Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomen Eu-komissaari Jutta Urpilainen Kuopion torilla.

Suhteet katkesivat Venäjään, mutta komissaari Jutta Urpilainen näkee, että Suomella on uusia yhteistyömahdollisuuksia

EU-komissaari Jutta Urpilainen vierailee tänään Eurooppa-päivänä Pohjois-Savossa Kuopiossa. Sota Ukrainassa katkaisi kaiken yhteistyön Venäjän kanssa. Mahdollisuuksia on kuitenkin uusien kumppanien kanssa.

En Nato-flagga och två personer i militärklädsel i bakgrunden. Bilden är tagen i Lettland den 4 maj 2022.

Maanantai 9.5.2022 (radio)

Nato. Voitonpäivä. Eurooppa-päivä. Pyörävarkaudet. Veroilmoitus. Sää.

Jutta Urpilainen.

EU:n avustuksia ei katkaista Venäjää myötäileviltä mailta, sanoo komissaari Jutta Urpilainen – "En usko, että se on oikea tapa"

Euroopan unionin kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava Jutta Urpilainen toivoo, että mahdollisimman suuri joukko maita liittyisi Venäjän-vastaiseen liittoumaan. "Sen puolesta teemme joka päivä töitä", hän sanoo Ylen haastattelussa.

Yle Areena logo.

Euroopan unioni ei pystynyt takaamaan rauhaa, mutta maanosan yhtenäisyys on nuorille tärkeää

Vapaa liikkuvuus ja ilmastoasiat ovat merkittäviä Euroopan unionin tehtäviä, sanovat hämeenlinnalaisnuoret. Eurooppa-päivää on vietetty tänään Ukrainan sodan varjossa.

Toimittaja Antti Kuronen tuhoutuneen kerrostalon edessä. Antilla suojaliivi jossa lukee press

Sodista ja konflikteista raportoiva Ylen Antti Kuronen on Vuoden eurooppalainen 2022: "Tämä ei ole extremelaji, tämä on journalismia"

Kuronen on edistänyt demokratiaa ja lisännyt tietoisuutta Euroopan poliittisista kysymyksistä, perustelee Eurooppalainen Suomi palkitsemista.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhui Euroopan tulevaisuuskonferenssin avajaisissa Strasbourgissa.

Analyysi: EU kysyy nyt ensi kertaa kansalta, mitä me haluamme, ja se on paitsi kömpelöä kosiskelua myös aito kädenojennus

Jätti-ideaprojekti Euroopan tulevaisuuskonferenssi avattiin Eurooppa-päivänä Strasbourgissa.

Susanna Turunen Brysselissä, Warande-puistossa, parlamenttitalon edessä.

Yle's EU correspondent is Finland's European of the Year

Long-time foreign correspondent Susanna Turunen is the first in Finland to earn this title.

Kirkkaankeltainen voikukka

Lauantai 9.5.2020 (radio)

Tänään on Eurooppa-päivä. Suomalaisten EU-myönteisyys on laskenut. Koronavirus leviää hitaasti Suomessa. Suomen koronatartunnat. Korona aiheuttaa stressiä. Lapissa voi sataa lunta.

Susanna Turunen Brysselissä, Warande-puistossa, parlamenttitalon edessä.

Ylen EU-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen on Suomen ensimmäinen Vuoden eurooppalainen

Tunnustuksen myöntänyt Eurooppalainen Suomi -yhdistys kiittelee Turusta tinkimättömästä työstä EU-asioiden parissa.

Jutta Urpilainen

TV1:n Ykkösaamussa Jutta Urpilainen: Mitä haluat kysyä?

EU kompuroi, kun korona iski jäsenvaltioihin. Pysyykö unioni kasassa nyt kun tauti on romahduttanut myös taloudet? TV1:n Ykkösaamun vieraana on EU-komissaari Jutta Urpilainen.

EU-lippu salossa.

Support for EU membership hits record high in Finland

As Brexit plays out, Finns' desire for an EU departure or "Fixit" has reached an all-time low.

Eurooppa-päivän viettoa Narinkkatorilla Helsingissä.

Lähde matkaan! Yle seurasi Eurooppa-päivän viettoa Italiassa, Romaniassa, Saksassa, Espanjassa, Britanniassa, Luxemburgissa, Virossa ja Suomessa

Kiinnostaako italialaisia juhlia EU:ta? Miksi EU-johtajat ovat koolla Romaniassa? Seuraa Ylen Eurooppa-päivän tarjontaa tässä artikkelissa.

Eurooppa-päivän viettoa Narinkkatorilla Helsingissä.

Nyt ratkaistaan eurooppalaisten arvot ja kuka maksaa, jos Eurooppa vähentää päästöjään – Seuraa Eurooppa-päivän suoria lähetyksiä Ylen kanavilla

Viime eurovaaleissa äänestysprosentti oli Suomessa vain 39, kun esimerkiksi Ruotsissa se oli yli 50. Tulevat vaalit näkyvät tänään laajasti Ylen sisällöissä.

euroopan union lippu liehuu

Tänään vietetään Eurooppa-päivää – Kuopiossa jaettiin lippuja koko perheen luontoseikkailuun

Päivän päätapahtuma järjestetään Helsingin Narikkatorilla.

Lippu liehuu Haminan suurlippuntagossa

Tuulimittari toimii taas – suurlipputangon testaus jatkuu Haminassa

Satametrisen lipputangon lopullinen käyttöönotto on edelleen hämärän peitossa.

Sinisiä ja keltaisia kukkia kedolla

Toimittajalta: Naapureita ja muukalaisia – Eurooppaa suomalaisittain

Yhteinen Eurooppamme on täynnä muukalaisia, joista on tullut naapureitamme – mutta myös naapureita, jotka ovat jääneet muukalaisiksi. Tämän huomasi kotikulmillaan EU-erikoistoimittaja Susanna Turunen.

EU:n lippu

Eurooppa-päivän päätapahtumat järjestetään Oulussa

Oulu valittiin avoimessa haussa Eurooppa-päivän päätapahtumapaikaksi.

Tubettajat Roni Back ja Miklu Kuopiossa.

Pyysimme nuoria tubettajia kuvittelemaan Suomea ilman EU:ta, mikä osoittautui vaikeaksi: "Mun ikäiset ei tiedä, miten EU vaikuttaa arkeen"

Nuoret tubettajaveljekset Roni ja Mike Bäck saivat tehtäväkseen kuvata videoissaan omaa EU-arkeaan. Kävi ilmi, että unionin saavutukset ovat jääneet nuorille tuntemattomiksi.

Satoa -tapahtumassa tungosta vuonna 2015 Kuopiossa

Kuopioon uusi ruokafestivaali: eurooppalaiset maut ravintoloiden lautasille

Eurooppa lautasella -ruokatapahtuma on samalla 9. toukokuuta vietettävän Eurooppa-päivän valtakunnallinen päätapahtuma.

Katukauppias myi vanhoja kreikkalaisia rahoja Ateenan Monastirakissa.

Maanantai 9.5.2016 (radio)

Kreikkalaiset ovat protestoineet verojen nostoa ja eläkkeiden pienentämistä. Tänään on Eurooppa-päivä. Oikeus- ja työministeri haluaa tuplata ylinopeussakot. Pohjois-Korea pitää puoluekokousta ja karkotti toimittajan. Unen tarve on yksilöllistä ja pysyvää. Vastaanottokeskuksissa vierailee työelämän asiantuntijoita.

Kreikkalaiset osoittavat mieltään säästöjä vastaan.

Maanantai 9.5.2016 (tv)

Kreikka kiristää verotusta ja heikentää eläkkeitä. Eurooppa-päivä on liputuspäivä. Pohjois-Korea karkotti epämieluisan toimittajan. Unen tarve on yksilöllinen ja pysyvä. Jääkiekon MM-kisat ovat alkaneet. Sää on lämmintä.

Eu-lippu.

Eurooppa-päivän päätapahtumassa kysytään: Mistä työtä niin kantaväestölle kuin uusille tulijoillekin?

Eurooppa-päivän päätapahtuma järjestetään tänään maanantaina Seinäjoella. Teemana on nuoret, työllisyys ja maahanmuutto. Koska samaan aikaan kaupunkiin kokoontuu suuri joukko nuoria Taitaja2016-tapahtumaan, on ajankohtaista kysyä, riittääkö nuorilla uskoa tulevaisuuteen.

Perinteinen kukkalahja ilahduttaa monen opettajan ja hoitajan mieltä. Maljakot voivat kuitenkin loppua kesken, jos jokainen lapsi tuo kukkapaketin.

Lauantai 9.5.2015

Venäjä on juhlinut Voitonpäivää. Ida Bergmann on Vuoden nuori eurooppalainen. Tv-ohjelma Kehitysvammais-ilta sai palkinnon. Kevät etenee tavallista vauhtia. Sunnuntaina on äitienpäivä.

Eurooppa-päivä, Draamakierros, Oppaat

Takapihasta kaupunkilaisten ylpeyden aiheeksi – Linnoituksen muodonmuutosta juhlittiin Eurooppa-päivänä

Lappeenrannan Linnoitusta on restauroitu koko Suomen 20-vuotisen EU-jäsenyyden ajan. Nyt alkaa olla valmista!

Saimaan valkokyljet S/S Paul Wahl ja S/S Punkaharju Savonlinnassa.

Höyrylaivan huutoa odotettavissa, mutta kattilan lämmitys kestää päiväkausia

Savonlinnan kesäkauden äänimerkkiä, höyrylaivan visseliä, saadaan odotella vielä joitakin päiviä. Esimerkiksi S/S Paul Wahlilla on ensimmäinen tilausajo toukokuun puolivälissä.

Eurooppa-päivänä juhlitaan Suomen 20-vuotista EU-jäsenyyttä

EU:n toimielimissä Brysselissä ja Luxemburgissa on tänään avoimien ovien päivä.

Pertti Tikkala

Nuorten kannattaa hakeutua harjoitteluun Eurooppaan

Torniossa tempaistiin kauppakeskuksessa pienoinen aavistuslähtö Eurooppa-päivään helatorstain vuoksi. Rajattomat rajat oli perusteema, mutta myös nuorten mahdollisuuksista liikkua EU:n sisällä jaetiin uutta ajantasaista tietoa.

EU:n ja jäsenmaiden liput Euroopan parlamentin edustalla Brysselissä.

Mitä hyötyä sinulle on ollut EU:sta?

Eurooppa-päivää vietetään 9.5. Meillä on yhteinen lippu, hymni ja raha, mutta mitä hyötyä meille on ollut EU-jäsenyydestä?

Eu-liput liehuvat lipputangossa.

EU-tiedotus lähes kokonaan verkkoon

Tiedotuksesta vastanneet maakunnalliset toimipisteet katoavat lähes kokonaan. Voimaa haetaan esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.

Alexander Stubb Eurooppa-päivänä.

Stubb: Europe’s political extremes "parochial"

Anti-immigrant sentiment is the only thing separating the extreme left and right, says Finland’s Minister for Foreign Trade and Europe, Alexander Stubb.

Eurotunnus Frankfurtissa Saksassa Euroopan keskuspankin edessä.

Onko Eurooppa-päivänä syytä juhlaan?

Tänään keskiviikkona vietetään Eurooppa-päivää. Päivällä juhlitaan Euroopan yhdentymistä. Mutta onko yhdentymisessä mitään juhlittavaa?

HS: EU-mielipiteet synkentyneet

EU on vaikuttanut kielteisesti etenkin maahanmuuttoon ja kansantalouteen. Suomalaisten asenteet ovat synkempiä kuin vuonna 2009, kertoo Helsingin Sanomien gallup.

Eu-liput liehuvat lipputangossa.

Tänään vietetään Eurooppa-päivää

Tänään juhlitaan Euroopan yhdentymistä. Päivän kunniaksi järjestetään tapahtumia ympäri Eurooppaa.

Kuvassa liehuva Suomen lippu.

Suomen lipun pesua ei tarvitse arastella

Haalistuneen tai likaiseksi pinttyneen lipun voi hävittää polttamalla tai laittamalla se talousjätteisiin. Roskiin laitettaessa lippu on leikattava pieniksi palasiksi niin, ettei sitä voi enää tunnistaa lipuksi.

Suomen ja Eu:n liput

EU-tietokilpailun Kanta-Hämeen voitto Tammelaan

Kilpailun tehtävät käsittelivät yhdeksännen luokan yhteiskuntaopin oppimäärään kuuluvia EU- ja yhteiskuntatiedon aiheita. Tehtävissä piti muun muassa tuntea EU:n toimielinten tehtäviä ja pohtia Turkin mahdollisen EU-jäsenyyden seurauksia.

Kuvassa liehuva Suomen lippu.

Suomen lipun saa pyykätä koneessa

Toukokuun alku on Suomessa virallisten liputuspäivien ruuhka-aikaa. Ja jotta kansallislipun värit pääsevät oikeuksiinsa esimerkiksi sään ryvettämä lippu pitää aika ajoin pestä. Kuluneen lipun hävittämisessäkin on omat niksinsä.

Erpo Heinolainen

Eurooppa voi olla yhtenäinen tai torainen

Maanantaina vietettiin Eurooppa-päivää. Viime aikoina on keskitytty enimmäkseen miettimään eurooppalaisten keskinäisiä erilaisuuksia ja erimielisyyksiä, mutta on hyvä, että on yksi päivä vuodessa jolloin edes yritetään miettiä myös yhtäläisyyksiä, pohtii pakinassaan Erpo Heinolainen.

Paavo Lipponen

Lipponen Thunders Against Lack Of European Leadership

Former Prime Minister and speaker of parliament Paavo Lipponen has fiercely criticised a lack of leadership in the European Union. Speaking at a Europe Day event at Kampintori in central Helsinki, Lipponen said that Finland’s position on the Portugal aid package should be resolved quickly at the party chair level.

Tanssi.

Vuoden nuori eurooppalainen tanssii elääkseen

Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi valittiin tänä vuonna tanssija-koreografi Sam Vaherlehto. Jyväskylässä Eurooppa-päivänä palkittu tanssija kertoo, että tanssi on hänelle sielun ruokaa.

EU-antipatia pohjautuu usein puutteellisiin tietoihin

Portugalin talous ei kaatuisi, vaikka Suomi ei tukipakettiin osallistuisikaan. Tukipaketista vetäytyminen voisi kuitenkin heikentää Suomen asemaa tulevissa EU-neuvotteluissa.

Suomen ja Eu:n liput

Liput liehuvat maanantaina Eurooppa-päivän kunniaksi

Kainuussa päivää juhlitaan muun muassa Kajaanissa Hauholan koululla, jonne on saapunut vieraita ystävyyskoulusta Turkista. Ristijärvellä palkitaan EU-tiedotuksen piirustuskilpailun parhaat, kahvitellaan ja tuumataan, mitä Kainuu voisi opettaa muulle Euroopalle.

Paavo Lipponen

Lipponen jyrisi Eurooppa-päivän tapahtumassa

Entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) on arvostellut jyrkästi Euroopan unionia johtajuuden puutteesta. Helsingissä Kampintorilla järjestetyssä Eurooppa-päivän tapahtumassa keskusteluun osallistunut Lipponen patisti Suomen puolueita viemään Portugalin tukipaketista päättämisen pikaisesti puheenjohtajatasolle.

EU:n lippu

Jyväskylässä juhlitaan Eurooppa-päivää

Jyväskylässä palkitaan tänään vuoden 2011 nuori eurooppalainen. Eurooppa-päivän teemat liittyvät tänä vuonna EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuoteen sekä EU:n ja SPR:n humanitaarisen avun yhteistyöhön.

EU-liput

Eurooppa-päivä tuo EU-asiat lähelle

Tampere täyttyy maanantaiaamusta alkaen Eurooppa-päivän tapahtumista. Päivää vietetään kaikissa EU-maissa 9. päivä toukokuuta.

Euroopan unioni

Finland Celebrates Europe Day

Europe Day festivities took place in various parts of Finland on Monday. This year, the day’s themes focused on voluntary work and cooperation between the EU and the Finnish Red Cross in providing humanitarian aid.

EU jalkautuu kansalaisten luo Eurooppa-päivänä

Eurooppa-päivää vietetään eri puolilla Suomea. Tänä vuonna päivän teemat liittyvät EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuoteen sekä EU:n ja SPR:n humanitaarisen avun yhteistyöhön.

Ysiluokkalaiset kisaavat EU-tiedoissa

Ensimmäistä kertaa yhdeksäsluokkalaisille järjestettävä EU-tietokilpailu kiinnostaa maakunnassa. Valtakunnalliseen kilpailuun osallistuu puolenkymmentä koulua.

Euroopan unionin lippu

Finland Celebrates Europe Day

Finland celebrated Europe Day on May 9th. All members of the European Union, as well as several other European countries, observed the day.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle