Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rap-yhtye Gasellien jäsenet seisovat Puoli seitsemän -ohjelman lavasteissa.

Gasellien räpistä ei löydy seksististä tai alistavaa tekstinpartta: ”Pitää pystyä seisomaan sanojensa takana”

Seitsemännen albuminsa julkaisseen räp-ryhmä Gasellien jäsenet kertovat käyvänsä välillä tiukkaakin keskustelua riimeistä.

Haloo Helsingin Jere ja Leo puhuvat musiikin merkityksestä

Emma-ehdokkaat on julkistettu: eniten ehdokkuuksia Ellinooralle, Gaselleille, Haloo Helsinki! -yhtyeelle ja Viiville

Kotimaisen musiikkialan tärkeimmän tapahtuman, Emma Gaalan ehdokkuudet on julkistettu tänään. Itse gaala järjestetään ensi vuoden helmikuussa.

henkilökuva

Miltä tuntuu tuntuu, kun oma kappale menestyy toisen esittämänä? Vilma Alina inhosi nuorena popmusiikkia mutta on nyt eturivin hitintekijä

Kun Vilma Alina kirjoittaa musiikkia, hän tietää jo varhain, syntyykö kappale hänelle vai jollekin toiselle artistille. Omiin nimiinsä hän haluaisi varastaa biisin Ruotsista.

Mitä Haaviston ja Lavrovin tapaamiselta on odotettavissa?

Ylen aamu tänään: Ulkoministeri Haavisto tapaa tänään kollegansa Lavrovin Pietarissa – mitä tapaamiselta on odotettavissa? Katso lähetys tästä

Syöpää sairastavat lapset ovat eriarvoisessa asemassa. Katalonia äänesti sunnuntaina aluevaaleissa.

Ikävä LIVEKEIKKOJA! ft. Gasellit & Pärsky

Katso uusin Yle Mix: Hirmuinen ikävä live-esityksiä!

Millaisten keksintöjen avulla saadaan artistit ja yleisö takaisin yhteiseen tilaan?

Sanni Hartwall Arena -keikallaan.

Korona ei estä maan vanhinta festaria – Aitoon Kirkastusjuhlat pidetään poikkeusjärjestelyin

Kirkastusjuhlille otetaan puolet normaalista väkimäärästä.

Vallisaaren edustaa Helsingissä

Poikkeuskesä tuo uuden musiikkitapahtuman merelle – artistit ja yleisö kelluvat Helsingin edustalla laivoissa ja veneissä

Sea Helsinki Sound -festivaali järjestetään elokuun alussa Kruunuvuorenselällä.

kolme nuorta naista drinkit kädessään

Helsingin Kansalaistorille kerääntyi 85 000 juhlijaa – kahakat ja ilotulitteiden väärinkäytöt työllistivät poliisia eri puolilla Suomea

Itä-Suomessa poliisilla oli ennätysmäärä tehtäviä. Helsingissä nuorisojoukot ampuivat raketteja ihmisiä, autoja ja rakennuksia päin.

Gasellit Oulunkylän tekojääradalla

Rap-yhtye Gasellit esiintyi vuosia tyhjille saleille ja oli hajoamispisteessä: "Tänä kesänä teemme enemmän keikkoja kuin moni muu"

Kymmenen vuotta sitten perustettu bändi palkittiin Emma-gaalassa vuoden yhtyeenä ja esittää tämän vuoden kesäkumibiisin.

Yleisöä YleXPopissa

YleX Popin artistit julki

Ilmaiskonserttiin odotetaan kesäkuussa noin 16 000 kävijää.

Pyhimys YleXPop-mainosjulisteessa.

YleXPop 2019: Joensuussa nähdään! Kattava infopaketti kesän avajaisista

YleXPop järjestetään Joensuussa 1. kesäkuuta.

Pyhimys Emma-gaalan punaisella matolla

Pyhimys putsasi pöydän Emma-gaalassa – katso tästä kaikki voittajat

Musiikkiala palkitsi lauantaina vuoden menestyksekkäimpiä taiteiljoita ja muita ammattilaisia jo 33. kerran.

Yle tiede blogisti Samuli Siltanen ja kuvassa teksti: "anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa puhua aallokemuunnoksesta?"

Ei musiikkia ilman matematiikkaa

Bitit pienemmiksi

Tällä viikolla musiikissa: Isac Elliot -kilpailusta löytynyt lahjakkuus Samuel Daayata, Apulantaa ennakkosoitossa sekä Ruisrockin ja Sidewaysin festarikiinnitykset

Tällä viikolla musiikissa -juttusarja koostaa viikon kiinnostavimmat biisit ja musiikki-ilmiöt yhteen.

Tällä viikolla musiikissa: Vestan odotettu debyyttilevy, LCMDF kääntää videolla selät kauneusihanteille ja Earth Hourin kampanjakasvot Gasellit Etusivun vieraina

Tällä viikolla musiikissa -juttusarja koostaa viikon kiinnostavimmat biisit ja musiikki-ilmiöt yhteen.

Vieraana Gasellit: Bändin sisällä on puhuttu kasvispohjaisesta ruokailusta viime kesästä asti

Earth Hourin kampanjakasvot Gasellit kävivät YleX Etusivussa Hannan ja Jussin vieraana kertomassa omista ilmastoystävällisistä ruokavalinnoistaan.

Vieraana Gasellit: Positiivisempi suunta jatkuu meidän tulevilla biiseillä

Gasellien Hätä-Miikka ja Thube Hefner vierailivat YleX Iltapäivässä Poikeluksen ja Hätösen haastateltavina. Heidän tuore biisinsä Riks raks poks käynnisti suuren ruokakeskustelun.

Weekend-festivaali julkisti lisää nimiä – kovimmat kiinnitykset ovat supersuositut Hardwell ja Desiigner

Konemusiikkitähtien ohella festareilla nähdään vakuuttava määrä rap-artisteja.

Kohti Emma Gaalaa: Palkitaanko hip hop -kategoriassa poikkeuksellisesti jo lopettanut yhtye?

YleX paneutuu kerran viikossa yhteen kiinnostavaan Emma Gaala -aiheeseen. Juttusarjassa spekuloidaan gaalan ehdokkaita ja kategorioita.

Cheek

Uransa lopettava Cheek kiinnitetty Porisperen sunnuntain ykköstähdeksi

Tähtiartistin vuoksi Kirjurinluotoon myydään sunnuntaina aiempia kesiä enemmän lippuja: 9 000. Porispere järjestetään elokuun alussa kahdeksannen kerran.

YleX:n musiikkitoimittajat paketoivat musavuoden: koosteessa parhaat levyt, keikat ja ilmiöt

Millainen musiikkivuosi oli satavuotiaassa Suomessa? YleX:n musiikkitoimittajat Anne Lainto, Ida Karimaa ja Jani Kareinen koostivat mielenkiintoisimmat ilmiöt, keikat, levyt ja EP:t sekä suurimmat yllätykset.

Kohti Emma Gaalaa: Vuoden yhtye -kategoria on mielenkiintoinen – yllättääkö Gasellit vai putsaavatko tutut suosikit jälleen pöydän?

YleX paneutuu kerran viikossa yhteen kiinnostavaan Emma Gaala -aiheeseen. Juttusarjassa spekuloidaan gaalan ehdokkaita ja kategorioita.

YleX:n 100 suurta suomalaista hip hop -biisiä -listaus on nyt valmis: ykköseksi Avain, kolme Cheekin biisiä kymmenen kärjessä

Äänestyksen kymmenen kärki oli melko odotettu. Suurimmasta yllätyksestä vastasi Cledos, jonka kesällä julkaistu Töis-biisi ylsi listan sijalle 12.

Koe Blockfestin parhaat hetket uudelleen näiden kuvien ja audioiden avulla – mukana tietysti myös YleX Aamun Köpin ikimuistoinen verse

Blockfest bailattiin viime viikonloppuna Tampereella. Myös YleX oli mukana meiningissä.

Blockfest 2017: Suomen sympaattisin rap-yhtye Gasellit sai kesän päätteeksi äänekkäimmän yleisönsä

Neljäs albumi on tuonut Gasellien musaan ihanaa ja kaivattua iloa. Ystävyyttä ja ihmissuhteita käsittelevä Veli sopii kesän soundtrackiksi niin festareilla kuin kuulokkeissakin.

“Miltä läpät tuntuvat niiden tyttöjen mielestä, joita on käytetty seksuaalisesti hyväksi?” – naisräppärit ottavat kantaa suomirap-lyriikoiden seksismiin

Rauhatäti ja MC Pyhä Lehmä muistuttavat, että räppärit ovat monien idoleita. Niinpä heidän tulisi kantaa vastuu siitä, mitä biiseillään sanovat.

Suomirapissa on noussut seksismin aalto, mutta Gasellit ei alista naisia biiseissään: "Olisi vaikeaa katsoa läheisiä naisia silmiin"

Gasellien mukaan suomalaiset tekijät kopioivat liikaa yhdysvaltalaisten räppäreiden kielenkäyttöä.

Gasellit: Veli-levyn tekeminen aloitettiin työnimellä "Gasellit vapautuu"

YleX:n viikon albumina soi Gasellien neljäs studioalbumi Veli. Ida Karimaa haastatteli yhtyettä, joka kertoi uusimman levyn olevan edellisiä positiivisempi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle