Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Peres Jepchirchir saapuu maaliin voittajana.

Kenia vei kaksoisvoiton naisten maratonilla, yllätyspronssia USA:han

Peres Jepchirchir karkasi maannaiseltaan Brigid Kosgeilta kaksi kilometriä ennen maalia.

Jarkko Kinnunen

Ikävä uutinen suomalaisille olympiakävelijöille – myös Sapporo kielsi katsojien pääsyn tapahtumiin

Hokkaidon alueen päätöksen johdosta Tokion kesäolympialaiset kilpaillaan pääosin ilman katsojia.

Valentin Kononen ja Veli-Matti Partanen

”Suomalaisille kotikenttäetu” – Tokion olympiarajan rikkonut kävelijä iloitsee muutosehdotuksista, mutta eristys tuntuu hassulta

Veli-Matti Partanen näkee, että Sapporon viileämmät olosuhteet voisivat hyödyttää suomalaisia ensi kesänä Tokion olympialaisissa.

Dohan MM-kisojen maratonilla 19:nneksi sijoittunutta Anne-Mari Hyryläistä hoidettiin raastavan maratonin jälkeen lääkintäalueella.

Tokion olympialaisten ohjelmaan vireillä iso muutos: Kilpakävely ja maraton halutaan siirtää yli 800 kilometrin päähän

Kansainvälinen olympiakomitea haluaa välttää Dohan MM-kisoista tutun piinavan helteisen kärsimysnäytelmän Tokion olympialaisissa ensi kesänä.

Lumesta veistetty Helsingin tuomiokirkko Sapporossa

Maanantai 5.2.2019 (radio)

Virkamiehet ovat arvioineet Suomen taloutta. Reseptilääkkeiden pakkauksiin tulee uusi koodi. Sapporon lumifestivaalilla voi nähdä Helsingin tuomiokirkon. Mäkihyppääjä Matti Nykänen on kuollut. Näyttelijä Ismo Kallio on kuollut.

Lumesta veistetty Helsingin tuomiokirkko Sapporossa

Japanin Sapporoon kohosi lumesta veistetty Helsingin tuomiokirkko – "Yhdennäköisyys on hämmästyttävä"

Valtava lumikirkko on kooltaan yhden kolmasosan aidosta Helsingin tuomiokirkosta.

Poliisit tutkivat maanjäristyksessä romahtaneita taloja Atsumassa.

Japanissa etsitään järistyksestä selvinneitä – sähköt yhä poikki 1,5 miljoonasta taloudesta

Ainakin 16 ihmistä on kuollut, ja kymmeniä on yhä kateissa. Järistys katkaisi sähköt kolmesta miljoonasta taloudesta, ja vasta puolet vioista on korjattu.

Japanin maanjäristyksen tuhoja

Näin maanjäristys tuhosi olympiakaupunki Sapporoa Japanissa – katso kuvat ja video romahtaneesta mäenrinteestä ja halkeilleista teistä

Myös Hokkaidon ydinvoimala joutui tekemään poikkeusjärjestelyjä, jotta suuronnettomuus vältettiin.

Maanjäristyksen tuhoja Sapporossa Hokkaidon prefektuurissa 6. syyskuuta.

Japanissa Hokkaidon saarella voimakas maanjäristys

Ainakin kahdeksan ihmistä on saanut surmansa.

Ihmiset ylittävät katua suojatien kohdalla sateenvarjot käsissään sateessa ja tuulessa. Etualalla kulkevan naisen sateenvarjo painuu kasaan tuulen voimasta.

Taifuuni pyyhkäisi Japanin länsiosan yli

Cimaron-taifuuni on piiskannut Japanin läntisiä osia voimakkailla tuulilla ja sateilla. Suurista vahingoista ei ole raportoitu.

Kolmiosainen dokumenttisarja esittelee Japanin huikeaa luontoa.

Avara luonto: Villi Japani – lumen ja jään maisemista tropiikin lämpöön

Kolmiosainen dokumenttisarja esittelee Japanin luontoa.

Mies katselee suurta näyttöä, jossa näkyvään karttaan on merkitty ohjuksen reitti.

Japanilaiset heräsivät ohjusvaroitukseen – "Se lensi aivan kaupunkimme yllä"

Ohjusisku on Erimon 5 000 asukkaan kalastajakylän kuumin puheenaihe.

Nuori mies kartan edessä. Kartassa näkyy ohjuksen reitti.

"Ohjus laukaistu. Ohjus laukaistu." – Pohjois-Japani heräsi poikkeukselliseen hälytykseen

Pohjois-Korean ohjuskoe tarkoitti Japanissa asuvalle Juha Tuiskulle yllättävää herätystä – ja huolta vaimon sukulaisista.

Ville Larinto kuvassa

Mäkivoitto jaettiin Sapporossa, Ville Larinto 27:s

Maciej Kot (Puola) ja Peter Prevc (Slovenia) jakoivat mäkivoiton maailmancupin Sapporon osakilpailussa. Ville Larinto oli 27:s.

Mies kolaa lunta katolta Japanissa

Kylmäaalto kurittaa Japania: "Hälyttävä määrä lunta", Tokioon pakkasta

Japanin pohjoisosissa on satanut yli kaksi metriä lunta ja lisää sateita odotetaan.

Uutisvideot: Kadonnut poika pääsi iloisena kotiin

Metsään jätetyn japanilaispojan isä: Hän antoi minulle anteeksi – katso video pojasta

Viime viikolla maailma huolestui pikkupojasta, jonka vanhemmat olivat jättäneet metsään. Nyt tapaus on päättynyt onnellisesti ja sopu näyttää vallitsevan suuren huomion kohteeksi joutuneessa perheessä.

Uutisvideot: Etsitty japanilaispoika löytyi

"Iloinen uutinen viikonlopuksi" – japanilaiset ovat helpottuneita metsään jätetyn pojan pelastamisesta

Pitkään Japanissa asunut suomalainen kertoo tapauksen herättäneen Japanissa laajan keskustelun lasten kasvatustavoista. Lapsen vahemmat olivat jättäneet lapsen metsään rangaistukseksi.

Uutisvideot: Neuvokas poika löysi parakin, jossa hän yöpyi koko kateissaolonsa ajan.

Tässä parakissa Japanin sankaripoika selviytyi viikon ajan – katso video

Neuvokas poika löysi parakin, jossa hän yöpyi. Kuva: NHK

Uutisvideot: Metsään hylätyn ja kadonneen japanilaispojan tapaus päättyi onnellisesti

Metsään hylätyn ja kadonneen japanilaispojan tapaus päättyi onnellisesti

Vanhemmat jättivät pojan yksikseen rangaistukseksi ja poika katosi metsään lähes viikoksi. Poika löydettiin hyväkuntoisena lähes viikon katoamisen jälkeen.

we are in love sarja

Kiinalaisen tv-sarjan Lappi-jaksot alkoivat – toiveissa lähes miljardi katsojaa

Lapille on odotettavissa poikkeuksellista näkyvyyttä Aasiassa kiinalaisen Jiangsu Televisionin realitysarjan myötä. Rovaniemen seudulla kuvatun We are in love -sarjan Lappi-jaksoista ensimmäinen esitettiin sunnuntaina. Sarjassa aasialaiset julkkikset seikkailevat romanttisissa merkeissä eri puolilla maailmaa.

Uutisvideot: Savu täytti japanilaiskoneen

Savu täytti japanilaiskoneen, matkustajat evakuoitiin liukumäkiä pitkin – video

Kone oli lähdössä Sapporosta, kun matkustamossa alkoi haista savu. Vahvistamattomien tietojen mukaan koneen moottori oli imaissut lunta ja syttynyt tuleen.

Markus Malin

Malin toiseksi Sapporossa: "Jutia lainatakseni nyt mennään eteenpäin"

Markus Malin onnistui mainiosti lumilautailun halfpipen maailmancupissa. Seuraavaksi Malin keskittyy harjoitteluun Yhdysvalloissa.

Japanin Noriaki Kasai hyppää ilmaan palkintoseremoniassa. Puolan Kamil Stoch antaa aplodit.

Kasai ponnisti kolmanneksi ja kasvatti ennätystään

Sapporon maailmancupissa Norjan Anders Fannemel otti kauden ensimmäisen voittonsa. Antti Aalto jäi viimeistä edelliseksi.

Domen Prevc( vas.), Peter Prevc ja Robert Kranjec palkintokorokkeella.

Slovenian ylivoimaa Sapporossa – Prevcin veljeksille kaksoisvoitto

Peter Prevc jatkaa hyviä hyppyjään mäkihypyn maailmancupissa. Prevcin veljekset ottivat kaksoisvoiton ja Slovenia kolmoisvoiton Sapporossa.

Ville Larinto

Larinto jäi viimeisten joukkoon Sapporossa

Slovenialla on kolmoisjohto mäkihypyn maailmancupin Sapporon osakilpailussa. Ville Larinto ei selviytynyt toiselle kierrokselle.

Julia Kykkänen

Kykkänen tasaisessa hyppyvireessä

Julia Kykkänen nappasi 15. ja 14. sijat mäkihypyn naisten maailmancupin Sapporon osakilpailuista.

Julia Kykkänen

Kykkänen 15:s Sapporossa - "Ihan ok-hyppyjä"

Mäkihypyn naisten maailmancup palasi tauoltaan Sapporossa. Julia Kykkänen liiteli 15:nneksi.

Risti lumessa.

Lapin yliopisto tutkii kuolemaa yhdessä japanilaisten kanssa

Lapissa tutkitaan kuolemaa. Tuhat rovaniemeläistä ja sodankyläläistä saa loppuviikosta postitse kyselyn, joka koskee kuolemaa ja elämän viimeisiä vaiheita.

Noriaki Kasai kuvassa

42-vuotias Noriaki Kasai ei mieti lopettamista - tavoitteena vuoden 2026 olympiakisat!

Noriaki Kasai aikoo jatkaa uraansa 53-vuotiaaksi asti. Sapporo hakee vuoden 2026 olympiakisoja.

hiihto hiihtäjä sukset

Japanissa kaivataan suomalaista hiihdonopettajaa

Seikkailuhenkisyys ja vieraassa kulttuurissa pärjääminen voivat avata oven vuosia kestävälle työpestille Japaniin. Hokkaidon saarelle etsitään liikunnallista nuorta, joka opettaisi lapsille hiihtoa ja vanhuksille sauvakävelyä.

Suomen curlingnaiset hävisivät MM-ottelunsa Yhdysvaltoja vastaan. Kuvassa siirtoa pohtivat kapteeni Sanna Puustinen ja varakapteeni Heidi Hossi. Yhdysvaltojen kapteeni Aileen Sormunen ja varakapteeni Monica Walker seuraavat tilannetta.

Curlingnaisille kohtalokas tappio

Suomen curlingnaisten vaikea MM-taival jatkui Sapporossa. Tappio Yhdysvalloille tiesi joukkueen tavoitteen karkaamista.

Tuula Pöntinen kuvassa

Yliopiston opettaja simputti tyttöä - kasvoi olympiatason urheilijaksi

Tuula Pöntinen käveli nuoruudessaan ison kasvupolun ja nousi menestyneeksi urheilijaksi koulun erään opettajan simputtamisesta huolimatta.

Tuula Pöntinen kuvassa

Voiko näin edes käydä? - suomalainen urheilija tiesi uroteostaan 40 vuotta myöhemmin

Takavuosien huippupikaluistelija Tuula Pöntinen (o.s. Vilkas) luki vahingossa vanhasta Urheilulehdestä vasta pari vuotta sitten, mitä hän oli oikeasti tehnyt 40 vuotta aiemmin. Sitä ennen totuus oli haihtua savuna ilmaan.

Ihmiset ottavat kuvia Tähtien sota -hahmoja esittävästä lumiveistoksesta Sapporon lumifestivaaleilla.

Jättimäinen Darth Vader ihastuttaa Sapporon lumifestivaaleilla – video

Tähtien sota -elokuvien hahmot Darth Vader ja Stormtrooperit ihastuttavat vierailijoita Sapporossa pidettävillä Japanin lumifestivaaleilla. Iltaisin lukuisat lumi- ja jääveistokset loistavat väreissä, kun niiden pintaan heijastetaan näyttäviä valoesityksiä.

Japanin puolustusvoimien joukot kaivavat esiin taloa ennätyskorkeat kinokset tuoneen lumimyrskyn jäljiltä.

Ennätyslumisade hautasi japanilaiskaupungin lumeen kolmeksi päiväksi – video

Japani joutui lähettämään puolustusvoimiensa joukkoja kaivamaan esiin pohjoisella Hokkaidon saarella sijaitsevan kaupungin sen jälkeen, kun lumimyrsky oli katkaissut sen yhteydet muuhun maahan kolmeksi päiväksi.

Pirjo Manninen (nyk. Muranen), Riitta-Liisa Roponen, Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo)

Kun Suomi sekoitti viestipasmat Sapporossa – "Nyt vedämme täyspommin"

Virpi Sarasvuo muisteli Urheiluviikonlopussa Sapporon kultaviestiä. Suomen joukkue lähti viestiin yllättävällä hiihtojärjestyksellä.

Sami Niemi

Suomalaishyppääjillä surkea viikonloppu Japanissa - kotiintuomisina vain yksi maailmancup-piste

Sami Niemi oli Japanin Sapporon maailmancup-viikonlopun ainoa toiselle kierrokselle yltänyt suomalaismäkihyppääjä. Sunnuntaina suomalaiset jäivät kokonaan ilman pisteitä.

Stefan Kraft kuvassa

Suomalaisilla vaisu mäkikilpailu, voitto Sloveniaan

Slovenian Peter Prevc voitti Sapporossa ennen maailmancupia johtavaa Stefan Kraftia. Suomalaisten suoritukset olivat heikkoja.

Ilkka Herola

Herola Seefeldin superviikonvaihteen 11:s

Ilkka Herolan mukaan jokaisessa kolmessa kilpailussa oli parantamisen varaa.

Lauri Asikainen kuvassa

Asikaisen selkä kestää hyppäämisen - mäkimiehet nimetty tuleviin kisoihin

Suomen mäkihyppääjät on valittu tuleviin maailmancupin koitoksiin. Seuraavana vuorossa oleviin Puolan kilpailuihin lähtee eri joukkue kuin Japaniin myöhemmin viikolla.

Julia Kykkänen

Kykkänen taisteli pisteille tekniikkaongelmasta huolimatta

Julia Kykkänen taisteli tekniikkaongelmaa vastaan Sapporossa hypätyssä maailmancupin osakilpailussa. Kykkänen taisteli kuitenkin 15. sijalle.

Villakoira koiranäyttelyssä

Koirasista ken on kaunein? Kansainvälisen koiranäyttelyn kiinnostus on lisääntynyt

Ensi viikonloppuna Kajaani täytyy koirista. Runsaat 3500 koiraa osallistuu perinteiseen tamminäyttelyyn, joka järjestetään nyt 42. kerran.

Japanin merivartioston alus.

Useita kuollut Japanin lumimyräkässä

Yli sata kotimaan lentoa on peruttu torstaina, ja luotijunat myöhästelevät.

Traktori hautuatunut lumeen.

Pohjois-Japani lumimyrskyn kourissa – lunta satoi vuorokaudessa yli 70 senttiä

Satoja lentoja on peruttu ja autoja on juuttunut lumeen. Useita ihmisiä loukkaantui lentokoneen jouduttua turbulenssiin myrskyalueella.

Kuvassa vasemmalta: Pauli Jäämies (fin), Jani Sullanmaa (fin), Yusuke Morozumi (jpn), Aku Kauste (fin), Janne Pitko (fin), Kosuke Morozumi (jpn), Tsuyoshi Yamaguchi (jpn), Tetsuro Shimizu (jpn)

Suomen miehille curlingin MM-paikka - "Tiukalle se kuitenkin meni"

Aku Kausteen kipparoima miesten joukkue pelaa keväällä Kanadan Halifaxin MM-kisoissa.

Olympiatuli

Sapporo hakee vuoden 2026 talviolympialaisia

Sapporo on järjestänyt talviolympialaiset vuonna 1972.

Autot ajavat tulvivalla kadulla.

Japanin rankkasateet saivat Tokion metron tulvimaan – video

Voimakkaat rankkasateet ovat vaivanneet Hokkaidon saarta Japanissa. Vettä on satanut niin paljon, että tulvavesi on keskeyttänyt Tokiossa jopa metroliikenteen metroaseman jäätyä tulvaveden alle.

Villasaksirapu.

Hokkaidolla alkoi villasaksirapujen huutokauppakausi

Ensimmäisenä päivänä myytiin yli 200 kiloa jalkojensa karvapeitteestä tunnettuja rapuja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle