Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jurassic Rock 2012

Hiphop-tähti Nelly Jurassic Rockiin

Nelly kipuaa Jurassic Rockin lavalle lauantaina.

Missit kävelevät kauppakeskuksessa, maiden niminauhat olallaan.

Miss Universum valitaan ensi yönä

Maailmankaikkeuden kauneimman tittelistä kisataan jälleen ensi yönä Suomen aikaa. Bahamalla käytävässä kilpailussa Suomea edustaa Miss Suomi Essi Pöysti.

Urban Music -festivaali kuopattu

Lahteen täksi kesäksi suunniteltu Urban Music -festivaali peruuntuu. Festivaalin rahoitusryhmä päätti, ettei kuluvana kesänä enää ole tarpeeksi aikaa järjestää kunnollista festivaalia, kertoo tapahtuman järjestäjä Sheldon Monderoy.

You Tubesta jälleen ponnahduslauta nuorelle kyvylle

YouTube-sivuston kautta nousee edelleen esille uusia kykyjä. Musiikkialan ammattilaiset kiinnostuivat hollantilaisesta 18-vuotiaasta Esmée Dentersistä, kun tämän kotikutoisia karaokevideoita oli katsottu sivuston kautta yli 8 miljoonaa kertaa.