Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Buzzfeed ostaa verkkolehti Huffpostin – Sama mies on ollut perustamassa molempia yhtiöitä

Buzzfeedin toimitusjohtaja Jonah Peretti tulee johtamaan uutta Buzzfeedin ja Huffpostin yhdistelmää. 

Twitterissä ollut maailmanlaajuinen häiriö korjattu

Teknisen tuen Twitter-tilillään yhtiö kertoi aiemmin, ettei mikään häiriössä viitannut hakkerointiin tai tietomurtoon.

Valko-Venäjä sulki itsenäisen uutissivuston loppuvuodeksi

Aiemmin maan viestintäministeriö on pyrkinyt sulkemaan koko sivuston.

Ilkka-Yhtymän ilmoitusmyynti romahti, mutta digilehden kysyntä kasvoi koronakeväänä

Yrityskaupat siivittivät mediakonsernin liikevaihdon tuntuvaan kasvuun monien vuosien pudotusten jälkeen.

Unkarissa kymmeniä toimittajia erosi vastalauseena päätoimittajan erottamiselle – tuhannet mielenosoittajat antoivat tukensa toimittajille

Eronneet toimittajat tuomitsivat päätoimittajan erottamisen "peittelemättömänä yrityksenä painostaa Indexiä".

Unkarissa tiedotusvälineiden painostus kovenee – Johtavan uutissivuston lähes koko toimituskunta erosi vastalauseena

Itsenäisen uutissivuston päätoimittaja erotettiin sen jälkeen, kun hallitusta lähellä oleva liikemies osti enemmistön sivuston taustayhtiöstä.

Oodi veti Helsingin kirjastot ennätyslukemiin

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi veti pääkaupungin kirjastot ennätyslukemiin viime vuonna.

Peli­ketju Gamestop sulkee myymälänsä Suomessa ensi vuonna

Lahjakortit ja kanta-asiakasedut kannattaa käyttää mahdollisimman pian, yhtiö tiedottaa.

Päiväpostin mukana tulevien lehtien jakelu tyssää lakon aikana

Esimerkiksi Ylä-Karjala paikallislehteä kiikutetaan paikkakunnan marketteihin, jos lukija ei halua kurkistaa digilehteä.

Uusnatsien nettilehti The Daily Stormer joutuu maksamaan muslimikoomikolle miljoonakorvaukset valheellisista väitteistä

Tuomari totesi, että lehti ja sen päätoimittaja julkaisivat valeuutisen ilkeyttään ja tietoisesti.

Virolaismediat: Suomalaismies löytyi kuolleena Tallinnan satamasta

Verkkolehtien mukaan toistaiseksi ei ole tietoa, miten mies on päätynyt veteen. Hän matkusti Tallinnaan sunnuntaina.

Perjantai 29.3.2019 (tv)

Perussuomalaisten kannatus on noussut. Ensi viikolla järjestetään selkokielinen vaalikeskustelu. Selkosanomien verkkolehti esittelee eduskuntapuolueet. Äitiyspakkauksen vaatteissa näkyy tänä vuonna metsäteema. Paralumilautailun MM-kilpailut ovat nyt Suomessa. Säätiedot.

Hämeen sanomalehdet tavoittivat verkossa vähemmän silmäpareja kuin paperilehtinä

Hämeessä sanomalehdet luetaan edelleen paperisina. Verkon näköislehden lukijoita lehdillä on vain muutamia tuhansia kullakin.

Norjalainen uutissivusto: Venäjä on estänyt nettisivujemme lukemisen

Barents Observerin venäjänkielinen juttu ruotsinsaamelaisesta homomiehestä oli liikaa Venäjän viranomaisille.

Kirkkotie otti digiloikan

Seitsemän seurakunnan yhteinen lehti alkaa ilmestyä myös verkkolehtenä. 

Alma Median Telanne: ALV-muutos laskenee digijulkaisujen hintoja

Mediayhtiöt Sanoma ja Alma Media kiittelevät EU:n päätöstä sallia digitaalisten lehtien ja kirjojen myynti alennetulla arvonlisäverokannalla.

Verkkolehti Satakunnan Työ katosi taas netistä

Vasemmistoliitto vakuuttaa, että kituliaasti toiminutta nettilehteä ei aiota haudata.

EU-sopu digilehtien arvonlisäverosta – Orpo: Laki voimaan viimeistään vuonna 2020

Jäsenvaltiot päättävät erikseen, käyttävätkö ne hyväksi mahdollisuutta. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo käynnistävänsä arvonlisäveron alennuksen valmistelun heti.

Mediatutkimus: Painettu lehti edelleen digitaalista suositumpi

Kolme neljästä vastaajasta lukee edelleen viikoittain painettua lehteä.

Sastamalan uusi paikallislehti toimii vain verkossa

Uudenlaista paikallislehteä on valmisteltu EU-hankkeena.

Digilehti kiinnostaa Keskipohjanmaa-lehden lukijoita

Puolessa vuodessa digitilaukset ovat kasvaneet roimasti.

Useita toimittajia on pidätetty Valko-Venäjällä epäiltyinä uutisten varastamisesta

Pidätettyjen joukossa on riippumattoman verkkolehden päätoimittaja Marina Zolotova.

MTV myydään Telialle? – Telia vahvistaa neuvottelut, MTV:n toimitusjohtaja: "Suhtaudumme asiaan positiivisesti"

MTV:n omistava Bonnier luopuisi kaupassa suurimmasta osasta televisiotoimintaansa.

Verkkolehti: Facebook on poistanut Zuckerbergin lähettämiä viestejä käyttäjien postilaatikoista

Facebookin mukaan yhtiö teki useita muutoksia suojellakseen johdon viestintää Sony Pictures -sähköpostivuodon jälkeen 2014.

Painetuilla lehdillä enemmän viikkolukijoita kuin digilehdillä

Tutkimuksen mukaan uskollisia lukijoita on lehdillä vielä runsaasti.

Kuukkeli lennähti nettiin Ylläksellä – näköislehdet yleisiä jo Lapissakin

Päätoimittaja Satu Rengon mukaan myös lehden täytyy nuorentua, kun uudet digisukupolvet ottavat vetovastuun yhteiskunnasta.

Niklas Herlinin Uusi Suomi

Niklas Herlin ja Uusi Suomi verkkolehti Arto Nybergissä 2007

Venäläislehdet: Viipurin tullissa kuohuu – henkilökuntaa eroaa ja tullin johtajan kuva ripustettiin haudalle

Venäläistietojen mukaan tullista olisi irtisanoutunut tai irtisanoutumassa kymmeniä työntekijöitä. Viipurin tullin johtaja kiistää ongelmat.

Digilehtien alv:n alennus jumiutui EU-tasolla – Suomen veroalen aikataulu auki

Valtiovarainministeri Orpo haluaa alentaa digilehtien verotusta, mutta hallitus ei voi toimia ennen kuin asia sovitaan EU:ssa.

Digilehtien verotuksen laskeminen jumittaa edelleen EU:ssa

Sähköisten julkaisujen arvonlisävero on Suomessa 24 prosenttia, kun painettujen julkaisujen verokanta on 10 prosenttia.

Suomalaisturisteille printterilaatuisia Ilta-Sanomia ja Hesareita lomakohteissa – eläkeläiset lukijoina

Sanoma Oyj haluaa näkyvyyttä esimerkiksi Espanjassa, Kreikassa ja Thaimaassa, vaikka painolaadun jälki vaihteleekin.

"Kun sisältöä tuotetaan, se pitää jotenkin rahoittaa" – nettisisältöjen maksumuuri yleistyy sanomalehdissä

Savon Sanomat siirtää verkkopalvelunsa suurelta osin vain tilaajien luettavaksi. Sama käytäntö yleistyy myös muissa lehdissä.

Auto törmäsi laskiaisparaatissa marssineisiin Alabamassa

Paikalliset viranomaiset uskovat, että törmäys oli onnettomuus.

Media tarvitsee laatuleiman - tältä näyttäisi läpivalaistu uutinen

Idea, näkökulma, lähteet on tuotava entistä tarkemmin esiin.

Lauantai 17.12.2016 (radio)

MV-verkkolehden perustaja Ilja Janitskin saadaan todennäköisesti Suomeen oikeudenkäyntiä varten. 13 ihmistä on kuollut pommi-iskussa Turkissa. Pekingin ilma on taas tosi likaista. Operaatio Lumihiutale auttaa autoilijoita, joilla on ongelmia joululiikenteessä. Joulutunnelma on suomalaisille tärkeä asia.

Venäläinen uutissivusto: Venäjältä salakuljetettu aseiden osia Suomen kautta maailmalle

Kymmenien miljoonien salakuljetuserät ovat liikkuneet Suomen läpi kolmen vuoden ajan. Päätekijä houkuteltiin Suomesta Venäjälle, jossa hänet pidätettiin. Suomen viranomaiset eivät kommentoi väitettyä salakuljetusta.

Entinen viestintäministeri vaatii digilehtien arvonlisäveron laskemista

SDP:n kansanedustaja, entinen viestintäministeri Krista Kiuru vaatii, että Suomi laskee digitaalisten lehtien ja e-kirjojen arvonlisäveron printtimedian veron tasolle.

Paikallislehdet panostavat nettisivuihin – ilmiöt ja henkilöjutut kiinnostavat

Kaksi Koillismaan lehteä voitti oman sarjansa Sanomalehtien Liiton Paikallislehtikilpailussa. Paperisten lehtien sarjoissa Pohjois-Pohjanmaalle ei tänä vuonna tullut palkintoja.

Isis romahti kauan odottamassaan Dabiqin propagandakaupungin taistelussa

Ääri-islamilaisten odottama apokalyptinen taistelu lopahti nopeasti, Isis vetäytyi yllättäen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä: Perussuomalaisten Terhi Kiemunki saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Tamperelainen kunnallispoliitikko ja kansanedustaja Lea Mäkipään avustaja Terhi Kiemunki pyysi itse poliisia tutkimaan onko hän syyllistynyt rikokseen.

KSML: Grahn-Laasonen haluaa kiirehtiä digikirjojen ja -lehtien arvonlisäveron laskemista

EU-direktiivin mukaan digitaaliset lehdet ja kirjat tulkitaan sähköisiksi palveluiksi, joihin ei voi soveltaa kansallisia alennettuja verokantoja. Komissio kuitenkin valmistelee muutosta digiverotukseen. Suomi kannattaa verotuksen alentamista.

EU haluaa rajoituksia matkapuhelinten verkkovierailumaksujen vapautukseen

Matkapuhelinten käytöstä ulkomailla perittävät verkkovierailumaksut poistuvat kesäkuussa 2017. Kotimaanhintaisia puheluita, tekstiviestejä ja nettisurffailua voisi käyttää kuitenkin vain rajoitetun ajan.

Niklas Herlin myy Uuden Suomen Alma Medialle

Alma Media ostaa Uusi Suomi -verkkosivuston. Uuden Suomen pääomistaja on Niklas Herlin.

Ilotulitteet aiheuttivat joukkopaniikin Nizzan lähellä – yli 40 loukkaantui

Juan-Les-Pinsin rantakadulla iltaa viettäneet ihmiset luulivat ilotulitteiden ääntä terrori-iskuksi.

Verkkolehti: Jamalin pernaruttoepidemia vasta alkua

Tutkijat pelkäävät tämän kesän pernaruttoepidemian Jamalin alueella olevan vasta alkua, kertoo The Independent Barents Observer -verkkolehti. Asiantuntijat Venäjän tiedeakatemiasta varoittavat, että pernaruttoitiöt voivat levitä tautiin kuolleiden eläinten hautapaikoista. Tundran alla voi piileskellä muitakin tauteja.

Venäjällä laaja pernaruttoepidemia

Ihmisiä evakuoidaan helikoptereilla pernaruttovaaran takia. Onneksi vaara-alue on harvaan asuttua tundraa.

Autopommi tappoi tunnetun toimittajan Kiovassa

Valko-Venäjällä syntynyt Pavel Šeremet työskenteli Ukrainskaja Pravda -verkkolehdessä. Hän oli aiemmin toiminut tv-toimittajana Venäjällä. Šeremet oli kritisoinut Kremlin Ukrainan-politiikkaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle