Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Susipartio ei rikkonut lakia viime talvena tekemissään tarkastuksissa

Helmikuussa oikeusasiamiehelle tehdyssä kantelussa susipartiolaisten kerrottiin kohdelleen paikallisia ihmisiä epäasiallisesti. Tapaukset koskivat autojen, hirvenmetsästyksen ja luonnossa liikkujien tarkastuksia.

Keskiviikko 19.5.2021 (radio)

Keskustan kansanedustajille varoituksia. Hallitus sai luottamuksen. Matala syntyvyys heikentää talouskasvua. Koronarokotustodistus tulee käyttöön Suomessa. Sääennuste.

Varoituksen elpymispaketin vastustamisesta saanut keskustan Tuomas Kettunen kysyy, saavatko vain perussuomalaiset kyseenalaistaa EU:n

Eduskunta hyväksyi EU:n elpymispaketin, mutta keskustan Tuomas Kettunen ja Hannu Hoskonen äänestivät sitä vastaan. Keskustan eduskuntaryhmä antoi heille tänään varoituksen. Kettusen mukaan EU-elpymispaketti on hänelle iso ja periaatteellinen kysymys.

Keskustan eduskuntaryhmä antoi rangaistukset elvytyspaketin vastustajille, ympäristövaliokunnan johdosta poistettu Hoskonen: En aio jäädä kynnykselle itkemään

Hoskonen ja Kettunen äänestivät tiistaina EU:n elvytyspaketin hyväksymistä vastaan toisin kuin muu puolue. He saivat varoitukset. Vasemmistoliiton neljä kansanedustajaa oli äänestyksestä poissa. Ryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki pitää oleellisena, ettei kukaan äänestänyt pakettia vastaan.

EU:n elpymisrahojen läpimeno voi mennä täpärälle – keskustan ja kokoomuksen edustajien mielenmuutos voi vielä upottaa jättipaketin

EU:n elpymisrahaston kaatuminen eduskunnassa veisi mukanaan myös unionin seitsemänvuotisen budjetin ja voisi pahimmillaan suistaa Suomen ja Euroopan talouden sekasortoon.

Itä-Suomen poliisi haki jatkoaikaa lausunnolleen, onko susipartio tarkastanut metsästäjiä asiallisesti

Itä-Suomen poliisilaitos ei ole vielä toimittanut oikeusasiamiehelle selvitystä susipartion tarkastuksista Ilomantsissa.

Susipartiosta tehty kantelu odottaa nyt Poliisin ja Metsähallituksen lausuntoja

Helmikuun alussa eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun käsittely voi kestää kuukausia.

Hallitus sai eduskunnan luottamuksen – opposition välikysymys EU-elvytysrahoista ei horjuttanut hallituksen rivejä

Oppositiopuolueet tekivät hallitusta vastaan kaksi epäluottamuslause-esitystä EU-elvytyspaketin vuoksi.

Susipartion toiminta sapettaa Ilomantsissa: asukkaat kantelivat oikeusasiamiehelle – poliisi hankkii haalarikamerat kiistojen ratkaisuksi

Susipartion toiminnasta Ilomantsissa on kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Tarkastustilanteet aiotaan jatkossa kuvata.

Kaivosyhtiöt ovat tehneet varauksia jopa luonnonsuojelualueille – katso kartasta kotipaikkakuntasi varaustilanne

Suomen pinta-alasta on varattuna noin kolme kertaa Uudenmaan kokoinen alue.

Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen pysyy kannassaan – vastustaa oman puolueensa ja hallituksen linjaa EU:n elvytyspaketissa

Keskustan eduskuntaryhmä on kertaluontoisen elvytyspaketin kannalla, koska se tukee Suomen vientiä.

Ympäristövaliokunta kuulee valkoposkihanhien aiheuttamista vahingoista

Julkisessa kuulemisessa etsitään keinoja hanhivahinkojen estämiseksi ja nykyistä parempia korvauskäytäntöjä.

Lentomatkojen päästöjen kompensointi jakaa Savo-Karjalan kansanedustajia – erimielisyyttä jopa puolueiden sisällä

Yle kysyi Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajilta, pitäisikö kansanedustajien lentomatkojen päästöjä kompensoida.

Hannu Hoskonen kannellut susiongelmasta oikeusasiamiehelle

Kantelussa todetaan, että jo yksistään Ilomantsin, Lieksan, Nurmeksen, Valtimon, Juuan ja Kuhmon alueella elää vähintään 150 sutta.

Haavisto keskustan ja vihreiden jatkuvasta ilmastonokittelusta: "Juuri on päästy Säätytalolta, jossa tavoitteet tehtiin yhdessä"

Vihreiden Pekka Haavisto pitää sanailua ilmastokysymyksistä "kuplintana", jonka taustalla on yksittäisiä kansanedustajia. Hallituksen yhteistyökykyyn se ei ole vaikuttanut, sanoo Haavisto.

Eduskuntavaalien suurin kampanja Savo-Karjalassa maksoi yli 80 000 euroa

Kustannuksiltaan suurin vaalikampanja oli keskustan Hanna Huttusella.

Kristillisdemokraatit ainoana puolueena täysin äitiyslakia vastaan

Kristillisdemokraatit vastustivat kiivaasti äitiyslakia, jonka mukaan naisparit olisivat jatkossa virallisesti vastasyntyneen kaksi äitiä. Lakiesitys seuraa aiemmin laadittua isyyslakia.

Kesäajasta luopuminen sai tukea eduskunnassa – voisiko kellonsiirtely loppua?

Kansalaisaloite kesäajasta luopumisesta saa tukea kansanedustajilta ja myös ministeri Anne Berner (kesk.) toivoo eduskunnalta vahvaa viestiä Brysseliin.

Keskusta säilytti ykköspaikkansa Ilomantsissa – eniten äänistään menetti SDP

Keskusta piti kärkipaikan 44,5 prosentilla annetuista äänistä. Toiseksi jäi SDP (21,2 %) ja kolmanneksi perussuomalaiset (13,7 %).

Venäläishakkeen suosiminen lämpö- ja voimalaitoksissa huolestuttaa

Esimerkiksi kansanedustaja Hannu Hoskonen ja koneyrittäjät toivovat, että halpa venäläishake ei syrjäyttäisi kotimaista vaihtoehtoa.

Keskustan eduskuntaryhmä ryöpytti Tiilikaista – ministeri sai vakavan varoituksen: "Härmälä virkamiesten aatelia"

Vakavan varoituksen antamisen puolesta äänesti 24 jäsentä, ja kahdeksan olisi halunnut äänestää Tiilikaisen luottamuksesta Metsähallituksen johtajaratkaisussa. Tiilikainen seisoo Pentti Hyttisen takana: "Kokonaisarvioinnin perusteella paras henkilö valittiin"

Vähemmistökieli karjala yleistyy kylteissä Pohjois-Karjalassa

Joensuussa ensimmäiset karjalankieliset kyltit ilmestyvät Ilosaareen. Esimerkiksi arkkipiispa Leo on intohimoinen karjalankielisten opasteiden puolestapuhuja.

Kansanedustaja Hoskonen: Yhteinen talletussuoja Suomelle liian riskialtis

Keskustan talousvaliokunnassa istuva kansanedustaja Hannu Hoskonen pitää vireillä olevaa yhteistä eurooppalaista talletussuojaa liian riskialttiina suomalaisille veronmaksajille. - Pankit kantakoon riskinsä itse, veronmaksajia älköön tähän sotkettako, Savo-Karjalan vaalipiiriä edustava Hoskonen linjaa.

Kritisoitu Luonnonvarakeskus susihavainnoista: Emme vähättele metsästäjien tietoja

Kansanedustaja Hannu Hoskosen (kesk.) mukaan Luonnonvarakeskuksen väki väheksyy maakunnasta tulleita susihavaintoja. Luke puolestaan pitää susihavaintoja erittäin merkittävinä tiedonlähteinä. Hoskosen eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemässä kantelussa esiin nostetulle Ilomantsin ja Tuupovaaran susireviirille mennään tekemään uusintatarkastus.

Ilomantsilaiselta kansanedustajalta kantelu susien aiheuttamasta uhasta

Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) on tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle susien aiheuttamasta uhasta maaseudun ihmisille. Kantelu on kohdistettu Luonnonvarakeskuksen virkamiesten toimintaan. Hoskosen mukaan virkamiehet ovat toistuvasti väheksyneet maakunnista tulleita susihavaintoja.

Ympäristöministeriö tyrmää kansanedustajan väitteen: "Yritetään tukea maaseudun elinvoimaisuutta"

Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) kiivastui ympäristöministeriön esitystä valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Hoskosen mukaan esityksellä isketään siihen, ettei rakennuslupia saataisi maaseutukuntiin. Ympäristöministeriö kiistää väitteen.

Kansanedustaja hermostui ympäristöministeriölle – "Tämä on hyökkäys maaseudun ihmisten kimppuun"

Ilomantsilainen kansanedustaja, Hannu Hoskonen (kesk.) on suivaantunut tavasta, jolla ympäristöministeriö on vienyt eteenpäin esitystään valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Kansanedustaja kokee myös, että ministeriö on osaksi siirtämässä vallan maaseudun rakentamisluvista itselleen.

Savo-Karjalan kansanedustajat: kiihkoisänmaalliset ryhmät lietsovat epäsopua ja pelkoa

Yle Joensuun tekemän kyselyn mukaan suuri enemmistö Savo-Karjalan kansanedustajista antaa huutia katupartiolle. Vain perussuomalaisten Pentti Oinonen hyväksyy toiminnan.

Pohjois-Karjala ei pistä päätään pensaaseen vaan kaivautuu rikkaaseen maankamaraan

Pohjois-Karjalassa elää vahva usko kaivannaisalan tulevaisuuteen. Joensuussa maanantaina julkistetun toimenpidesuunnitelman mukaan ala kasvaa nykyistä paljon merkittävämmäksi työllistäjäksi tulevien vuosien aikana. Esimerkiksi kaivosten, kivilouhimoiden, malminetsinnän, laitevalmistuksen ja koulutuksen toivotaan työllistävän 3 000 ihmistä vuonna 2030.

Ilomantsilaiskansanedustaja: "Jokaisen pitää jostakin hyvästä luopua"

Kansanedustaja Hannu Hoskonen harmittelee koulutusleikkauksia, mutta pitää niitä tarpeellisena. Jokaisen pitää luopua jostakin hyvästä, jotta Suomen talous saadaan raiteille, Hoskonen tuumaa.

Mekrijärven sulkeminen pettymys – uutta toimintaa pohditaan

Itä-Suomen ainoan kenttätutkimusaseman lakkautuspäätös suututtaa Ilomantsissa ja harmittaa Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa. Mekrijärvellä uutta käyttöä odottaa muun muassa huippuluokan laboratorio.

Suomen Yliopistokiinteistöjä syytetään korkeista vuokrista – "Kyseessä on erityiskohde"

Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen kritisoi julkisuudessa Suomen Yliopistokiinteistöjen vuokrien hintatasoa. Kansanedustajan mukaan Itä-Suomen yliopiston kenttätutkimusasema suljetaan muun muassa kalliiden vuokrien vuoksi. Yliopistokiinteistöt kiistää väitteet.

Ilomantsi aikoo taistella Mekrijärven puolesta

Pohjois-Karjalassa on päätetty taistella Mekrijärven tutkimusaseman puolesta. Ilomantsin kunta ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto aikovat vielä vedota Itä-Suomen yliopistoon, jonka aikomuksena on lakkauttaa Itä-Suomen ainoa kenttätutkimusasema.

Kansanedustajalta heti kirjallinen kysymys Mekrijärven tutkimusaseman lakkautuksesta

Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen tarttuu tuoreeltaan eduskunnassa Itä-Suomen yliopiston päätökseen lakkauttaa Mekrijärven tutkimusasema. Hoskonen kysyy, mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy Mekrijärven toiminnan turvaamiseksi.

Savo-Karjalasta valituille lisä-ääniä vaalien tarkistuslaskennassa

Tarkistuslaskenta ei muuttanut eduskuntavaalien lopputulosta Savo-Karjalan uudessa vaalipiirissä. Kansanedustajiksi valituista eniten ääniä löytyi lisää Keskustan Markku Rossille Kuopiosta. Eniten äänimäärä puolestaan väheni saman puolueen ilomantsilaiselta Hannu Hoskoselta.

Näissä asioissa uudet kansanedustajat ovat eri mieltä edeltäjiensä kanssa Savo-Karjalassa

Savo-Karjala sai vaaleissa seitsemän sellaista kansanedustajaa, jotka eivät olleet eduskunnassa päättyneellä kaudella. Selvitimme, mistä uudet kansanedustajat ovat eri mieltä edeltäjiensä kanssa – vai ovatko mistään.

Valiokunnan sote-hoppu ihmetyttää asiantuntijaa – kunnissa kasvaa kiukku

Sote-uudistuksen aikataulu herättää hämmenystä myös pohjoiskarjalaisessa kuntakentässä. Esimerkiksi Ilomantsissa eduskunnan sote-valiokunnan pikainen lausuntopyyntö valmisteilla olevaan sote-esitykseen on otettu tyrmistyneenä vastaan. 

Liikennevirasto päätti vähäliikenteisten ratojen kohtalosta – puukuljetukset jatkuvat Ilomantsin radalla

Liikennevirasto on päättänyt 15 vähäliikenteisen rataosan tulevaisuudesta. Puolet niistä pistetään rullalle. Puukuljetukset voivat kuitenkin jatkua muun muassa Ilomantsin radalla Pohjois-Karjalassa.

Ilomantsin laajakaistahanke pysyy

Ilomantsin kunnan puuhaama koko kunnan peittävä valokuituverkkohanke pysyy edelleen hengissä. Hanketta edistää Viestintäviraston myöntämä tukipaketti.

Itä-Suomen jätteenpolttolaitoksen uudet sopimukset käsiteltävä kunnissa?

Ilomantsin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk.) haluaa jäsenkunnat mukaan neuvottelemaan Leppävirralle suunniteltavan Riikinnevan jätteenpolttolaitoksen uusista osakassopimuksista, jotka ovat tulossa jäteyhtiöiden käsittelyyn elo-syyskuussa.

Ilomantsissa on työskennelty rauhassa kuntaliitospöhinältä

Kehyskuntien ympärilllä viime kuukaudet käynyt liitospöhinä on tietänyt siunauksellista aikaa monille muille kunnille. Esimerkiksi Ilomantsi on saanut rauhassa keskittyä kunnan kehittämiseen ja perustehtävien hoitamiseen, kun puoli Pohjois-Karjalaa on pitänyt meteliä Joensuun seudun sittemmin kariutuneesta viiden kunnan liitosesityksestä. Ilomantsissa odotellaan nyt, mitä ministeriö tuumii kunnan itsenäisyyshaaveista.

Maaseudun tiet rapistuvat – valitus lähdössä oikeuskanslerille

Ilomantsi haluaa rapistuvan tiestön kuntoon. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hannu Hoskonen pelkää tielläliikkujien puolesta ja harkitsee valituksen tekemistä oikeuskanslerille. Ministerin puheille kunta ei ole yrityksistä huolimatta päässyt.

Kuntapäättäjillä "pelottavan korkea keski-ikä"

Mitenkään epätavallista ei ole, että liki 70-vuotias miesvaltuutettu päättää pikkulasten koulukyyditysten tarpeellisuudesta ja raskaana olevan naisen neuvolakäyntien määrästä. Eri-ikäisten kuntalaisten yhteisistä asioista päättävistä valtuutetuista valtaosa on yli 55-vuotiaita.

Suuri polttolaitoshanke kaatui Kiteellä - jätesoppa kuplii edelleen

Kiteen Puhokseen suunniteltua jätteenpolttolaitosta ei näillä näkymin rakenneta. Keski-Karjalan kehitysyhtiössä ja useissa kunnissa epäillään, että maakunnan kuntien jakaantuminen kahden jätelaitoksen leireihin tappoi voimalahankkeen.

Ilomantsin jäterallin reitti yhä auki

Ilomantsi liittyy jäteyhtiö Puhaksen arvostelijoiden joukkoon. Kunta ei ole saanut jäteyhtiöltään selkeää ja sitovaa tarjousta siitä, mitä ilomantsilaisten jätteiden käsittely tulee tulevaisuudessa maksamaan.

Kuntavaalien ehdokaslistojen teko viimeisillään

Ehdokaslistat ovat loppusilausta vaille valmiit Pohjois-Karjalassa. Listat lyödään lukkoon tiistaina.

Hoskonen tuohtui valtion energiapolitiikasta

Ilomantsin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk.) on tyrmistynyt pellettitehtaan sulkemisuutisesta. Hoskonen paheksuu valtion toimia, joilla tehdään hallaa kotimaiselle uusiutuvalle energialle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle