Uusimmat artikkelit
Uudessa lastensairaalassa käytetään musiikkia hoitona – näin se vaikuttaa potilaisiin
Musiikkiterapialla on pitkät perinteet Suomessa, mutta lasten kivunhoidossa sen käyttö on vielä uutta.
Hoitaja varasti lapsille tarkoitettuja kipulääkkeitä, epäilee HUS
Epäily lääkevarkaudesta heräsi jo keväällä. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Tapaus sattui Uudessa lastensairaalassa Helsingissä.
Lastensairaalan taide on tarkasti valittu - oikea teos hyvin sijoitettuna tuo helpotusta pienille potilaille ja heidän vanhemmilleen
Lapsen vakava sairastuminen on koko perheelle raskas asia. Voisi ajatella, ettei siinä tilanteessa sairaalaan sijoitettu taide yhtään kiinnosta. Luottamusta herättävä, virikkeellinen ympäristö on kuitenkin juuri se, mitä tilanne vaatii.
Hoitotakuu ei toteutunut - Inkan 1,5 vuoden odotus sydänleikkaukseen
Lasten sydänleikkaustilanne on ollut Uudessa lastensairaalassa pahasti jonoutunut. Yksi yli hoitotakuuajan odottamaan joutuneista potilaista on 3-vuotias Inka.
Äiti ei tiedä, leikataanko hänen pienen lapsensa sydän Suomessa vai Tanskassa: ”Hirvittää, että vanhempien pitäisi tehdä arvio itse”
Uuden lastensairaalan jonot ovat niin pitkät, että HUS tarjoaa perheille mahdollisuutta sydänleikkaukseen Kööpenhaminassa. Nyt kaksivuotiaan lapsen perhe odottaa tietoa tulevasta.
”Uusi supersydän”
Perjantain jaksossa pahoinpidellyn Anssin, 37, murtuneet kasvoluut korjataan. Aatu, 5, sai uuden sydämen viime hetkellä. Kirurgit valmistautuvat opetusmatkaan Kiovaan. Vaasan ensihoitoyksikön matkassa.
“Mullistavaa hoitoa aivoihin”
Keskiviikon jaksossa Maritta, 70, saa ultraäänihoitoa aivoihin vapinan poistamiseksi. Mielen sairaus on tragedia, toteaa Johanna, 47. Nestorin, 6, leukaan asennetaan venytyslaite.
“Teemme porukalla parhaamme”
Tiistain jaksossa pikku Aaro, 2, matkustaa pitkän matkan leikkaukseen Rovaniemelle. Ann-Louisen jojoilu painon kanssa päättyy lihavuusleikkaukseen. Ensihoitolääkärin kiireinen päivä Turun FinnHEMS lääkäriyksikössä.
“Sydän on rikki"
Maanantain jaksossa Inkan, 3, sydämen väliseinän valtava aukko korjataan, jotta hän saa lisää elinvuosia. Ukrainalaissotilaan jalka rakennetaan uudelleen. Jääkiekkoilija Samun, 28, taistelu syömishäiriötä vastaan.
Sydänsairaita lapsia saatetaan siirtää leikattavaksi Suomesta ulkomaille – viime käden ratkaisu Uuden lastensairaalan kriisiin
Sairaaloista Göteborgista ja Kööpenhaminasta on näytetty ”varovaisesti vihreää valoa” sille, että niissä voitaisiin hoitaa Suomesta saapuvia potilaita, kerrotaan HUSista.
Kun koskaan ei tiedä milloin leikkaus tehdään – Hanna Käyhkö kertoo, mitä jatkuva lähtövalmius Uuteen lastensairaalaan taaperon kanssa on
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on tehnyt itse ilmoituksen aluehallintovirastolle lasten tehohoidon kriittisestä tilasta. Taustalla on hoitajapula.
16-vuotias poika sai hengenvaarallisen verenmyrkytyksen – äidin mukaan syynä on Apotti-järjestelmän ongelma, HUS kiistää yhteyden
Valviralle on lähipäivinä lähdössä kantelu, joka liittyy osin samantapaisiin tilanteisiin. Lääkärien tekemässä kantelussa on jo yli 450 allekirjoittajaa.
Lakon yllättävä seuraus Lastensairaalan teho-osastolla: hoitajia on nyt töissä enemmän kuin ennen lakkoa
Suojelutyötä on käytetty leikkausjonojen purkamiseen Lastensairaalassa.
“Riittämättömyyden tunteesta en pidä”
Viimeinen jakso kertoo terveydenhuollon sunnuntaipäivästä.
Lasten tehohoito äärirajoilla: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
Tiistai 25.1.2022 (tv)
Aluevaltuustojen arvot. Kesätyöt. Uusi lastensairaala. Sää.
Anni Lamminsivun, 16, sydänleikkaus siirrettiin neljästi tehohoitajapulan takia: "Oli se aika raskasta"
Suomen sairaimpia lapsia ja nuoria hoitava Uusi lastensairaala ajautui kriisin partaalle.
Vauva elvytykseen, toisen nenämahaletku irtosi hoitajan ruokatauolla – uuden lastensairaalan teho-osasto kriisissä hoitajapulan takia
HUSin johto kiistää vaaratilanteet, mutta myöntää, että kolmasosa teho-osaston paikoista on jouduttu pitämään kiinni hoitajapulan takia.
Huippukirurgit yhdistävät voimansa, jotta 4-vuotias Vilja saa tilaa hengittää
4-vuotiaalle tehdään harvinainen kasvojen venytysoperaatio.
Ihminen tarvitsee ihmistä
Viljalle, 4, tehdään harvainen kasvojen venytysleikkaus.

Tiistai 17.9.2019 (radio)
Hallitus sopi valtion talousarviosta. Tampereen uusi lastensairaala on avattu. Koodauskoulu Hive Helsingin opiskelijat saavat opintotukea. Storytel osti Gummeruksen. Lintujen syysmuutto on nyt vilkasta.
Hätähuutoja Uudesta lastensairaalasta: käsikirjoitus
Hätähuutoja Uudesta lastensairaalasta -ohjelma käsikirjoitus
Vastasyntyneen vauvan kuolema oli vain senteistä kiinni – hoitajat kertovat vakavista puutteista potilasturvallisuudessa Uudessa lastensairaalassa
Sairaalan johdon mukaan tarvittaviin toimiin on ryhdytty.
Vauvan kalloleikkaus
Plastiikkakirurgi Junnu Leikola leikkaa Hmidan, 5kk, kallon.
Poika, jota vain vanhemmat ymmärtää
Nuutin epäselvää puhetta korjataan leikkauksella.

Tiistai 2.10.2018 (tv)
Monen suomalaisen suu on huonossa kunnossa. Hallituksella on uusi suunnitelma siitä, miten työntekijöiden irtisanomista helpotetaan. Uusi lastensairaala on voittanut Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon. Selkouutisten uusi Asioilla-sarja tutkii, saako virastoissa palvelua selkokielellä. Säätiedot.