Uusimmat artikkelit
Vaatteilla ei ole sukupuolta – silti muunsukupuolista Jalmari Savolaista tuijotetaan julkisilla paikoilla
Sukupuolen korjaamisen myötä myös pukeutuminen muuttuu. Oma uusi tyyli rakentuu kokeilun ja ylilyöntien kautta. Tällä tutkimusmatkalla kohtaa usein myös yllätyksiä, kuten Jalmari Savolaiselle kävi.
Jari Ehrnroothin kolumni: Edistysvimma alistaa ihmiset muutoksen orjiksi
Konservatiivinen ajattelu vaalii pysyviä arvoja, koska ne ovat hyvän elämän ja vapauden turva, esittää Ehrnrooth kolumnissaan.
Laura Hallamaan kolumni: Yhteiskunta harppoo nyt kriisistä kriisiin, koska emme tartu ajoissa ongelmiin
Kuulin ensimmäisen kerran ilmastonmuutoksesta, Natosta ja huoltosuhteen heikkenemisestä lapsena. Nyt olen yli 30-vuotias, eivätkä puheenaiheet ole muuttuneet, kirjoittaa toimittaja Hallamaa.
Hyvinvointivalmentaja kuormittuu välillä toisten huolista, mutta liikunta vapauttaa ammattilaisenkin: "Tarvitsen päivittäisen annoksen", sanoo Elias Huhtinen
Elias Huhtinen on hyvinvointivalmentaja, joka auttaa työkavereitaan voimaan paremmin. Hän kertoo hyvinvoinnin olevan paljon muutakin kuin urheilua, mutta liikunta on Huhtiselle itselleen elämäntapa. Kilpailuhenkisyys ajaa hänet usein suorituksissa äärirajoille.
Elämää, jonka perään haikailemme, ei ehkä koskaan tule
Välivaiheetkin ovat arvokasta elämää.

Raisa Omaheimon kolumni: Muuttuva perustaso estää meitä huomaamasta miten suurten muutosten keskellä elämme
Vuosikymmenien ajan on puhuttu siitä, että kunhan ilmastonmuutosten vaikutukset ovat tarpeeksi radikaaleja, me ihmiset kyllä havahdumme toimintaan. Hitaita muutoksia on kuitenkin vaikea huomata, kirjoittaa Omaheimo.
Stressiä ei voi järkeillä pois, kropassa on avain kaaoksen kesyttämiseen – Näin vapautat itsesi kiristävistä ajatuksista
Stressi vie aivot hälytystilaan – opi työkalut muutokseen.
Ulkolinja: Putinin nuoret
Dokumentti Putinin valtakaudella varttuneista nuorista.
Muutoksen matkaopas: Sisututkija Emilia Lahti kertoo, miten sisun avulla elämässä voi saavuttaa isoja asioita
Sisun avulla voimme taistella hyvän elämän puolesta.
Maaseudulta maailmalle – aikamatka suurten ikäluokkien muistoihin
Suoraan sanottuna, suurin piirtein – sellaista elämä on!
Muutoksen matkaopas: Työelämä syö ihmisten luovuuden – ideat syntyvät paremmin saunassa tai suolla kuin pakon edessä
Kiire on luovuuden pahimpia vihollisia.
Muutoksen matkaopas: "Ihmisillä on kiire ja liikaa tavaraa" – kodin epäjärjestyksen selättäminen vaatii lähes aina roinan vähentämistä, mutta sukkia ei tarvitse viikata
Voiko kotiaan järjestämällä saada mielenrauhaa?
Muutoksen matkaopas: Jaana Toikkanen vaihtoi aikuisena ammattia – nyt hän neuvoo muita seuraamaan unelmiaan
Alan vaihto aikuisiällä houkuttaa ja pelottaa.
Muutoksen matkaopas: Minna Nikula törsäsi kaikki rahansa, kunnes päätti vaurastua – nyt hänellä on suuri osakesalkku ja sijoitusasuntoja
Mitä keinoja tavallisella tallaajalla on muuttaa talouttaan?
Teenko sitä mitä haluan vai sitä missä olen muiden mielestä hyvä?
Alanvaihto ei saa unohtamaan.
Muutoksen matkaopas: Miksi koukutumme huonoihin ihmissuhteisiin ja onko niitä mahdollista korjata?
Miten toimia haitallisissa, koukuttavissa ihmissuhteissa?
Muutoksen matkaopas: Toteuttakaa itseänne, isät ja äidit, sillä lapsetkin haluavat nähdä teidät onnellisina!
Voiko hyvän vanhemmuuden ja itsensä toteuttamisen yhdistää?
Muutoksen matkaopas: Uupunut työntekijä saattaa sinnitellä vuosikausia pahoista oireista huolimatta – tunnistatko sinä työuupumuksen varoitusmerkit ja toipumiskeinot?
Kun akku loppuu – miten elää uupumuksen kanssa?
Muutoksen matkaopas: Tapaaminen paljussa johti muuttoon Helsingistä Pelkosenniemelle – miltä tuntuu laittaa kerralla uusiksi siviilisääty, asuinpaikka ja työhuone?
Jämähtäminen pelottaa enemmän kuin muutos.
Muutoksen matkaopas: Jenny Rostain ymmärsi tarvitsevansa apua vasta kun takaumat väkivallasta pilasivat häävalmistelut – käsittelemätön trauma oli viedä elämänhalun
Väkivallan aiheuttamasta traumasta voi toipua.
Muutoksen matkaopas: Kuuluuko seksiin aina esileikki, yhdyntä ja orgasmi?
Ihmisellä on lukuisia "ekoja kertoja" elämässä.
Muutoksen matkaopas: Parisuhde kestää muutoksen, kun kumppani on puu, johon saa nojata
Kukaan ei pysy samanlaisena koko elämäänsä.
Muutoksen matkaopas: Hyvä elämä syntyy merkityksellisyydestä ja yhteydestä toisiin – onnellisuuden jahtaaminen vie sen vain kauemmas
Maria Jyrkäksen vieraana filosofi Frank Martela.
Muutoksen matkaopas: Kuritatko kehoasi vai kohteletko sitä lempeydellä? – Harva puhuu läheisilleen niin rumasti kuin puhuu omasta kehostaan
Katarina Meskanen puhuu kehosuhteesta ja sen parantamisesta.
Muutoksen matkaopas: Jokainen joutuu kohtaamaan tuskaa tuottavia muutoksia – kriiseistä selviytymistä helpottavat läheisten tuki ja konkreettinen apu
Kaikki muutokset eivät ole toivottuja.
Muutoksen matkaopas: Ihminen on ainoa eläin, joka tietoisesti rajoittaa nukkumistaan – unen kannalta ratkaisevaa on, mitä teet illan viimeisenä tuntina
Riittävä lepo on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä.
Muutoksen matkaopas: Liikunta luo energiaa – etene pienin askelin, sillä uuden taidon hankkiminen vaatii oman aikansa
Henna Linné: Liikkelle pitää lähteä asteittain.
Muutoksen matkaopas: Arvosta itseäsi myös ruokapöydässä – syö säännöllisesti, monipuolisesti ja värikkäästi
Syö kunnolla, jotta jaksat johtaa elämääsi!
Muutoksen matkaopas: Vahvista vahvuuksiasi – niiden käyttö tuo iloa, onnea ja menestyksen kokemuksen elämään
Omalta tuntuva polku voi löytyä vahvuuksien kautta.
Muutoksen matkaopas: Keinot uuteen alkuun löytyvät arvojen kautta – pohdi, mikä sinulle on tärkeää
Joskus on syytä tutustua itseensä uudelleen.
Mitä jos eläisit sellaista elämää, jota oikeasti haluat?
Muutoksen matkaopas katsoo kohti omannäköistä elämää.
Dokumenttiprojekti: Perkele 2 – Kuvia Suomesta
Kulttielokuvan jatko-osassa matkataan jälleen halki Suomen.