Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kissa katsoo ikkunasta

Kuopiolaisnainen tuotti kärsimystä yli sadalle kissalle ja kahdelle vuohelle – oikeus tuomitsi ehdollista vankeutta

Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan nainen on pysyvästi kykenemätön omistamaan, pitämään ja hoitamaan eläimiä. Naisen hallussa olevat eläimet tuomittiin valtiolle.

Löytökissa Kiikoisissa.

Maria Nordin menettää kissansa valtiolle, koska ei vienyt sitä lääkäriin – voiko niin käydä myös minulle?

Tyypillisin eläinsuojelurikos on eläimen hoitoon liittyvä laiminlyönti, eläinsuojelurikoksista annettuja tuomioita tutkinut Elli Valtonen kertoo.

Maria Nordin

Maria Nordinilta kiellettiin eläinten pitäminen – aikoo valittaa tuomiosta

”Tuomio on absurdi”, sanoo hyvinvointivaikuttajana tunnettu Nordin. Hän sai tuomion eläinsuojelurikoksesta, koska ei vienyt eläimiään eläinlääkäriin vaan hoiti niitä itse.

Maria Nordin

Maria Nordin tuomittiin eläinsuojelurikoksesta sakkoihin ja eläintenpitokieltoon – menettää kissansa valtiolle

Tapahtumat ajoittuivat kesälle 2020. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Nordin on toimillaan aiheuttanut lemmikeilleen ”tarpeetonta ja pitkittynyttä kärsimystä”.

Kiikaritähtäimellä varustettu kivääri, patruunoita ja kuulosuojaimet aseenkantolaukun päällä Kiuruveden ampumaradalla.

Metsästäjät ampuivat kissoja poliisin pyynnöstä – käräjäoikeus tuomitsi metsästäjät rikoksesta, mutta hovioikeus päätti toisin

Hovioikeuden mukaan ei voitu osoittaa, että kissoja oli kohdeltu julmasti. Talon pihapiirissä oli kymmeniä kissoja, jotka metsästäjät lopettivat ampumalla.

Kouvolan oikeustalo

Käräjäoikeus tuomitsi kennelinpitäjän ehdolliseen vankeusrangaistukseen – laiminlöi koirien hoitoa

Kymenlaakson käräjäoikeus määräsi naisen neljän vuoden eläintenpitokieltoon sekä menettämään pitämänsä eläimet valtiolle. Naisen puolisoa vastaan nostettu syyte hylättiin.

Lounais-Suomen poliisin logoteksti lasiovessa.

13 koiraa kuoli nälkään ja lukuisat nälkiintyivät – raumalaisnaista epäillään törkeästä eläinsuojelurikoksesta

Lounais-Suomen poliisi epäilee, että naisen asunnossa olleet koirat ovat olleet pitkiä aikoja vailla hoitoa ja ravintoa.

Sika poseeraa kameralle.

Sikojen likaiset olosuhteet toivat maatalousyrittäjälle sakkorangaistuksen

Valvontaeläinlääkärin tarkastuskertomuksen mukaan tilan tarkastushetkellä useissa karsinoissa olleet siat ovat olleet likaisia tai erittäin likaisia.

Turun oikeustalo.

Pariskunta laiminlöi lähes sadan eläimen hoidon – syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta

Syyttäjä katsoo, että vastaajien menettely aiheutti eläimille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa.

Tiilirakennuksen sisäänkäynnin yllä lukee oikeustalo.

Kuolleet siat lojuivat karsinassa elävien joukossa, pienemmillä nälkä ja kova jano – sakkoa ja eläintenpitokielto lahtelaiselle sikatilalliselle

Miehen sikalasta löytyi lukuisia rikkeitä eläinten elinoloissa. Käräjäoikeus hylkäsi kuitenkin syytteet törkeästä eläinsuojelurikoksesta, mutta tuomitsi perusmuotoisesta.

 Ylen kolumnisti Susanna Hast studiokuvassa.

Susanna Hastin kolumni: Aiheutamme eläimille kärsimystä ja kuolemaa vaikka se ei ole välttämätöntä

Uskon että lisääntyvä keskustelu eläinten oikeuksista tulee muuttamaan lainsäädäntöä, pohtii Hast.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden sisäänkäynti aurinkoisena päivänä.

Mies nälkiinnytti koiria Turussa – oikeus tuomitsi eläintenpitokieltoon ja ehdolliseen vankeuteen

Mies nälkiinnytti kaksi koiraa, joista toinen kuoli. Syyttäjä vaati elinikäistä eläintenpitokieltoa, mutta oikeus päätyi kymmenen vuoden koiranpitokieltoon.

Vihreäkantinen Suomen laki -kirja. Kirjan päällä on puheenjohtajan nuija.

Kiuruvetiselle miehelle sakkotuomio ja eläintenpitokielto nautojen huonosta hoidosta

Käräjäoikeuden mukaan tilalla kohdeltiin nautoja julmasti ja aiheutettiin niille tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Osalla kymmenistä naudoista oli paksu kerros lantaa eivätkä ne saaneet tarpeeksi vettä ja ravintoa.

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä seisoo tien varressa Kolarissa.

SDP:n kansanedustaja, varatuomari Johanna Ojala-Niemelä kommentoi puoluetoverinsa kohuvalintaa puoluesihteeriksi: ”Hän on rangaistuksensa kärsinyt”

SDP:n puoluesihteeriksi valitun Mikkel Näkkäläjärven nuorena tehdyt rikokset nousivat jälleen otsikoihin. Näkkäläjärven valinta on puhututtanut myös puheenjohtajan valintaan puuttumisen vuoksi.

Lammas syö ruohoa Hämeen linnan vallihaudan reunalla.

Kahdelle tuomiot lampaiden laittomasta teurastamisesta Närpiössä

Tuomitut olivat viiden vuoden aikana teurastaneet noin 500 lammasta ja jakaneet lihaa oman perheen ulkopuolelle. Osa teurasjätteestä oli hävitetty vaatimusten vastaisesti.

Mikkel Näkkäläjärvi piti tiedotustilaisuuden vointtonsa jälkeen.

SDP:n tuoreen puoluesihteerin rikostuomiot nousivat taas otsikoihin: Näkkäläjärvi löi teini-ikäisenä kissaa lapiolla

Mikkel Näkkäläjärvi pyysi lauantaina anteeksi vanhoja rikoksiaan. Vanhat teot nousevat kuitenkin politiikassa aina uudelleen esiin.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden pääovi aurinkoisena päivänä.

Yli sata eläintä löydettiin huonokuntoisina ja nälkäisinä Salossa – oikeus tuomitsi pariskunnan neljän vuoden eläinpitokieltoon ja sakkoihin

Syyttäjä vaati kaksikolle pysyvää eläintenpitokieltoa törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Oikeus tuomitsi kaksi ihmistä neljän vuoden eläintenpitokieltoon.

Siiliä ruokitaan

Siilien ja muiden luonnonvaraisten eläinten hoitamisesta on tehtävä ilmoitus viranomaisille

Aluehallintoviranomaiset haluavat valvoa eläinten hoitopaikkoja ja hoidon tasoa. Vääränlainen hoito voi hyvästä tarkoituksestaan huolimatta olla eläimelle kärsimys.

Kungsboan i ett terrarium

Hotellin takaa löytyi raa'asti tapettu boakäärme – vain harva pystyy pitämään isoa lemmikkieläintä

Esimerkiksi eläinsuojeluyhdistykset auttavat uuden kodin etsimisessä. Myös muita konsteja on, ettei eläintä tarvitsisi lopettaa.

En regnbågsboa slingrar sig på ett konstgjort berg.

Kotkassa löytyi iso boakäärme kuolleena heinätöiden yhteydessä

Käärmeen epäillään kuolleen tukehtumalla.

Poliisitunnus hihamerkkinä.

Koira löydettiin kuolleena kivillä täytetystä repusta Lohjalla

Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena ja ympäristörikkomuksena.

Turun oikeustalo.

Salolaisisännän epäillään laiminlyöneen karjansa hoidon ja uhkailleen eläinlääkäriä

Syyttäjä katsoo miehen menettelyn aiheuttaneen eläimille, kärsimystä, kipua ja tuskaa.

Maatiaiskana kanalassa.

Pariskunta jätti hoidotta yli sata eläintä - 12 eläintä löytyi kuolleena, kilpikonna asui muovikorissa ja jyrsijät autonkorjausmontussa

Syyttäjä vaatii naiselle ja miehelle rangaistuksia törkeistä eläinsuojelurikoksista. Vailla hoitoa muun muassa oli koiria, kissoja, jyrsijöitä, matelijoita, hevosia, lampaita ja erilaisia lintuja.

istuntosalin ovi, Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

Iisalmelainen pariskunta jätti kanat petojen armoille – tuomittiin eläinsuojelurikoksesta sakkoihin

Pariskunta ei suojannut lampaitaan ja siipikarjaansa riittävästi säältä ja petoeläimiltä. Yhden lampaan keritseminen laiminlyötiin huomautuksesta huolimatta.

Kuva Ruotsiin salakuljetetuista koirista ja autosta, jossa koiria oli kuljetettu.

Hinausautokuljettajan karmea löytö: 80 koiraa sullottu pakettiautoon – ”virtsa valui auton lattian läpi”

Ruotsin maatalousvirasto määräsi pari viikkoa sitten lopetettavaksi 80 koiraa, jotka oli salakuljetettu Suomesta Pohjois-Ruotsiin Haaparannalle. Ruotsin poliisin mukaan sillä ei ole menossa tapausta koskevaa rikostutkintaa.

Hevonen

Oulun poliisi epäilee kahta henkilöä törkeistä eläinsuojelurikoksista Siikajoen hevoskeskuksen toiminnassa

Tutkinta liittyi Ruukin hevosurheilukeskuksen toimintaan. Esitutkinnan aikana rikosnimike tarkentui eläinsuojelurikoksesta törkeäksi eläinsuojelurikokseksi.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden istuntosalin ovi ja nimikilpi.

Käräjäoikeus hylkäsi suojelukoirakoulutuksesta nostetut syytteet vanhentuneina

Myös aiemmat tapahtumiin liittyvät rikosepäilyt kaatuivat käräjäoikeudessa samasta syystä.

Savannikissa

Savannikissojen omistajalle ehdollista vankeutta Joensuussa – nainen salakuljetti eläimet Venäjältä ja varasti ne hoitolasta

Tuomio tuli kaikkiaan kuudesta rikoksesta. Nainen määrättiin myös eläintenpitokieltoon.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden pääovi aurinkoisena päivänä.

Pariskunta varasti ja hukutti naapuriensa kissan – oikeus tuomitsi ehdollista vankeutta

Kissa varastettiin Kaarinassa ja kuljetettiin Laitilaan, missä se hukutettiin ulkoilualueella sijaitsevaan lampeen. Rikokset tapahtuivat marraskuussa 2021.

Kuvassa on iso musta koira ja kaksi ihmistä nurmikolla. Toinen ihmisistä nostaa kättään koiraa kohti ja toinen seisoo kauempana. Ihmisten kasvot on sensuroitu.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi syytteitä suojelukoirien kaltoinkohtelusta – yhdessä ei riittänyt näyttö ja kahdessa syyteoikeus ehti vanhentua

Syytteissä oli kyse suojelukoirien koulutustilanteista Paimiossa syksyllä 2020. Syytetyt kiistivät syytteet.

Kuvassa on iso musta koira ja kaksi ihmistä nurmikolla. Toinen ihmisistä nostaa kättään koiraa kohti ja toinen seisoo kauempana. Ihmisten kasvot on sensuroitu.

Oikeus antaa tuomioita suojelukoirien kaltoinkohtelujutussa

Epäillyt teot tapahtuivat suojelukoirien koulutustilaisuudessa Paimiossa ja Kotkassa vuonna 2020. Teot tulivat ilmi paikalta kuvattujen salavideoiden julkaisun myötä.

Orimattilasta löydetyt koirasudet kyyhöttävät nurkassa.

Lopen koirasusijutun oikeuskäsittely finaalissa: korkein oikeus ei antanut valituslupaa

Päätekijän lainvoimaiseksi tuomioksi tuli vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista ja 40 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Kuvassa on iso musta koira ja kaksi ihmistä nurmikolla. Toinen ihmisistä nostaa kättään koiraa kohti ja toinen seisoo kauempana. Ihmisten kasvot on sensuroitu.

Oikeus hylkäsi syytteet Paimion suojelukoirakoulutuksen epäillyissä rikosteoissa – syyteoikeus vanhentui

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi, että syytteessä ollut nainen syyllistyi kyllä lievään eläinsuojelurikokseen, mutta syyte hylättiin, koska syyteoikeus oli vanhentunut.

Lehmiä navetassa

Yli 200 nautaa kuoli hoidon laiminlyönnin vuoksi, poliisi tutkii törkeää eläinsuojelurikosta Pohjanmaalla

Pedersören kunnassa sijaitsevalla maatilalla on poliisin mukaan kuollut parisataa nautaa. Epäilty eläinsuojelurikos tuli poliisin tietoon viime viikolla.

En polisbil står parkerad på en stenlagd innergård vid ett hus med glasväggar. Ovanför ingången står Turun oikeustalo Åbo rättscenter.

Pariskunta hukutti naapurin kissan – syyttäjä vaatii vähintään puolen vuoden ehdollista vankeusrangaistusta

Naapuruksilla oli aiemmin ollut kiistaa kiinteistöjen rajan ylittäneestä kissasta.

Moskovalaiselta koiratarhalta Suomeen tuodun Bellan omistaja Tommi Paakki luonnehtii lemmikkiään pienen labradorin oloiseksi ja vuorokauden yhteiselon perusteella sosiaaliseki ja herttaiseksi koiraksi.

Kuumuuteen kuolleiden rescue-koirien tapauksesta syyte myös liettualaiselle kuljetusyhtiölle ja sen vastuuhenkilölle

Kymmenen koiraa kuoli viime heinäkuussa tehdyn eläinkuljetuksen yhteydessä. Viime syksynä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi autonkuljettajan törkeästä eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeuteen.

viljakäärme kerällä

Nainen jätti hoitamatta lemmikkinsä – syyttäjän mukaan eläimille syntyi tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa

Naisella oli koiria, kissoja, papukaijoja ja viljakäärme. Eläimillä ei ollut tarpeeksi tilaa, ruokaa eikä vettä. Yksi koira jouduttiin lopettamaan hoitamattomien sairauksien vuoksi.

Kuvassa on iso musta koira ja kaksi ihmistä nurmikolla. Toinen ihmisistä nostaa kättään koiraa kohti ja toinen seisoo kauempana. Ihmisten kasvot on sensuroitu.

Syyttäjä vaatii sakkoja suojelukoiratapauksessa – syytetty kertoo jännittäneensä koulutustilanteessa

Koirien pahoinpitely tuli ilmi vuonna 2021, kun Oikeutta eläimille julkaisi salavideoita koulutustilanteista. Varsinais-Suomessa tapahtuneen pahoinpitelyn käsittely alkoi oikeudessa.

Lakikirja

Lammilaisen karjatilallisen saama tuomio eläinsuojelurikoksesta lieveni hovioikeudessa

Karjatilallisen eläinsuojelurikos muuttui hovioikeudessa törkeästä perusmuotoiseksi ja ehdollinen tuomio lyheni 8 kuukaudesta 60 päivään.

Kärsivän näköisiä turkiseläimiä häkeissään.

Professori: Turkistarhoilla käyneet salakuvaajat eivät syyllistyneet eläinsuojelurikokseen

Tarhaajaliiton mukaan salakuvaajat rikkoivat eläinsuojelulakia, kun he eivät ilmoittaneet heti viranomaisille havainnoistaan.

Tervon lypsykarjatila Pukkilassa

Kaksi miestä epäiltynä Hartolassa eläinsuojelurikoksesta, jossa lehmä putosi huonokuntoisesta peräkärrystä ja raahautui ajoneuvon perässä

Epäiltynä olevien miesten oli tarkoitus kaupata kyydissä ollut lehmä, mutta huonokuntoinen eläin päädyttiin lopulta teurastamaan. Asia on siirtymässä poliisilta syyttäjän syyteharkintaan.

Ajokoirasaksanpaimenkoira Fiona yksi Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle päätyneistä koirista.

Huostaanotettu Fiona etsii monen muun lemmikin tavoin uutta kotia – tutkijan mukaan eläinten huono kohtelu pysyy yhä salassa

Lemmikkiin kohdistuvasta väkivallasta ilmoitetaan usein, mutta tarkastuksissa sitä havaitaan vähän ja varovaisesti. Valvontaeläinlääkäri ja tutkija Elli Valtonen ehdottaa käytännön muutosta.

Mies pitää sylissään vahingoittunutta merikotkaa.

Mustasaaren villieläinhoitolan esitutkinta valmistui – Pohjanmaan poliisi: syyteharkintaan ensi keväänä

Poliisin mukaan kokonaisuudessa tutkittiin eläinsuojelurikosta, luvatonta eläinlääkärinammatin harjoittamista sekä lääkerikosta.

Kissa Kankaanpään eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa.

Nainen näännytti hengiltä yli satapäistä kissalaumaa Kaavilla – tuomittiin vankeuteen törkeästä eläinsuojelurikoksesta

Tuomittu laiminlöi vuosien ajan kissojen hoitoa. Kymmeniä huonokuntoisia eläimiä jouduttiin lopettamaan.

Eläinsuojelurikoksen käsittely alkoi tänään Pohjanmaan käräjäoikeudessa, kuvassa ihmisiä istuntosalissa.

Pohjanmaan halal-käräjät loppusuoralla Vaasassa – poikkeuksellisen laajan eläinsuojelurikosvyyhdin oikeusistunnossa ei yllätyksiä

Päätekijää syytetään törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Pohjalaismies teurasti lampaita leikkaamalla niiltä kurkun auki ilman tainnuttamista. Muita syytettyjä on kymmenen.

Halal-teurastusjutun käsittely on alkanut Vaasan käräjäoikeudessa, kuvassa syytettyjä, tulkki ja asianajajia.

Poikkeuksellisen laajat halal-käräjät käynnistyivät Vaasassa – syyttäjä vaatii ilman tainnutusta lampaita teurastaneelle pääsyytetylle vankeusrangaistusta

Pohjalaismiehen epäillään halal-teurastaneen yli 2 000 lammasta ja muuta eläintä ilman tainnutusta. Vyyhdissä on mukana myös tilallisia, joiden katsotaan tienneen pääsyytetyn lainvastaisesta toiminnasta.

Koirasusijutun pääkäsittely Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa

Lopen koirasusien kasvattaja haluaa valittaa korkeimpaan oikeuteen

Tuomittu nainen on läpi oikeusprosessin kiistänyt syyllisyytensä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle