Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019

Laura Hallamaan kolumni: Kuluttajan vastuulla ei ole jeesata Jumpperia tai pelastaa Pipaa

Vastuulliset vaatefirmat huutavat talousvaikeuksissaan asiakkaitaan apuun. Pyynnöt kulutustalkoisiin ovat hämmentäviä aikana, jolloin kaikkien pitäisi oppia ostamaan vähemmän, pohtii Hallamaa.

Asta Leppä.

Asta Lepän kolumni: Maailma hukkuu roinaan ja riepuihin, mutta kulutus vain jatkuu

Miksi tavaran lumo ei vieläkään hiivu, vaikka maailma on hukkumassa paskaan? ihmettelee Leppä.

Terhi Nummenpää etsii kevyitä kesävaatteita Sokoksella.

Juhlavaatteita ostetaan nyt enemmän kuin vuosiin, ja se yllättää jopa alan asiantuntijan

Suomalaiset ovat alkuvuonna ostaneet vaatteita ja kenkiä enemmän kuin muotialalla ennakoitiin. Meneillään oleva juhlavaatesesonki on vaatekaupoissa vilkas.

Janika Tuunila mekko kädessä.

Janika Tuunila aikoo ostaa tänä vuonna enintään viisi vaatetta

Maailmassa tuotetaan ja ostetaan liikaa uusia vaatteita. Viiden vaatteen vuosi -somehaaste kannustaa harkitumpiin vaatehankintoihin.

Emma Lehtovaara

Kiinalaiskauppa sai Tiktokin avulla ihmiset tilailemaan läjäpäin halpavaatteita ihan muuten vaan – Emma Lehtovaara yrittää muuttaa asenteita

Ostosten esittely -videoilla tiktokkaajat näyttävät yleisölleen valtavia määriä halpoja vaatteita. Pikamuotitrendi alkoi vallata Tiktokissa tilaa noin vuosi sitten.

Depop-myyjä Carlina Carpelan

Z-sukupolvi himoitsee nyt käytettyä muotia, ja kirpputorin on korvannut sovellus – myyjä: "En Tori.fistä löytäisi asiakkaita missään tapauksessa”

Aiemmin vaatekaupassa työskennellyt Carlina Carpelan on käytetyn muodin Depop-sovelluksessa Suomen suurin myyjä. Hän uskoo, että sovelluksessa kiinnostaa kapinahenki.

Riihimäen Nuorisoteatterin nuoria istuu rivissä näyttämön reunalla katse kameran suuntaan. Etualalla kolme tyttöä, takana kolme poikaa, yksi tyttö jää lähes kokonaan piiloon.

Nuoret työstivät esityksen kuluttamisesta ja pohtivat omaa ostokäyttäytymistään – nyt he haluavat saada sinut ajattelemaan

Riihimäen Nuorisoteatterin Teatteritaide osana yhteiskuntaa -ryhmä sai aiheeksi kuluttamisen. Tylsältä vaikuttanut aihe osoittautui silmiä avaavaksi.

Siististi viikattujen t-paita- ja toppipinojen vieressä on tarjouskyltti. Sen mukaan kaikki basic-tuotteet maksavat avajaisviikolla kolme euroa.

Kuluttajat haluavat vastuullisia vaatteita, mutta lopulta raha ratkaisee: Lahteen avattiin kauppa, jossa myydään kolmen euron t-paitoja

Suomalaiset ostavat eniten vaatteita isoista marketeista, Zalandosta ja H&M:stä. Ostopäätöksiä tehdään ensisijaisesti tuotteen ulkonäön ja hinnan perusteella.

Samppanjapulloja ravintolan kaapissa.

Nyt kastetaan isoja vauvoja ja ravintoloissa juodaan kalliita juomia – nämä merkit kertovat, että ihmiset haluavat jo juhlia

Koronarajoitusten lieventyminen näkyy nyt ihmisten tarpeena päästä juhlimaan. Esimerkiksi muotikaupoilla ja seurakunnissa on huomattu väen lähteneen liikkeelle. Myös ravintola-ala luottaa pikkujoulukauden onnistumiseen.

Pinkit villasormikkaat ja -sukat on ripustettu narulle kuivumaan. Takana sinistä taivasta.

Moni pesee vaatteensa pilalle ennenaikaisesti – taito huoltaa vaatteita on ihmisiltä hukassa, väittää vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyy

Vaatteissa puhuttavat usein materiaali, tuotanto ja laatu. Keskustelua kannattaisi käydä myös vaatteiden huoltamisesta.

Rita Sirivö kirpputorilla Sotkamossa.

