Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kruununprinssi istuu pöydän takana perinteisessä asussa.

Tuomioistuin antoi saudiprinssille syytesuojan USA:ssa – tuomarikaan ei ollut tyytyväinen

Yhdysvaltalaisten tiedustelutietojen mukaan Muhammad bin Salman oli hyväksynyt Khashoggin murhaamisen.

Saudiprinssi ja macron Pariisissa

Saudi-Arabian kruununprinssi vierailee Ranskassa kovan kritiikin varjostamana

Virallinen vierailu Euroopan unionissa on kruununprinssin ensimmäinen sauditoimittaja Khashoggin murhan jälkeen. Tapaamisen aiheena on muun muassa energian turvaaminen Venäjän ulkopuolelta.

Wilma Murto ylittää riman Oregonin MM-kisojen seiväskarsinnassa.

Lauantai 16.7.2022

Kokoomus on edelleen suosituin puolue. Biden arvosteli Saudi-Arabiaa toimittaja Khashoggin murhasta. Metsäpalot riehuvat Espanjassa, Portugalissa ja Ranskassa. Yleisurheilun MM-kisat alkoivat. Sää on sateinen.

Presidentti Joe Biden.

Biden kipuilee Saudi-Arabian kanssa – suunnitteilla vierailu maahan, jota presidentti on kuvannut hylkiövaltioksi

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja kallistuva öljy pakottavat presidentti Bidenin vierailulle ihmisoikeuksia polkevaan öljyntuottajamaahan.

Ihmiset osoittivat mieltään Saudi-Arabian konsulaatin edessä Istanbulissa lokakuussa 2020, kun Jamal Khashoggin murhasta oli kulunut kaksi vuotta.

Toimittaja Jamal Khashoggin murhasta epäilty pidätettiin Ranskassa

Ranskan poliisin lähteen mukaan miehestä aloitetaan luovutusmenettely Turkkiin oikeudenkäyntiä varten.

Kuvassa Loujain al-Hathloul

Saudi-Arabia vapautti naisille ajo-oikeutta vaatineet aktivistit vaivihkaa – moni on kuitenkin kadonnut jäljettömiin, kertoo yhden sisko

Saudi-Arabia ei ole hellittänyt otettaan naisille oikeuksia vaativista. Tunnetuin heistä, Loujain al-Hathloul yrittää jatkaa oikeustaistelua Saudi-Arabian valtiota vastaan, kertoo hänen sisarensa Ylelle.

Seinämaalaus Khashoggin kasvoista.

NYT: Toimittaja Jamal Khashoggin murhaan osallistuneet saivat koulutusta Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen tiedusteluraportin mukaan Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman antoi hyväksyntänsä Kashoggin murhaoperaatiolle. Saudi-Arabia on myöntänyt osallistuneensa murhaan, mutta kiistänyt kruununprinssin osallisuuden.

Agnès Callamard

Guardian-lehti: Khashoggin murhaa tutkinut YK:n ihmisoikeusasiantuntija sai tappouhkauksia saudien edustajalta

Khashoggin murhaa tutkinut Agnès Callamard uhattiin "hoidella" YK edustajien tapaamisessa tammikuussa 2020, kertoo Guardian-lehti.

Mohammed bin Salman perinteisessä saudiasussa.

USA asetti 76 saudia matkustuskieltoon Khashoggin murhan vuoksi, mutta ei suostu kertomaan, onko kruununprinssi heidän joukossaan

Bidenin hallinto on joutunut jyrkän arvostelun kohteeksi, koska se ei ole kohdistanut rankaisutoimenpiteitä Saudi-Arabian kruununprinssiin, vaikka maan omien tiedusteluraporttien mukaan nimenomaan tämä tilasi Khashoggin murhan.

Mohammed bin Salman

Saudi-Arabia kiistää Yhdysvaltojen tiedot siitä, että kruununprinssi hyväksyi toimittaja Jamal Khashoggin murhan

Yhdysvallat ei halua välirikkoa Saudi-Arabian kanssa, sanoo ulkoministeri Antony Blinken.

Journalisten Khashoggi sörjs i en demonstration utanför Saudikonsulatet i Istanbul.

Biden: Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian suhteisiin tulossa "merkittäviä muutoksia" – Tiedusteluraportin mukaan kruununprinssi hyväksyi toimittajan murhan

Yhdysvallat valmistelee pakotteita ja matkustuskieltoja kymmenille saudiarabialaisille, mutta heidän joukossaan ei ole surmalle luvan antanutta kruununprinssiä.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskusteli etäkokouksessa Kanadan pääministeri Justin Trudeaun kanssa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden puhui Saudi-Arabian kuninkaan kanssa

Biden painotti ihmisoikeuksien tärkeyttä maiden välien kannalta tulenaran tiedusteluraportin julkaisun alla.

Seinämaalaus Khashoggin kasvoista.

NBC: Bidenin hallinto on julkaisemassa tiedusteluraportin, jonka mukaan Saudi-Arabian kruununprinssi oli Khashoggin paloittelumurhan takana

Mediatietojen mukaan hallinto on julkaisemassa raportin tänään. Lisäksi Bidenin on ollut määrä keskustella Saudi-Arabian kuningas Salmanin kanssa.

Mielenosoittaja piti Jamal Khashoggin kuvaa Istanbulissa lokakuussa 2018. Vasemmalla puolella toinen mielenosoittaja oli pukeutunut Saudi-Arabian kruununprinssiä esittävään naamariin.

Yhdysvaltalaistuomari vaatii toimittaja Khashoggin murhasta nauhoitettua äänitettä julki

Tuomari penää tiedustelupalveluilta selityksiä siitä, miksi nauhaa ja saudiarabialaisen toimittajan raa'asta paloittelumurhasta tehtyä CIA:n raporttia on pimitetty.

Jamal Khashoggi kuvattuna joulukuussa 2014.

Saudi-Arabia järjesti toimittaja Khashoggin murhasta muodollisen oikeudenkäynnin ja piti liittolaissuhteet kunnossa

Murhasta tuomittujen kuolemantuomiot muutettiin vankeusrangaistuksiksi. Tuomittujen henkilöllisyyksiä ei ole paljastettu.

Mielenosoittaja piti Jamal Khashoggin kuvaa Istanbulissa lokakuussa 2018. Vasemmalla puolella toinen mielenosoittaja oli pukeutunut Saudi-Arabian kruununprinssiä esittävään naamariin.

Britannia määräsi pakotteita ihmisoikeuksia loukanneille, Venäjä sanoo vastaavansa samalla mitalla

Uutistoimisto AFP:n mukaan listalla olevista 25 on venäläisiä ja 20 saudiarabialaisia.

Viisi ihmistä seisoo valkoisen muistokiven takana.

Oikeudenkäynti sauditoimittajan epäillystä paloittelumurhasta alkaa Turkissa – selviääkö Jamal Khashoggin kohtalo?

Turkin viranomaisten mukaan Khashoggi tukehdutettiin ja hänen ruumiinsa paloiteltiin Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa.

Mielenosoittaja piti Jamal Khashoggin kuvaa Istanbulissa lokakuussa 2018. Vasemmalla puolella toinen mielenosoittaja oli pukeutunut Saudi-Arabian kruununprinssiä esittävään naamariin.

Murhatun sauditoimittaja Khashoggin pojat ilmoittavat antaneensa anteeksi tappajille

Asiasta kertoi Jamal Khashoggin Saudi-Arabiassa asuva poika. Viesti oli ajoitettu muslimien paastokuukauden ramadanin päättymiseen.

Toimittaja Jamal Khashoggin muistokiven paljastustilaisuus Istanbulissa Saudi-Arabian konsulaatin edessä.

Yhteensä 20 Saudi-Arabian kansalaista sai syytteet toimittaja Khashoggin murhasta Turkissa

Myös kruununprinssin kaksi entistä huippuneuvonantajaa on syytettyjen joukossa.

Toimittaja Jamal Khashoggin hautajaiset.

Viisi tuomittiin kuolemaan toimittaja Jamal Khashoggin murhasta Saudi-Arabiassa

Toimittajan murhan suunnittelijaksi epäilty kuningashuoneen jäsen välttyi tuomiolta.

Washington Postin tietojen mukaan syytteessä olevat miehet saivat tietoja Saudi-Arabian kruununprinssiltä Mohammed bin Salmanilta (oik.).

Kaksi Twitterin entistä työntekijää syytettynä vakoilusta Saudi-Arabialle Yhdysvalloissa

Syytekirjelmän mukaan miehet urkkivat Saudi-Arabian hallinnon kriitikoiden henkilötietoja.

Mohammad bin Salman

Saudi-Arabian kruununprinssi selitti ensimmäistä kertaa toimittajamurhaa länsimedialle: En voi tietää hallinnon miljoonien työntekijöiden toimista

Kruununprinssi Mohammad bin Salman sanoo ottavansa vastuun sauditoimittaja Jamal Khashoggin kuolemasta mutta kiistää määränneensä sen.

Saudi-Arabian Istanbulin konsulaatin ovi.

Turkkilaismedia: Saudi-Arabia myi Istanbulin-konsulaattirakennuksen, jossa Khashoggi surmattiin

Turkkilaismedian mukaan Saudi-Arabia päätti hankkia uuden konsulaatin Istanbulista, koska maan turvallisuuspalvelu ei kyennyt löytämään kaikkia salakuuntelulaitteita vanhasta konsulaatista.

Capitol-rakennus Washingtonissa.

Kongressi torppasi Trumpin asekaupat Saudi-Arabiaan - presidentti voi käyttää vetoa

Khashoggin murha ja Jemenin sota ovat tehneet Saudi-Arabiasta epäsuositun USA:n kongressissa.

Britannian pääministeri Theresa May tapasi Saudi-Arabian kruununprinssin Muhammed bin Salmanin G20-kokouksessa Japanin Osakassa lauantaina.

Britannian May vaati Saudi-Arabian kruununprinssiltä avointa tutkintaa Khashoggin murhasta – Trump väisteli aihetta

Britannian pääministeri myös toisti, että työtä Jemenin tilanteen ratkaisemiseksi on jatkettava.

YK-raportoija esittelee sauditoimittaja Khashoggin murhaa koskevan raportin

YK-raportoija lyttäsi saudiviranomaisten tekemän tutkinnan Khashoggin murhasta

Raportin mukaan saudiprinssin osuus toimittajan paloittelumurhassa pitäisi tutkia.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan kaupanteko Saudi-Arabian kanssa tuo Yhdysvaltoihin miljoona työpaikkaa.

Trumpin mukaan kaikki ovat jo tutkineet sauditoimittajan murhaa – "Otetaan heidän rahansa", presidentti sanoo Saudi-Arabiasta

"Lähi-itä on säälimätön ja vihamielinen paikka", presidentti sanoi ja muistutti Saudi-Arabian ja Yhdysvaltain kauppakumppanuudesta.

Kruununprinssi Mohamed bin Salman

YK:n asiantuntija: "Luotettavia todisteita" Saudi-Arabian kruununprinssin yhteydestä toimittaja Khashoggin murhaan

Asiantuntijan mukaan Saudi-Arabian kruununprinssille tulisi asettaa henkilökohtaisia pakotteita.

Salah Khashoggi

Murhatun saudiarabialaisen toimittajan Jamal Khashoggin poika kiistää väitteet verirahoista

Amerikkalaisten tiedotusvälineiden mukaan murhatun toimittajan perhe olisi jo saanut miljoonia dollareita käteistä korvauksena.

Mielenosoittaja piti Jamal Khashoggin kuvaa Istanbulissa lokakuussa 2018. Vasemmalla puolella toinen mielenosoittaja oli pukeutunut Saudi-Arabian kruununprinssiä esittävään naamariin.

Saudiarabialaisen murhatun toimittajan lapset saattavat saada jopa kymmenien miljoonien verirahat

Lapset ovat jo saaneet miljoonatalot. Neljästä lapsesta vain yksi asuu Saudi-Arabiassa.

Reema bint Bandar

Saudi-Arabia lähettää historiansa ensimmäisen naissuurlähettilään Yhdysvaltoihin

Prinsessa Reema on Saudi-Arabian historian ensimmäinen nainen, joka saa toimia suurlähettiläänä. 

Vanhus pyörätuolissa katsoo televisiota.

Herätys: Eduskunnassa tiukka äänestys, junamatkaajan hyvitykset kaukana Ruotsin vastaavista ja moni jättää Israelin euroviisut väliin

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Kruununprinssi Mohammed bin Salman on vahvistanut valta-asemaansa Saudi-Arabiassa.

NYT:in lähteet: Saudi-Arabian kruununprinssi suunnitteli "käyttävänsä luotia" toimittaja Khashoggiin vuosi ennen tämän surmaa

Saudiviranomaisten mukaan murhan toteutti saudiagenttien ryhmä, joka ei toiminut kruununprinssin käskystä. 

Ihmisten käsissä Khashoggin kuvia ja kynttilöitä.

YK:n tutkinta: Saudi-viranomaiset murhasivat Khashoggin brutaalilla tavalla

YK:n tutkinnassa päädyttiin samaan lopputulokseen kuin aikaisemmin tehdyissä tutkinnoissa.

jätehuolto roskiksen tyhjennys

Herätys: Hiihtokeskuksissa hurja jäteralli, kansanedustajat lomilta töihin – ja vierastaako sähköauto vetokoukkua?

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Kruununprinssi Mohammed bin Salman

Khashoggin murha: Minne katosi pääepäiltynä pidetty saudiprinssin neuvonantaja?

Saudi-Arabian kruununprinssin medianeuvonantajana toimineella Saud al-Qahtanilla oli saudisyyttäjien mukaan keskeinen rooli Khashoggin murhan toteuttamisessa.

Toimittaja Jamal Khashoggi sai surmansa Istanbulissa lokakuussa.

Saudisyyttäjä vaatii viidelle kuolemantuomiota Khashoggin murhasta

Syytettynä osallisuudesta toimittajan surmaan on 11 ihmistä.

Mohammed bin Salman

Saudi-Arabia syyttää Yhdysvaltain senaattia sekaantumisesta maan sisäisiin asioihin

Saudi-Arabian ulkoministeriö varoitti lausunnossaan, ettei se hyväksy minkäänlaista epäkunnioitusta hallitsijoitaan kohtaan.

Jamal Khashoggi

Time-lehden vuoden henkilöksi Jamal Khashoggi sekä muita totuuden puolesta kirjoittavia toimittajia

Palkittuiksi tulivat myös toimittajat yhdysvaltalaislehdessä, johon hyökättiin kesäkuussa.

Khashoggin salamurha koettelee saudiprinssin ja Trumpin suhteita

CNN: Murhatun sauditoimittaja Khashoggin viimeiset sanat: ”En voi hengittää”

Julkaistu aineisto todennäköisesti lisää painetta Yhdysvaltain presidentin hallintoa kohtaan.

Republikaanisenaattori Lindsey Graham vastustaa asemyynnin jatkamista Saudi-Arabiaan niin pitkään kun kruununprinssi bin Salman on maan johdossa.

Yhdysvaltalaissenaattorit vakuuttuneita: saudiprinssi tilasi Khashoggin murhan – ”Hän on hullu ja vaarallinen”

"Savuavaa asetta ei ole, mutta savuava saha on", sivalsi republikaanisenaattori Lindsey Graham.

Saudi-arabian ilmaisku huthikapinallisten asemiin Sanaan lähistöllä Jemenissä.

Yhdysvaltain senaatti ei enää halua tukea Saudi-Arabiaa Jemenin sodassa

Kritiikki Saudi-Arabiaa vastaan on kasvanut saudi-toimittaja Jamal Khashoggin murhan jälkeen.

laiva nosturissa

Tanska lopetti asekaupan Saudi-Arabiaan toimittaja Khashoggin murhan takia

Saksan asevientilinja saudeja kohtaan kovin EU:ssa.

Mohammed bin Salman perinteisessä saudiasussa.

Saudi-Arabia varoittaa syyttämästä kruununprinssiä Khashoggin murhasta

Epäilyt kruununprinssi Mohammed bin Salmanin osallisuudesta toimittaja Jamal Khashoggin murhaan ovat Saudi-Arabialle punainen vaate.

Kuva Amnestyn verkkosivuilta.

Ihmisoikeusjärjestöt: Saudi-Arabiassa kidutusta ja seksuaalista häirintää kuulusteluissa

Amnestyn ja Human Rights Watchin mukaan aktivisteille on annettu sähkösokkeja ja heitä on häiritty seksuaalisesti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle