Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hämeenlinnan kaupunki: Myllymäen koulun rakennusten suojelu tulee ratkaista asemakaavamuutosten kautta

Lausunto on samassa linjassa Museoviraston aiemmin antaman lausunnon kanssa. 

Oppilaiden riita kärjistyi: Seminaarin koululla selviteltiin usean oppilaan kostoretkeä

Joukko oppilaita kävi uhkailun kohteeksi joutuneen oppilaan kotipihalla kostomielessä.

Koulutyö palautunut normaaliksi Ruununmyllyn koulussa

Yhteensä runsaat 60 oppilasta ja koulun henkilökuntaan kuuluvaa on päästetty pois kotikaranteenista.

Kanta-Hämeessä on havaittu syyskuussa lukuisia koronatartuntaketjuja

Kanta-Hämeessä ja Hämeenlinnassa on useita tartuntaketjuja, joista osa on tullut maakunnan ulkopuolelta tapahtumista.

Nummen yhtenäiskoulusta ja Kirkonkulman koulusta oppilaita kotikaranteeniin Hämeenlinnassa

Kouluissa ei ole todettu koronatartuntoja, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.

Alvettulan koulun ja päiväkodin kohtalo synnytti kyläläisten kannanoton: "Meidät on petetty" – katso videolta tunnelmat

Hämeenlinnan Alvettulan kyläläiset pitävät koulun ja päiväkodin lakkauttamisesta syntyneitä säästöjä marginaalisena.

Esitys: Myllymäen koulu ja Lammin lukio säilyvät – mutta Alvettulan koulun lakkautusta selvitetään

Hämeenlinnan talouden tasapainottamiseksi etsitään säästöjä muualta kuin kiistellyistä kouluista.

Korona-altistumisia Hämeenlinnan yhteiskoulussa

Yhteiskoulun altistumiset liittyvät koronatartuntaan Ruununmyllyn koulussa.

Hämeenlinnan Ruununmyllyn koulussa koronatartunta – kymmeniä karanteeniin

Lähes 56 oppilasta ja viisi henkilökuntaan kuuluvaa ovat karanteenissa.

Myllymäen koulun rakennusten suojelusta saadaan päätös aikaisintaan syksyllä

Tammikuussa jätetty suojeluesitys on parhaillaan lausuntokierroksella Hämeen ely-keskuksessa.

Kuntotutkimus: Hämeenlinnan Myllymäen koulun rakennukset ovat heikossa kunnossa

Rakennuksissa havaittiin muun muassa riskirakenteita sekä laho- ja mikrobivaurioita.

Hämeenlinna sulkee kouluja ja päiväkoteja – lue tästä, miten lähiopetus ja varhaiskasvatus keskitetään

Varhaiskasvatusta ja perusopetusta tarvitsevien määrä on pudonnut voimakkaasti korona-toimenpiteiden takia.

Kuntaliitto: Hämeenlinna voisi hakea korvauksia Markku Rimpelältä, jos häntä vastaan nostetaan syyte

Kuntaliiton antama lausunto Rimpelän esteellisyydestä julkaistiin.

Kuntaliitto: Rimpelä oli todennäköisesti esteellinen Seminaarin koulun vuokra-asiassa

Hämeenlinnan kaupunki ei ryhdy tässä vaiheessa enempiin toimiin, vaan odottaa poliisin esitutkinnan valmistumista.

Hämeenlinnan Myllymäen koulusta suojeluesitys Hämeen Ely-keskukselle

Myllymäen asukasyhdistyksen pelkona on, että koulun lakkauttamisen myötä kaupunki ottaisi tontin muuhun rakennuskäyttöön.

Kiinalaisryhmien tutustumismatkat hämäläiskouluihin peruttiin koronavirusepidemian vuoksi

Kahdenkymmenen hengen suuruisen opiskelijaryhmän piti vierailla Hämeenlinnassa ensi viikolla.

Lammin lukion puolesta kerätään adressia

Lukio-opetuksen lakkauttaminen vaikuttaa laajasti perusopetukseen Lammilla.

Hämeenlinnan Myllymäen koulun säilyttämistä puoltavassa adressissa on jo yli 5 000 nimeä

Maanantaina järjestetty keskustelutilaisuus keräsi Myllymäen koulun juhlasalin täyteen vanhempia ja koulun kohtalosta kiinnostuneita.

Budjetti kiristyy: uuden Kaurialan koulun rakentamiskustannuksia supistetaan vähintään 1,5 miljoonalla eurolla

Puretun koulun paikalle odotetaan uutta kaksikerroksista koulua 450 oppilaalle.

Hämeenlinnassa Kaurialan koululla tulipalo uudenvuodenaattona – poliisi kaipaa havaintoja

Hätäkeskus sai ilmoituksen palosta ennen kello 22 illalla.

Hämeenlinna julkisti asiakirjoja Seminaarin koulun vuokraamisesta

Markku Rimpelän aiemmin salassapidetty selvitys kaupunginhallitukselle on julkaistu kaupungin verkkosivuilla.

Hämeenlinnan kaupunki teettää selvityksen Seminaarin koulun vuokrausasiasta

Julkisuudessa on epäilty, että Seminaarin koulun vuokraamisessa vuosina 2011–2012 olisi ollut epäselvyyksiä.

Kesämäen koulun väistötiloja kauppakeskuksessa yritetään saada hiljaisemmiksi akustiikkaa parantamalla

Henkilöstötilaan tulee akustiikkalevyt ja liikuntasalin päätyseinä rakennetaan umpinaiseksi.

Vuoden 2020 tuloveroprosentti nostettiin tiukan väännön jälkeen 21:een Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa - lue kokouskäänteistä täältä

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina vuoden tärkeimpään kokoukseensa. Yle raportoi kokouksesta tässä artikkelissa.

Kuntatalouden tasapainottamisen tärkeä iltapäivä ja ilta Hämeenlinnassa tänään

Yle raportoi ja kaupunki videoi verkkosivuillaan kello 13.00 alkavaa suoraa valtuustopuhetta kokouksesta.

Kirkonkulman koulun piharakennuksessa sisäilmaongelmia – oppilaat väistävät päärakennukseen

Hämeenlinnan kouluissa on esiintynyt runsaasti sisäilmaongelmia, ja nyt joukkoon liittyy Kirkonkulman koulun kivirakennus.

Vuorentaan koulun päärakennus suljetaan pikavauhtia Hämeenlinnassa

Tutkimusten mukaan päärakennus on niin huonossa kunnossa, että se on päätetty sulkea.

Hauholaisen koulun pihasta muut ottavat nyt mallia – "Jos sotkemisen mahdollisuudet siivotaan pois, on se tylsää lapsille"

Koulun ja päiväkotien pihat ottavat askeleen keinoalustoilta kallioille. Koulun pihaan kuuluvat puut, pensaat, kivet ja kalliot.

Hämeenlinnan kouluinvestoinnit järjestykseen: HYK, Kauriala, Lyseo

Hämeenlinna on laittamassa lähivuosien isot kouluinvestointinsa tärkeysjärjestykseen.

Nuorten kotiintuloajat muuttuneet myöhäisemmiksi

Kotiintuloajoista on keskusteltu nuorten kanssa työtä tekevien keskuudessa.

Seminaarin koulun D-rakennus on yhä tyhjillään Hämeenlinnassa

Erimielisyys peruskorjauksen maksajasta viivästyttää kunnostuksen aloittamista.

Kaurialan koululaiset saavat jatkossa nukkua puoli tuntia pidempään

Hämeenlinnalaiskoulun oppilaat aloittavat koulupäivänsä kello 8.45.

Koulu vaatii oppilaita korvaamaan hajonneet tabletit, vaikka Opetushallitus ohjeistaa toisin – oppilaan äiti: ”Maksoin sen vähistä varoista”

Hämeenlinnalaisen Nummen yhtenäiskoulun vaade korjauttaa hajonneet tablettitietokoneet ärsyttää monia vanhempia. Opetushallitus pitää koulun viestiä liian yksioikoisena.

Roskien kerääminen toi tyttökolmikolle ympäristöpalkinnon – pienillä teoilla on sittenkin merkitystä

Ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat nuoret ovat sitä mieltä, että myös pieniä tekoja tarvitaan.

Hämeenlinnan ympäristöpalkinto 10-vuotiaille tytöille

Kiertopalkinnon lisäksi ympäristöpalkinnon saajalle annetaan 500 euroa.

”Kiroillaan, homotellaan, haistatellaan” – huono kielenkäyttö voi jopa eristää muista ihmisistä

20-vuotisen uran tehnyt kuraattori on huolissan nuorten kielenkäytöstä. Ärräpäiden viljely voi kertoa pahasta henkisestä olosta.

Rakentamisbuumi hidastuu Kanta-Hämeessä

Toinen vuosineljännes on 24% hiljaisempi kuin vuonna 2018.

Papukaijamerkit historiaan, nyt tulevat osaamismerkit – Hämeenlinnassa oppilaista koulitaan digitaitureita

Hämeenlinnan peruskoululaiset saavat osaamismerkkejä, kun he hallitsevat tuikitärkeät digitaidot.

Leikki johti pahoinpitelyepäilyyn Hämeenlinnan alakoululla

Poliisi selvittää hämeenlinnalaiskoululla viime torstaina sattunutta epäiltyä pahoinpitelyä.

Hykin purkuluvasta valittanut arkkitehti pitää pintansa: "Uudisrakennus tulisi kalliimmaksi kuin vanhan korjaaminen"

Hämeenlinnan yhteiskoulun vanhan koulutalon purkuluvasta valittanut Satu Huuhka ei aio vetää valitustaan pois hallinto-oikeudesta.

Vaikuta, älä valita! V-päivä opettaa nuoria vaikuttamaan: toiveissa ainakin katusählykaukalo, kahviautomaatti ja sohvia koululle

Lammin Hakkalan koululla aloitteiden ykköseksi nousi suunnitelma katusählykaukalon hankkimisesta.

Skeittiparkki, keppihevosrata, mopopelto – onko tämä Suomen paras koulupiha?

Jos haetaan Suomen viihtyisintä koulupihaa, Hauhon yhtenäiskoulun piha Hämeenlinnassa on vahva ehdokas tittelin saajaksi. Koulun oppilaat ovat saaneet vaikuttaa siihen, millä koulun viihtyvyys paranee. Nyt koululla on jo muun muassa skeittiparkki, keppihevosrata, pihashakki, frisbeegolfrata, pingis- ja biljardipöytiä, säbäkaukalo, tyttöjen parvi ja kaiken kruununa mopopelto.