Uusimmat artikkelit
“Jotain aika sairasta on siinä, miten tää showbisnes toimii” – Artistit kärsivät mielenterveysongelmista, eivätkä levy-yhtiöt auta tarpeeksi
Musiikkialalla kärsitään mielenterveysongelmista
Gasellien Päkä ja Hätä-Miikka: Miksi keikkapaikat kuolevat, vaikka konserteissa käy yhä useampi?
Gasellien tekstiviestikeskustelu.
Rap-yhtye Gasellit esiintyi vuosia tyhjille saleille ja oli hajoamispisteessä: "Tänä kesänä teemme enemmän keikkoja kuin moni muu"
Kymmenen vuotta sitten perustettu bändi palkittiin Emma-gaalassa vuoden yhtyeenä ja esittää tämän vuoden kesäkumibiisin.
Gasellien Päkä ja Hätä-Miikka: Tähdet ei sammu, ne kuluu loppuun
Keskustelua artistien uupumisesta.
Gasellit juhlii uutta levyään yhdessä YleX:n kanssa – voita VIP-liput levynjulkkarikeikalle!
Gasellit julkaisee viidennen levynsä "Jano" lokakuussa.
RUISROCK 2018: Gasellit osoitti paikkansa suomalaisen musiikin tähtikaartissa
Gasellit sai täyden Rantalavan tanssimaan.

Vieraana Hätä-Miikka: Keikkareissulla piti murtautua omaan autoon
Hätä-Miikka osallistui YleX Aamun Vikin ja Köpin syntymäpäivälähetykseen, ja pääsi arvostelemaan juontajien ruumiinosia.

Vieraana Gasellit: Positiivisempi suunta jatkuu meidän tulevilla biiseillä
Gasellien Hätä-Miikka ja Thube Hefner vierailivat YleX Iltapäivässä Poikeluksen ja Hätösen haastateltavina. Heidän tuore biisinsä Riks raks poks käynnisti suuren ruokakeskustelun.

Blockfest 2017: Suomen sympaattisin rap-yhtye Gasellit sai kesän päätteeksi äänekkäimmän yleisönsä
Neljäs albumi on tuonut Gasellien musaan ihanaa ja kaivattua iloa. Ystävyyttä ja ihmissuhteita käsittelevä Veli sopii kesän soundtrackiksi niin festareilla kuin kuulokkeissakin.

Viikon albumi: Gasellien uuden levyn työnimi oli “Gasellit vapautuu” ja siltä tuore albumi myös kuulostaa
Gasellien neljäs albumi Veli on toiveikas kokoelma lauluja ihmissuhteista ja ystävyydestä. Eli juuri siitä, minkä yhtye taitaa parhaiten.

Gaselleita hehkutetaan sukupolvensa ääneksi – Blockfesteillä innostivat kuitenkin enemmän biitit kuin raastavat lyriikat
Gasellit oli yksi Blockfestin ensimmäisistä esiintyjistä. Rapryhmä ei villinnyt festarilla yhtä voimakkaasti kuin loppuunmyydyillä klubikeikoillaan.

Tätä herkkua on kuvassa tänäkin vuonna – katso Gasellien vuoden 2015 Blockfest-keikka
Blockfest järjestetään Tampereen Ratinanniemellä 19.–20. elokuuta.

Tiesitkö? Monilahjakas Elias Gould soittaa soolouransa lisäksi lukuisissa bändeissä
Muusikko-näyttelijä Elias Gouldin voi nähdä monilla muillakin keikoilla kuin hänen omillaan. Multitalentti soittaa muun muassa rumpuja ja kitaraa, eikä välitä genrerajoista.

Gasellien Thube Hefner: Seis-levyn löyhä teema muotoutui itsestään
Uuden musiikin aamuvuoron vieraaksi saapui Viikon albumina soivan Seis-levyn julkaisseen Gasellien Thube Hefner sekä Hätä-Miikka.

Gasellit räppäsi hien pintaan Blockfesteillä – katso keikka
Gasellit avasi Blockfestin Tent Stagen perjantaina 21. elokuuta letkeällä meiningillä.

Lyömättömät pääsee irti Blockfesteillä – isoin keikka ikinä, radiolähetykset molempina päivinä
Xmiehen mukaan Lyömättömät ei tunne paineita, vaan suunnatonta, kihelmöivää odotusta.

Gasellit ei lähde enää studiolta ovet paukkuen
Gasellit puurtaa parhaillaan lokakuussa julkaistavan toisen pitkäsoittonsa kimpussa. YleX:lläkin on soinut tulevalta levyltä sinkkulohkaisu Älä muista pahalla.

Onnea, Hätä-Miikka!
Kuuntele-kappale äänestettiin suoraan YleX:n soittarille.

Kuuntele viikon parhaat biisit – mukana Muse, Years & Years ja Hælos
YleX:n Uuden musiikin ohjelmien kokoama YleX - Parasta NYT -lista päivittyy viikoittain parhaalla uudella musiikilla.

Apina vai Hätä-Miikka suoraan soittarille?
Kumman kappaleen sinä tahdot soittolistalle: Apinan Oi,Isänmaa vai Hätä-Miikan Kuuntele?

Hätä-Miikka: Olen kaveripiirini persaukisimmasta päästä
Hätä-Miikka vieraili uuden Kuuntele-kappaleensa kanssa Jälki-istunnon Rytmibarometrissa.

Mikä hätä sulla on koko ajan, Hätä-Miikka?
Gaselleista tuttu Hätä-Miikka vieraili YleX:n foorumilla Kysy Mitä Vaan -vieraana perjantaina 20. maaliskuuta. YleX:n foorumille kirjautuneet saivat kysyä artistilta tunnin ajan ihan mitä vaan.

Ensinäytössä Hätä-Miikan uusi musiikkivideo – ohjaaja neuvoi artistia: ”Älä näytä noin kuolleelta”
Hätä-Miikka sanoo, että videon kuvaukset olivat kuin armeijakokemus siviilipalveluksen suorittaneelle. Artisti oli kuvauksissa keuhkokuumeen jälkimainingeissa.
Mitä mieltä olet Hätä-Miikan kappaleesta Kuuntele?
Äänestä päivän Rytmibarometrikappaletta täällä.

Hätä-Miikka vierailee YleX:n Foorumilla – mitä sinä haluat kysyä?
Tässä on tilaisuutesi kysyä Gaselleista tunnetulta räppäriltä ihan mitä vaan.

Hätä-Miikka sooloilee – miten te nyt pärjäätte, Gasellit?
Hätä-Miikka on Gasellit-rapbändin tunnetuin jäsen, veikeä hymypoika, joka kutsuu itseään Remu Aaltosen kaltaiseksi naistenmieheksi. Kun yhtyeen keulakuva julkaisee sooloalbumin 27. maaliskuuta, myös ujommat gasellit joutuvat parrasvaloihin.

Mikä on vuoden kiinnostavin debyyttilevy? Äänestä!
Tänä vuonna julkaistaan paljon uutta kotimaista musiikkia. Listasimme mielenkiintoisimmat esikoislevyt, joista voit äänestää omaa suosikkiasi.

Tippa-T: Tämän vuoksi vaihdoin punkin räppiin
Tippa-T on Hätä-Miikkan, Atomirotan ja Paperi-T:n ohella neljäs Tulevaisuuden tusina -artisti, joka joko tekee tai on aiemmin tehnyt rap-musiikkia.

Hätä-Miikka: Salkkari-Ismon kanssa työskentely jännitti
Hätä-Miikka kertoo YleX:lle, että Salatuista elämistä tutun Esko Koveron kanssa työskentely jännitti.

Salkkari-Ismo ihan hefnerinä Hätä-Miikan uutuusvideossa – katso
Salkkari-Ismo näyttelee häiriköivää naapuria Meidän rappu -videossa.

Suomalaiset innostuivat jäävesihaasteesta – Benjamin Peltonen haastoi Stubbin
Suomalaisjulkkikset ovat olleet kiinnostuneita Yhdysvalloissa syntyneestä haasteesta, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ALS-taudista.

Robin vastaa YleX:n jäävesi-haasteeseen
YleX Jatkojen Alma on haastanut Robinin, Gasellien Hätä-Miikan sekä Benjamin Peltosen.

Uusia kykyjä esittelevän Lost In Music -festivaalin ensimmäiset kiinnitykset julki
Suomen suurin showcase-festivaali Lost In Music valtaa Tampereen 15.–18.10.2014.

Hätä-Miikka sai ensisuudelmansa kerrostalon kellarissa
YleX Viikonlopussa vieraillut Gasellien Hätä-Miikka kertoi ensisuudelmastaan.

Kuuntele viikon parhaat biisit – mukana Lieminen ja Hätä-Miikka
YleX:n Uuden musiikin ohjelmien kokoama YleX - Parasta NYT -lista päivittyy viikoittain parhaalla uudella musiikilla!

Rocklegenda Remu yllätti nuoren artistin suorassa lähetyksessä
Rytmibarometrin voitti tällä viikolla Gaselleista tuttu Hätä-Miikka soolodebyytillään. YleX Jälki-istunto järjesti lähetyksessä miehelle sen kunniaksi ison yllätyksen!

Viikon Rytmibarometri-voittaja on Hätä-Miikka!
Tällä viikolla remuttiin voittoon!

Mitä mieltä olet Liemisen kappaleesta Viime hetkellä?
YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Hätä-Miikka: Haluaisin Remulta palautetta biisistäni
YleX Jälki-istunnon vieraana kävi Gaselleista tuttu Hätä-Miikka, joka on lähtenyt uudella soolokappaleellaan rokimpaan suuntaan.

Mitä mieltä olet Hätä-Miikan kappaleesta Remu?
YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Gaselleista tutun Hätä-Miikan soolodebyytti YleX:n ensinäytössä – katso ylisöpö treffivideo
Hätä-Miikan Remu-niminen debyyttivideo saa ensi-iltansa YleX:ssä.

Suomiräpin hätäisin kundi esittelee kevyesti rokkaavan puolensa
Uuden musiikin aamuvuoron Viikon tehona soi Hätä-Miikan soolosinkku Remu!Kuuntele näyte: [node:131457]

Suomiräppäri antaa radiohaastattelun vessakopista – kuuntele
Gasellien Hätä-Miikka vastasi YleX Viikonlopun Anne Lainnon kysymyksiin hieman tavanomaisesta poikkeavissa olosuhteissa huoltoaseman vessassa.

Suosikkiräppärit valtasivat talon! Katso kuvat vuoden parhaista mökkibileistä
Mitä saadaan, kun yhdistetään YleX, Gasellit, Iso-Syöte ja lähes viisikymmentä lautailijaa? Tietenkin vuoden parhaimmat mökkibileet!

Suomiräppärit heittivät hämmentävän keikan toimistossa
Iso-Syötteellä YleXPop-klubilla esiintyvä Gasellit käväisivät YleX Jälki-istunnon vieraina paikan päällä.
Gasellit ja Timi Lexikon YleXPop-klubilla Iso-Syötteellä!
YleX Jälki-istunnon vieraana kävi Iso-Syötteellä YleXPop-klubilla esiintyvä Gasellit.
Teinijätettä vai pullamössöä - millainen on Y-sukupolvi?
Sukupolven yhteiset ongelmat ovat haasteellinen juttu. Mikä yhdistää Y-sukupolvea?

Aikuisviihdettä ja velourtakkeja – Näin syntyivät Gasellien räppinimet
Kaikki Gasellit eivät ole ylpeitä nimestään.

Pyhimys mullistaa Johannan – luvassa kiinnostavia rap-levyjä
Johanna Kustannuksen tuore tuotantopäällikkö Pyhimys uudistaa rock-julkaisuista tuttua levy-yhtiötä.

Sini Sabotagelle esikoislevyn teko oli kova koulu
YleX:n Viikon albumina soi Sini Sabotagen debyyttialbumi, 22m². Kuuntele albumi täältä!