Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Niina Malm Imatralla.

Niina Malm ja Sirpa Paatero eivät tavoittele SDP:n puheenjohtajuutta, Suna Kymäläinen ei suoraan kiellä kiinnostusta

Puolueen 1. varapuheenjohtaja, imatralainen Niina Malm kommentoi asiaa Twitterissä. Kysyimme puheenjohtaja-ajatuksista myös kotkalaiselta Sirpa Paaterolta ja lappeenrantalaiselta Suna Kymäläiseltä.

Sirpa Paatero selailemassa puhelinta vaalivalvojaisissaan.

Kuntaministeri Sirpa Paateron tippuminen eduskunnasta varmistui – paikka jäi vain seitsemän äänen päähän

Kisa oli tiukka myös Kaakkois-Suomen perussuomalaisten välillä. Jani Mäkelä meni läpi 18 äänen erolla seuraavaksi tulleeseen Timo Härköseen.

Lääkäri

Hallintosotku ajaa lääkäreitä ja palomiehiä pois hyvinvointialueiden hallituksista – muutama on jättänyt virkansa pitääkseen hallituspaikan

Valtiovarainministeriö ohjeisti aiemmin, että hyvinvointialueen työntekijä ei voi olla aluehallituksen jäsen. Kuntaministeri Sipa Paateron mukaan ministeriö selvittää, voisiko estellisyys koskea vain johtavassa asemassa olevia.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru koronaministerityöryhmän tiedotustilaisuudessa Helsingissä 9. marraskuuta 2022.

Tavoite on, että tammikuussa asiakas ei huomaa sote-uudistusta lainkaan, sanovat ministerit – Sote-alueet kipuilevat rahan ja hoitovelan kanssa

Reilun kuukauden päästä aloittavat hyvinvointialueet keskittyvät turvalliseen siirtymään eli siihen, että kriittiset toiminnot siirtyvät kunnilta, kuntayhtymiltä ja sairaanhoitopiireiltä hyvinvointialueille.

Sirpa Paatero, SDP,

Kuntaministeri Sirpa Paatero pitää Helsingin palkanmaksun ongelmia varoittavana esimerkkinä – "Ei saa toistua hyvinvointialueilla"

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoo, että Helsingin palkanmaksun ongelmien syyt on hyvä selvittää tarkoin, jotta vastaavat virheet voitaisiin välttää muissa suurissa uudistuksissa.

Sairaanhoitaja sitoo muoviessua päälleen. Kuvattu takaapäin niin, että näkyy hanskoissa olevat kädet solmimassa.

Kanta-Hämeen hyvinvointialue vastustaa yliopistosairaalalisän käyttöönottoa – ministerin mukaan asiaan otetaan aikalisä

Yliopistosairaalalisän vuoksi Kanta-Hämeen hyvinvointialueen rahoitus vähenisi pysyvästi yhteensä yksitoista miljoonaa euroa vuositasolla.

Ryhmäkuva lapin aluevaltuutetuista

Lapin hyvinvointialue sai kuluvalle vuodelle 7,54 miljoonaa euroa lisää – kuntaministeri: "Panostus on välttämätön toiminnan sujuvan käynnistymisen kannalta"

Tuella on tarkoitus varmistaa, että tieto- ja viestintäteknologian muutosten valmistelu onnistuu vuoden 2023 alusta lähtien.

FinnHEMS lääkärihelikopteri laskeutuu.

Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin sijoituspaikalle lopullinen niitti: rakentaminen Kouvolan Uttiin alkaa niin pian kuin mahdollista

Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin sijaintipaikan ympärillä on leijunut epävarmuus vuosikausia. Operatiivinen toiminta on tarkoitus aloittaa vuonna 2024.

Kuntaministeri Sirpa Paatero SDP

Kuntaministeri: Pirkanmaa edennyt hyvin sote-suunnitelmissa

Kehitettävää riittää kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan kaikilla alueilla koko asian hallinnassa pitämisessä ja esimerkiksi tietojärjestelmissä.

FinnHEMS lääkärihelikopteri laskeutuu.

Sirpa Paatero kysyi muilta ministereiltä, miksi Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin tukikohtaa valmistellaan vasta nyt – "Tilanne on hankala"

Kaakon lääkärihelikopteri nousi keskusteluun sote-ministerityöryhmän kokouksessa torstaina. Kuntaministeri Sirpa Paatero sanoo, ettei lopullista ratkaisua vielä tiedetä.

Finnhemsin Tampereen tukikohdan lääkärihelikopteri

Kuntaministeri vaatii pysymään päätöksessä sijoittaa lääkärihelikopteri Uttiin – "Yhteiskäyttöön Puolustusvoimien ja harrastajien kanssa liittyvät kysymykset on ratkaistavissa"

Nyt myös kuntaministeri, kotkalainen Sirpa Paatero nousee puolustamaan jo tehtyä päätöstä lääkärihelikopterin sijoittamisesta Uttiin, Kouvolassa.

Utsjoki Resort

Utsjoen ennätyksellinen matkailukesä vaihtui huoleen tulevasta: miten selvitä ilman matkailun koronabuustia ja lohenkalastusta?

Utsjoella yritetään nyt tehdä pyöräilystä lohikalastusmatkailun paikkaaja, kun kunnassa on käynnistetty äkillisen rakennemuutoksen toimenpiteiden suunnittelu. Kunnassa pohditaan, oliko lohi jopa yliarvostettu matkailutuote.

Kuntaministeri Sirpa Paatero hymyilee ja nojaa toisella kädellä lasipöytään

Kuntaministerin vierailu ei tuonut velkaiselle Kemille helpotusta, mutta keskustelu on avattu – Paatero: Valtion tuesta pitää sopia usean ministeriön kesken

Kuntaministeri Sirpa Paatero tapasi maanantaina Kemissä alueen päättäjiä. Asialistalla oli Metsä Groupin sellutehdasinvestointi, jota varten velkaisen Kemin on investoitava kymmeniä miljoonia euroja. Kaupunki toivookin valtiota apuun jakamaan kustannuksia.

Sirpa Paatero saapuu valtioneuvoston yleisistuntoon.

Ministeri Paatero vakuuttaa, että hallitus pitää kiinni lupauksestaan korvata koronakulut kunnille

Suurten kaupunkien johtajat arvioivat Ylelle, että hallitus olisi palauttamassa niille vain noin puolet koronamenoihin käytetyistä rahoista. Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) muistuttaa, että asetus on vasta lausuntokierroksella.

Katri Paatero, Sirpa Paatero ja Katri Paateron 7 kuukauden ikäinen tytär Elli Paatero SDP:n vaalivalvojaisissa Kotkan Konserttitalolla.

SDP jatkaa Kotkan suurimpana puolueena, valtuustoon äiti ja tytär Paatero: "Kyllä meillä kotona käydään läpi niin kaavoitus- kuin rakennushankkeita"

Kotkassa perussuomalaiset nosti eniten kannatustaan. SDP säilytti asemansa Kotkan suurimpana puolueena. Vasemmistoliitto ja vihreät olivat suurimmat häviäjät.

Sirpa Paatero

Keski-Suomen suuri kuntaliitos kariutui, kuntaministeri Paatero kannustaa jatkamaan selvityksiä, kunnanjohtajat penseinä

Edellinen neljän kunnan yhdistymishanke Keski-Suomessa kaatui pari viikkoa sitten.

Maria Ohisalo, Krista Kiuru ja Sirpa Paatero hallituksen sote-esityksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Kalliiksi moitittu sote-esitys loppusuoralla, ministeri Kiuru: "Tämä aamu ei voisi enää alkaa paremmin"

Hyvinvointialueille on tarkoitus valita edustajat vaaleissa alkuvuodesta 2022.

Kuntaministeri Sirpa Paatero hallituksen mediatilaisuudessa 12. marraskuuta.

Government unveils security measures in response to Vastaamo data hack

Robust electronic recognition would be required for all social and healthcare services and e-business transactions.

Kuntaministeri Sirpa Paatero hallituksen mediatilaisuudessa 12. marraskuuta.

Hallitus yrittää avittaa Vastaamon tietomurron uhreja: henkilötunnuksen vaihtamista helpotetaan, pesukonetta ei voisi ostaa enää pelkällä hetulla

Hallitus haluaa myös helpottaa ilmoitusmenettelyä, kun ihminen joutuu tietomurron uhriksi. Tavoitteena on saada se "yhden napin päähän"

Sirpa Paatero

Tuleeko hetun vaihtamisesta helpompaa? Hallitus pui Vastaamon tietomurtoa, tiedottaa toimista torstaina

Hallitus käsitteli keinoja lisätä vahvaa tunnistautumista verkossa sekä sujuvoittaa muun muassa pankkikorttien sulkua.

Kansanedustaja Hanna Kosonen Savonlinnan Casinon edustalla.

Kuntapolitiikkaa kiinnostaa kansanedustajia – Kaakkois-Suomen edustajat lähtemässä kilvan ehdolle

Kansanedustajat haluavat olla mukana myös kotikuntiensa päätöksenteossa, jotta tieto eduskunnan ja valtustojen välillä kulkee sujuvasti.

Vaasalainen Matias Mäkynen on kaupunginvaltuutettu , Pohjanmaan sosialidemokraattien puheenjohtaja ja Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja.

Pohjanmaan Sosialidemokraatit valitsi varapuheenjohtajat ja piirihallituksen

Nykyisen puheenjohtajan Matias Mäkysen kausi jatkuu vielä ensi vuoden.

Kuvassa on suu-nenäsuojainta käyttäviä kuvaajia sote-uudistuksen tiedotustilaisuudessa lokakuussa 2020.

Hallitus: Leviämisvaiheessa suositellaan yleisötilaisuuksien kieltämistä, yksityistilaisuuksien rajaamista ja aikuisten ryhmäharrastusten keskeytystä

Suositukset toimivat työkalupakkina, jota käytetään alueellisen harkinnan mukaan, epidemiatilanteesta riippuen.

Kuntaministeri Sirpa Paatero.

Kuntaministeri Sirpa Paatero jättää vastuun ratahankkeiden jatkosta liikenne- ja viestintäministeriölle: "En tiedä minkäänlaista aikatauluhaarukkaa"

Paatero istuu talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, joka käsittelee itäisen Suomen ratahankkeita syksyn aikana.

Kuvassa on ajokortti.

Nation's personal ID number system to change, but not by much

An ambitious proposal to completely revamp Finland's ID scheme has been trimmed down to just a few updates.

kaksi passia

Kaikkien henkilötunnus ei vaihdu sittenkään – katso, mitä muutoksia uusiin tunnuksiin on kuitenkin tulossa

Henkilötunnuksen muoto on pysymässä ennallaan, mutta sukupuolisidonnaisuudesta ollaan luopumassa.

Näkymä keväiselle Saimaalle Lappeenrannan sataman kohdalta.

Ratayhteydet Venäjälle ja Saimaan venematkailu – Näihin Etelä-Karjalassa toivotaan EU:n elvytysrahaa

Ministerit Lintilä ja Paatero kuuntelivat lauantaina Etelä-Karjalan ideoita käyttökohteiksi elvytysrahalle.

Eurosetelisarja.

Lapissa puolet kunnista hakee harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta – suurimpia summia hakevat Enontekiö ja Kemi

Koko maassa valtionosuuden korotusta on haettu 340,5 miljoonan euron edestä. Jaossa on 60 miljoonaa.

Mökki Saimaan rannalla.

Mikkelin seudun kunnat ehdottavat hallitukselle: usealla paikkakunnalla asuvat tulisi selvittää rekisteriin

Aloite pohjautuu valtionvarainministeriön laatimaan kaksoiskuntaselvitykseen, joka julkaistiin alkuvuodesta 2018.

Katoavatko postinkantajat kyläraiteilta ja konttorit kaupungeista –  Miten posti hoitaa julkisen palvelun velvoitteensa tulevaisuudessa

Työryhmä ehdottaa: postia jaettaisiin kolmena päivänä viikossa vuoden 2022 alusta

Jakelun harventamista perustellaan kirjepostin määrän vähenemisellä

Heikki Malinen

Former Posti CEO lands top job at steel firm Outokumpu

Heikki Malinen is scheduled to start his new job in about a month.

Rullaportaat Pasilan rautatieasemalla.

Koronavirus tuhoaa kuntataloutta – valtio ja kunnat neuvottelevat miljardiluokan tukipaketista

Hallitus päättää ensi viikolla kehysriihessään, miten kuntia autetaan selviämään koronaviruksen torjunnan etulinjassa.

Sanna Marins regering.

Tutkija: Hallitus korosti ikäihmisten ja riskiryhmien tilannetta alkuun liikaa – siksi nuoremmat eivät ehkä kokeneet koronan koskevan heitä

Ministerit ovat panostaneet viestintänsä yhtenäisyyteen jopa samoihin väreihin pukeutumalla ja asettumalla pituusjärjestykseen.

Kansanedustaja Sirpa Paatero, SDP.

Paatero: En johtanut eduskuntaa harhaan Postin kärhämässä

Paatero vastasi oikeuskanslerin kuulemispyyntöön.

Kyyjärven vaakuna

Viisipiikkinen: Kyyjärvi hyväksyi yksimielisesti kuntajakoselvityksen aloittamisen

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouko Huumarkangas kertoo lehdessä Kyyjärven olevan sellaisessa tilanteessa, että selvitys tehtäisiin jokatapauksessa vaikka sitä vastaan harattaisiinkin.

Antti Rinne

Antti Rinne Ylelle: Posti-jupakka ei ollut todellinen syy hallituksen eroon – Pääministerierosta ei silmä kostunut

Rinteen tukija Sirpa Paatero joutui eroamaan hallituksesta ennen pääministeriä. Rinne: Ollaan halattu ja ollaan puhuttu.

Vaakunoita kunnantalon seinällä

Kuntaministeri: jopa sadalla kunnalla saattaa olla vaikeuksia selvitä tehtävistään tulevaisuudessa – siirtyykö osa palveluista isäntäkunnalle?

Parhaillaan valtiovarainministeriössä koostetaan kuntien tilannekuvaa kartoittavaa selvitystä.

Ilmakuva voimalaitoksesta Ruhrin laaksossa.

Saksalaisjärjestöt peräävät Suomelta valtio-omistajan vastuuta: Fortumin ostama Uniper päästää enemmän hiilidioksidia kuin koko Suomi

Uniper on uhannut Alankomaita korvauskanteella hiilikiellon takia, ja suunnittelee nyt uuden hiilivoimalan avaamista Saksaan.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, kuntaministeri Sirpa Paatero ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori Uudenmaan sote-erillisselvityksen raportin julkistustilaisuudessa.

Uudenmaan soteratkaisu julki – ministeri Kiuru: Malli huomioi alueen erityispiirteet

Ratkaisu tuo Uudellemaalle viisi itsenäistä sote-hallintoaluetta.

Reetta Räty

Reetta Rädyn kolumni: Ministerikin saa jäädä sairauslomalle, eikä siinä pitäisi olla mitään outoa

Miksi flunssa kelpaa sairausloman syyksi, mutta voimien loppuminen ei, kirjoittaa Reetta Räty.

Pääministeri Sanna Marin astudion ohjelmassa 10. joulukuuta 2019.

Pääministeri Marin A-studiossa: En voi vahvistaa tietoja al-Holin kotiutuksista

Pääministeriksi tiistaina valittu Sanna Marin (sd.) ei voinut vahvistaa Ylen saamia tietoa al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamisesta lähiaikoina. Marin vetosi siihen, että oli toiminut pääministerinä vasta tunteja, eikä hänellä ollut asiasta tarpeeksi tietoa.

Sirpa paatero i röd rock framför den samlade pressen.

Ousted minister Paatero picks up new post

Less than two weeks after Sirpa Paatero resigned over the postal scandal, she’s back in government.

Sanna Marin ja Antti Rinne

Maanantai 9.12.2019 (radio)

Ministeritehtäviä vaihdetaan hallituksessa. Vientialojen lakot alkoivat. Korvausten pieneneminen lisäsi jonoja terveyskeskusten hammaslääkäreihin. Poliisin tulo voi kestää kauan joillakin paikkakunnilla.

sirpa paatero

Analyysi: Toverit palkitsivat Sirpa Paateron uskollisuuden

Sirpa Paateron paluu ministeriksi on yksi suomalaisen politiikan kummallisuuksia, joita on vaikea selittää, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle