Uusimmat artikkelit
Tunnesyöminen on suomalaiselle miehelle vaikea asia – "Se on huomattavasti arempi ja ehkä häpeällisempi aihe"
Tunnesyömistä tutumpi keskustelunaihe suomalaiselle miehelle vaikuttaa olevan tunnejuominen, arvioi miesten maailmasta bloggaava Tuomo Kasanen.
Osoitatko rakkautta kokkaamalla tai leipomalla?
Paljasta lohturuokasi!

Näin yksinasuvat syövät: Kympin ruokakori on uusi normaali, lohturuoka maistuu yhtä hyvin Porissa ja Sysmässä
Panimotuotteet, perunalastut ja jäätelöt tekevät kauppansa.

Psykologi neuvoo: Näin pääset eroon tunnesyömisestä
Ennen syömään ryntäämistä kannattaa istua tunteen kanssa ja kuunnella sen viestiä.

Napsitko rakkauden nälkääsi herkkuja? Asiantuntija: "Tunnesyömisellä turrutamme tyhjyyden tunnetta"
Irtokarkkeja, viinilasillisia, pizzapaloja, juustoja ja suklaata. Niitä napsitaan herkkunälkään, mutta myös turruttamaan paineita, pettymyksiä ja tylsyyttä. Jokainen joskus tunnesyö.
Lohturuoka voi olla kuin huumetta – näin sokeri ja rasva vaikuttavat aivoihin
Naisten ja miesten lohturuuissa on iso ero.
Puoli seiskassa tällä viikolla tunteita, tuoksuja ja Tom of Finlandia
Tsekkaa täältä viikon 9 vieraat ja puheenaiheet

Kahdeksan miljoonaa rasiaa vuodessa – Suomen suosituin valmisruoka täyttää 60 vuotta
Rusinoilla tai ilman, ehkä jopa ketsupin kanssa. Maksalaatikko on suomalaisten lohturuoka.

Puuro on suomalaisten lohturuokaa – kerromme perinneherkun parhaat ominaisuudet
Suomalaiset rakastavat puuroa ja parhaimmillaan se voi auttaa meitä esimerkiksi pitämään diabetesriskin matalana.
Lempeys muutti painonhallintani - miten lopetin himotreenaamisen ja aloin laihtua
Hyväksyvä lempeys tuottaa tulosta painonhallinnassakin

"Suklaanhimo alkaa helpottaa vartissa" – Tunnesyöminen on erityisesti kilttien ihmisten ongelma
Tunnesyömisellä pyritään tukahduttamaan epämiellyttäviä tunteita. Tunnesyömisestä kärsivät useammin naiset kuin miehet.

Tutkimus: Lohturuoka käy kaupaksi huonolla säällä
Todella huonolla säällä vastaavaa vaikutusta ei havaittu, Teknologian tutkimuskeskus VTT kertoo.

Palkitsetko lastasi herkuilla? – "Se on vaarallinen tie"
Lasta voi ja pitääkin palkita, mutta ratkaisevaa on se, miten palkitsee. Hyvästä arvosanasta palkitsemisen sijaan lapsen voisikin palkita hyvästä työstä ja yrittämisestä.

Näkökulma: Miksi iltavirkku juo?
Illanvirkkuja on suomalaisista joka kahdeksas. Heille näyttää kasaantuvan monia terveysriskejä. Iltavirkuilla on muita enemmän masennusta, univaikeuksia ja diabetestä. Myöhään nukkuvat myös harrastavat muita enemmän lohtusyömistä. Mutta miksi, sitä ei vielä tiedetä, kirjoittaa Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Satu Miettinen.

Ennakkoluuloton lapsi uskaltaa maistella uusia makuja
Lapsen temperamentti vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu uusiin ruokalajeihin ja makuihin. Lapsi jäljittelee vanhempiaan ruokapöydässä ja jos vanhemmat ovat tunnesyöjiä, lapsi oppii sen helposti.

Hyvinvointiprofessori ja yksinäisyystutkija: Kaupungeissa ihmissuhteiden ylläpito on haastavampaa
Itä-Suomen yliopistossa on alkamassa kaksivuotinen laaja tutkimus yksinäisyyden kokemuksen eri puolista. Tutkimuksessa ovat mukana sosiologian professorit Osmo Kontula ja Juho Saari. Yksinäisyys ei ole ilmiönä uusi, mutta eri viestintäkanavat, internet ja esimerkiksi Suomi24-kanava ovat tehneet sen näkyväksi.

Enää ei tarvitse miettiä mille tuolille peffa mahtuu – Virpi laihdutti 60 kiloa
Lappeenrantalainen Virpi Tujula pisti maaliskuussa 2014 elämänsä täysin uusiksi. Lukuisat laihdutusyritykset vuosien saatossa päättyivät siihen, että paino nousi laihduttamisen jälkeen takaisin lähtöpainoon. Nyt Virpi on käynyt läpi elämäntapavalmentajansa kanssa syitä läpi elämän kestäneeseen lihavuuteensa.

"Ruuan syömisessä tärkeintä on kokonaisuus" – terapeutti tarjoaa "tietoista syömistä" laihdutuskuurin tilalle
Ravitsemusterapeutin mukaan tietoinen syöminen on jalkautumassa myös suomalaiseen ravitsemusneuvontaan. Siinä tarkoituksena ei ole rajoittaa ruuan syömistä, vaan keskittyä siihen, miltä ja missä nälkä tuntuu.

Kiinalaisnainen erosi miehestään – vietti viikon pikaruokaravintolassa
Eron vuoksi masentunut 26-vuotias nainen tarvitsi melkoisesti lohturuokaa päästäkseen exästään yli.

Miksi opiskelijat lihovat?
Suomalaisten opiskelijoiden ylipaino on lisääntynyt dramaattisesti. Ammattikorkeakouluopiskelijoilla ylipaino-ongelma oli yliopisto-opiskelijoita suurempi ongelma. Uusista ilmiöistä myös nettiriippuvuus on selvästi lisääntynyt. Miksi opiskelijat lihovat?

”Kaikki ei ole pelkästään korvien välissä, kehon voi opettaa pois pakkosyömisestä”
Ahmintahäiriöstä on tullut uusi aikuisten syömishäiriö, josta kärsii arviolta 100 000 suomalaista. Suoran linjan keskustelijat antoivat neuvoja kuinka häiriöstä voi parantua.
Yhdysvaltalaistutkimus: Kuolemaantuomitut haluavat viimeisellä ateriallaan lohturuokaa
Cornellin yliopiston tutkimuksen mukaan tuomitut toivovat ruuakseen paistettua kanaa, hampurilaisia, pihvejä, ranskanperunoita, jäätelöä ja piiraita. Tutkijat arvioivat ruokatoiveiden heijastelevan kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa.
Tutkimus: Stressi ajaa raatajan jääkaapille
Ankaraa työstressiä ja työuupumusta eli burnoutia potevat ovat muita taipuvaisempia tunnesyömiseen sekä liikasyömiseen, osoittaa tuore suomalaistutkimus. Todennäköisesti liikasyöminen ja tunnesyöminen ovat tapoja lievittää stressaavan tilanteen aiheuttamaa ahdistusta.

Vuohenjuustopiiras
Näin hiihtoloma-aikaan vaikkapa reippaan ulkoilun päälle maistuu vuohenjuustopiiras. Voita & Sokeria -kokkimme Juhan mielestä vuohenjuustopiiras toimii myös lohturuokana.

The overweight more prone to eating troubles away
It may sometimes feel that the taste of chocolate—or a salty crisp—can make one’s worries disappear. While things are not so clear-cut, a dissertation being defended at the University of Helsinki on Friday confirms a link between negative emotions and indulging in something tasty.

Ylipainoiset herkuttelevat suruun muita enemmän
Suklaa ja sipsit maistuvat masentuneelle. Sen tietää moni omasta kokemuksesta. Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus vahvistaa kielteisten tunteiden ja herkuttelun yhteyden.

Ylipainoinen lapsi syö suruunsa
Lähes joka viides oululainen 7-vuotias lapsi on ylipainoinen. Oululaistutkimuksen mukaan ylipainoiset lapset syövät etenkin suruunsa tai mielekkään tekemisen puutteessa. Myös äitien tunnesyöminen näyttää lisäävän lapsen mielialasyömistä.

Tunnesyömisestä voi oppia pois
Joskus syömisen tarkoituksena on ennen kaikkea mielihyvän hakeminen ilman nälän tuntemusta. Tunteet ja ruoka -kurssilaiset opettelevat tunnistamaan tunnesyömisen.
Psykologiset tekijät vaikuttavat painoon merkittävästi
Masennusoireilla, omaa pystyvyyttä koskevilla odotuksilla ja sosiaalisen tuen määrällä on merkittävä yhteys ylipainoisuuteen, ilmenee tuoreesta suomalaistutkimuksesta. Tutkijoiden mukaan painonhallintaohjelmissa tulisikin kiinnittää enemmän huomiota psykologisiin ja sosiaalisiin tekijöihin, koska ne puolestaan vaikuttavat ruokavalintoihin ja liikuntaan.

Herkuttelu lisääntyy palveluksen edetessä
Enemmistö varusmiehistä syö terveellisesti koko varusmiespalvelun ajan. Herkuttelu ja lohtusyöminen maastoharjoituksissa yleistyvät kuitenkin peruskoulutuskauden jälkeen.
Taantuma saa saksalaiset napostelemaan
Saksan pahin taloudellinen taantuma vuosikymmeniin on saanut saksalaiset lohduttautumaan makeisilla ja muulla pienellä purtavalla, kertoo tuore tutkimus EU:n suurimmalta markkina-alueelta.
Makeannälkä selittyy perintötekijöillä
Makean himo selittyy ainakin osittain perimällä. Helsingin yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan puolet ihmisten välisistä eroista makean syömisessä johtuu perintötekijöistä. Sen sijaan mieltymys suolaiseen ruokaan on täysin ympäristön tuottamaa.
"Ylipainoisia kohdellaan julmasti"
Yhteiskunnan asenne ylipainoisia ihmisiä kohtaan on julma ja ylimielinen, sanoo YLE:n Aamu-TV:n haastattelema psykologi Lea Polso.