Uusimmat artikkelit
Kolilla kitketään vastikään kiellettyä kurtturuusua
Kurtturuusun kasvatuskielto astui voimaan viime viikolla. Kolin kansallispuiston vierestä hävitetään vieraslajeja talkootyöllä.
Tampereella nyhdetään taas lupiinia talkoovoimin
Lupiinitalkoot kutsuvat alkukesästä Peltolammille, Epilään ja Niemenrantaan.
Voisiko makealupiini haastaa ruoanlaitossa soijan? Asiaa testataan parhaillaan turkulaisissa suurtalouskeittiöissä
Makealupiinin etuina ovat korkea proteiini- ja kuitupitoisuus sekä vähäkalorisuus. Valitettavasti ruoanlaittoon hyvin soveltuvan lajikkeen viljely ei vielä onnistu Suomessa.

Myrkyttäjät, supersiementäjät, armottomat aluevaltaajat – Tällaisia ovat yleisimmät haitalliset vieraslajit ja näin niistä pääsee eroon
Havainnot haitallisista vieraslajeista ovat lisääntyneet runsaasti viime vuosina. Lajit voivat aiheuttaa valtavaa tuhoa. Siksi jokaisesta havainnosta on syytä ilmoittaa.
Vieraskasvien hävittämiseksi Lapissa pidetään talkoita eri puolilla maakuntaa – lappilaisia haastetaan mukaan järjestämään omiakin tempauksia
Vieraskasvien hävittämiseen on joissakin kunnissa tarjolla erillisiä jäteastioita. Vieraskasveja ei saa jättää luontoon eikä laittaa kotikompostiin.
Vieraslajeista pitäisi ilmoittaa – mutta kenelle? "Viivettä tulee, kun viestejä käännellään ja etsitään oikeaa omistajaa", sanoo ELY-keskuksen asiantuntija
Vieraslajeista pitäisi osata ilmoittaa oikealle omistajalle. Esimerkiksi Jyväskylässä kaupungin alueelta ilmoituksia vastaanottaa kaupunki ja Jyväskylän kestävä kehitys Japa ry, mutta maanteiden varsilta pitäisi ilmoittaa Tienkäyttäjän linjaan.
Haitallinen jättipalsami tukahdutti koivikon muut kasvit, sitten tulivat lampaat – kuvapari näyttää laiduntamisesta syntyneen ison muutoksen
Parasta aikaa ihmiset ympäri maan yrittävät saada haitallisia vieraslajeja kuriin. Lupiini ja jättipalsami olisi parasta torjua ennen kuin ne ehtivät siementää. Jyväskylässä keksittiin ottaa lampaat aseeksi taistelussa jättipalsamia vastaan. Laidunkokeilun puolivälissä tulokset ovat lupaavia, mutta kasvi on järjestänyt myös yllätyksiä.
Hämeenlinnan 4H-nuoret siistivät Aulangon puistometsää
Hämeenlinnan 4H-yhdistys on tänä kesänä palkannut kesätöihin kaikkiaan sata nuorta.

Lupiinien torjunta teiden varsilla jää puolitiehen, jos niittoa ei tehdä oikeaan aikaan – raha tärkein syy, miksi ELY-keskus ei korosta asiaa niittourakoissa
Komealupiinin torjunta teiden varsilla on turhaa tai haitallista, jos liikkeellä ei olla oikeaan aikaan tai niittoa ei tehdä koko lupiinin kasvuvyöhykkeellä.
Turku kaipaa asukkaiden apua vieraslajikasvien torjunnassa
Jättipalsami ja komealupiini vievät tilaa perinteisiltä niittykasveilta.
Kurtturuusun hävittämisellä pihapiiristä alkaa olla kiire: Tontinomistajalle urakka voi maksaa tuhansia euroja – näin poistat haittakasvit itse
Kurtturuusun hävittäminen tonteilta ja kadunvarsilta täyttää urakoitsijoiden tilauskirjoja. Tontin omistajalle noin 200–300 neliön hävitystyö voi maksaa jopa kymmeniä tuhansia euroja. Kurtturuusun kasvatuskielto astuu voimaan alle vuoden kuluttua. Katso videolta miten pensaat voi tuhota myös kotikonstein.
Luontoon levinneitä vieraslajikasveja torjutaan valtion varoin
Valtio on jakanut hankerahaa esimerkiksi jättipalsamin ja jättiputken torjuntaan. Pohjois-Savossa hankerahaa on saatu muun muassa Iisalmeen ja Kuopioon.
Vieraslajien hävittämiseen keskittyvä neuvonta saa Kainuussa vauhtia toukokuussa
Ekokymppi hallinnoi 160 000 euron hanketta, jossa hävitetään muun muassa kurtturuusua.

Osaatko tunnistaa ja torjua haitalliset vieraslajit? Esimerkiksi komealupiini ja kurtturuusu ovat riski myös Lapissa
Kampanjan teemalajeina ovat erityisesti kurtturuusu, espanjansiruetana, komealupiini sekä jättipalsami, jotka kaikki ovat tuttuja myös Lapissa.
Savonlinnassa pistetään "jättiläiset kuriin" – vieraslajeja tuhoamiseen 30 000 euron avustus Ely-keskukselta
Hankkeeseen houkutellaan mukaan alueen yhdistyksiä ja yrityksiä.
Stoppi jättipalsamin ja espanjansiruetanan leviämiselle – Varsinais-Suomi sai tukirahaa vieraslajien torjuntaan
Varsinais-Suomessa pyritään pääsemään eroon viidestä vieraslajista muun muassa saaristossa ja virkistysalueilla.

Meri-Lapissa on saatu hyviä kokemuksia vieraslajijätteen keräämisestä – jäteastiat helpottavat kasvijätteen tuhoamista
Kuntalaiset voivat viedä jäteastioihin maksutta vieraskasvien torjunnasta syntyvän jätteen.
€430K available for eradication of invasive species
Funding for eradication projects will be granted in autumn while the actual work is expected to begin next year.
Onko lupiini mielestäsi liian kaunis hävitettäväksi? Jos kitkeminen ei kiinnosta eikä sakko pelota, satojen tuhansien panostus menee hukkaan
Vieraslajikoordinaattorin mielestä lupiinin haitallisuudesta kiisteleminen on lapsellista höpötystä.
Oulu haastaa kaupunkilaiset vieraslajien poistotalkoisiin – kohteina lupiini ja jättipalsami
Jättiputkiesiintymät ja kurtturuusut kaupunki hävittää pois itse.
Kajaanilaiset ahkeroivat lupiinitalkoissa – lainsuojatonta kasvia on poistettu reilussa viikossa 50 jätesäkillistä
Jatkossa lupiinien poistotalkoisiin tulee apua myös viranomaisilta.
Aluksi oli valtava jättipalsamimeri – sitten alkoi 10 vuoden toivottomalta tuntuva urakka
Ryteikköinen maasto teki vieraslajin hävittämisestä vaikeaa, mutta nyt tulokset näkyvät.
Villiintyneet lupiinit ja kurtturuusut ovat monimuotoisen luonnon esteenä – katso videolta, miten jättipalsamia kitketään
Vieraslajikasveja vastaan ovat asettuneet kunnat ja kaupungit, ja yksityisihmisiäkin kannustetaan poistotalkoisiin.
Mökkitontin lupiinimeri muutettiin ruohonleikkurin avulla nurmeksi – tutkija kehottaa kaikkia ihmisiä viikatehommiin
Monenlaiset keinot ovat käytössä taistelussa lupiineja vastaan. Leena Laari hoitaa homman ruohonleikkurilla.
Muotikasvit voivat villiintyä uusiksi karkulaisiksi luontoon – kotipuutarhuri, näin kannat vastuusi vieraslajeista ja helpotat kitkemissavottaa
Esimerkiksi kyläyhteisöt voivat syksyllä hakea valtion tukea haitallisten vieraslajien torjuntaan ensi vuodeksi.
Taistelu haitallisia vieraskasveja vastaan kiihtyy – kurtturuusuja on istutettu Lappiinkin, mutta nyt ne on tuhottava juuria myöten
Kurtturuusut on tuhottava vuoden 2022 kesäkuun alkuun mennessä.

Internet hullaantui videoista, joissa Heikki Ranta, 21, tekee biisejä kuin tutut suosikkiartistit – "En ole koskaan käynyt soittotunneilla"
Rannan hittikonsepti syntyi vahingossa bändin treenikämpällä.

Kevät on parasta aikaa torjua haitallisia vieraita kasvilajeja
Torjunta pitää aloittaa joka tapauksessa ennen kuin siemenet kypsyvät.

Rovaniemellä tehtiin valtuustoaloite vieraslajien hävittämisestä
Aloitteessa painotetaan, että kaupungilla on vastuu alueensa luonnosta ja sen monimuotoisuuden säilymisestä.

Luumäkeläinen Leena Laari palkittiin Vuoden maisemateosta
Leena Laari omistautunut komealupiinin torjumiseen.

Muutoksen hetki voi olla lähellä: Soijaa ei ehkä jatkossa tarvitse kuljettaa ulkomailta – nämä 5 lajia löytyvät koto-Suomestakin
Suurimmat toiveet lepäävät härkäpavun ja herneen harteilla, mutta tarpeen olisivat myös eksoottisemmat sinilupiini, keltalupiini ja kotimainen soija.

Suomen luontoon kuulumattomia kasveja etsitään droonien ja konenäön avulla
Suomen ympäristökeskus kehittää droonikuvaus- ja kartoitusohjelmaa vieraslajikasvien tunnistamiseen.

Nokia kitkee mailtaan haitallisia kasvilajeja – kaupunkilaisilta kaivataan havaintoja ja talkooapua
Nokian kaupunki on ottanut käyttöön karttasovelluksen, johon voi merkitä havaintoja haitallisista vieraslajeista.

Testaa Ylen testillä, tunnistatko haitalliset vieraskasvit – Kurtturuusun lisäksi moni muukin tuttu kasvi on riesa luonnossa
Vieraskasvitestissä tunnistettavana on 7 erilaista kasvia. Testaa tietosi.
Kauniin kurtturuusun hävittäminen on Helsingin seudulla kallis ja jopa mahdoton paukku: "Kolme vuotta on lyhyt aika" – Muualla ollaan toiveikkaampia
Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa siirtymäajan uskotaan riittävän alkuperäislajeja syrjäyttävän vieraslajin tuhoamiseen.

Kotipuutarhurit ja kunnat tuskailevat vieraskasvien kanssa – Kokkola polttaa yksityisten taimia ja kiskoo irti tuhansia omiaan
Kunnat ovat perustaneet vastaanottopisteitä haitallisten vieraskasvien kitkemiseksi pihoilta ja tienvarsilta.

Kajaani tahtoo eroo lupiineista talkoilla – "Tilanne ei ole vielä toivoton"
Kajaanilaiset voivat toimittaa tuhottuja lupiineja ilmaiseksi jätekeskukseen aina heinäkuun loppuun saakka.

Vieraslaji lupiini leviää tienvarsilta myös metsiin – "Osittain näyttää siltä, että peli on menetetty"
Huolellinen niitto ennen kukan siementämistä ehkäisee leviämistä.

Vieraslajien poisto luonnosta vie Oulussa ainakin kolme vuotta
Lupiinia ja kurtturuusua poistetaan luonnosta Oulun seudulla. Talkoolaisia toivotaan työhön mukaan.

Kokkolaan on perustettu vieraslajien vastaanottopiste
Asiantuntijan neuvo haitallisen lupiinin nitistämiseen: Niitä kasvi ennen siementen kypsymistä.

Vieraslajiasiantuntijan neuvo: Nyt keräämään lupiinikimppuja ja näivettämään kurtturuusuja
Kurtturuusu pitää hävittää pihoista ja puutarhoista kolmessa vuodessa. Vieraslajit vievät elintilan muilta kasveilta.

Tutkimus: sinilupiini ja kvinoa sopivat hyvin elintarvikekasveiksi
Kuluttaja-arvioiden mukaan kasveja voi hyvin käyttää esimerkiksi smoothieissa tai välipalatuotteissa.

Jussi Viitalan kolumni: Ketokasvien hätähuuto
Teiden varsia tulisi käyttää niitty- ja ketokasvien suojeluun, kirjoittaa tietokirjailija Jussi Viitala.

Vihattu jättiputki ei ole Suomen luonnon suurin tuholainen – vieraslajien torjunta on monessa kunnassa täysin levällään
Vieraskasvilajien torjuntaan ei kaikissa kunnissa kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Työn pitää olla suunnitelmallista ja pitkäjänteistä: useat vieraslajit vaativat, että koko juuristo saadaan irti maasta ja poltetaan korkeassa lämpötilassa.