Uusimmat artikkelit
Imatranajo pääsi plussalle – tarvitsee ensi kesäksi lisää vapaaehtoisia
Imatranajo teki 10 000 euron voitollisen tuloksen. Tapahtuma tavoitti maailmanlaajuisesti 1,5 miljoonaa ihmistä.
Poliisi: Imatranajo sujui rauhallisesti – muuten Etelä-Karjalan kesäviikonloppu oli vilkas
Imatranajon aikana kaupungin alueella jäi kiinni muutamia päihtyneitä ja ylinopeutta ajaneita kuljettajia.

Imatranajon aikana kannattaa pysäköidä keskustan ulkopuolelle ja käyttää julkista liikennettä – katuradan liikenne ohjataan kiertotielle
Imatralla liikennejärjestelyissä on poikkeuksia perjantai-iltapäivästä sunnuntain alkuiltaan asti Imatranajon vuoksi.
Maailman voitollisin ratamoottoripyöräilijä Giacomo Agostini tulee tervehtimään 60 vuotta täyttävää Imatranajoa
Legendaarinen italialaiskuljettaja Giacomo Agostini on ilmoittanut tulevansa kunniavieraaksi heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävään Imatranajoon.
Videopelaajat pääsivät kokoontumaan yhteen 1,5 vuoden tauon jälkeen – nuorilla edessä 40 tuntia lanitusta Imatralla
Laneissa pelaajat pääsevät pelaamaan videopelejä yhdessä kavereiden ja muiden harrastajien kanssa. Ohjelmassa on rentoa pelailua sekä turnauksia.
Imatralla Mansikkalan koulukeskus muuttuu viikonlopuksi virtuaalisen Imatranajon ja lanien näyttämöksi – virallisen kisakatsomon lisäksi tapahtumia voi seurata verkossa
Imatralla Mansikkalan koulukeskuksessa järjestetään viikonloppuna peliviikonloppu, jossa on mukana muun muassa virtuaalinen Imatranajo.
Virtuaalinen Imatranajo siirtyy marraskuulle koronatilanteen takia – yhdistetään toiseen pelitapahtumaan
Virtuaalisesta Imatranajosta tulee osa LAN-tapahtuma Skynettiä.

Imatranajon virtuaalinen ajotapahtuma järjestetään elokuun lopussa – mukana myös kansainvälisiä kilpailijoita
Kilpailijoiden lisäksi myös yleisöllä on vapaa pääsy Imatranajon virtuaaliseen ajotapahtumaan, jossa koko perhe pääsee kokeilemaan ajotaitojaan.

Imatran Power Festival siirtyy kesään 2022
Musiikkitapahtuma järjestetään Imatranajon kanssa samana viikonloppuna.

ABC:n pihalta alkoivat bileet, jotka jatkuivat 450 nuoren voimin pitkin Imatraa – hätäkeskuksen puhelin soi, poliisi jakoi kymmeniä sakkoja
Parikymmentä autoilijaa sai sakkoja tarpeettomasta ja häiritsevästä ajosta. Porukasta paljastui pari ajokortitonta ja poliisi otti talteen muutaman viritetyn mopon.
Imatranajon yhteyteen suunnitellun musiikkifestivaalin kohtalo edelleen avoin
Imatranajo tiedotti perjantaina, että tapahtuma siirtyy ensi vuoteen. Ajojen yhteyteen suunnitellun musiikkifestivaalin kohtalo ratkeaa ensi viikolla.
Imatranajoa ei järjestetä tänä kesänä koronavirustilanteen takia – tapahtuma siirtyy vuodelle 2022
Tämän vuoden heinäkuulle alun perin kaavailtu Imatranajo siirtyy ensi vuoden heinäkuulle. Imatran Moottorikerho muistuttaa, että tärkeintä tässä tilanteessa on terveys.

Imatran kaupunki lähetti 2087 postikorttia pois muuttaneille – tavoitteena houkutella heidät takaisin kotiin
Postikorttikampanja oli kevään suuren brändimarkkinoinnin huipennus.
Imatranajoa suunnitellaan täyttä häkää – ajon yhteyteen tulossa uusi musiikkifestiaali
Ensi kesän Imatranajoa suunnitellaan, vaikka toteutuminen ei ole varmaa koronapandemian vuoksi.
Kun suomalaisopiskelijat alkoivat rakentaa ainutlaatuista sähkömoottoripyörää, uutinen kiiri ympäri Eurooppaa – nyt ainakin 5 yliopistoa pyrkii rinnalle ja ohi
Yliopistojen kehittämillä sähkömoottoripyörillä on tarkoitus kisata ensi kesänä Imatranajossa.
Imatranajo järjestetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna – kisa suunnitellaan perinteiseksi ajotapahtumaksi
Imatranajo valmistelee koronavirusepidemiasta huolimatta perinteistä ajotapahtumaa ensi heinäkuun alkuun.

Imatranajo ajetaan virtuaalisesti – osakilpailujen parhaat ratkaisevat mestaruuden moottoripyöräsimulaattorilla Imatralla
Virtuaaliajon loppukilpailu järjestetään elokuun 1. päivänä.

Isojen yleisötapahtumien kieltäminen iskee Etelä-Karjalan tapahtumakesään – samalla hotellien ja ravintoloiden kuilu syvenee
Rock In The City saattaa peruuntua. Lemin musiikkijuhlilla puolestaan mietitään muutoksia.

Maankuulu moottoriurheilutapahtuma Imatranajo jäänee ajamatta – puheenjohtaja Backman: "Kansainvälisenä kilpailuna siirtäminen on vaikeaa"
Imatran moottorikerhon hallitus tiedottaa vielä tällä viikolla, miten jo ostettujen lippujen kanssa toimitaan.

Kotkan Meripäivät varautuu tapahtuman peruuntumiseen tänä kesänä – "Odotamme kovasti sitä, että hallitukselta tulisi linjauksia"
Hamina Tattoo on varautunut siirtämään tapahtuman vuodella eteenpäin. Imatranajon järjestäjät odottavat hallituksen keskiviikkoiltaista infoa ennen suunnitelmien kommentointia.

Miten käy Imatranajon? – Epidemiatilanne niin Suomessa kuin Euroopassakin vaikuttaa IRRC-osakilpailun järjestämiseen
Imatranajon peruminen tai siirtäminen ratkaistaan viimeistään toukokuussa.

Imatra hyödyntää markkinoinnissaan ja viestinnässään puhelinoperaattorin keräämiä tietoja
Viimeksi tietoja yleisön liikkeistä koottiin Imatranajon aikana.

Heinäkuun moottoriurheilutapahtumat ovat lisänneet kyselyjä Etelä-Karjalan majoituspalveluissa – myös kotimajoittajat ovat aktivoituneet
Heinäkuussa peräkkäisinä viikonloppuina järjestettävät Imatranajo ja Kymiringin Moto-GP näkyvät jo lisääntyneinä tiedusteluina ja varauksina Etelä-Karjalan majoituspalveluissa.
3 naista murhattiin ravintolan eteen eikä mikään palannut ennalleen – uhrien perheet keksivät, miten voidaan estää vastaavat teot: "Huikeaa"
Imatran kolmoismurhan uhrien perheet auttavat yhdistyksensä kautta surmaajan kaltaisia nuoria. Se työ kantoi heidät myös pahimman surun yli.

Imatranajo järjestetään ensi vuonna heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna – kaupunkitapahtuman suunnittelu käynnistyy näillä hetkillä
Imatranajon ensi kesän ajankohta on lyöty lukkoon. Imatranajo järjestetään ensi vuonna heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin se myös laajenee kaupunkitapahtumaksi.

Imatranajossa noin 42 000 kävijää – IRRC tarjoaa kolmen vuoden jatkosopimusta
Imatranajon vetovoimaa kehitetään yhdessä Neste-Rallin kanssa.

Onnettomuustutkintalautakunta: Kuolema Imatranajoissa johtui kuljettajan omasta virheestä
Imatranajoissa tapahtuneen moottoripyöräkuljettajan kuolemaan johtaneen onnettomuuden syistä on valmistunut alustava raportti.

Vaarantunne ajaa moottoripyöräkuskit radalle yhä uudestaan, vaikka kuolema on aina mahdollinen – "Paras adrenaliinihumala ikinä"
Kilpamoottoripyöräily on vaarallinen laji, joka on koitunut monen kuskin kuolemaksi. Miksi he hyppäävät kerta toisensa jälkeen satulaan ja suuntaavat radalle?

Imatranajo vaatinut vuosien varrella neljä kuolonuhria: "Ikäviä onnettomuuksia joskus sattuu"
Sveitsiläiskilpailija menehtyi sadekelin kilpailussa lauantaina.

Imatranajot vaativat kuolonuhrin – kuljettaja kaatui kohtalokkaasti sadekelissä
Kuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Imatranajon aikaistunut ajankohta näkyy lipunmyynnissä: "Tältä vuodelta ei odoteta huipputulosta"
Imatranajo tähtää markkinoinnissaan jo ensi vuoteen ja hyväksyy sen, että aikaistunut ajankohta voi näkyä tuloksessa.

Legendaarinen Imatranajo aikoo nousta suurten kesätapahtumien joukkoon – taustajoukkoihin tulee Jyväskylän MM-rallin entinen johtaja Jarmo Mahonen
Imatranajo oli 1970-luvulla yksi Suomen suurimmista kesätapahtumista. Nyt se hamuaa sinne takaisin.

Imatran Kosken koulua aletaan purkaa toukokuussa
Imatran Kosken koulu on tarkoitus saada purettua syyslukukauden alkuun mennessä.

Imatranajot palkkasi konsultin – asiantuntijaksi Jarmo Mahonen
Imatranajot on palkannut tuekseen nimekkään konsultin ja perustanut tapahtuman taustalle osakeyhtiön.

Sivuvaunuluokka palaa Imatranajoon – kisassa ajetaan seitsemässä luokassa ensi kesänä
Imatralle yritetään saada myös GP-pyörien ICGP-sarjan osakilpailu.