Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pizzalaatikko laitetaan kuljetuspussiin.

Ruokalähettien tileille tulossa kasvojen tunnistus – ”Haluamme kitkeä viheliäisen rikollisuuden pois alustatyöstä”

Wolt ja Foodora ryhtyvät kitkemään rikollista alihankintaa teknisillä ratkaisuilla ja yhteistyöllä viranomaisten kanssa.

uberin tilaaminen mobiilisovelluksella

Työsuhteita naamioidaan yrittäjyydeksi – ministeriö sorvaa lakia ratkomaan ongelmia alustataloudessa

Alustatalousyrityksissä esimerkiksi lähetit ja Uber-kuljettajat ovat usein yrittäjiä. Nyt sorvataan lakia, jolla yritetään selkeyttää rajanvetoa yrittäjyyden ja työntekijyyden välillä.

Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi.

Woltin yrityskaupan piti olla historian toiseksi suurin – nyt kauppahinnasta on haihtunut puolet, ja samalla putoavat juhlitut verotulot

Woltin arvio 600 miljoonan euron verotuloista suomalaiselle yhteiskunnalle näyttää alittuvan selvästi, koska ostajan osakekurssi on romahtanut. Osa veroista maksetaan vasta vuosien päästä.

Simo Ortamo

Tilaan ostokset kotiin helpommin Pietarissa kuin Suomessa – nyt venäläiset ruokalähettipalvelut haluavat valloittaa myös länsimaat

Arkea maailmalta: Digipalveluissa on paljon valinnanvaraa Venäjän isoissa kaupungeissa, kirjoittaa Ylen Pietarin-toimittaja Simo Ortamo.

Woltin ruokalähetti viemässä ruokaa asikkaalle.

Wolt kiittelee ja hämmästelee EU:n linjausta keikkatyöntekijöiden asemasta: Eikö tilauksen perillemenoa saisi valvoa?

EU esitti viisi kriteeriä – yksi niistä on Woltin mukaan kohtuuton: "Jos se on kiellettyä, niin tätä ei voi tehdä kuin työsuhteessa", Juhani Mykkänen sanoo.

Wolt ruokalähetti Timur ajaa yksipyöräisellä.

Onko Wolt- tai Uber-kuski yrittäjä? EU:n komissio listaa viisi kriteeriä, joilla alustatalouden työsuhteet arvioidaan

Keskeistä on se, paljonko valtaa alustatalouden yhtiöllä on keikkatyöläiseensä. Jos kaksi kriteeriä täyttyy, kyse on työsuhteesta.

Slush 2021

Naurettava kauppasumma? Ei laisinkaan – Woltin amerikkalaisostaja vieraili Suomessa, ja Yle pani hänet vastaamaan auki jääneisiin kysymyksiin kaupasta

Doordashin Tony Xun mukaan alustatalouden keikkatyötä tarjoavien yhtiöiden tulevaisuus ei ole kiinni työntekijän määritelmästä.

Wolt ruokalähetti Timur ajaa yksipyöräisellä.

Wolt-kuski tienasi 9 000 euroa kuukaudessa – nyt hän paljastaa niksit, miten ruokaa kuskaamalla voi ansaita

Virolainen Timur tienaa ruokaa kuljettamalla paremmin kuin keskimääräinen Wolt-kuski. Nyt hän kertoo, millaista taktiikkaa hän käyttää.

Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi.

Analyysi: Woltin miljardikauppa kertoo siitä, että Suomessa osataan rakentaa modernin bisneksen onnistumisia – Mutta miksi yhtiö ei mennytkään pörssiin?

Alustatalous ei ole lupa painaa rahaa. Woltin on parempi yhdistää voimat yhdysvaltalaisyhtiön kanssa kuin päätyä kilpailemaan verissäpäin sitä vastaan, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Wolt-kuriiri Vlorjon Kondo kuvattiin Rautatieaseman kupeessa maaliskuussa.

Wolt-kuskeista voi tulla yrittäjien sijaan työntekijöitä – tästä helposta jutusta näet, mitä se tarkoittaa hintojen kannalta

Työsuojeluviranomaisen mukaan Woltin ruokalähetit eivät ole yrittäjiä vaan työntekijöitä, joille kuuluu lakisääteinen työaika, palkka ja lomat.

Henkilö lukee puhelimesta tilauksen toimittamisesta kotioven taakse.

Minuutintarkka toimitusaika on nyt valttia kotiinkuljetuksissa, kun uudet firmat valtaavat Suomea – neljäkin tuntia epätietoista paketin odottelua voi olla liikaa

Monia harmittaa odottaa tuntikausia verkossa tehtyjen ostosten kotiinkuljetusta. Uudet teknologiaan pohjaavat kuljetusyritykset iskevät tähän tarjoamalla kotiintoimituksen jopa minuuttien tarkkuudella.

Kuvassa on on kotiin kuljetettu ruoka-annos.

Hallinto-oikeus arvioi ruokalähetin olevan yrittäjä – Wolt pitää yksittäispäätöstä merkittävänä, SAK:n juristi ei

Helsingin hallinto-oikeus katsoi Wolt-lähetin arvonlisäveron maksua koskevassa päätöksessään, että yksittäinen lähetti on toiminut yrittäjänä eikä työsuhteessa olevana työntekijänä. SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto ei anna päätökselle paljoa painoarvoa.

Markkinointijohtaja Tuomas Kataila ja operatiivinen johtaja Akseli Sajaniemi yritksen vuokraveneessä Lauttasaaren rannassa

Kaikkea ei tarvitse omistaa itse, ja siitä syntyy liiketoimintaa – kuukausimaksulla käytettävien veneiden kysyntä kasvoi

Kuukausimaksulla käytössä olevien moottoriveneiden kysyntä on kasvanut. Palvelua myyvän yrityksen mukaan asiakkaita on myös jonossa ja käyttäjämäärää on rajoitettu. Kausimaksu on jopa yli kaksi tuhatta euroa.

WOLT ruokakuljettajia Aleksanterinkadulla.

Wolt ei aio noudattaa aluehallintoviraston mahdollista kehotusta kohdella ruokalähettejä työntekijöinä – yritys on tarvittaessa valmis viemään asian oikeuteen asti

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kehottanut Woltia kirjaamaan lähettien työtunnit ylös työntekijöitä koskevan lain mukaisesti. Wolt ei tähän suostu, sillä sen näkemyksen mukaan ruokalähetit ovat yrittäjiä – nyt ja tulevaisuudessa. Wolt on tarvittaessa valmis käsittelemään asiaa hallinto-oikeudessa asti.

Olli Koski

Valtiosihteeri Olli Koski siirtyy ruokalähettiyhtiö Woltille

Woltilla Kosken tehtäviin kuuluu muun muassa valmistella alan sääntelyyn liittyviä ratkaisuja ja aloitteita.

Wolt-lähetti Santosh Bagale Porin keskustassa.

Ruokalähettien arvostus on kohentunut korona-aikana, vaikka työoikeudellisia ongelmia on yhä – Santosh Bagale: "Pidän työni joustavuudesta"

Selvyyttä alustatalouden piirissä työskentelevien ruokalähettien asemaan ei vieläkään ole.

oltin ruokalähetti hakemassa tilausta ravintolasta Helsingissä.

Wolt ja Foodora laajenevat vauhdilla kaupan puolelle – Lähettibisnes tekee uusia aluevaltauksia, mutta työntekijöiden asema ei ole muuttunut

Lähettejä voi odottaa pian työsuhde, tai ratkaisua saatetaan hakea oikeudesta. Tutkija ennustaa lakimuutoksia, kun alustatalous yleistyy.

Woltin fillarilähetti.

Finnish Labour Council says takeaway food couriers are employees, not entrepreneurs

This seems like good news, says activist Tuomas Tammisto, speaking on behalf of the Justice4Couriers campaign.

Woltin fillarilähetti.

Työneuvosto linjasi: Ruokalähetit ovat työsuhteessa – eivät yrittäjiä

Linjaus otetaan huomioon uuden lain valmistelussa.

Meyer Turun telakka

Tax numbers to be required for all workers at shipyards, maybe also restaurants

Builders have been required to wear badges bearing their tax numbers since 2011. Now other professions may follow suit.

Uber

Ranskan korkein oikeus linjasi Uber-kuskit työntekijöiksi

Oikeuden päätös voi velvoittaa yritystä maksamaan esimerkiksi loma-ajalta palkkaa tai muita työntekijöille kuuluvia etuja.

Mies tekee pizzaa.

Tiesitkö? Tänään tilataan ruokaa kotiin enemmän kuin yhtenäkään muuna päivänä – "En missään nimessä jaksaisi lähteä hakemaan itse"

Juuri tänään suomalaisten koteihin tuodaan niin paljon ravintolaruokaa, että 10 vuotta sitten se olisi ollut mahdotonta.

Lämpötilaa ja ilmankosteutta mittaava IoT-laite.

Mitä tapahtui esineiden internetille, josta piti tulla seuraava iso mullistus? Kehitys vei eri suuntaan ja eri nopeudella kuin ennustettiin

Hype esineiden internetistä on vähentynyt. Laitteita kehitetään koko ajan, mutta ihmisten elämä ei vielä ole mullistunut.

Yleiskuva

Antaisitko tavarasi sovelluksella tilatun lähetin matkaan? Joukkoistaminen leviää pian pakettien kuljetukseen

I Carry It -yritys on määritellyt lähettiensä tavoitepalkan sen perusteella, mitä nykyiset ruokalähetit tienaavat.

Tuija Aalto heittää diskopallon ilmaan

Tuleeko Facebookista Libran myötä myös planeetanlaajuinen digilompakko?

Pörssiyhtiö Facebook etsii uutta kasvua maksuvälityksestä

Pizzerian keittiö.

Pizza-onlinen ja yrittäjien riita on digitalouden kääntöpuoli: yrittäjä paiskii pitkää päivää, mutta iso siivu rahoista valuu välittäjälle

Kuluttaja voi hankkia digisovelluksilla helposti ja nopeasti pizzan tai vuokra-asunnon. Markkinaa hallitsee välittäjä, ei palvelun tuottaja.

Pizza Time Leinelä. Erkan Akgül.

Yle tutki: Pizzayrittäjät syyttävät Pizza-onlinea riistosta – Näin nettipalvelusta kasvoi jättiläinen, joka vie pizzasta enemmän kuin verottaja

Iso joukko turhautuneita yrittäjiä piti keväällä kokouksen, jossa he sopivat jättävänsä Pizza-onlinen. Lopulta kukaan ei uskaltanut erota.

Riku Siivonen

Riku Siivosen kolumni: Lukutaito oli historiallinen oikku, jota ei enää tarvita

Lukutaito ja kirjallisuus on nostettu jalustalle, mutta se aika on nyt ikävä kyllä ohi, kirjoittaa Riku Siivonen.

Nainen tuijottaa älypuhelinta.

Many platform economy companies violate workers' rights

A fresh think tank report claims that many firms in Finland's platform economy ignore and violate the rights of the people who work for them.

Nainen tuijottaa älypuhelinta.

Raportti: Monet keikkatyöläisiä käyttävät alustafirmat polkevat työntekijöiden oikeuksia

Tyypillisesti tällaista työtä teettävät ruokalähetti-, taksivälitys- ja siivouspalvelualustat sekä netissä klikkaustyötä välittävät yhtiöt.

Ruokalähetin työtä ohjaa kännykkäsovellus.

Ruokalähetti kuljettaa asiakkaille pizzaa ja kiinalaista yrittäjänä, mutta saa tuntipalkkaa – ruokalähetit haluaisivat työsopimuksen tuomaa turvaa

Alustatalousajattelu on levinnyt jo perinteisillekin aloille, mutta taipuuko nykyinen laki uuteen työhön?

Yle Areena logo.

All Points North #27: Ville-Veikko Pulkka on the erosion of workers' rights in the app-driven economy

This week APN asks whether workers' rights are under siege as firms try to maximise profits while the government looks for new ways to boost competitiveness.

Seppo Koskinen

Työoikeuden professori: Ensimmäistä kertaa mietitään eläke- ja työttömyysturvan heikentämistä

"Asenteessa työntekijöiden suojelua kohtaan on tapahtunut historiallinen käänne tällä hallituskaudella."