Uusimmat artikkelit
Hovioikeus lievensi Raaseporin linnan mailta metallikuulia kaivaneen miehen tuomiota – Asiantuntija: Kuulat ovat poikkeuksellinen löytö
Mies oli vaatinut hovioikeuden käsittelyssä kuulien palauttamista. Hän väitti, että kuulat olivat peräisin hänen kotimaastaan Virosta.
Pahamaineinen merirosvosakki herätti keskiajalla kauhua Suomen rannikolla – Katso kartasta, missä vitaaliveljet ryöstelivät ja majailivat
Korsholman linna Vaasassa oli keskiajalla merirosvolinna.
Raaseporin linnan raunioilla lampaat suojelevat harvinaisia lajeja – muinaistulokkaat kertovat kasvien ja ihmisten pitkästä yhteisestä matkasta
Vanhojen asutuskeskusten läheltä löytyy lajistoa, joka on kehittynyt laiduntamisen ja ihmiselämän ehdoilla. Nämä kasvit ja eläimet kertovat samaan aikaan biologiasta ja historiasta.

Raaseporin linnan luvattomista kaivauksista ehdollista vankeutta yhdelle tekijälle
Linnan ympäristöön kaivettiin satoja kuoppia kolme vuotta sitten ja alueelta vietiin muinaismuistoja kuten keskiaikaisia ammuksia.

Raaseporin linnan lähellä tehdyistä laittomista kaivauksista nostettiin syytteet
Raunioalueella tehdyistä kaivauksista kerrottiin vuoden 2017 lopulla.

Raasepori myy vanhan kaupungintalon nettihuutokaupassa
Yli satavuotias talovanhus jäi tyhjilleen kaupungin johdon muutettua uusiin tiloihin.
Metsien kätkemä – tarinoita ja seikkailuja muinaisilla kulkuväylillä
Upeita kotimaan luontokohteita ja niiden tarinoita.

Yli-innokkaat metallinetsijät tuhoavat muinaismuistoja – Museovirasto haluaa rajoittaa metallinilmaisimien käyttöä
Museovirasto on huolissaan ja pahoillaan metallinetsijöiden tekemistä luvattomista kaivauksista, jotka tuhoavat muinaismuistoja.

Vuokralaiseksi keskiaikaiseen linnaan? Metsähallitus etsii keinoja rahoittaa rapistuvien linnojen korjaukset
Museovirastolta on siirtynyt Metsähallitukselle viime vuosina lukuisia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita. Yksi on Raaseporin linna, johon Metsähallitus etsii nyt vuokralaista ensimmäistä kertaa.

Oletko harkinnut muinaismuistomatkailua? – Katso täältä kuusi kiinnostavaa kohdetta
Suomesta löytyy valtavasti ihmisen pysyvästi luontoon jättämiä jälkiä.
Bongasitko nämä 10 virhettä Heroes of the Baltic Sea -sarjasta?
10 virhettä Heroes of the Baltic Sea -sarjassa

Faces-festivaali saa jatkoa ja muuttaa Fiskarsiin
Faces-festivaali muuttaa Fiskarsin ruukkikylään. Tapahtuman piti loppua kokonaan jo toissa vuonna, mutta se jatkuu edelleen sekä yleisön vaatimuksesta että yleisen ilmapiirin takia. Viimeksi festivaali on järjestetty Raaseporin linnan raunioilla ja sitä ennen Pohjan kirkonkylässä ja Billnäsissä.

500 vuotta vanha hiekkatie sai Lopella 100 vuotta kestävän siltarummun
Nykyaikainen pinnoitettu siltarumpu kestää 100 vuotta. Siltarummulla annettiin lisää elinvuosia Lopen ja Janakkalan alueella kulkevalle maantielle, jotka pitkin on kuljettu ainakin jo 500 vuotta, kun Hämeen vanhasta linnasta haluttiin meren rannalle Suomenlahdelle.

Faces festival revived to celebrate immigrant cultures
Spurred by what they see as a wave of xenophobia, organisers of the multicultural Faces Festival decided to stage the event again this year – despite last year’s vow to take a hiatus.

Raaseporin linna on ehtymätön lähde tutkijoille – uudet harvinaiset löydöt kertovat vilkkaasta elämästä keskiajalla
Raaseporin linnan ympäristö on kuin avoin kirja arkeologeille. Tämän kesän kaivauksissa on selvinnyt, että linnan ympärillä asui paljon ihmisiä, jotka olivat tärkeässä roolissa linnan toiminnan kannalta. Harvinainen löytö on stylus eli keskiaikainen kirjoitusväline.

Suomenlahdesta löytyi keskiaikainen hylky – odottaako merenpohjassa kulta-aarre? Katso video
Suomenlahden ulkosaaristosta on löytynyt todennäköisesti keskiaikainen holkki, joka upposi haaksirikossa vuonna 1468. Laivan lastina oli asiakirjojen mukaan 10 000 kultaguldenia ja muita kultaesineitä.

Faces-festivaali palaa Raaseporin linnan raunioille
Jo 16 vuotta jatkunut festivaaliperinne päättyy siellä, missä se alkoikin. Samalla Faces juhlii viimeistä kesäänsä.

No beer? No garrison
It was long believed that the 14th century Raseborg Castle in western Uusimaa was permanently deserted in 1553 because it had outlived its usefulness as a fortress. Newly discovered documents now show that it was briefly reoccupied three years later, only to be abandoned once again when a cellar collapsed, destroying its supply of beer.

Olutkellarin romahtaminen hääti asukkaat Raaseporin linnasta
Arkistosta paljastuneet tiedot kertovat, että Raaseporin linnassa yritettiin keskiajalla uutta asutusta. Yritys päättyi parissa vuodessa, kun osa linnasta romahti.

Faces pyrkii eroon talousvaikeuksistaan
Etnofestivaali Faces pyristelee irti talousahdingostaan talkootyön ja uuden sijainnin avulla. Tapahtuman työntekijöiden lisäksi lähes kaikki esiintyjät osallistuvat festivaaleille ilman palkkiota.

Faces-festivaali etsii uutta paikkaa
Taloudellisten ongelmien kanssa paininutta Faces -etnofestivaalia ei järjestetä enää Billnäsin ruukkialueella Raaseporissa. Alueen omistajavaihdos nosti viime kesänä vuokraa tuntuvasti. Festivaalin johto valitsee festivaalipaikan useamman vaihtoehdon väliltä.

Kakkaava naisfiguuri yllätti kaivajat Raaseporissa
Arkeologiset kaivaukset Raaseporin linnan ympärillä päättyvät keskiviikkona. Kaksivuotisen hankkeen aikana on löydetty muun muassa rakennusten perustuksia sekä useita esineitä, jotka kertovat alueen kontakteista muualle Eurooppaan.

Arkeologian päivät vievät menneisyyden jäljille
Valtakunnalliset arkeologian päivät tarjoavat halukkaille runsaasti tekemistä Uudellamaalla. Perjantaina ja lauantaina pääsee tutustumaan muun muassa hautaröykkiöihin Siuntiossa ja Raaseporin linnan ympäristön kaivauksiin.
Raaseporin linnan kaivauksilla tehty merkittäviä löytöjä
Snappertunasta Raaseporin linnan läheiseltä laajalta Grönborgin peltoalueelta on tehty merkittäviä arkeologisia löytöjä. Ihmeteltäväksi on löytynyt muun muassa arvoituksellisia puurakenteita ja kivirakennelmia, jotka saattavat olla asumusten perustuksia.
Raaseporin linnan ympäristössä tehdään arkeologisia tutkimuksia
Raaseporin keskiaikaisen linnan ympäristössä tehdään arkeologisia tutkimuksia. Tutkimuksia tekee Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo yhteistyössä Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineen kanssa. Tutkimuskohteena on Linnamalmi aivan linnan vieressä.
Raaseporin arkeologiset kaivaukset jatkuvat
Viime kesänä alkaneet arkeologiset kaivaukset saavat jatkoa Raaseporissa.

Matkapuhelin opastaa Raaseporissa
Raaseporin linnanraunioihin voi jatkossa tutustua matkapuhelimen avulla. Puhelinsoitolla tilattava opastus on tarjolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.