Uusimmat artikkelit
Queens of the Stone Age -yhtyeessä laulanut Mark Lanegan on kuollut
Lanegan oli kuollessaan 57-vuotias.

Vieraana Atomirotta: Tulevalla levyllä on Guns N' Rosesista ja Queens of the Stone Agesta tuttuja soittajia
Uuden musiikin rockshow'n Teppo Vapaus sai vieraakseen Atomirotta-yhtyeen AtoMikon ja Rane Raitsikan. Atomirotan III-niminen albumi julkaistaan 13.4.

Eagles of Death Metal – tällaisen yhtyeen konserttiin Pariisissa iskettiin
Eagles of Death Metal ei nimestään huolimatta esitä metallimusiikkia. Yhtyeen toinen vakituinen jäsen, Josh Homme ei ole ollut mukana Euroopan kiertueella. Pariisissa on myös peruttu lukuisia tapahtumia ja konsertteja.

Pariisin hyökkäyksen kohteeksi joutunut bändi selvisi terrori-iskusta – yhtyeen työntekijöistä ei varmaa tietoa
Eagles of Death Metal -yhtye esiintyi perjantai-iltana pariisilaisessa Bataclan-konserttisalissa. Keikka päättyi traagiseen terrori-iskuun, jossa hyökkääjät ottivat kymmeniä panttivankeja.

The Scenes purki turhautumisensa tiukkaan garagerock-pakettiin
Hypermobilityn tahdissa tekee mieli heitellä lautasia seinään ja huutaa.

Katso Queens Of The Stone Agen karismaattinen keikka
Yle Live tarjoaa kalifornialaisbändin Like Clockwork -kiertueen konsertin, joka on taltioitu Pariisiin Zenith-areenalla marraskuussa 2013.

Noisewood
Noisewood perustettiin 2013 keväällä Helsingissä. Mikael ja Hannu olivat jättäneet taakseen When Salvation Dies - metalliprojektin ja päättivät perustaa tilalle perinteisemmän rock-pumpun. Heikki otti poikiin yhteyttä muusikoiden.net sivustolla olleeseen ilmoitukseen. Bändi aloitti soittamaan triona Queens Of The Stone Age ja Biffy Clyro -covereita. Lisäksi treeneissä päädyttiin jamittelemaan, ja esimerkiksi Crown-biisin avausriffi on syntynyt treeneissä. Myöhemmin syksyllä Heikin koulukaveri Erno kertoi muuttavansa Helsinkiin, ja häntä pyydettiin bändiin toiseksi kitaristiksi. Bändi aloitti äänittämään ensimmäistä demoansa 2014 keväällä. Demo District Unknown julkaistiin juuri, ja seuraavaksi bändi yrittää saada itsensä keikkakuntoon.

Pitchblack Bodies
Pitchblack Bodies on Hyvinkääläinen rock duo (piano & rumpu - livetilanteissa mukana myös basisti), jonka musiikilliset tavoitteet ovat korkealla. Tavoitteenamme on tehdä monipuolista ja mielenkiintoista musiikkia. Tavoitteenamme on luoda silta modernin äänisuunnittelun ja raa-an live-energian välille. Yhdistellen yhtyeiden, kuten Queens Of The Stone Age ja Muse äänisuunnittelua sekä Led Zeppelinin elävää vimmaa. Tuoden mukaan luonnollisesti oma mausteemme!

Gotye-fiittaajana tunnettu Kimbra saa taustatukea Musen laulajakitaristilta
Maailmanlaajuisen hitin fiittaajana tunnettu Kimbra on saanut uudelle levylleen nimekkäitä vieraita, esimerkiksi Musen Matthew Bellamyn.

Ensio
Rovaniemeltä ponnistava, suomenkielinen alternative rockyhtye Ensio soittaa räyhäävää indie-rockia hienoisilla pop-punk- ja grunge-vivahteilla. Bändin musiikki pääsee oikeuksiinsa livenä ja on yksi niistä pumpuista, joka voi olla illasta riippuen ''maailman paras livenä'' tai yksi helvetin katastrofi.

Ruotsalaisbändin epäonnenmatka Suomeen – kolme pakettiautoa lunastukseen
Rockbändi Truckfighters koki kovia vieraillessaan Suomessa.

QOTSA:n Josh Homme haistattelee Imagine Drangonsille ja Grammy-gaalalle
Josh Homme haistattaa pitkät kaikille.

QOTSA:n Josh Hommella paloi käämi – tyrkkäsi fanin alas lavalta
Queens Of The Stone Age -yhtyeen keulahahmo hermostui lavalle tunkeutuneelle fanille.

Sziget Festivalin ensimmäiset esiintyjät on julkaistu
Unkarin Sziget Festival on julkistanut ensimmäiset artistit vuoden 2014 festivaalille, jota juhlitaan Unkarin Budapestissa 11.-18. elokuuta.

Queens Of The Stone Agen Josh Homme: "Maailman paras bändi tulee Ruotsista!"
Truckfightersin Prophet soi Uuden musiikin iltavuoron Juhani Kenttämaan Viikon tehona! Kuuntele näyte [node:125778]

Oululaisbändi tähtää maailmalle - samaan ohjelmatoimistoon Blurin, M83:n ja Green Dayn kanssa
Oululainen The Scenes -yhtye on solminut keikkamyyntisopimuksen brittiläisen X-ray Touring -ohjelmatoimiston kanssa

Von Hertzen Brothers voitti arvostetun musapalkinnon Lontoossa: Vetää kyllä hiljaiseksi
Von Hertzen Brothersin kappale voitti arvostetun Anthem Of The Year-palkinnon. Voitto julkistettiin eilen.

Arctic Monkeysin laulaja kuvailee kryptisesti uuden levyn soundia
Mikäli Arctic Monkeysin keulahahmoa on uskominen, uuden levyn soundi on erittäin kummallinen.

Queens of the Stone Age julkaisee albuminsa uudelleen - modernissa muodossa
Queens of the Stone Age julkaisee ...Like a Clockwork -albuminsa uudelleen USB-tikulla ja markkinoi uutuutta ostos-TV:mäisellä videolla.

Rokkari erikoisesta yhteistyöstä YleX:lle: Elton John soitti haluavansa jammailla kanssamme
Yhdysvaltalaisen rockjätti Queens of the Stone Agen tuoreimmalla albumilla vierailee nimekkäitä artisteja Foo Fightersin Dave Grohlista Sir Elton Johniin.

Yhdysvaltalaisrokkarin muistot Suomesta: Ihmiset harrastivat metsässä seksiä
Helsingissä keskiviikkona esiintyneen Queens of the Stone Agen laulaja Josh Homme muistaa Suomesta erityisesti todistamansa metsäseksisession.

Queens of the Stone Age rokkasi Helsingissä - katso keikkakuvat
Kalifornialaisbändi Queens of the Stone Age pisti yleisön bailaamaan Helsingissä Rock the Beach -festivaaleilla.

Kansainväliset tähdet fiilistelevät Helsingin kauneutta
Tänään Helsingin Hietaniemessä alkanut Rock The Beach -festari on kerännyt lavoilleen kovia artisteja, jotka nyt tuntuvat kilpaa fiilistelevän Helsingin kauneutta sosiaalisessa mediassa.

The Killers suunnittelee pitkää taukoa – kitaristi ei halua olla kolmea vuotta kiertueella
Jenkkiyhtye The Killersin rumpali paljastaa yhtyeen suunnittelevan pidempää taukoa. Rumpalin mukaan tauko saattaa kestää useita vuosia ennen seuraavan albumin julkaisua.

Maailmantähtiä vilissyt iso festivaali peruttiin Ruotsissa
Ruotsalainen suvaitsevaisuutta korostanut ja kymmeniä tuhansia kävijöitä aiemmin houkutellut Peace & Love -festivaali on peruttu. Syynä ovat suuret velat sekä surkea lipunmyynti.

Queens Of The Stone Age palaa tulikuuman hitin voimin
Queens Of The Stone Agen My God Is the Sun soi Uuden musiikin iltavuoron Juhani Kenttämaan Viikon tehona.Kuuntele näyte: [node:111302]

Tulevan QOTSA-levyn mielenkiintoiselle vierailijalistalle yksi nimi lisää
Heinäkuussa julkaistavan Queens of the Stone Age -albumin vieraslista on todella mittava ja mielenkiintoinen. Nyt joukkoon liittyy Arctic Monkeysin jäsen.

Rock The Beach julkaisi lisää kiinnityksiä ensi kesälle
Helsingin Hietaniemessä ensi kesänä järjestettävän Rock the Beach -festarin esiintyjäkaartiin lisättiin kolme ulkomaista ja yksi kotimainen bändi.

Rockin kärkinimiä Suomeen kesällä - Hietaniemeen muun muassa Green Day ja Rammstein
Kolmipäiväisen uutuusfestivaalin ensimmäiset bändijulkistukset ovat Green Day, Thirty Seconds To Mars, Rammstein, Queens Of The Stone Age, Stone Sour ja Kotiteollisuus.

Suomalaisbrändin ensi kesän vaatekatalogi: Nimekkäät jenkkirokkarit aavikolla
Valokuvaaja Kimmo Syväri vietti viikon Kalifornian Palm Desertin aavikkomaisemissa kuvaten muusikoiden suosiman, suomalaisen Makia-vaatemerkin ensi kesän katalogia.

Ostaisitko tältä mieheltä diskolevyn? Rokkarin hulvaton TV Shop -klippi naurattaa netissä
Newyorkilaisen tanssiyhtye Scissor Sistersin nettisivusto koki eilen perusteellisen uudistuksen, kun sen etusivu rupesi näyttämään enemmän TV Shopilta kuin bändisivustolta.

Johnny Depp rumpalina ja kitaristina Marilyn Mansonin levyllä
Näyttelijätähti on mukana Born Villain -levyn biisillä You're So Vain.

Kyuss Lives! vastaa Josh Hommen syytöksiin
Oikeuskanteen kohteeksi joutunut bändikaksikko uskoo kaiken ratkeavan siististi.

Provinssirockiin tulossa oleva Kyuss Lives! oikeusriidassa Josh Hommen kanssa
Kulttibändin tarina on saanut ikävän leiman.

Rock-ikoni Mark Lanegan Suomeen
Screaming Treesista ja Queens Of The Stone Agesta tuttu rock-ikoni ja lauluntekijä Mark Lanegan julkaisee helmikuussa uuden albumin ja saapuu sen tiimoilta jälleen Suomeen.

Ison levy-yhtiön tiloista paljastui kokaiinin jakelukeskus
Yhdysvalloissa liittovaltion syyttäjät kertovat, että Interscope Recordsin toimitilat ovat olleet huumekuriirien välipysäkki.
Stam1na studioon huipputuottajan kanssa
Lemiläisbändi äänittää tulevan levynsä mm. Toolia, Apocalypticaa ja Queens Of The Stone Agea tuottaneen Joe Barresin kanssa. Tuottajan ja Stam1nan yhteistyö sai alkunsa bändin Tavastian keikan jälkihuuruissa.

The Strokes, Josh Homme ja Eddie Vedder yhdistivät voimansa hyväntekeväisyysalbumilla
Muusikot levyttivät yhdessä Marvin Gayen klassikkokappaleen kodittomien hyväksi.

Tämän bändin fanit ovat kevytkenkäisimpiä festareilla
Tastebuds.fm -deittisaitti on listannut kevytkenkäisimmät fanit.

Foo Fighters: Genrejä tulee ja menee - me pysymme
Bändi sulkeutuu studiosessioissa ulkomaailmalta. Dave Grohlin seikkailut muissa projekteissa ovat vahvistaneet rakkautta omaan bändiin.
Eagles of Death Metal ensimmäistä kertaa Suomeen
Kalifornialainen Eagles of Death Metal saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa. Bändi esiintyy Helsingin Tavastialla 7. heinäkuuta.