Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kolme yläkoulun opiskelijaa seisoo kauppakeskuksen käytävällä

Syysloma on työaikaa lukion kolmasluokkalaiselle Henna Termoselle: "Tarvitsen rahaa, jotta saan ylläpidettyä urheiluharrastustani"

Koululaiset ja opiskelijat ovat viettäneet syyslomaa Lahden seudulla monin tavoin. Moni nuori on lomallaan myös töissä. Erityisesti lukiolaiset tekevät työtä opiskelun ohessa entistä enemmän.

Nuoret osallistuivat teatterityöpajaan Mikkelin Vekkulassa.

Teatterityöpajassa lapset ajattelevat leikin kautta – Mikkelissä on syyslomalla luotu hahmoja ja ratkottu arvoituksia

Hahmojen luominen kehittää lasten luovuutta ja auttaa keskittymään hetkeen, sanoo työpajan vetäjä, näyttelijä Aapo Oranen.

Jääpallo mailan päällä Varkauden Kämärin tekojääradalla.

Luistelukausi alkoi Oulun tekojääradoilla – viikonvaihteessa Raksilassa perinteinen jääpalloturnaus

Luistelukausi ulkokentillä on Oulussa alkanut, kun Raksilan ja Patenimen tekojääradat avattiin yleisölle koulujen syysloman alla. Viikonvaihteessa Raksilassa pelataan jääkiekkoliiton perinteisen Suomen cupin osaturnaus.

Miehen kädet kannettavalla tietokoneella.

Maanantai 24.10.2022 (tv)

Kyberhyökkäykset. Ballet Finland. Syyslomat. Säätiedot.

Hämeen linnan lasten teemakierroksella 20. lokakuuta 2022.

Lapset sukelsivat syyslomalla Ingeborg Tottin aikaan

Syyslomalaiset ovat päässeet tekemään aikamatkan 1500-luvulle Hämeen vanhan linnan lasten teemakierroksilla.

Hulkot retkellä

Lähimatkailu suosittua syyslomalla – Hulkon perhe patikoi kolmen sukupolven voimin Katikankanjonilla: "Näistä reissuista tulee aina hulvattomia"

Syysretken kruunaa yhteinen hetki laavulla ja nuotiolla. Kun mummo on mukana, kaikki herkut ovat myös mukana, Lotta Hulkko tiivistää tunnelmaa.

Urho Koota tutustui uuteen Luostarinmäki-kännykkäsovellukseen.

Mobiilitekniikka otetaan avuksi uudella tavalla Luostarinmäen museokorttelissa – kännykästä ja videolta näkyy vuoden 1827 Turku

Uudistettuun museoon on tutustunut jo yli 20 000 kävijää. Myös tavallisten asukkaiden tarinat halutaan kertoa yleisölle, sillä alue ei ollut yksin käsityöläisten kortteli.

Hotel Astor i Vasa.

Vaasalaisen Hotel Astorin syksy on ollut erinomainen – talo on ollut täynnä keskimäärin pari kolme kertaa viikossa

Hotellinjohtaja uskoo, että hotellin näkymät ovat hyvät myös tulevana talvena. Koronarajoitukset vaikuttivat suuresti pääasiassa ulkomaalaisia liikematkustajia majoittavan hotellin toimintaan.

Autoja parkkipaikalla vaaran laella Vuokatissa.

Matkailijat tekivät päätöksiä viime tingassa: Vuokatissa syyslomasta muotoutui lähes viime vuoden kaltainen

Korona-aika on muuttanut matkailijoiden käytöstä ja lomat varataan myöhemmin. Ensi viikolle odotetaan myös matkailijoita, sillä Oulun seudulta on tultu perinteisesti lomalle Vuokattiin.

Rovaniemellä on käynnissä syysloma. Jenniina Heikkilä on leirillä nuoriso-ohjaajana ja Aurora Oksman on tehnyt vanhasta sukasta hienon hevosen.

Ensimmäistä syyslomaansa viettävä rovaniemeläinen Aurora Oksman, 7, osallistuu lomalla seurakunnan yöleirille: ”Loma tuntuu tosi kivalta”

Lapin kouluissa vietetään tällä viikolla syyslomaa. Suurimmassa osassa kouluista syysloma kestää viikon, mutta esimerkiksi Sodankylässä lomaillaan vain kolme päivää keskiviikosta perjantaihin.

Törnävän koulun tokaluokkalaiset kuuntelevat, kun luokanopettaja Kirsi Jouppila lukee. Lukuagentti Anu Koskela on kuvassa oikealla.

Syysloma on lasten ja nuorten lukuloma – näillä kirjavinkkarin neuvoilla tottumatonkin lukija voi löytää koukuttavat tarinat

Luettavaa löytyy, kun selvitetään lukijan kiinnostuksen kohteet ja suoratoistojen suosikit. Nuoren kiinnostus kirjaan voi syttyä myös aikuisen lukemista kuunnellen.

Nuoret seisovat vierekkäin koulun käytävällä.

Pienellä rahalla voi lomailla lähellä – koululaiset antavat omia lomavinkkejä

Ylen haastattelemien useimpien peruskoulu- ja lukioikäisten nuorten unelmien loma olisi matka perheen kanssa ulkomaille.

Punaisena hohkuva varoituskolmio kadulla.

Syyslomaliikenne sujuu rauhallisesti – asiantuntija muistuttaa tärkeästä pimenevän vuodenajan varusteesta

Koulujen syyslomien alkaessa liikenne on sujunut pääosin rauhallisesti, eikä isompia ruuhkia ole syntynyt. Tien päällä ajokeli on varsin syksyinen, ja sateisiin on hyvä varautua ympäri Suomen.

Puurohiutalepaketteja kaupassa.

Perjantai 14.10.2022 (radio)

Ruoan kallistuminen. Ruotsin hallitus. Koronatilanne. Syyslomat. Sääennuste.

Minna Pitkänen ja Taimi Paavola ennen junaan nousua Rautatieasemalla.

Syyslomat alkavat ja koronatartuntoja on paljon – THL:n ylilääkäri kehottaa pitämään koronan mielessä, mutta kovaa varomista ei tarvita

Korona kannattaa THL:n mukaan vielä tietyissä tilanteissa syyslomalla huomioida. Myös hotelleissa, junissa ja lentoasemalla jatketaan erilaisia käytäntöjä, joilla voi parantaa koronaturvallisuutta.

Aada Jalkanen ja Oili Koskela seisovat selät vastakkain kädet puuskassa ja katsovat kameraan. Heidän takanaan puut hehkuvat syksyn keltaista.

Syyslomalla on hyvä olla tekemättä mitään ja rentoutua

Keski-Suomessa syysloma alkaa ensi viikolla.

Grafiikka näyttää syysloman vaikutuksen lentohintoihin. Viikolla 42 hinnat ovat jopa tuplasti kalliimmat kuin lomakauden ulkopuolella.

Asutko Helsingissä, Tampereella tai Kuopiossa? Saat maksaa syyslomaviikon lennoistasi hirmuhintoja verrattuna porilaiseen tai lahtelaiseen

Viikon 42 eli ensi viikon jälkeen syyslomiansa viettävät matkustavat ulkomaille tuntuvasti muita edullisemmin, paljastaa Ylen selvitys. Hinnat tulevat nousemaan ilmastonmuutoksen vuoksi entisestään.

Koululaisia odottamassa bussia pysäkillä.

Osa Nyssen koululaisille suunnatuista bussilinjoista ei liikennöi koulujen syyslomaviikolla

Syyslomaviikolla liikennöimättä jätetään pääasiassa vain koululaisten tarpeisiin suunniteltuja linjoja.

Mikkelin keskussairaala, Essoten lattiamatto

Koronatartuntojen määrä roimassa kasvussa Essoten alueella – viime viikolla yhteensä 41 koronavirustartuntaa

Koronatartuntojen määrä on jopa yli tuplaantunut syyslomien jälkeen, kerrotaan kuntayhtymä Essotesta.

Hotelli Järvisydämen vastaanotto maaliskuussa 2021.

Syyslomakausi täynnä vilinää Etelä-Savossa – tulevaisuuden suhteen ollaan toiveikkaita ja luottavaisia

Etelä-Savo on ollut matkailijoiden suosiossa syyslomien aikaan. Matkailualalla on korona-aikana ollut vaikeuksia niin matkailurajoitusten, viranomaisten ohjeistusten kuin työvoiman saatavuudenkin kanssa, mutta nyt alkaa helpottaa.

Nuoria tekemässä polttopuita.

Yläkoululaiset laittoivat kuntoon ison leirikeskuksen – vastenmieliseltä tuntui vain vessojen pesu

Korona-aikana erilaiset lasten ja nuorten leirit ovat olleet tauolla. Syyslomaviikolla lappeenrantalaisnuorilla oli jälleen pitkän tauon jälkeen mahdollisuus päästä nauttimaan leirielämästä.

Kasvomaskit ala-koulun luokkahuoneessa.

Lappajärven laaja koronatartuntojen ketju sai alkunsa lasten yökoulusta: "Emme halua syyllistää ketään"

Pienessä eteläpohjalaiskunnassa on runsaan viikon kuluessa todettu 60 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen ketju sai alkunsa 4.– 6.-luokkalaisten yökoulusta. Seinäjoen keskussairaalassa on ollut hoidettavana useita nuoria koronapotilaita.

Auto jäisellä tiellä

Suurin osa itäsuomalaisista on vaihtanut talvikumit – keskiviikon lumisade säikytti renkaanvaihtajat liikkeelle

Vielä viikko aikaa vaihtaa talvirenkaat, mikäli autossasi ei vielä niitä ole. Tieliikennelain mukaan Suomessa on käytettävä talvirenkaita, jos sää sitä edellyttää.

asfalttijyrä

Lappeenrannan Karjalantie on suljettu asfaltoinnin ajaksi

Karjalantien liikenne on poikki Hakalin liikenneympyrän ja Asemakadun välillä maanantaista keskiviikkoon.

Vesannon syksyllä 2021 käyttöön otettu uusi yhteiskoulu

Oppilaat pääsivät Vesannon uuteen hirsikouluun

Uusi koulu otettiin käyttöön maanantaina. Hirsirakenteinen koulu korvaa aiemman, sisäilmaongelmien takia puretun koulun.

Maskisuositus päättyi kouluissa – osalle se on helpotus, mutta maski jäänee osaksi elämää

Kouluihin palataan syyslomalta ilman maskeja – miltä niistä eroon pääseminen tuntuu? Katso koululaisten kommentit paluusta normaaliin

Maskisuosituksen purun odotetaan helpottavan opetusta. Maskit ovat olleet jo arkipäivää kouluilla jo lähes vuoden.

Pyyntö osoittaa negatiivinen koronatodistus hotellin vastaanotossa Tallinnassa 5. lokakuuta 2021.

Viro koventaa koronarajoituksia jälleen maanantaina – koronapassiksi ei kelpaa testitulos ja maskipakko tiukentuu

Koronatodistukseksi kelpaa vain täysi rokotussuoja tai sairastettu tauti. Todistusta pitäisi kysyä monessa paikassa.

Koronarokotepisteen opaste kauppakeskuksessa

Eksote ohjeistaa varaamaan kolmannen koronarokoteajan sähköisesti – rokotukseen voi tulla myös ilman ajanvarausta vielä parin viikon ajan

Eksote kehottaa myös ensimmäisen koronavirusrokotteen ottamiseen kaikkia niitä, joilta se vielä puuttuu.

Päiväkodin tyttö leikkii nukeilla.

Lapset jäävät päiväksi kotiin, perheille maksetaan takaisin luvatusta hoitopaikasta – Oulussa varhaiskasvatus on kriisiytymispisteessä

Päivähoitoa ei ole pystytty järjestämään Oulun kaupungin yksiköissä viime viikkoina suunnitellusti, koska tekijöitä ei riitä. Kaupungin mukaan tilanne ei ole koskaan ollut yhtä hälyttävä.

Rovaniemeläiset Harri ja Pekko Taivalkoski ovat saapuneet syysloman viettoon Inarin Saariselälle

Lumi pöläytti talvitunnelmat keskelle syyslomia – Harri Taivalkosken ensihämmennys vaihtui riemuun: "Kyllä tämä keli saa hymyn poskille"

Pohjoisessa vietetään lumista syyslomaa. Lunta on satanut koko Lappiin ja sää pysyy talvisena ainakin tämän viikon. Tuntureissa ei vielä ole ehditty siirtyä kunnolla syyslajeista talvilajeihin.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Lisää oppilaita koronakaranteeniin Lappajärvellä

Lappajärven yhteiskoulussa on todettu 8 uutta koronavirustartuntaa.

Viisi autonrengasta hyllyllä.

Oulun rengasliikkeissä painetaan nyt pitkää päivää, ensimmäiset vapaat ajat renkaiden vaihtoon ensi viikon lopulla – "puhelin soi taukoamatta"

Alkuviikosta Oulun alueelle keskiviikolle ennustettu lumisade yllätti kuitenkin autoilijat. Talvirenkaiden vaihtoon on liikkeissä nyt pitkä jono. Ajat menevät joissain paikoin jopa marraskuun puolelle.

Läheltä

Oppilaita karanteeniin Lappajärvellä

Lappajärven yhteiskoulun 4–6 luokkien oppilasta valtaosa on asetettu koronakaranteeniin. Syysloman jälkeen palataan todennäköisesti lähiopetukseen. Koulut tiedottavat, jos tilanne muuttuu.

Drive-in koronatestausta Vaasassa 29.9.2021

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä: testiin edelleen matalalla kynnyksellä, etenkin syysloman matkustelun jälkeen

Myös kasvomaskisuositusta jatkettiin Pohjanmaalla marraskuun loppuun saakka. Maskisuositus koskee kaikkia yli 12-vuotiaita.

Himoksen alue vetää tasaisesti matkailijoita sekä kesällä että talvella.

"Tupa ei ole täynnä, mutta kivasti on porukkaa" – syyslomalaisia on liikkeellä melkein normaaliaikojen tapaan

Jämsän Himoksella ja Jyväskylän seudulla on syyslomailijoita huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten. Yritykset tekevät nyt varauksia selvästi aiempaa vilkkaammin.

Syysloma alkoi Helsingissä

Tältä näyttää nuorten itse ideoima aktiviteettipäivä – pelkästään Helsingissä järjestetään syyslomalla lähes sata tapahtumaa lapsille ja nuorille

Savela Action Dayssa lapset ja nuoret pelasivat kuplajalkapalloa, hyppivät pomppulinnassa, maalasivat graffiteilla ja sumopainivat.

Auto ajaa lumisella tiellä Kolarissa.

Autumn school holidays turning wintry

The autumn holiday for Finnish schoolchildren may seem more like a winter vacation with subzero temperatures in Lapland and snow making an appearance in central parts of the country.

Lapsi roikkuu voimistelurenkaasta - lähikuva lapsen käsistä.

Seinäjoella järjestetään syyslomalla runsaasti matalan kynnyksen liikuntatapahtumia koko perheelle

Seinäjoen kaupungin liikuntapalvelut järjestää tällä viikolla sekä ohjattua että omatoimista liikuntatapahtumaa.

Sairaanhoitaja Celeste Wanyonyi (vas.) antoi toisen koronavirusrokotteen Dumitru-Mihai Trucmelille Helsingin Messukeskuksen koronarokotuspisteessä 15. lokakuuta 2021.

Koronapassin käyttöönotto on lisännyt rokotushaluja myös Etelä-Karjalassa – alle 40-vuotiaat aktivoituivat rokotuksiin

Koronapassi koskettaa myös Etelä-Karjalaa, koska nuoret liikkuvat kaupungista toiseen esimerkiksi syyslomalla.

Viikon puolivälin voimakas matalapaine tuo pohjoiseen reilusti lisää lunta. Animaatio: Joonas Koskela / Yle

Koululaisten syyslomaviikko on paikoin sään puolesta talviloma – Lapissa reiluja yöpakkasia, lumi voi vierailla myös maan keskiosissa

Alkuviikkoon saadaan aurinkoa, mutta keskiviikkona voimakas matalapaine laittaa ulkoilusuunnitelmat uusiksi.

Itäkeskuksen peruskoulun opettajat ja ysiluokkalaiset iloitsevat siitä, että maskeista pääsee eroon.

"Vihdoinkin pääsee näkemään toisten ilmeitä ja hymyjä" – peruskoulun oppilaat ja opettajat riemastuivat maskisuosituksen päättymisestä

Peruskouluissa on käytetty kasvomaskeja jo lähes vuoden ajan. Niistä luopuminen syysloman jälkeen saa laajan kannatuksen, ainakin Itäkeskuksen peruskoulussa, Helsingissä.

Mies laskee lumilaudalla Levillä säilölumesta tehdyssä rinteessä.

Syyslomalainen haluaa keskittyä luontoiluun kotimaassa tai lähiseudulla – Lapissa on turvallista, vaikka käsidesit, maskit ja turvavälit ovatkin tarpeen

Lapissa epidemiatilanne on tällä hetkellä suhteellisen hyvä eikä missään päin Lappia ole voimassa kokoontumis- tai ravitsemisliikkeiden rajoituksia. Monelle lomanviettäjälle koronaturvallisuudesta on ehtinyt tulla jo rutiinia.

En buss står utanför Vasa flygplats. Två personer med resväskor går över vägen. Det är blött på marken.

Vaasasta pääsee jälleen suoralla lomalennolla etelään – ensimmäinen lento Rhodokselle lauantaina

Rhodoksen syyslomamatkan jälkeen joulukuussa alkavat suorat lennot Kanarialle. Myös reittilentojen määrä Helsinkiin lisääntyy. Joulukuussa lentoja on kaksi päivässä, mikäli kysyntää riittää.

Näkymä tallinnan viru-kadulle lokakuussa 2021

Tallinnan matkailuala toivoo paljon suomalaisten syyslomilta – "Korona-aika on ollut kerrassaan karmeaa"

Viron matkailu on kärsinyt koronasta arviolta parin miljardin euron menetykset. Suomalaiset ovat tärkein matkailijaryhmä ja tänä syksynä he ovat alkaneet hiljalleen palata.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Perjantaina vietetään Kajaanissa Sisupäivää, jolla juhlistetaan epidemian loppumista

Syysloman jälkeen ollaan jo lähempänä normaalia arkea, kun esimerkiksi maskisuositus poistuu.

Anna ja István Galik Unkarista ovat matkalla Tallinnaan. Anna tutkistelee läppäriään, István seuraa.

Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jos matkustaa syyslomalla? Rajanylitykset, rokotetodistukset, lentokentät, sairastuminen? Kokosimme tärkeät vinkit

Matkustaminen vilkastuu, mutta varsinkin ulkomaille reissaaminen vaatii edelleen tavallista enemmän selvittelyä. Helpointa matkustaminen on molemmat koronarokotteet ottaneille.

Eskolanmäen koulun oppilaita terveystiedon tunnilla.

Oppilaiden ei enää syysloman jälkeen tarvitse käyttää maskia pääkaupunkiseudun kouluissa ja oppilaitoksissa

Edelleen suositellaan, että maskia käytetään samoissa tilanteissa kuin koko pääkaupunkiseudulle annetuissa maskinkäyttösuosituksissa. 

Shiba-rotuinen Mikki-koira ihmettelee lunta Ounastuntureiden rinteillä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Enontekiöllä syyskuussa.

Lappiin on tulossa lumipeite, moni syyslomalainen lomailee vaihtelevassa säässä

Käsivarren alueelle voi sunnuntai-iltaan mennessä sataa yli 30 sentin lumikerros. Lämpötiloihin ei ole tiedossa merkittäviä muutoksia.

Koronapandemia on tyhjentänyt Tallinnan kadut.

Baltian koronatilanne paheni jälleen nopeasti – nämä asiat matkaa suunnittelevan on syytä ottaa huomioon

Baltian koronatilanne on heikentynyt uudelleen nopeasti. Terveydenhuollon ylikuormittuessa myös matkailijan voi olla vaikea saada terveysapua sitä tarvitessaan.

matkailijoita helsinki vantaan lentokentällä.

Kaukoranta toivoo että lasten ja rokottamattomien vointia tarkkaillaan syyslomamatkan jälkeen

Vaasan kaupungin johtavan ylilääkäri Heikki Kaukorannan mukaan vaarana on, että rokottamattomat tuovat koronan mukanaan matkalta, ja pahimmassa tapauksessa edessä olisi uusia karanteenitoimenpiteitä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle