Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pohjois-Korean Kim Jong-un lähti paluumatkalle Vietnamista

Kim laski lauantaina seppeleen Vietnamin vallankumousjohtajan Ho Tši Minhin hautamuistomerkille.

Analyysi: Kim lähti huipputapaamisesta voittajana, koska Trump kutsui häntä suureksi johtajaksi – ja Koreassa sillä on iso merkitys

Vietnamissa tuli jo ikävä penkin takaa johtamista, Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen arvioi.

Pohjois-Korean ulkoministeri kiistää Trumpin puheet: Vähempikin pakotteiden purku olisi riittänyt

Pohjois-Korean ulkoministeri Ri Yong Ho kiistää presidentti Donald Trumpin väitteen siitä, että maa olisi vaatinut talouspakotteiden täyttä purkamista

Analyysi: Trump ja Kim lähtivät Hanoista ilman diiliä – Mutta oli sittenkin hyvä, ettei lupauksia tehty hätäisesti

Tällä menolla kolmatta huipputapaamista ei kannata järjestää, kirjoittaa Ylen entinen Aasian sekä Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen.

"Kaikessa oli kyse pakotteista" – Nämä pakotteet Pohjois-Korea olisi halunnut purkaa, mutta Donald Trump ei suostunut

Pohjois-Korealle asetetut pakotteet kurittavat sen taloutta, ulkomaankauppaa ja asevarustelua.

Mitä Trumpin ja Kimin huippukokouksen haaksirikko merkitsee? Onko näkyvissä myös edistystä? UM:n Itä-Aasian tiiminvetäjä Arto Haapea vastaa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaaminen päätyi umpikujaan. Koreoiden suhteet ovat silti kohentuneet. Itä-Aasian asiantuntija Arto Haapea vastaa yleisökymyksiin

Tutkijat Trumpin ja Kimin huippukokouksesta: Suuret odotukset, tuli pannukakku

Pohjois-Korean vaatimukset talouspakotteiden täydellisestä poistamisesta tulivat yllätyksenä.

"On hetkiä, kun pitää kävellä" – Trumpin ja Kimin huippukokous päättyi ilman sopimusta, Yle seurasi hetki hetkeltä

Vietnamin huippukokous Donald Trumpin ja Kim Jong-unin välillä päättyi ilman sopimusta. Voit katsoa tiedotustilaisuuden ja asiantuntijoiden arviot klikkaamalla jutun kuvaa.

Pohjois-Korean ruokapula pahenee – apua pyydetään myös Suomesta

Ainakin Kirkon ulkomaanapu ja Fida ovat saaneet suoran avunpyynnön, kun kovin nälänhätä kymmeneen vuoteen uhkaa Pohjois-Koreaa.

Kim hermosauhuilla, Trump limusiinissa – katso kuvakooste huippukokouksen alkamisesta

Kaksipäiväinen Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain johtajien tapaaminen Hanoissa, Vietnamissa alkoi tänään.

Trump ja Kim käynnistivät huippukokouksen poseerauksilla ja yhteisellä illallisella

Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean johtajien Hanoin-huippukokouksen varsinaiset neuvottelut käydään torstaina.

"Toivottavasti jäämme historiaan paikkana, jossa saavutettiin tuloksia" – Vietnam yrittää nostaa profiiliaan poliittisena välittäjänä

Vietnamin huippukokouksen turvatoimet ovat massiiviset, mutta huomaamattommat kuin edellisessä Trumpin ja Kimin huipputapaamisessa.

Trump toivoo parasta, maailma pelkää pahinta Pohjois-Korea -huippukokouksen alla – Seuraa näitä neljää asiaa Hanoissa

Ylen haastattelemia asiantuntijoita arveluttaa erityisesti Donald Trumpin ja Kim Jong-unin tapaamisen kahdenkeskisyys.

Trump saapui Vietnamiin toiseen huipputapaamiseen Kim Jong-unin kanssa

Yhdysvaltain presidentti tapaa Pohjois-Korean johtajan keskiviikkona illallisella.

Vietnamiin saapunut Kim Jong-un asteli panssarijunasta punaiselle matolle – kuvattiin polttamassa tupakkaa radan varressa Kiinassa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapaavat Vietnamin Hanoissa keskiviikkona illallisella.

Pohjois-Koreassa 20 kertaa vieraillut suomalaisasiantuntija uskoo Kim Jong-unin neuvottelevan tosissaan: "On aika sopia marssijärjestyksestä"

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajat tapaavat tällä viikolla Vietnamissa. Tapaamisesta odotetaan konkreettisia tuloksia.

Pohjois-Korea palautti Korean sodassa kuolleiden yhdysvaltalaissotilaiden jäänteitä

Amerikkalaiset ovat vastaanottaneet Etelä-Koreaan lähetettyjä Korean sodassa kuolleiden yhdysvaltalaisten jäänteitä.

Pohjois-Korean Kim matkusti jo kolmannen kerran Kiinaan tänä vuonna – presidentti Xi ylistää Singaporen-tapaamista

Kimin matka Kiinaan oli ennakoitu, sillä Kiina on Pohjois-Korean tärkein kumppani.

Edistytäänkö Korean niemimaalla sittenkin? Maailman johtajat tyhjentävät nyt kalentereitaan Kim Jong-unille

Nyt tapaamista järjestetään Japanin pääministerin Shinzo Aben ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin välille. Venäjän presidentti Vladimir Putin esitti kutsunsa Kimille jo joitakin viikkoja sitten.

Trump suuttui jälleen medialle: Valeuutinen on Yhdysvaltojen suurin vihollinen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kokee kotimaansa median vähätelleen Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen historiallisen huipputapaamisen antia.

Valkoisen talon mahtipontinen Pohjois-Korea -video ylistää Trumpin ja Kimin roolia elokuvatyyliin: "Kaksi miestä. Kaksi johtajaa. Yksi kohtalo"

Yhdysvaltojen Valkoinen talo on julkaissut isolla rahalla tuotetun videon, jonka aiheena on Pohjois-Korean ydinaseriisunta. Videon tyyliä on luonnehdittu kansainvälisessä mediassa propagandistiseksi.

Pohjois-Korean johtava sanomalehti hehkuttaa Trumpin tekemiä myönnytyksiä: "Vuosisadan tapaaminen"

Pohjois-Korean media on tiukasti hallituksen käsissä. Työväenpuolueen Rodong Sinmun on maan johtava sanomalehti.

Toimittajalta: Todistin historiaa univajeessa – Oliko Trumpin ja Kimin tapaaminen lopulta hyväksi vai pahaksi?

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen matkusti maapallon toiselle puolelle todistamaan Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajien historiallista kädenpuristusta.

Singaporen kokous keräsi kiitoksia ja aiheutti huolta – tätä mieltä maailman johtajat ovat Trumpin ja Kimin sopimuksesta

Muun muassa Kiina ja Venäjä ovat haluttomia lisäämään pakotteita Pohjois-Korealle, jos maa aikoo noudattaa Yhdysvaltojen kanssa tekemäänsä sopimusta.

Herätys: Janitskin ja Bäckman oikeudessa, lastensuojelussa ruoditaan turhia ilmoituksia, keskiviikosta tulossa kolea

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Trump ja Kim hyväksyivät toistensa vierailukutsut

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain presidentit tapaavat uudelleen.

Trump antoi Kimille ison propagandavoiton saamatta vielä mitään vastineeksi – katso kirjeenvaihtajan videoanalyysi

Onko edessä varma ydinaseriisunta vai pelkää lupailua? Riippuu keneltä kysyy, kirjoittaa Singaporen tapaamista seurannut Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

Suomen ICANin Kati Juva Trumpin ja Kimin tapaamisesta: "Voimannäytöllä ja härskiydellä saa arvostusta"

Nobelin rauhanpalkinnon saanut, ydinaseriisuntaa edistävä kansalaisjärjestö ICANin Suomen koordinaattorin Kati Juvan mielestä Singaporen tapaaminen välittää huolestuttavan viestin.

Kim Jong-un astui parrasvaloihin – nämä Pohjois-Korean karmeudet haudattiin tapaamisen aikana

Pohjois-Korea on vuosikymmenet loukannut ihmisoikeuksia esimerkiksi vankilaleireillä, teloituksilla sekä nälkään näännyttämällä.

”Pitkän polun alku” – Ulkoministeri Timo Soini odottaa päätöksiä rauhansopimuksesta ja ydinasejännitteen purkamisesta

Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan Trumpin ja Kimin huipputapaamisen tuloksista ei ole aihetta riehaantua.

Trumpin dramaattinen elokuvatraileri ja itkevä Dennis Rodman – 4 erikoista yksityiskohtaa Trumpin ja Kimin tapaamisesta

Kokosimme yhteen mielenkiintoisimpia yksityiskohtia Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaamisen ympäriltä.

Asiantuntija Trumpin ja Kimin huippukokouksen tuloksesta: Ympäripyöreä sopimus, joka ei suututa ketään

Tutkija Elina Sinkkonen arvioi, että edellytys Korean niemimaan ydinaseriisuntaan on Etelä-Korean ja Kiinan ottaminen mukaan neuvotteluihin.

Näin Trumpin ja Kimin tapaaminen huomioitiin Pohjois-Korean mediassa – pohjoiskorealaiset seurasivat lähetystä Pjongjangin rautatieasemalla

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin liikkeistä ei juuri uutisoida hänen kotimaassaan, ennen kuin hän on turvallisesti takaisin Pohjois-Koreassa.

Trump kehui Kimiä: "Otti rohkean askeleen kohti loistavaa tulevaisuutta"

Presidentti Donald Trumpin mukaan Pohjois-Korean johtajalla Kim Jong-unilla on mahdollisuus johdattaa maansa vaurauteen. Pohjois-Korean talouspakotteet pysyvät kuitenkin toistaiseksi paikallaan.

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean laatima julistus: Pohjois-Korea sitoutuu Korean niemimaan täydelliseen ydinaseriisuntaan

Singaporen tapaamisessa allekirjoitettu dokumentti on julistus rauhanaikeista, mutta sisältää niukasti konkreettisia kohtia.

Tutkijat: Trumpin ja Kimin tapaaminen on vain keskustelunavaus – pikavoittoja ei ole luvassa

Yle Radio 1:n Ykkösaamussa vierailleet diplomatian asiantuntijat arvioivat, että huippukokous on hyvä alku, mutta vielä ei tiedetä, käynnistääkö tapaaminen suuremman liennytyksen.

Asiantuntija: Trumpin ja Kimin tapaaminen on jännittävä näytelmä ja pelkkää spektaakkelia

Tapaamisen jälkeen alkavat vaikeammat prosessit, sanoo johtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.

Soini: Trumpin ja Kimin tapaaminen voi olla alku neuvotteluprosessille – "Asiat voivat mennä dramaattisella tavalla pieleen"

Ulkoministeri Timo Soinin mukaan huippukokous on onnistunut, jos keskustelujen jälkeen Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean johtajat voivat hymyillä ja kertoa oman versionsa tapahtuneesta.

Kimin ja Trumpin kehonkieli kertoi jännityksestä – ja Trumpin pyrkimyksestä olla dominoiva

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain johtajien kättely sujui vakavailmeisenä. Donald Trump esiintyi isännän elkein ja ohjaili Kim Jong-unia hartioista.

Analyysi: Trump ja Kim voittivat ennakkoluulot – ainakin puheissa

Donald Trump ja Kim Jong-un ovat tulleet tosimielellä Singaporeen. Alku on ollut lupaava, mutta vasta tulokset ratkaisevat, Ylen kirjeenvaihtaja kirjoittaa.

Ottaako Trump kädenravistuksella Kimistä mittaa? 6 yksityiskohtaa, joilla johtajat mittelevät mielikuvista Singaporessa

Trumpin ja Kimin tapaamisessa on tulosta tärkeämpää se, miltä asiat näyttävät. Trump hakee mainetta diilintekijänä, Kim propagandavoittoa vakavasti otettavana ydinasevaltana.

Trump tapaa Kimin käytännössä kaksin – vain tulkit mukana huippukokouksessa

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean päämiehillä on aikaa kahdenvälisiin keskusteluihin noin puoli vuorokautta.

Ulkoministeri Pompeo: Trump on täysin valmistautunut tapaamiseen Kimin kanssa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump luottaa siihen, että tapaaminen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa onnistuu.

Japanin pääministerin poliittinen ura saattaa riippua Trumpista – Abea pelottaa, mitä Trump sopii Kimin kanssa

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja muiden johtavien teollisuusmaiden välit ovat entistäkin kireämmät G7-ryhmän riitaisan kokouksen jäljiltä. Japanin pääministeri Shinzō Abe ei kuitenkaan uskalla vastustaa Trumpia.

Myös Sentosa, urheilutähti ja gurkhat liittyvät Trumpin ja Kimin tapaamiseen – Testaa tietosi

Ydinaseet ja pakotteet noussevat päärooliin, kun Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapaavat Singaporessa. Mutta tiedätkö, miten röstiperunat liittyvät liennytykseen?

Yhdysvaltojen Trump saapui Singaporeen tapaamaan Pohjois-Korean Kimiä

Pohjois-Korean johtaja oli saapunut valmistautumaan historialliseen kohtaamiseen aiemmin iltapäivällä.

Trump ja Kim tapaavat merirosvojen saarella – Singapore kuittaa luottokortittomien pohjoiskorealaisten hotellilaskut

Singapore valmistautuu tiistain huippukokoukseen massiivisin turvatoimin. Trumpin ja Kimin tuleva tapaamispaikka on ollut jo muutaman päivän ajan suljettuna ulkopuolisille.

Pohjois-Korean Kim saapui Singaporeen

Singaporessa turvatoimet ovat äärimmäisen tiukat. Toimittajia on paikalla tuhansia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle