Uusimmat artikkelit
Jälleen uudessa Yhdysvaltain osavaltiossa astui voimaan tiukka aborttilaki
Abortit ovat kiellettyjä Pohjois-Dakotassa hedelmöittymisestä lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Torstai 27.10.2022 (tv)
Laki abortista. Lounasravintolat. Ståhlberg teatterissa. Sää.
Hämäläiskansanedustajista valtaosa äänesti aborttilakimuutoksen puolesta
Aborttilain yksi muutoksista on se, että raskaudenkeskeytykseen ei enää tarvita kahden lääkärin lausuntoa.
Eduskunta päätti helpottaa abortin saamista – paikalla olleista Savo-Karjalan kansanedustajista 8 äänesti puolesta, 3 vastaan
Perussuomalaisten kuopiolainen kansanedustaja Minna Reijonen äänesti aborttilain muuttamisen puolesta toisin kuin valtaosa puolueen edustajista. Savo-Karjalan edustajista neljä oli poissa äänestyksestä.
Yleinen syy raskaudenkeskeytyksille Suomessa: ehkäisy petti – tällainen on aborttien todellisuus Suomessa ja muualla
Suomen aborttilaki on ollut moniin maihin verrattuna tiukka. Tänään eduskunta äänesti lain höllentämisestä.
Abortin saaminen helpottuu – katso, miten kansanedustajasi äänesti
Eduskunta äänesti lakimuutoksen puolesta 125-41. Muutoksen myötä raskaudenkeskeytykseen ei enää tarvita kahden lääkärin lausuntoa ja 12. raskausviikkoon asti riittää raskaana olevan oma pyyntö.
Kankaanniemi: 2020-luvun Suomessa ei ole sosiaalisia perusteita aborttiin – Eduskunta keskusteli värikkäästi aborttilain höllentämisestä
Muutoksen jälkeen varhaisvaiheen raskaudenkeskeytykseen riittäisi yhden lääkärin lausunto ja raskaana olevan oma pyyntö. Lakimuutosten taustalla on OmaTahto2020-kansalaisaloite.
Translaki ja abortti jakavat kansanedustajien mielipiteitä – tutkija toivoo lisää puhetta uskontojen vaikutuksesta politiikkaan
Politiikassa uskonnolliset perustelut verhotaan usein omantunnon kysymyksiksi. Tutkijan mukaan uudenlaista uskonnon ja politiikan yhdistymistä voi olla edessä.
Kolme aborttioikeuden helpottamista puoltanutta keskustan ja PS:n naisjäsentä väistyi viime hetkellä valiokunnan äänestyksestä
Eduskunta on äänestämässä aborttilaista lokakuun aikana. Kun sote-valiokunta päätti viime viikolla mietinnöstä, kolmen lakia aikaisemmin puoltaneen jäsenen tilalle tuli viime tipassa lakia vastustaneet varajäsenet.
Sote-valiokunta päätti, että aborttiin tarvitaan enää yhden lääkärin lausunto – oma pyyntö ilman perusteita riittää ennen 12. raskausviikkoa
Nykyisin raskaudenkeskeytykseen vaaditaan kahden lääkärin lausunto. 1970-luvulta peräisin olevaa aborttilainsäädäntöä on moitittu vanhentuneeksi.
Kesän aborttipäätös ravistelee Yhdysvalloissa – näin vaikutukset näkyvät aborttiklinikalla, raskauskodissa ja vaalikampanjoissa
Useassa osavaltiossa lainsäätäjät ja oikeuslaitos vääntävät siitä, miten uusia aborttilakeja pitäisi tulkita. Aborttilakien kohtalo on yksi tärkeimmistä teemoista syksyn välivaaleissa.
Abortin saamista helpotetaan todennäköisesti syksyllä – "Näytämme, että edistyksen vaatimukset kohdistuvat myös Suomeen"
Suomessa on Pohjoismaiden tiukin laki raskauden keskeyttämisestä. Nykyinen laki antaa Amnestyn asiantuntija Pia Puu Oksasen mukaan kuvan, että raskaana olevan päätösvalta omasta kehosta ulkoistetaan terveydenhuollolle.
Merkittävä voitto aborttioikeuden puolustajille Yhdysvalloissa – republikaaniosavaltio Kansas päätti säilyttää aborttioikeuden
Kansasissa enemmistö väestöstä on perinteisesti ollut konservatiivisia republikaanipuolueen kannattajia. Nyt enemmistö äänesti aborttioikeuden säilyttämisen puolesta.
Nuoren naisen häpeää peittelevä toimenpide ja suurperheen äidin pelastus – aborttilainsäädännöllä on lyhyt historia Suomessa
Aborttien historia jää hämärän peittoon, sillä sopivaa aineistoa ei ole jälkipolville vaietusta aiheesta jäänyt. Abortteja on kuitenkin tehty jo aiemmin kuin siitä on säädetty lakeja ja enemmän kuin niitä on tullut julki.

Google kertoo poistavansa aborttiklinikkakäynnit käyttäjiensä sijaintitiedoista – taustalla USA:n kiistelty aborttipäätös
Päätöksellä halutaan suojella ihmisten oikeutta yksityisyyteen. Yhtiö kertoi asiasta viikko sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi aborttioikeuden liittovaltion tasolla.
Suomessa tehdään abortteja koko ajan vähemmän – taustalla muun muassa seksuaalikasvatus ja ilmainen ehkäisy
Suomessa tehtävien aborttien määrä on vähentynyt selvästi vuosikymmenessä. Taustalla vaikuttavat monet syyt, lähtien vuosituhannen vaihteen poliittisista toimista nuorten seksuaalikasvatuksen lisäämiseksi.
Suomalaisasiantuntijat järkyttyivät Yhdysvaltain aborttipäätöksestä: "Todella suuri uhka ihmisoikeuksille globaalisti"
Amnestyn asiantuntija Pia Puu Oksanen arvelee, että Yhdysvaltain kiristyneistä aborttilinjauksista voivat ottaa mallia esimerkiksi Unkari ja Puola.
Useat suomalaispoliitikot kauhistuivat USA:n aborttipäätöstä: "Aivan sietämätöntä takapajuisuutta"
Useat suomalaispoliitikot ovat ottaneet surullisena vastaan Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöksen kumota aborttioikeus liittovaltiotasolla. Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen taas iloitsee.
Maailmalla kiristetään aborttilakeja – jos nämä asiat tapahtuisivat, saattaisi raskauden keskeytys hankaloitua Suomessakin
Asiantuntijat pitävät epätodennäköisenä, että Suomessa aborttilainsäädäntöön voisi tulla samanlaisia kiristyksiä kuin Puolassa ja Yhdysvalloissa. Muutokset maailmalla voivat kuitenkin vaikuttaa myös Suomeen.
Demokraattien näytös lässähti odotetusti Yhdysvalloissa: aborttioikeutta ei kirjata lakiin ja valta on korkeimmalla oikeudella
Korkeimman oikeuden lopullista päätöstä aborttioikeuden kaatumisesta odotetaan kesäkuussa. Demokraatit toivovat aborttioikeuden saavan äänestäjät liikkeelle syksyn välivaaleissa.
Aborttikiista kärjistyy Yhdysvalloissa, kun lakiluonnos vuoti julkisuuteen – korkeimman oikeuden tuomari vahvistaa lakiluonnoksen aitouden
"Roe vastaan Wade" -päätös on turvannut liittovaltion tasolla aborttioikeuden jo lähes viisi vuosikymmentä. Konservatiivinen korkein oikeus ja osavaltioiden päätökset ajavat aborttioikeutta ahtaalle.
Historiallisen aborttikiistan Yhdysvalloissa voittanut asianajaja on kuollut – ennusti aborttioikeuden olevan taas uhattuna
76-vuotiaana kuollut Sarah Weddington ennusti, että korkeimman oikeuden Roe v. Wade -päätös vaarantuu presidentti Trumpin nimittämien tuomareiden myötä. Hän ennusti myös muistokirjoituksensa otsikon.
Yhdysvaltain korkein oikeus sallii Texasin aborttikiellon haastamisen – kyseessä on osittainen voitto aborttioikeuden puolustajille
Texasissa tuli syyskuussa voimaan uusi tiukka aborttilaki, jonka mukaan aborttia ei saa tehdä, jos sikiön sydämensykkeen voi havaita.
Lääkärit kieltäytyivät tekemästä aborttia, nainen kuoli – Puolassa vastustettiin jälleen tiukkaa aborttilakia: "Myös hänen sydämensä sykki"
Tuhannet mielenosoittajat vastustivat Puolan tiukkaa aborttilakia lauantaina.

Italiassa kaksi kolmesta gynekologista kieltäytyy tekemästä abortteja ja määrä kasvaa – "Pian ei ole enää ketään, joka niitä tekisi"
Italiassa lääkäri voi lain mukaan kieltäytyä tekemästä aborttia omaantuntoon vedoten. Yle haastatteli Sisiliassa abortteja tekevää ja niistä kieltäytyvää lääkäriä.
Texasin aborttilaki sai väliaikaisesti vihreää valoa vetoomustuomioistuimelta
Vetoomustuomioistuin jäädytti tuomarin aiemmin tekemän päätöksen aborttilain hyllyttämisestä. Osa Texasin klinikoista ehti jo jatkaa aborttien tarjoamista.
Tuomari esti väliaikaisesti Texasin tiukan aborttilain toimeenpanon
"Tämä oikeusistuin ei hyväksy enää päivääkään tätä niin tärkeän oikeuden loukkaavaa riistoa", tuomari kirjoitti päätöksessään.
USA:n kongressissa äänestetään abortista – demokraatit haluaisivat rajoittaa osavaltioiden mahdollisuuksia tehdä tiukennuksia aborttilainsäädäntöön
Demokraatit ovat esittäneet liittovaltion tasoista lainsäädäntöä, joka turvaisi naisen oikeuden saada abortti kaikissa osavaltioissa.

Resepti Euroopasta, aborttipillerit postitse Intiasta – näin aktivistit auttavat amerikkalaisia hankkimaan raskaudenkeskeytyksen
Texasin uusi aborttilaki on pakottanut aborttioikeutta puolustavat järjestöt toimimaan osavaltiossa osittain salaa. Ylen haastattelema aktivisti uskoo, että yhä useampi nainen tekee jatkossa abortin kotioloissa netistä tilatuilla pillereillä.
Aborttioikeutta kyseenalaistetaan nyt niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin – “Tämä on globaali konservatiivinen ja populistinen liike”
A-studiossa vieraillut YK:n tasa-arvojärjestö UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas uskoo, että Suomi tulee pian päivittämään aborttilainsäädäntöään. Monessa maassa kehitys uhkaa kuitenkin kääntyä päinvastaiseen suuntaan.
Yhdysvaltain aborttikiista on paljon enemmän kuin kiista abortista – nyt se on tullut hetkeen, jota on odotettu ja pelätty vuosikymmenet
Enemmistö yhdysvaltalaisista kannattaa abortin laillisuutta. Silti USA:n aborttitaistelusta on tullut maan poliittisen kahtiajaon symboli. Abortti on ollut Yhdysvalloissa laillinen lähes puoli vuosisataa. Tämän syksyn jälkeen tilanne voi olla toinen.
“Lääkäri sanoi, että tämä on murha” – Kaksi raskaudenkeskeytystä kokenut äiti Mimi Weidlich painottaa oman harkinnan olevan aborttipäätöksen ydin
Mimi Weidlich syytti itseään keskenmenoista, joita koki aborttien jälkeen. Sean Ricksin haastattelussa hän kertoo, että abortit tuntuivat ensin niin häpeällisiltä, ettei hän kertonut niistä kenellekään.
Vastahakoinen lääkäri ei halunnut kirjoittaa 20-vuotiaalle Emma Syrjälälle lähetettä aborttiin: “Petyin terveydenhuoltoon”
Nykyinen aborttilaki mahdollistaa lääkäreiden puuttumisen aborttipäätökseen. Ylilääkäri Oskari Heikinheimon mukaan ihminen on kuitenkin oman elämänsä asioissa paras asiantuntija.
Yhdysvaltojen oikeusministeriö haastaa Texasin oikeuteen osavaltion uudesta aborttilaista
Texasin uusi aborttilaki kieltää lähes kaikki abortit kuudennen raskausviikon jälkeen. Bidenin hallinto pitää lakia perustuslain vastaisena.
USA:n oikeusministeriö lupaa suojella Texasin aborttiklinikoita
Texasissa tuli viime viikolla voimaan laki, joka kieltää lähes kaikki abortit kuudennen raskausviikon jälkeen.

Texasin abortinvastainen ilmiantosivusto joutuu etsimään uuden verkkoisännän
Sivustoa isännöineen yhtiön mukaan kansalaisjärjestön ylläpitämä ilmiantosivusto rikkoo sen palveluehtoja kerätessään tietoja ihmisistä ilman näiden suostumusta.
Tiktok-käyttäjät ryhtyivät sabotoimaan Texasin aborttilain toimeenpanoa – Täyttivät ilmiantosivuston roskapostilla
Laittomia abortteja tekevien lääkäreiden ja hoitajien ilmiantoon tarkoitettu verkkosivu on saanut osakseen ryöpyn tekaistuja ilmiantoja ja meemejä. Roskapostikampanjan tarkoituksena on vaikeuttaa kiistellyn lain kansalaisvalvontaa.
Texas käytännössä kielsi abortit, ja pian ratkeaa, voiko sama tapahtua muualla Yhdysvalloissa – tässä lyhyet vastaukset, mistä on kyse
Texasin uusi laki kieltää abortin niin varhaisesta vaiheesta lähtien, että moni ei edes tiedä vielä olevansa raskaana. Muissa konservatiivisissa osavaltioissa seurataan nyt, pysyykö laki voimassa.
Puolassa on voimassa lähes täydellinen aborttikielto – "Puola on liittynyt niiden maiden joukkoon, joissa naisilla ei ole mitään sanottavaa"
Tammikuussa voimaan tulleen lakimuutoksen on arvioitu karsineen noin 90 prosenttia kaikista laillisista aborteista.
Alexander Puution kolumni: Häpesin pohjoismaista ajatusmalliani, kun keskustelin aborttiklinikalla kätilönä toimivan tuttavani kanssa
Yhdysvalloissa on tarkoituksellisesti tulehdutettu keskusteluilmapiiri, kirjoittaa Puutio.
Suomi on Pohjoismaiden outo lintu raskaudenkeskeytyksissä: vähiten abortteja, tiukin lainsäädäntö
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa aborttia haluava joutuu perustelemaan pyyntöään lääkärille.

Puolalaiset osoittivat jälleen mieltä tiukkaa aborttilakia vastaan
Raskaudenkeskeytykset ovat liki mahdottomia Puolassa joitain poikkeuksia huomioon ottamatta.
Puolan suunnitelmat aborttioikeuden rajoittamisesta näkyvät naapurimaassa: yhä useammat epätoivoiset naiset hakevat apua Saksasta
Vapaaehtoisjärjestön mukaan yhteydenotot Puolasta ovat kolminkertaistuneet, kertoo uutistoimisto AFP.

Puolassa jälleen valtavat mielenosoitukset aborttilain tiukennusta vastaan – "Olemme valmiita taistelemaan loppuun asti"
Presidentti tarjotteli mielenosoittajille "laihaa kompromissia". Maan koronatilanteen pelätään äityvän entisestään.

Puolassa mielenosoitukset aborttioikeuden kiristämistä vastaan laajenevat – varapääministeri uskoo protestoijien pyrkivän tuhomaan maan
Sadattuhannet ihmiset ovat uhanneet jättäytyä pois töistä keskiviikkona osana maanlaajuista protestilikettä.
Kymmenet tuhannet aborttikieltoa vastustavat protestoijat tukkivat teitä eri puolilla Puolaa
Ihmisten suuttumus on kohdistunut myös katoliseen kirkkoon, jolla on läheiset suhteet Puolassa valtaa pitävään konservatiiviseen Laki ja oikeus -puolueeseen.

Eduskuntapuolueiden enemmistö tukee aborttilain muutosta – kansalaisaloite vaatii, että abortin saamiseen riittäisi raskaana olevan oma tahto
Aloitetta tukevien mielestä 70-luvulta peräisin oleva aborttilainsäädäntö olisi päivitettävä nykyaikaan.
Puolassa kiistellään abortista – Tuomioistuin voi evätä oikeuden abortoida sikiö vakavan epämuodostuman perusteella
Puolaa hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen johto tukee esitystä.

Ylen aamu tänään: Lapsen ääni 2020 raportti selvitti, miten perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa lasten arkeen – katso lähetys tästä
Suomessa on Pohjoismaiden tiukin aborttilaki, kansalaisaloite vaatii siihen muutosta. Influenssarokotukset alkavat.
50K signatures for citizens' initiative on abortion law reform
Current laws are from 1970 and require two doctors' testimonials before a woman can terminate a pregnancy.