Rita Sirviö, 17, välttelee pikamuotia, vaikka ei tarvitsisi – vastuullisuutta ei kannata murehtia, jos raha on tiukassa, sanoo tunnettu vaikuttaja

Vastuullisuusvaikuttajan mukaan vastuullinen kuluttaminen on Suomessa ensisijaisesti keskituloisten ja rikkaiden velvollisuus.

Vaatesuunnittelija Ervin Latimer.

Selvitys: Suomalaisten suosikkivaatekauppojen vastuullisuudessa edelleen isoja aukkoja – mutta kiinnostaako kuluttajaa?

Moni muotimerkki on petrannut vastuullisuudessa vuoden aikana, mutta tekemistä riittää yhä, kertoo tuore selvitys.

Hannele Kemppainen istuu ompelukoneen ääressä lankarulla kädessään.

Voiko someilmiö ratkaista jätekriisin? Zero waste on Hannele Kemppaisen, 27, ja koko Suomen tavoite – kuuntele, onko siitä hyötyä

Jätteetön elämäntapa tarjoaa konkreettisen helpotuksen ilmastoahdistukseen, mutta siinä piilee myös vaaransa.

Poliisiin logo poliisi univormussa

Alaikäiset esittävät huumekauppiaita – ryöstävät ostajalta vaatteetkin päältä

Valehuumekauppoja pääkaupunkiseudulla tekevät nuoret ovat pääosin 14–17-vuotiaita.

Kirjailija Roope Lipasti poseeraa kameralle.

Roope Lipastin kolumni: Maailmanloppua odotellessa

On aina helppo vaatia muilta muutosta, kirjoittaa Roope Lipasti.

Somevaikuttajat pikamuodin juurilla Myanmarissa: "Tiedostin koko ajan, että olen ostoksillani tätä rahoittamassa"

Neljä somevaikuttajaa paiski töitä, nukkui ja söi kuin halpavaatteiden ompelija Myanmarissa: "Tiedostin koko ajan, että olen ostoksillani tätä rahoittamassa"

Puuvillan kerääminen käsin sai muotibloggaaja Sandra Hagelstamin muuttamaan tapaa, jolla hän puhuu vaatteista seuraajilleen.

Uusia käyttämättömiä vaatteita, jotka on tuotu kierrätykseen Uffille. Myyjä Eerika Lehtimäki esittelee.

Kierrätykseen viedään aivan uusia vaatteita: Yle löysi Uffin myymälästä paitoja, joissa oli vielä alkuperäinen hintalappu tallella

Uff saa myytyä myymälöissään eteenpäin vain viisi prosenttia kierrätykseen tulevista vaatteista.

 Vaatteet: Katri on laskenut vaatekaappinsa ja pärjää 50 vaatteella – miten se on mahdollista?

Vaatekaaoksen selättänyt Katri Kallio, 35, omistaa vain 50 vaatetta – Katso video, miten elämä helpottui ja ilmasto kiittää

Melkein 300 vaatetta omistava Ilmasto-Jenni kysyi Katrilta, miten homma onnistuu, että voi omalta osaltaan vähentää vaatepäästöjä.

Jenna Antilan vaateprojekti.

Jenna Antila lopetti ostamisen, kun hän huomasi komeronsa pursuavan vaatteita – päätti yhdistellä niistä 365 asua ja esitellä ne Instagramissa

Antila havahtui tekstiiliteollisuuden aiheuttaman jätekuorman kokoon. Hän päätti kokeilla, syntyykö kaapista löytyvistä vaatteista asu vuoden jokaiselle päivälle.

Halpa hinta ja vastuullisuus sopivat harvoin samaan vaatteeseen

Pupulandia-blogin Jenni Rotonen: "Vastuullisuus, laatu ja halpuus eivät tule samassa paketissa" – Onko vastuullinen vaate vaikea tunnistaa?

Bloggaaja, muotioikeuden tutkija ja eettisen muodin verkkokaupan perustaja keskustelivat pikamuodista Ylen aamussa torstaina.

Marjut Mäntymaa vaatekasan keskellä

Pikamuoti koukuttaa ja on sisäsiisti tapa hallita tunteita – Professori: Se vertautuu pikaruokaan ja kertakäyttökulttuuriin

Ylen toimittaja Marjut Mäntymaa tietää entisenä vaatemyyjänä pikamuodin olevan ongelma, mutta edelleen aika ajoin sortuu siihen. Miksi? Katso video.

Vilma Nikula

Suomalaiset tykkäävät markettivaatteiden omistamisesta – mutta se ei ole ainut syy, miksi vaatelainaamoista ei ole tullut isompaa trendiä

Arkivaatteiden jakaminen tuntuu monista vieraalta. Myös lainaamotoiminnassa on vielä kehitettävää.

kierrätys

Aiju Salmisen sarjakuvakolumni: Mikseivät kaikki osta vaatteitaan käytettyinä?

Kirpputori ei kuulosta hohdokkaalta. Olisivatko kierrätetyt vaatteet houkuttelevampia jos niistä puhuttaisiin sanoilla, jotka herättävät positiivisia mielikuvia, pohtii Aiju Salminen.

Saida Korkka vintage-myymälässään

Miksi juhlavaatteen pitäisi aina olla upouusi? Kesän kekkerit ovat pahimmillaan kertakäyttökulutuksen juhlaa

Kesän juhlakauden alkaessa suunnataan ostamaan uusia vaatteita. Mutta entä jos vaate olisikin vuokrattu, lainattu tai omasta vaatekaapista sävelletty?

By Marja -vaatekaupan näyteikkuna

Vaatekaupan murros näkyy Lahdessa – moni perinteinen kivijalkakauppias on päättänyt lopettaa keskustassa

Moni putiikinpitäjä on eläkeiässä. Kaupan alalla tapahtuneet muutokset vaatisivat myös uudenlaista otetta kaupankäyntiin.

Tuli syttyy takassa.

Maanantai 18.2.2019 (tv)

Suomalaiset ostavat enemmän vaatteita mutta halvemmalla. Takkatulen ja saunankiukaan savu on vaarallista. Etelän koulut ovat hiihtolomalla. Tuusulassa tehtiin jääveistoksia. Sää on yhä lämmintä.

Kaksi laboratoriohoitajaa käyttävät CliniMACS-konetta.

Sunnuntai 17.2.2019 (radio)

Pääministeri Juha Sipilä sanoo, että hoivafirmojen johtajat ovat vastuussa vanhustenhoidon virheistä. 15-vuotias poika kuoli laskettelukeskuksessa. Suomalaiset ostavat vaatteita enemmän kuin ennen. Suomessa otetaan käyttöön uusi hoito leukemiapotilaille. Saimaannorpalle on julistettu pesärauha.

Maarit Snellman katselee merelle

Viisi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Näin Suomi kohteli vammaisia lapsia ja kuinka ostolakoista tuli ilmiö

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Maija Asikainen

Ostolakot ovat jo ilmiö: Maiju Asikainen ei ostanut vaatteita kahteen vuoteen, Noora Patokoski hankki koko syksynä lähinnä nastarenkaat

Eettisen kaupan asiantuntijan mukaan ostolakot kertovat siitä, että ihmisiä ahdistavat ympäristön tila ja tavaran määrä.

lastenvaatteita vaaterissä

Oululaisista lastenvaatteista tuli miljoonabisnes

Gugguun toimitusjohtaja ja suunnittelusta vastaava Miia Riekki sanoo, että yrityksen nopea kasvu on tullut yllätyksenä, eivätkä he vieläkään ole tottuneita suosioon.

Mies leikkaa liivikangasta liivineulomossa

Rintaliivien ompelutaito jo melkein katosi Suomesta – sitten pariskunta osti alusvaateyrityksen netistä

Käsityöalan pienyritystä etsinyt pariskunta Hämeenlinnasta päätyi ostamaan Suomen liivineulomon.

Helsingin Kumpulassa on näyttäviä omenapuita.

Tiistai 22.5.2018 (radio)

Maatalouden ympäristötuet ehkä vähenevät. Suomalaiset ostavat paljon vaatteita isoista marketeista. Monet ulkomaalaiset opiskelijat haluavat jäädä Suomeen. Omenapuut kukkivat Etelä-Suomessa.

Tyttö katsoo kenkiä kenkäkaupassa.

Miksi merkkivaatteet kiinnostavat ostajia?

Uutisluokkalaiset kysyivät helsinkiläisiltä kelpaako tavalliset vaatteet vai ostavatko he mieluummin merkkituotteita.

miesten vaatetus

Mies, puku päällä ei tarvitse pystyä jumppaamaan

Suomalaismiehet ostavat usein yhden koon liian isoja vaatteita. Pukua hankkiessaan moni alkaa tehdä jumppaliikkeitä kokeillakseen, ettei takki kiristä mistään. Asiantuntija muistuttaa, että vaatteiden pitää istua kantajalleen, mutta yhden vartalonosan takia ei välttämättä tarvitse ostaa kaikkialta isompaa vaatetta.

Peppi, Mimmi ja Tarkko Nuutinen.

"Miksi löytyy vain mustaa telttaa?"

Tekstiili- ja vaateteollisuus aikoo tulevaisuudessa selvittää verkossa kuluttajien mielipiteitä tulevista vaatemalleista. Erityisesti pluskokoiset kaipaavat kauppojen hyllylle enemmän valikoimaa.