Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yksi henkilö menehtyi nokkakolarissa Vantaan Koivukylässä

Toisen ajoneuvon kuljettaja loukkaantui. 

Miehelle ja naiselle vaaditaan elinkautista vankeutta 35-vuotiaan miehen murhasta Vantaan Koivukylässä

Henkirikos tapahtui maaliskuussa Koivukylän Paatsamakujalla, josta ruumis löydettiin vasta kaksi viikkoa teon jälkeen.

Alaikäisten välillä jälleen rajua väkivaltaa Vantaan Koivukylässä: yläkoululainen hakattiin tajuttomaksi – poliisi selvittää liittyvätkö koulujen tapahtumat toisiinsa

Uusimmassa Vantaalla sattuneessa nuorten väkivaltatapauksessa yli 15-vuotias poika pahoinpiteli toisen pojan kouluajan ulkopuolella. Kyseessä on toinen tapaus lyhyen ajan sisällä.

Lähijunaliikenteessä häiriöitä pääkaupunkiseudulla

Radalle Koivukylässä rikkoutunut juna on saatu siirrettyä pois ja lähiliikenne palautuu vähitellen normaaliksi.

Poikkeuksellinen murhatutkinta: 12 epäiltyä, joista lähes kaikilla rikoshistoriaa – tuomioita huumausainerikoksista, ryöstöistä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Yksi Helsingissä tapahtuneesta murhasta todennäköisin syin epäillyistä yritettiin keväällä lavastaa syylliseksi Vantaalla tapahtuneeseen murhaan.

Mies kuristettiin naapurin asunnossa Vantaan Koivukylässä – 23-vuotiaalle miehelle 10 vuotta vankeutta taposta

40-vuotiasta miestä oli pahoinpidelty ensin julmasti kahden miehen voimin, ja lopulta hänet oli kuristettu kuoliaaksi.

Vantaan Koivukylän murhasta epäillyt mies ja nainen määrättiin mielentilatutkimukseen – yrittivät lavastaa tuttunsa henkirikoksesta

Vuonna 1994 syntynyttä miestä ja vuonna 1987 syntynyttä naista epäillään 35-vuotiaan miehen murhasta.

Vantaan Koivukylän murhatutkinnassa uusi käänne: 26-vuotias mies yritettiin lavastaa syylliseksi – nyt kahta epäillään murhasta

Poliisi epäilee 1987 syntynyttä naista ja 1994 syntynyttä miestä Vantaan Koivukylässä tapahtuneesta henkirikoksesta.

Syyttäjä Vantaan Koivukylän taposta: Naapuri saapui uhrin ovelle mukanaan kaksi tappajaa

Kaksi miestä sai syytteen taposta Vantaan Koivukylässä tammikuussa tapahtuneesta henkirikoksesta.

Vantaan Koivukylän ammuskelussa loukkaantui 26-vuotias mies – poliisi tutkii tapon yritystä ja ampuma-aserikosta

Poliisi on ottanut useita henkilöitä kiinni viime perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtuneeseen ammuskeluun liittyen.

Vantaan Koivukylän henkirikoksesta epäiltyä miestä epäillään myös huumausainerikoksista – myi ja hankki huumeita 70 000 eurolla

Vantaan Koivukylässä tammikuussa tapahtuneen henkirikoksen taustalla epäillään olevan laaja huumekaupan rikoskokonaisuus.

Kolme miestä vangittuna Vantaan Koivukylän tammikuisesta henkirikoksesta

Henkirikoksen uhri oli noin 40-vuotias mies.

Vantaan Koivukylän murhasta epäillyillä nuorilla miehillä vakava rikostausta – tuomiot tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä

Maaliskuussa tapahtuneesta henkirikoksesta epäillyillä 26- ja 25-vuotiailla miehillä on taustallaan pitkät vankeustuomiot.

Poliisi: kolme henkilöä vangittu epäiltynä murhasta Vantaan Koivukylässä

Kerrostaloasunnossa tapahtunut henkirikos kävi ilmi, kun vuokranantaja tuli tarkastamaan asuntoa.

Vantaalle kipeästi kaivattuja uusia turvakotipaikkoja

Koivukylän turvakoti ottaa vastaan noin 500 hädänalaista vuodessa.

Poliisi kaipaa edelleen silminnäkijähavaintoja toukokuisesta liikenneonnettomuudesta Lahdenväylällä

Kolme ihmistä loukkaantui 18. toukokuuta liikenneonnettomuudessa Lahdenväylällä, onnettomuuden aiheuttaja pakeni paikalta.

Koillis-Vantaan uimahallin paikaksi varmistui Elmon urheilupuisto

Suunnittelussa huomioidaan erityisesti lapset ja vanhukset. Uudesta hallista tulee 1980-luvulta lähtien suunnitellun urheilupuiston ensimmäinen rakennus.

City bikes return to Helsinki and Espoo, pop up in Vantaa and Oulu soon

Espoo and Helsinki have launched the summer bicycle season – while Turku has successfully run them all winter.

Vantaa kerää kantoja Korson uimahallin korvaavan hallin sijoituspaikasta

Koillis-Vantaan uusi uimahalli palvelee aikanaan alueen lähes 60 000 asukasta.

Kolari Lahdenväylällä Vantaalla, liikenne seisoo Kehä III tuntumassa

Onnettomuudessa on mukana useita ajoneuvoja. Autoilijoita pyydetään käyttämään vaihtoehtoisia reittejä.