Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Myyräkanta on elpymässä monen heikon vuoden jälkeen

Myyrien määrä vaikuttaa suoraan myös monien pienpetojen kantoihin.

Sukupuuttoon kuolleeksi luultu vesikirppulaji löytyi Lapista

Pikkuriikkinen äyriäinen löytyi viidestä lappilaisesta järvestä.

Future of Finnish farms bleak without change, ministry report says

The report said major reforms across the entire food industry are needed in order to significantly raise farmers’ incomes.

Pinkki on vanhin väri – yli miljardin vuoden ikäinen pigmentti löytyi syvältä Saharasta

Samalla ehkä selvisi, miksi kesti miljardeja vuosia, ennen kuin maapallolle alkoi kehittyä yksisoluisia isompaa elämää.

Kuopion vaiettu salaisuus: miljardin euron rakennusalueen vesistössä muhii elohopeaa ja lyijyä – kukaan ei tiedä, mitä ne aiheuttavat tulevaisuudessa

Kuopion Neulalahden syvänteet ovat saastuneet. Silti rantaan suunnitellaan tuhansien ihmisten asuin-, työ- ja opiskelupaikkoja.

Vaikka tuotetta ei voi havaita silmin, ei se välttämättä ole maatunut – mikromuovit säilyvät ikuisesti luonnossa

Osa keväisin lumen alta paljastuvista roskista säilyy luonnossa jopa ikuisesti. Erityisen haastavia ovat mikromuovit.

Tyynenmeren jätepyörre jopa 16 kertaa isompi kuin on luultu – Suursiivous alkaa ensi kesänä

Valtameren keskelle kulkeutunutta muoviroskaa on kolmen Ranskan kokoisella alueella.

Want fries with that? New EU rules mean paler chips for diners in Finnish restaurants

Consumers will soon notice that their chips will have a lighter hue due to a new EU regulation that takes effect from 11 December.

Treenipaidassasi voi piillä ympäristöriski – tekstiileissä käytetyt hopeahiukkaset päätyvät vesistöihin

Hopeananohiukkasten käyttö tekstiileissä ja terveystarvikkeissa kasvaa, vaikka niiden ihmis- ja ympäristövaikutuksista tiedetään vasta vähän.

Tutkimus: Ilmastonmuutos voi rajusti lisätä elohopean määrää Itämeressä

Ilmastonmuutoksen kasvattama sademäärä liuottaa maaperästä lisää ravinteita, jotka lisäävät bakteerien määrää vesistöissä.

Study suggests Finnish residents are open to eating insects

A new survey finds that half of respondents in Finland would be happy to buy insect-based food products if they were available in shops. The figures are higher than in other European countries.

Muoviroskan määrä järvessä yllätti tutkijat – nyt he haluavat tietää, kulkeutuuko mikromuovi myös ravintoketjuun

Kallavedellä tehtävässä tutkimuksessa selvitetään myös, kulkeutuuko mikromuovin eli pienen pienen muoviroskan mukana myös esimerkiksi lääkeaineita ja mitä muoville tapahtuu järvessä.

Lämmin kesä on lisännyt ampiaisten määrää

Hyönteisten määrän lisääntyminen vaikuttaa myönteisesti koko ravintoketjuun.

Helsinki leadership shake-up to trim fat off city management

A new mayoral model and management system to be adopted by the city of Helsinki could see a reduction in the number of bosses working for the municipality. The man behind the sweeping reforms, Lasse Männistö, says while the city won’t terminate anyone, top managers may end up occupying positions lower down the food chain.

Prisma Studio: Radiohiili kertoo sydämesi, maksasi ja ihosi iän

Radiohiilen avulla voi määriellä solujen iän.

Suomalainen jatko-opiskelija löysi uuden varaanilajin

Löydetty varaanilaji on elänyt eristyksissä Mussau-nimisellä saarella Papua-Uudessa-Guineassa noin 1-2 miljoonaa vuotta.

Vesijärven talvesta tulossa hapekas – pieneliöt ja kalat kiittävät

Järven myöhäinen jäätyminen toi pohjakerrostumiin kaivattua happea. Samasta syystä järven vesi jääkannen alla pysyy viileänä, minkä ansiosta hapea uskotaan riittävän hyvin koko talveksi. Parhaassa tapauksessa hyvä happitilanne voi vähentää tulevan kesän leväongelmaa.

Another green Christmas: Finland’s fauna must adapt quickly to changing climate

Temperatures this December have broken records in Finland and the ground is still snow-free in the south. Climate change scientists warn that warm winters like the one at present may become more and more familiar in the future. Finland’s wild animals will have to adapt quickly or face the consequences.

Orava ei osaa talviturkistaan luopua – ainakaan vielä

Joulukuun lämpöennätys on rikkoutunut jo pariin kertaan ja maa on eteläisessä Suomessa edelleen lumeton. Lämpimät talvet ovat sitä, mitä ilmastonmuutos ennakoi tulevan tutuksi jatkossakin. Oraville ja muille eläimille sopeutuminen muuttuneisiin olosuhteisiin ei käy helposti.

Toivakka haluaa uudistaa Jääkiekkoliiton johtamistapaa: "Avoimempaa ja yhteistyökykyisempää"

Puheenjohtajaehdokas Jukka Toivakka peräänkuuluttaa harrastajamäärien kasvattamista, kustannusten kurissapitämistä ja hyvän maineen ylläpitämistä.

Kellogg’s closes down artist’s campaign – videos of Tony the Tiger with prostitute went too far

Jani Leinonen has once again earned the ire of an American-owned corporation for his attention-grabbing artwork. The Finnish artist says his next project will be a movie featuring a whole group of the world’s best-known multinational advertising mascots, giving them a chance to tell their own stories.

Hiilidioksidi voi muuttaa merten ravintoketjua peruuttamattomasti: Sinilevä kääntää turbovaihteen päälle

Sinilevät kuuluvat niihin harvoihin eliöihin, jotka pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä. Uuden tutkimuksen mukaan hiilidioksidin lisääntyminen tekee trooppisissa ja subtrooppisissa merissä yleisistä sinilevistä ylitehokkaita typenpilkkomiskoneita. Seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Activists swoop down on beach litter

Marine litter is more than just an eyesore for city beachgoers. Not only can it cause death and disease all the way along the bird and animal food chain, but it’s also a health threat to humans. The good news is that public awareness is on the rise. As a result, the amount of beachside litter has decreased over the last half century.

Jääkarhut syövät nyt myös delfiinejä

Tutkijat ovat nähneet ensimmäistä kertaa koskaan jääkarhujen syövän delfiinejä. Tutkijoiden mukaan syynä jääkarhujen ruokavalion laajenemiselle on lämpenevä ilmasto.

Ruoan alkuperästä puhuminen on monelle vaikeaa: "Ruokajärjestelmä on muuttunut nopeasti"

Ruoka ja siihen liittyvät päätökset ovat nykyaikana hyvin yksilökeskeisiä. Kulttuurintekijät haluavat kannustaa ihmisiä ajattelemaan kulutustottumuksiaan ruokakulttuurissa, jossa kaikkea on aina saatavilla.

Suurin osa merien jätteestä on muovia

Tänään vietetään kansainvälistä merien päivää. Merien jätepyörteet ovat kymmenkertaistuneet joka vuosikymmen 1950-luvulta lähtien, Suomen YK-liitto kertoo.

Hesburger to expand operations in Russia

The Turku-based fast food chain Hesburger is planning to increase its chain of hamburger restaurants in Russia by 30 percent.

Helsingin rannat roskaa täynnä – pinnan alla peltitölkkejä ja muovia

Itämeren roskaantumisesta on vasta vähän tietoa. Helsingin rantoja tutkineet sukeltajat löysivät roskia kaikilta tutkimusalueilta.

Average Finnish grocery list includes beer and sweets

Finland’s largest retail food chains, S-Group and Kesko, say the top products purchased by Finnish consumers have stayed the same for the last decade, with only minor changes indicating that Finnish residents are moving towards a more healthy diet. Based on this information, Yle has compiled a typical grocery list containing the top products Finns buy on their trips to the store.

Analyst: Food price markdowns a sign of stiffer competition, consumer caution

Finnish food retailers’ readiness to slash prices is really a reflection of consumers’ weakening purchasing power, says one researcher. According to consumer researcher Mika Pantzar, on the one hand cheaper food will benefit consumers facing financial distress, but on the other, major food retailers are motivated by self-interest and the need to protect market share in the face of growing competition.

Inarijärven kalastajat: Pieni siika johtuu järven säännöstelystä

Siikojen pienentyminen voi johtua Inarijärven säännöstelystä ja sen vaikutuksesta ravintoketjuun, arvioi Inarin kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Kari Kyrö. Kyrön mukaan tuntuu kummalliselta, että siika olisi kääpiöitymässä, vaikka istutusta on jo vähennetty runsaimmista vuosista. Halutaanko järven siian sijaan järveen punalihaista kalaa, skeptisimmät kysyvät.

Uusi sääksien satelliittipaikannin näyttää jopa kalastussyöksyt

Sääksien satelliittiseuranta jatkuu kevään takaiskujen jälkeen. Hämäläinen Ilmari-sääksi kuoli Välimeren aaltoihin Kreikan edustalle, mutta kesällä tutkijat valjastavat seitsemän uutta lintua keräämään entistä tarkempaa tietoa muuttomatkoista, saalistuslennoista ja muistakin liikkeistä.

Sääski kannattelee ihmistä

Jos sääskiä ei olisi, katoaisivat linnut. Jos linnut katoaisivat, katoaisivat niitä syövät petoeläimet. Luonnossa on vissi järjestys ja ravintoketjun huipulla istuu ihminen. Ilman sääskiä ihmisen kävisi kalpaten.

Pien-Saimaassa selvästi kohonneita raskasmetallipitoisuuksia

Outotecin viime vuoden joulukuussa ilmi tulleen vuodon aiheuttamia haittoja on tutkittu. Pien-Saimaaseen kuuluvan Pallonlahden pohjasedimenteissä pitoisuudet ovat selvästi koholla, mutta kaloissa ja ravuissa myrkkymäärät ovat suositusten alapuolella.

Thursday’s papers: What makes a good MEP, poll wars, a roof cave-in and a shady stash of cash

Thursday’s morning papers serve up a varied breakfast menu covering everything from what makes the ideal Member of the European Parliament, a struggle by Finland’s leading food chains to host Europarliament voters (and hopefully shoppers), reports of a failed roofing section in downtown Helsinki to new evidence of hidden cash allegedly stashed away by former Helsinki drug squad chief Jari Aarnio.

Wednesday's papers: The hunt for Finland's next prime minister, Helsinki plans to close schools and the arrival of a donut chain

Petteri Orpo announces that he will not run for chair of the centre-right National Coalition Party, while an HS poll indicates that Alexander Stubb would win in a people's vote. Helsinki's money-saving bid to close down schools angers parents and the American fast food chain Dunkin' Donuts prepares to enter the Finnish market.

Mikroskooppisen pienet roskat haittaavat merieliöitä Turun ja Rauman edustoilla

Mikroroskista on haittaa esimerkiksi merilintujen ja hylkeiden ruuansulatukselle. Mikroroskien vaikutuksista merten ravintoketjuun ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa.

Kaupunki luo cityeläimille tasaiset olosuhteet

Ravinto on tärkein tekijä eläinten kaupungistumisessa. Eliöt ja eläimet houkuttelevat mukanaan yhä useampia lajeja kaupunkiin, jossa ravintoketju toimii kuten luonnossakin.

Jokainen gramma taidetta säästää piirun verran luontoa

Panu Villanen valaa ympäristöä taiteeksi kierrätysmateriaaleista. Yhden jäte on toisen raaka-ainetta, ja valuviatkin ovat sallittuja. Teosten viestinä on myös ihmisen vastuu.

Lapin ilmastonmuutosta ei tunneta

Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat vaikutukset napa-alueiden ulkopuolisilla arktisilla alueilla, kuten Lapissa, eivät ole kovin hyvin tunnettuja. Tutkijat ovat huomanneet, että eteläiset lajit ovat siirtyneet pohjoisemmaksi ja lappilaiset lajit vähenevät. Lapin ilmastonmuutosta käsittelevää näyttelyä viedään nyt maailmalle.

Shopping local may burn a hole in consumer pockets

A sizable discrepancy in grocery costs exists across different stores in central Finland, reveals an Yle study. The research shows that consumers could be paying over 30 percent more for basic staples if they shop in the more expensive food stores or happen to live in region with higher prices.

Mikroskooppisen kokoiset muoviroskat voivat kuljettaa ympäristömyrkkyjä ravintoketjuun

Jätehiukkaset voivat sitoa itseensä moninkertaisia määriä ympäristömyrkkyjä meriveteen verrattuna. Tutkijat selvittivät Suomenlahdella, miten paha tilanne on.

Finnish game roams free—but the meat isn’t organic

Consumers looking for the best cuts of meat might look for that shot in the wild, but the meat cannot be classified as organic as it does not meet the strict requirements set out by industry watchdogs.

Mökkirannassa ehtii pohtia syvällisiä

Mökkijärven rannassa veden pinnalla loikkiva vesimittari sai toimittaja Tapani Ripatin ymmälleen. Pieni otus kiehtoi ja havahdutti.

Microplastics - the latest threat to the Baltic

Microplastics are small particles of plastic in the environment, so tiny as to often be invisible to the naked eye. While progress has been made to reduce more traditional types of pollutants entering Baltic Sea waters, microplastics are a new and growing threat.

Ekokokin grillissä paistuvat ötökkäpihvit

Rovaniemeläinen Ossi-Matti Laaksamo kasvattaa ravinnokseen proteiinipitoisia jamaikankenttäsirkkoja. Nopeasti kasvavat ja helppohoitoiset sirkat voi jauhaa vaikkapa pihviainekseksi.

Burger heavyweight arrives in Finland

The world's second biggest hamburger chain is coming back to Finland. Burger King’s arrival will add another player to the fast increasing quota of fast food outlets in the country.

Birdlife huolissaan kosteikkolinnuista

Suomen lintuyhdistysten keskusjärjestön Birdlife Suomen mukaan vesi- ja kosteikkolintujen uhanalaistuminen ja kantojen vähentyminen on huolestuttava asia luonnon monimuotoisuudelle.

Anna Perho: Susi vs. Ihminen

Kasvoin maatilalla. Siksi en ole erityinen luontokohkaaja. Sellaisesta ei jaksa tohkeilla minkä ympäröimänä on aina ollut. Niinpä meidän suhteemme kiteytyy molemminpuoliseen välinpitämättömyyteen. Luonto ei ole tippaakaan kiinnostunut ihmisestä. Minä taas ymmärrän, että luonto pärjäisi kaikkein parhaiten ilman ihmisen väliintuloja.

Forty-plus men are the biggest earners

If you’re a working man in your forties, chances are that you’re in your earnings prime. That’s according to researchers at Statistics Finland, who say that fresh data show that men in their forties earn more than their younger and older colleagues.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle