavuotisen perinteen. Liikennevalistustyöhön kerätään rahaa haastekampanjalla.

Israel sulki rajansa Günter Grassilta

Saksalaiset rauhanaktivistit arvostelevat Israelia, joka on ilmoittanut, ettei saksalaiskirjailija Günter Grass saa enää tulla Israeliin, koska hän on kyseenalaistanut Israelin ulkopolitiikan. Järjestö, joka on järjestänyt pääsiäisenä rauhanmarsseja yli 50 vuoden ajan, pitää Israelin reaktiota kohtuuttomana.

Bosnian sodan taistelut alkoivat 20 vuotta sitten

Bosnian sodan taistelujen alkamisesta tulee pitkänäperjantaina kuluneeksi 20 vuotta. Vuonna 1995 solmittu Daytonin sopimus toi rauhan, mutta jakoi maan eri kansallisuuksien hallitsemiin alueisiin, joiden yhteistyö ei ole sujunut.

Oulun maine kansainvälisenä kaupunkina kolhiintui

Kaupunginjohtajan mukaan Oulun maine kansainvälisenä kaupunkina sai takapakkia. Kaupunginjohtaja kysyykin onko kaikki kohdallaan kun väkivallantekoja tapahtuu.

Unkarissa valtava mielenosoitus hallituksen tueksi

Unkarin pääkaupungissa Budapestissa jopa 100 000 ihmistä on osoittanut mieltään hallituksen ja pääministeri Viktor Orbanin tueksi. Unkarin oikeistolainen hallitus on joutunut EU-maissa kovan kritiikin kohteeksi, koska sen on katsottu ajavan autoritaarista hallintoa.

Kasari jäi kuvina talteen

Sari Poijärvi aloitti opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä syksyllä 1980. Samalla alkoi tuon vuosikymmenen taltioiminen. Poijärvi eli 1980-luvun rauhanmarssit ja populaarikulttuurin käänteet kameransa kanssa. Nyt nuo kuvat ovat näytteillä Joensuun Taidemuseon Kasari-näyttelyssä.

Helsinki marchers honour Norway victims, condemn xenophobia

Organisers estimate that some 2,000 people took part in a peace march in Helsinki on Sunday. Billed as "The Day of Breaking the Silence", it was aimed at showing support for the victims of the Norwegian terror attacks and opposing racism in Finland.

Sunnuntaina vietetään YK-päivää

Liput liehuvat sunnuntaina YK-päivän kunniaksi. Päivää juhlistetaan järjestämällä rauhanmarsseja eri puolilla Suomea.

Rauhanaate ei ole unohduksissa

Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n perustamisesta tulee sunnuntaina kuluneeksi 65 vuotta. Maailmanjärjestö perustettiin aikanaan edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Rauhanliikkeelle sunnuntai on juhlapäivä.

Viittomakielinen tempaus ja rauhanmarssit juhlistivat YK:n päivää

YK:n päivää on vietetty Suomessa rauhanmarssien ja viittomakielisen tempauksen merkeissä. Helsingin Narinkkatorilla järjestetyssä Hiljainen huuto -tapahtumassa muistutettiin ihmisoikeuksien kuuluvan kaikille.

Rauhanmarssi onnistui hyvin

Veteraanien kävelyhaaste sai kymmenet kävelijät liikkeelle Hämeenlinnassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle