Uusimmat artikkelit
Leijonilla karu saldo ennen MM-kotikisoja – Jukka Jalonen kertoo haasteesta joukkuevalinnoissa: "Meillä on vähän liikaa pelaajia ryhmässä"
Leijonat kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa, kun se hävisi Ruotsin EHT-turnauksen päätösottelussaan Ruotsille 4–3.
Miksi Leijonien välierästä tuli "sohlaamista"? Asiantuntija kertoo, miten Slovakia yllätti – tällaista henkistä tasapainoa kaivataan finaaliin
Leijonat voitti Slovakian 2–0, mutta pelitapahtumia hallitsi hävinnyt joukkue. Suomi puolusti kuitenkin, jälleen kerran, kärsivällisesti ja kurinalaisesti. Slovakia oli muokannut pelaamistaan selvästi alkulohkon kohtaamisesta.
Leijonat marssi olympialaissa avausvoittoon hienon esityksen myötä – synttärisankari Sakari Mannisen hattutemppu upotti Slovakian
30-vuotissyntymäpäiväänsä viettävän Sakari Mannisen kolme maalia riittivät Slovakian kaatamiseen maalein 6–2.

Uutta KHL-seuraa etsivä MM-kultaleijona palaa maajoukkueeseen vuoden tauon jälkeen: "Mukava päästä suomiukkojen kanssa touhuamaan"
Suomen ja Sveitsin liigat eivät kiinnosta Harri Pesosta yhtä paljon kuin uuden työpaikan löytäminen KHL:stä.

MM-kultaleijona Harri Pesonen jättää KHL-seuransa
Harri Pesonen on voittanut MM-kullan lisäksi kaksi Suomen mestaruutta.

Magnitogorskille jälleen MM-kultaleijonavahvistus – Olkinuorasta Pesosen ja Lammikon seurakaveri
Juho Olkinuora liittyy kaksivuotisella sopimuksella Harri Pesosen ja Juho Lammikon seuraksi Magnitogorskin riveihin.

MM-kultaleijona Harri Pesonen jättää Sveitsin kiekkokaukalot – uusi osoite KHL:ssä
Hyökkääjä Harri Pesosen uusi seura on KHL-liigan Metallurg Magnitogorsk.

Kultaleijona Harri Pesonen jännittää Sveitsin palkkansa kohtaloa – hämmästyi lentokentällä: "Protokolla ei ollut järin tiukka"
Viime keväänä MM-kultaa Leijonien kanssa voittanut hyökkääjä Harri Pesonen pelasi jo kuudennen peräkkäisen sarjakautensa Sveitsissä.

Jääkiekon MM-kisat perutaan, koko jääkiekkomaailma jäissä – katso Yle Urheilun erikoislähetys
Suora lähetys alkaa Yle Uutisten koronaerikoislähetyksen jälkeen Yle Areenassa noin kello 16.30. Lähetystä voit katsoa kuvan videota klikkaamalla.

Katso suorana: Leijonat hävisi Tshekille voittomaalikilpailussa – vierailijat tasoittivat pelin kolmannen erän lopussa
Leijonat pelaa Tshekkiä vastaan jääkiekon EHT-kotiturnauksen toisessa ottelussa. Katso lähetystä kuvaa klikkaamalla.

Leijonat nousi kahdesti tappioasemasta – Harri Pesonen liikaa Venäjälle, Puljujärvi pohjusti voittomaalin
Suomen nimekäs jääkiekkomaajoukkue osoitti luonteensa EHT-kotiturnauksen avausottelussa ja päihitti Venäjän maalein 4-3.

Harri Pesonen saamassa kenties nimikko liikuntapuiston Muurameen
Toinen vaihtoehto on, että Sillanniityn alueelle rakennettavaan liikuntapuistoon rakentuu maailmanmestarin nimeä kantavat kiviportaat.

Muuramen kunta muistamassa Harri Pesosta – "Jollain tapaa tullaan huomioimaan, se on varmaa"
Muuramen kunnanjohtajan Ari Ranta-ahon mukaan Harri Pesosen palkitsemisesta on alustavasti keskusteltu muuramelaisten päättäjien kesken.

Mikko Lehtonen hehkutti mestarijoukkuetta ja "Mörkö" Anttilaa: "Ei minulla riitä sanat kertomaan, millainen hän on"
Ellei dementia iske, Mikko Lehtonen muistaa 2019 vuoden MM-kultajoukkueen koko ikänsä.

Kommentti: Vuonna 2011 asuin Aasiassa ja missasin siskonpojan ensimmäisen syntymäpäivän, mutta paljon pahemmalta tuntui jäädä paitsi MM-kultajuhlista – juuri siksi tämä mestaruus on erityinen
Kun juoksen pitkin hongkongilaisen opiskelija-asuntolani käytäviä luukuttaen läppäriltäni Pojun Poika saunoo -biisiä, on kansallisen yhteenkuuluvuuden tunne hieman hukassa. Juuri siksi tämä maailmanmestaruus on niin tärkeä, kirjoittaa Yle Urheilun Noora Takamäki.

Kultaleijonien nestori iloitsee enemmän muiden ilosta, mutta aikoo pysyä mestaruusjuhlissa nuorten vauhdissa – "Hanskat ilmaan ja sinne hyppimään"
Kristian Kuusela huomasi jo hyvissä ajoin ennen MM-turnausta, että kokemattomassa joukkueessa on potentiaalia suurtekoihin.

Sukulaisten ympäröimä Harri Pesonen tiesi maalinsa jälkeen, että Kanada ei enää nouse – "Aivan sairas luotto meidän porukkaan"
Suomen yksi ratkaisijoista puki sanoiksi sen, mikä teki Leijonista niin vahvan joukkueen.

Leijonat teki sen – Suomi on kolmatta kertaa jääkiekon maailmanmestari!
Suomi kaatoi MM-finaalissa Kanadan maalein 3–1.

Kommentti: Leijonissa edes hehkutettua kaksikkoa ei olisi ilman kolmatta – siksi vielä ennen välierää on aika puhua Harri Pesosesta
Elämänsä kiekkoa pelaava Harri Pesonen ilmentää osuvasti, miksi Leijonat on enemmän kuin yksilöidensä summa, kirjoittaa Yle Urheilun Micke Suopuro.

Pesonen myönsi kampittaneensa Tre Kronorin pelaajan ennen jatkoaikamaalia – "Joskus tuomarit viheltävät, joskus eivät"
Harri Pesosen mukaan Leijonat ansaitsi voiton.

Leijonien sankari Manninen hehkutti joukkueen viisasta rohkeutta – ikimuistoinen osuma säilyy mielessä: "Jos vain ei dementia tule"
Sakari Manninen taituroi Ruotsia vastaan tehopisteet 1+3.

Leijonilta uskomaton nousu! Kapteeni Anttila tasoitti kolmannen erän lopussa – Manninen upotti Tre Kronorin jatkoajalla
Leijonat eteni välieriin. Ruotsi kaatui jatkoajalla lukemin 5–4 (1–2, 2–2, 1–0, 1–0).

Leijonat linjasi! Kaapo Kakkoa ei päästetä tänään median eteen ennen MM-puolivälierää – tässä syy
Suomen teinitähteä ei saa haastatella tänään harjoitusten jälkeen.

Leijonien hyökkääjältä paljonpuhuva tunnustus Saksa-tappiosta: "Emme lyöneet kaikkea likoon"
Harri Pesonen myönsi, että Suomen asenteessa oli Saksa-ottelussa parannettavaa.

Saksa yllätti Suomen! Leijonat jää MM-lohkossaan toiseksi – NHL-tähti Draisaitlin tehot liikaa
Saksan Leon Draisaitl teki tehot 2+1 Suomea vastaan tiistaina.

Kevin Lankinen palaa Suomen maalille – Tässä Leijonien kentälliset Ranska-kohtaamiseen
Suomi kohtaa Ranskan sunnuntai-iltana kello 21.15.

Olkinuora tolppien väliin ensimmäistä kertaa MM-kisoissa – katso tästä Leijonien ketjut Iso-Britanniaa vastaan
Leijonat kohtaa perjantaina alkusarjan ottelussa Iso-Britannian. Ottelu alkaa kello 21.15.

Leijonien uusi superketju häikäisee MM-kisoissa: "Ilman Kaapo Kakon oivalluksia moni maali olisi jäänyt syntymättä"
Kaapo Kakko, Sakari Manninen ja Harri Pesonen ovat tehneet yhteensä 75 prosenttia Suomen maaleista MM-turnauksessa.

Kaapo Kakko piti kovan lupauksensa – ja oli helpottunut, kun Leijonien kolmas osuma ei mennyt hänen nimiinsä
Leijonien superjuniori toivoo, että maalivahdit eivät katselisi liikaa hänen harhautuksiaan videolta.

Kommentti: Jukka Jalosen huolet olivat käymässä toteen – sitten esiin astui Leijonien tuttu taikuri!
Tanska kiusasi odotetusti Leijonia, mutta Kaapo Kakon taidot olivat jälleen kerran vastustajalle liikaa, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Jussi Paasi.

Jalonen myllännyt Leijonien ketjuja – Vehviläinen aloittaa Suomen maalilla
Mainiosti Slovakian MM-kisat aloittanut Suomi kohtaa maanantaina Yhdysvallat.

Leijonien kentälliset Kanada-otteluun julki! – Kevin Lankinen aloittaa tolppien välissä
Suomi kohtaa Kanadan jääkiekon MM-kisojen avausottelussa Slovakiassa perjantaina kello 17.15.

Kaatuuko Kanada tällä ryhmällä? Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli MM-avauksen aattona
Suomen ykkösketjua johtaa Rauman Lukon keskushyökkääjä Arttu Ilomäki. Superlahjakkuus Kaapo Kakko pelaa kakkosketjun laidalla.

EHT-konkari Harri Pesonen vihdoin MM-kisoihin: ”Tässä hommassa oppii sietämään vastoinkäymisiä”
Sveitsissä kiekkoileva Harri Pesonen putosi neljä vuotta sitten MM-kisaryhmästä viimeisenä pelaajana. Tänä keväänä Pesonen on ollut harjoitusotteluissa yksi Leijonien avainpelaajista.

Leijonat tyrmäsi Venäjän NHL-tähtiä pursuavan joukkueen: Jukka Jalonen myhäili tyytyväisenä – katso kaikki maalit
Vahva ylivoimapeli siivitti Leijonat voittoon Venäjästä Euro Hockey Tourin ottelussa. Katso ottelun maalit kuvaa klikkaamalla!

Seuraa suorana: Leijonat kuskin paikalla – Manninen ja Rajala maalintekijät
Jääkiekon Euro Hockey Tourin Tshekin turnaus käynnistyi Leijonien osalta torstaina Brnossa. Kuvaa klikkaamalla pääsee seuraamaan Suomi-Tshekki-peliä, joka alkoi 18.30.

Tässä Leijonien ketjut illan Tshekki-otteluun – Kaapo Kakko sivussa
Suomi jatkaa valmistautumistaan jääkiekon MM-kisoihin Tshekin EHT-turnauksessa.

Jukka Jalonen puhuu avoimesti Leijonien valmennuksen jokakeväisestä päänvaivasta – "Onhan se ihan hanurista"
Jukka Jalonen on maajoukkuevalmentajana jälleen kipeiden päätösten edessä Leijonien MM-valintoja tehdessä.

Leijonien MM-leiriryhmä sai kolme vahvistusta
Mikko Lehtonen, Petteri Lindbohm ja Harri Pesonen liittyvät mukaan A-maajoukkueen vahvuuteen.

Tämä kaveri ei ujostele! Leijonadebytantti Ruotsalainen päästettiin irti ja heti tapahtui – näyttävä maali läpiajosta: "Jalat lämmitettiin ihan hyvin, mutta kädet jäätyivät"
Katso Ruotsalainen maajoukkueuran ensimmäinen maali jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Veini Vehviläinen debytoi Leijonien maalilla – tällä kokoonpanolla Suomi lähtee illan Tshekki-otteluun
Suora lähetys Suomen ja Tshekin välisestä Helsingin EHT-turnauksen ottelusta alkaa TV2:ssa ja Areenassa klo 16.50. Ottelua seurataan myös Yle Puheella.

Kentällä aggressiivinen, mutta siviilissä rento kaveri – Leijoniin kutsun saanut Harri Pesonen tekee tuhoisaa jälkeä Sveitsissä
Harri Pesonen oli iloinen, kun hän sai kutsun Leijoniin. Sveitsissä hänen kautensa on sujunut loistavasti.

Leijona-molarille karmea hörppy - Punakone kuritti ylivoimalla Suomea
Joni Ortio koki kovia Venäjä-ottelun ensimmäisellä minuutilla jääkiekon EHT-turnauksessa.

Tässä Leijonien kentälliset - Venäjä-taisto suorana TV2:ssa
Joni Ortio torjuu Leijonien maalilla Moskovan EHT-turnauksen taistossa Venäjää vastaan. Ottelu vauhtiin kello 16. Seuraa TV2:n suoraa lähetystä kuvaa klikkaamalla!

Nuorten kultaleijona kunnostautui ensimmäisessä A-maaottelussaan
Roope Hintz tekaisi kotihallissaan arvokkaan maalin, jolla Leijonat teki pesäeroa Tshekkiin jääkiekon EHT-turnausottelussa.

Davosin Lindgren sopeutuu Leijoniin: "Vähän päässyt jo mukaan touhuun"
Suomi kohtaa Ruotsin jääkiekon EHT-ottelussa Tukholmassa. Torstaina tuli tappio, mutta Perttu Lindgrenin mukaan kolmas erä jätti uskoa.

Leijonien Pesonen haluaa revanssin Ruotsista: "Ylivoimalla pitää saada kiekkoa häkkiin"
Suomi kohtaa jääkiekon EHT-ottelussa Ruotsin Tukholmassa. Torstain kohtaamisesta jäi tappion myötä hampaankoloon.

Leijonien kentälliset ennallaan - Metsola tolppien väliin
Suomi lähtee lauantain Ruotsi-otteluun samoilla viisikoilla kuin torstain kamppailuun.

Päävalmentaja Jalonen: "Olimme vähän Lindgrenin kentästä vajaat kaksi erää"
Kari Jalonen vaati Perttu Lindgrenin kentältä enemmän kahden erän jälkeen. Harri Pesonen iskikin Suomen 1-3-kavennuksen, mutta voittoon asti se ei Ruotsia vastaan riittänyt.

Video: Ruotsi iski kolmannen ennen kuin Suomen kiri alkoi – Pesonen kavensi
Maajoukkuedebytantti Patrik Laine jäi puolustuspäässä hieman jälkeen ja Johan Sundström pääsi ohjaamaan maalin edestä Ruotsin 3-0-johtoon ottelussa Leijonia vastaan. Hetkeä myöhemmin Harri Pesonen kuitenkin toi Suomen peliin eloa 1-3-kavennuksella. Katso videot maaleista kuvaa klikkaamalla.