Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Arkkitehtuurin Finlandia Kirkkonummen uudelle pääkirjastolle – Fyyristä erikoisen tekee vanhan kirjaston sulauttaminen uuteen

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saa Kirkkonummen uusi pääkirjasto Fyyri. Kirjaston on suunnitellut helsinkiläinen JKMM-arkkitehdit.

Tämä teos nousee Mauno Koiviston muistomerkiksi – Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen: "Teoksen kaksi osaa kuvaavat presidenttiä idän ja lännen välissä"

Suunnittelukilpailuun tuli 110 hyväksyttyä teosehdotusta, joista kuusi palkittiin. Palkintolautakunnan mukaan voittajatyö "Välittäjä" tuo uudenlaisen keveämmän näkökulman perinteisiin presidenttimuistomerkkeihin.

Äänitaiteilija Viktor Toikkanen tekee kokeellista musiikkia jopa kasvien värähtelystä: "Haluaisin muuttaa ihmisten käsityksen säveltämisestä"

Viktor Toikkasta kiehtovat kokeelliset tavat tehdä musiikkia. Aiemmin hän teki musiikkia esimerkiksi kasveilla. Äänitaiteilijan mielestä säveltäjyyttä mystifioidaan liikaa ja hän haluaisi tehdä siitä helpommin lähestyttävämpää.

Helsinki Biennaali on menestys: Vallisaaressa kävijöitä jo 75 000 – järjestäjä pahoittelee ruuhkaa, mutta iloitsee nykytaiteen uudesta yleisöstä

Vallisaaren lautoilla on ollut kesällä tungos. Helsinki Biennaalin taideteoksille on joutunut jopa jonottamaan. Näyttelyn järjestäjä neuvoo "paloittelemaan" elämyksen osiksi.

Poliisi epäilee 16-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä – epäillään puukottaneen toista nuorta keskuskirjasto Oodin edessä

Puukotuksesta epäilty pakeni paikalta, mutta poliisi sai hänet kiinni. Hän on myöntänyt kuulusteluissa, että löi 17-vuotiasta poikaa puukolla lauantaina 26. kesäkuuta.

Nyt alkoi monen vuoden urakka: yli 200 metriä pitkä Kaisantunneli kaivetaan Helsingin keskustaan ratapihan alle – junalle pyrkivän matkalla voi olla mutkia

Junamatkustajien kannattaa varata asemalle ylimääräistä aikaa, koska työt ratapihan alla saattavat kestää jopa kolme vuotta.

Käräjäoikeus totesi Oodin puukotuksesta syytetyn erittäin vaaralliseksi – hylkäsi syytteet tapon yrityksestä

Käräjäoikeus tuomitsi 44-vuotiaan miehen ja 26-vuotiaan naisen törkeästä ryöstöstä Helsingissä Oodi-kirjastossa viime helmikuussa.

Kulttuurialan alasajo teki valomestarista koronajäljittäjän – "En koe itseäni sankariksi"

Helsingin kaupunki välttää lomautuksia ja ohjaa työntekijöitään sinne, missä heitä eniten tarvitaan.

Annika Saarikko linjasi keskustan sillanrakentajaksi: "Olen 2020-luvun maa- ja kotitalousnainen"

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko haluaa Suomelle pitkän tähtäimen investointiohjelman.

"Imago ei ole aivan totta" – Suomen maine puurakentamisen mallimaana on osin myytti, mutta viimein alkaa tapahtua

Kansainväliset, menestyvät suomalaisyritykset haluavat nyt toimitilat, jotka on rakennettu puusta.

Pelimoottorit ja 3D-teknologia kohtaavat Joonas Hyvösen teoksissa: "Tällaiselle taiteelle ei välttämättä löydy näyttelypaikkoja"

Yhä useampi kotimainen taiteilija käyttää teoksissaan peleistä tuttua teknologiaa.

Schjerfbeckin syntymäpäivänä taidetta tehtiin taivasalla – katso kuvat aurinkoisesta Helsingistä

Kuvataiteen päivä ja kaunis sää saivat ihmiset lähtemään mukaan yhteisöllisiin maalaustapahtumiin ympäri Suomea.

Näin ensimmäiset museot avautuivat, asiakkaat iloitsivat: "Ihanaa päästä ihmisten ilmoille"

Rajoituksien höllentämisestä riemuitsevat myös museoiden työntekijät, jotka suunnittelivat nostavansa illalla maljan sen kunniaksi.

Helsingin Oodi-kirjaston puukotuksesta syytetty määrättiin mielentilatutkimukseen – wc-tiloissa käytiin huumekauppaa

Helmikuussa keskustakirjastossa huumekauppoihin liittyvässä välienselvittelyssä annettiin välituomio.

Kirjastot yllättyneitä lainaustoiminnan nopeasta alkamisesta – 3 miljoonan kävijän Oodiin sekä Rovaniemen kirjastoon tulossa tiskeille pleksilasit

Hallitus kertoi rajoitustoimien purkamisesta eilen. Kirjastot saavat aloittaa uloslainaamisen heti, muut toiminnot aukeavat kesäkuussa.

Trial begins in Helsinki library stabbing case

The victim is also suspected of drug offences.

Viimeiset hetket ennen pääkaupungin hiljentymistä – tältä Helsinki näytti päivää ennen valmiuslain käyttöönottoa

Koulut, museot, harrastuspaikat ja monet yleiset tilat pysyvät keskiviikosta alkaen suljettuina. Seurasimme kaupungin tunnelmia hetkeä ennen kuin pääkaupunki hiljeni.

AVI kielsi yli 500 hengen suurtapahtumien järjestämisen – hiljeneekö Suomen keikka- ja kulttuurikenttä kokonaan?

Useat tapahtumajärjestäjät odottivat Aluehallintoviraston eli AVI:n ohjeistusta ennen päätöksentekoa tulevasta. Ohjeistus on nyt annettu.

Huumeita käytetään kirjastoissa, tyypillisin todiste vessasta löytynyt käytetty huumeruisku – ilmiö näkyy koko maassa, osa kasvavaa ongelmaa

Poliisin mukaan huumausainerikosten määrä on voimakkaassa kasvussa ja käyttö kirjastoissa on näkyvä osa laajempaa ongelmaa.

Police: Oodi robbery suspects held

The man and woman are being held in relation to a suspected aggravated robbery at the library in central Helsinki on Sunday.

Oodi Library seeks more surveillance cameras after violent robbery

Two suspects were still at large on Monday following the previous day's incident.

Oodi veti Helsingin kirjastot ennätyslukemiin

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi veti pääkaupungin kirjastot ennätyslukemiin viime vuonna.

Helsinki NYE celebrations to affect city traffic

The New Year's Eve festivities will be held next to the city's flagship library Oodi and the Music Centre.

Radion sinfoniaorkesterin konsertteihin Oodi-kortilla

Kortti toimii pääsylippuna RSO:n konsertteihin.

Finland goalkeeper Hradecky: “It’s been a long journey”

Finland goalkeeper Lukas Hradecky said the team’s success was at least partly down to ‘good karma’. 

Jakamistalous laajenee myös kulttuurin puolelle – Helsingissä pääsee pian konserttiin kirjaston kautta

Helsingin Oodi-kirjastosta voi ensi vuoden alusta alkaen lainata kausikortin kaupunginorkesterin konsertteihin. Ilmiö on tuttu jo urheilupuolelta.

"Suomessa on hyvin vakava, syvä tietovaje" – tuore tietokirja kertoo valtaväestölle saamelaisista saamelaisten ehdoilla

Kirjaan on haastateltu useita kymmeniä saamelaisia ja se julkaistaan perjantaina Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Yhteiskuntatieteiden tohtori arvioi kirjassa olevan luettavaa suomalaisille ja saamelaisille.

Arkkitehtuurin Finlandia meni monien mielestä yllätyskohteelle, sillä Oodi jäi palkitsematta – "Käärmetalon korjaustyö kohottaa itsetuntoa"

Arkkitehtuurin Finlandialla palkitun Käärmetalon peruskorjauksen on suunnitellut arkkitehti Mona Schalin. Käärmetalo valmistui Helsingin Käpylään vuonna 1951.

Oodin suunnittelijoiden uusin kirjasto nousee Ranskaan – arkkitehtuurin vienti on silti yhä lapsenkengissä

Suomessa pitäisi olla enemmän arkkitehteja, jotta arkkitehtuurin vienti kasvaisi, uskoo Arkkitehtitoimistojen liitto.

Seksikäs-Suklaa pisti kaikki peliin Puoli seiskan ääneenlukuhaasteessa – "Hurmasin 12 rouvaa"

Lue sunnuntaina ääneen tunnin ajan. Lukutunti #readhour onnistuu tekstillä kuin tekstillä

30 asiantuntijaa auttaa vanhempia Oodin isossa vanhempainillassa

Koko Helsingin vanhempainillassa puhutaan muun muassa nuorten itsenäistymisestä.

Pelastavatko ytimeen muuttavat kirjastot suomalaisten lukutaidon? "Oodissa olivat lasten ja nuorten hyllyt tyhjillään"

Perinteisen kirjan suosio on kasvussa. Etenkin lapset ja nuoret ovat innostuneet lukemisesta.

Alle vuoden käytössä olleen Helsingin keskustakirjaston Oodin sisäänkäynti remontoidaan

Töiden arvioitu kesto on noin neljä kuukautta. Sisäänkäynti suljetaan täksi ajaksi.

Tiistai 27.8.2019 (radio)

Poliisipartio ei ehtinyt käyttää asetta Porvoon ampumistilanteessa, Ylen tiedot kertovat. Joka kuudes taksiyrittäjä on jättänyt maksamatta veroja tai ulosottomaksuja. Helsingin keskustakirjasto Oodi on saanut maailman parhaan yleisen kirjaston palkinnon. Suomen järvet ovat hyvässä kunnossa.

Oodi valittiin maailman parhaaksi uudeksi kirjastoksi

Helsinkiläisten suosimassa kohtaamispaikassa on vieraillut tänä vuonna jo reilusti yli kaksi miljoonaa kävijää.

Maanantai 26.8.2019 (radio)

Porvoon poliisiampujat otettiin kiinni hurjan takaa-ajon jälkeen. Pohjavedet ovat matalalla. Etenkin nuoret tytöt liikkuvat liian vähän. Time-lehti sanoo, että Oodi on tulevaisuuden kirjasto.

Time-lehti valitsi keskustakirjasto Oodin sadan kiinnostavimman kohteen joukkoon maailmassa

Oodi on myös yksi finalisteista maailman parhaaksi julkiseksi kirjastoksi. Voittaja julkaistaan ensi tiistaina.

Arkkitehtuurin Finlandia-ehdokkaat pääosin Helsingistä – Oodi mukana

Tämänvuotiset arkkitehtuurin Finlandia-ehdokkaat löytyivät pääosin pääkaupunkiseudulta. Palkinnon saajan valitsee kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen. Voittaja julkistetaan 7. lokakuuta. Ehdokkaat ovat jutussa aakkosjärjestyksessä.

Jyväskylän yliopiston päärakennuksen restaurointi ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saajaksi

Vuonna 1955 valmistunut Jyväskylän yliopiston päärakennus on Alvar Aallon punatiilikauden merkittävimpiä töitä.

Kaupunkifestivaali Pointti veti Kansalaistorille noin 25 000 kävijää

Kaupunkifestivaali Pointtia vietettiin 1.–3.8.2019.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle