Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Koeputkia  Messukeskuksen drive-in-koronavirustestausasemalla.

Etelä-Savossa varaudutaan omikron-koronavirusmuunnokseen: ulkomailla matkustaneiden testausta ja valvontaa tehostetaan

Etelä-Afrikassa havaittiin viime viikolla koronavirusmuunnos, johon liittyy epätavallisen suuri määrä mutaatioita. Koronavirusmuunnosta on havaittu myös Euroopassa.

Mikkelin keskussairaala, Essoten lattiamatto

Vaikea pala vaati lisää pureskelua, Essote ottaa aikalisän talousarvion käsittelyyn: "Kyllä tilanne on tosi hankala"

Henkilöstön palkkojen yhtenäistäminen sote-uudistuksen yhteydessä tietää Essotelle lähes 30 miljoonan euron lisäkustannuksia tänä ja ensi vuonna. Taloutensa kanssa jo valmiiksi ahtaalla olevat jäsenkunnat ovat takajaloillaan.

Koronanäytteenotto Mikkelin keskussairaalalla (Essote)

Koronatartuntamäärät edelleen korkealla Essotessa – tartunnat painottuneet nuorempiin ikäryhmiin

Koronavirustartunnat ovat jo kolmattta viikkoa peräkkäin yli 40:n Essoten alueella.

Koronanäytteenotto Mikkelin keskussairaalalla (Essote)

Koronavirustartuntojen määrä tasaantui Essoten alueella, mutta tapauksia ilmenee edelleen paljon – kaksi tartunnan saanutta henkilöä menehtynyt

Tapausmäärien kerrotaan olevan kuntayhtymän alueella edelleen korkealla tasolla. Kuntayhtymä on koronaviruksen leviämisen suhteen perustasolla.

Mikkelin keskussairaala kuvattuna Pirttiniemenkadulta. Tästä kohdasta kävellään päivystykseen koronaviruspandemian aikana.

Koronavirustilanne pahenee entisestään Essoten alueella – sairaalahoidossa olevien määrä kasvussa, myös yksi menehtyminen

Kuntayhtymästä suositellaan rokottamattomia aikuisia välttämään väkijoukkoja ja ravintoloita, sekä kontakteja immuunipuutteisiin ja muihin riskiryhmiin kuuluviin.

Mikkelin keskussairaala

Essoten tunnettujen koronalääkäreiden hurja työmäärä näkyi myös palkkanauhoissa

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspiiri Essoten johtavien lääkäreiden uurastus pandemian hoidossa näkyi myös ensimmäisen koronavuoden verotiedoissa. Itä-Savossa ja Keski-Suomessa vastaava ilmiötä ei nähty.

Kuvassa lähihoitaja Viitanen ohjeistaa 10-vuotiasta poikaa koronavirustestin tekemiseksi. Ensin niistetään nenä tyhjäksi.

Kasvomaskien käyttöä ja koronatestauksen suositusta on tiukennettu Essotessa – muutos johtuu lisääntyneistä koronatartunnoista

Essoten alueella on tällä viikolla on todettu jo 16 tartuntaa. Suositukset koronatestiin hakeutumisesta matalalla kynnyksellä koskevat nyt myös koronarokotteen saaneita.

Mikkelin keskussairaala, Essoten lattiamatto

Koronatartuntojen määrä roimassa kasvussa Essoten alueella – viime viikolla yhteensä 41 koronavirustartuntaa

Koronatartuntojen määrä on jopa yli tuplaantunut syyslomien jälkeen, kerrotaan kuntayhtymä Essotesta.

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen esittelee vakavana esitystään vuoden 2022 talousarvioksi.

Mikkelin tiukka talous johtamassa henkilöstön vähentämiseen ja palveluiden karsintaan

Mikkelin kaupungin tulos tulee olemaan kuluvana vuonna kuusi miljoonaa euroa alijäämäinen. Myös vuoden 2022 talousarvioesitys jää alijäämäiseksi.

Mieheltä otetaan koronavirustestiä.

Koronatartuntojen määrä nousussa Essoten alueella – monien tartuntojen lähdettä ei ole saatu selville

Varsinkin Mikkelissä ja Kangasniemellä on todettu tartuntoja, joiden alkulähteille ei ole päästy. Essotelta kannustetaan ihmisiä koronatestiin nyt matalalla kynnyksellä.

Sairaanhoitaja pistää koronarokotteen potilaalle Helsingin Messukeskuksessa.

Kolmannen koronarokoteannoksen jakelu laajenee koko Etelä-Savon alueelle

Taustalla on Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos THL:n tiistainen suositus.

lapsen jalat

RS-virusepidemia saattaa aikaistua myös Etelä-Savossa – pikkulapsille ja vanhuksille tauti voi olla kohtalokas

RS-virusepidemia on yllättänyt Ruotsissa ja tarvittaessa Essotellakin varaudutaan vakvakn virustaudin epidemiaan. Koronavarotoimet sopivat hyvin myös RS-virustaudin leviämisen ehkäisemiseen.

Kuntayhtymä Essote terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä

Valtakunnallinen koronarokotetavoite saavutettiin Etelä-Savossa tiettävästi ensimmäisenä alueena – terveyspalvelujen johtaja: "seuraavaksi tavoitellaan 90 prosenttia"

Valtakunnallisista koronavirusrajoitteista ja -suosituksista on määrä luopua, kun koko Suomessa tavoitetaan 80 prosentin koronarokotekattavuus.

Mikkelin keskussairaalan kyltti sairaalan pihalla.

Kolme potilasta teki todennäköisesti itsemurhan Essoten yksikössä – Otkes tutkii

Tapaukset sijoittuvat tämän vuoden syyskuun ja lokakuun väliselle ajanjaksolle. Otkesin tutkinnan arvioidaan kestävän kuukausia.

Mikkelin keskussairaala, Essoten lattiamatto

Useampi potilas kuollut kuntayhtymä Essoten mielenterveys- ja päihdepalveluissa – onnettomuustutkintakeskukselta pyydetään tutkintaa

Essoten sisäinen työryhmä on tapausta tutkiessaan päätynyt pyytämään Onnettomuustutkintakeskusta asettamaan asialle ulkopuolisen tutkijan.

Kuntayhtymä Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä ja pandemiapäällikkö Hans Gärdström

Essoten koronatiimi valittiin Vuoden positiivisimmaksi mikkeliläiseksi – pandemiapäällikkö Hans Gärdström: "Mennään kunnialla maaliin"

Mikkelin nuorkauppakamarin äänestyksessä pandemiapäällikkö Hans Gärdström ja terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä saivat noin puolet annetuista äänistä. Kaksikko on tunnustuksesta nöyrästi kiitollinen.

Mies istuu tietokoneella

Aster-hanke vaarassa kaatua – Essoten hallituksen puheenjohtaja pettyneenä: "Ihmettelen hyvin suuresti"

Uuden potilastietojärjestelmän hankinta on aiheuttanut paljon vastustusta. Essoten kuntayhtymähallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä on pettynyt hankinnassa törmättyihin ongelmiin,

Lääkäri ja potilas

"Kunnat valitsivat pysähtyneisyyden", sanoo pettynyt sairaanhoitopiirin johtaja – satojen miljoonien potilastietojärjestelmän hankinta näyttää kaatuvan

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus on päättänyt, ettei sairaanhoitopiirillä ole edellytyksiä siirtyä Aster-hankinnan seuraavaan vaiheeseen. Neljä aluetta ovat olleet yhdessä hankkimassa uutta asiakas- ja potilastietojärjestelmää sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Lääkäri ja potilas

Uuden potilastietojärjestelmän hankinnan valmistelu on maksanut kuntayhtymä Essotelle reilut 3 miljoonaa euroa – hanketta vastustetaan laajasti Keski-Suomessa

Kuntayhtymä Essote ja Siun Sote ovat jo hyväksyneet hankinnan ja Vaasa on siirtänyt päätöksentekoaan marraskuulle. Jos hanke kaatuu Keski-Suomessa, neljän sairaanhoitopiirin yhteistä potliastietojärjestelmähanketta ei toteuteta myöskään muuallakaan.

Nainen niistää.

Syysflunssaa liikkeellä Etelä-Savossa – influenssasta ei vielä tietoakaan

Syysflunssat ovat saapuneet Etelä-Savoon, mutta suurta ongelmaa flunssasta ei ole kasvanut. Influenssakausi ei ole vielä alkanut Essoten tai Sosterin alueell.a

Sairaanhoitajan kädet puristavat naisen käsivartta, johon on pistetty rokotepiikki.

Myös Essote on aloittanut kolmannen rokoteannoksen jakamisen

Kolmas rokote annetaan immuunipuutteisille henkilöille. Lisäksi Essote jakaa kolmannen koronarokoteannoksen yli 70-vuotiaille palveluasumisen ja kotisairaanhoidon asiakkaille sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöille.

Koronanäytteenotto Mikkelin keskussairaalalla (Essote)

Essote siirtyi koronavirustilanteessa perustasolle – Etelä-Savon maakunnassa tällä viikolla kaikkiaan 41 koronavirustartuntaa

Essoten alueella sairastuneissa on useampiakin kaksi kertaa rokotettuja, etenkin niitä, jotka ovat saaneet toisen rokotteensa jo alkuvuodesta.

Essoten uusi valtuusto nimitti kokouksessaan myös hallituksen ja puheenjohtajat. Valtuuston puheenjohtaja on pieksämäkeläinen Ari Hänninen (kok.) ja hallituksen puheenjohtaja on mikkeliläinen Arto Seppälä (sd.).

Essoten taloutta varjostaa koronapandemian aiheuttama epävarmuus – kuntayhtymä valtuusto nimitti myös viimeiset puheenjohtajansa

Koronapandemia heijastuu kuntayhtymän talousnäkymiin, mutta talousennusteen arvioidaan kallistuvan silti kohtuullisen puolelle.

Koronarokoteruiskuja

Kuntayhtymä Essotessa voitaisiin aloittaa kolmansien koronarokotteiden antaminen tarvittaessa välittömästi

Etelä-Savon maakunnassa toimivissa kuntayhtymissä odotetaan ensin valtioneuvoston päätöstä asiassa ja tietoa siitä, keihin kaikkiin kolmas rokotekierros tarkalleen ottaen kohdistetaan.

Gastrokirurgi Ville Väyrynen endoskopiayksikössä.

Neljä aluetta on hankkimassa satojenmiljoonien eurojen potilastietojärjestelmää, jota ei ole testattu – kirurgi ihmettelee, mitä ollaan ostamassa

Aster-potilastietojärjestelmä on neljän alueen yhteinen hanke. Osa alueista on sen jo hyväksynyt, mutta hankintaan tarvitaan kaikkien alueiden myönteinen kanta. Keski-Suomessa hanke on vastatuulessa, erityisesti kohonneiden kustannusten vuoksi.

Sosterin logo ja taustalla hoitohenkilökuntaa.

Savonlinnan seudulla rikottu koronakaranteeneja ja eristyksiä – Etelä-Savossa viikonlopun aikana yhteensä 25 koronavirustartuntaa

Sekä Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri ja Essote ovat koronaviruksen leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa. Maakunnassa toimii kaksi kuntayhtymä-sairaanhoitopiiriä: kuntayhtymä Essote ja Ítä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri.

koronanäyte testiputki.

Etelä-Savossa kartoitetaan pitkittyneen koronavirustaudin yleisyyttä – oireista kärsivien määrä yllätti tutkimusta tehneet

Kuntayhtymä Essotesta muistutetaan, että kyse on alustavista tuloksista. Selvitystyötä aiotaan jatkaa. Seuraavaksi selvitetään oireiden yleisyyttä lasten ja nuorten kohdalla.

Ilmakuva Mikkelin keskussairaalasta. Etualalla Perhetalo, jonka ulkoseinissä taideteos.

Essoten alue jatkaa kiihtymisvaiheessa – alueella jälleen 11 koronavirustartuntaa

Etelä-Savon alueen suositukset ja rajoitukset päätettiin pitää ennallaan, ja jatkaa koronatestaus ja -jäljitysstrategiaa entiseen tapaan.

Sosterin logo kyltissä Savonlinnan keskussairaalalla.

Koronatilanne Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella rauhoittumaan päin – alueella yksi tartunta

Viime viikolla alueella todettiin 19 koronavirustartuntaa. Alueella tehtiin tuolloin myös reilut 1400 testiä, joista hiukan reilu prosentti oli positiivinen.

Mikkelin keskussairaala

Etelä-Savossa viikonlopun aikana 17 koronavirustartuntaa – altistuneiden määrä etenkin Essoten alueella suuri

Kuntayhtymä Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa, että altistuneiden määrät ovat heidän alueellaan huomattavan suuria, mikä työllistää terveydenhuoltoa. 

Mikkelin keskussairaala

Etelä-Savossa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa – Essoten alueella valtaosa tartunnoista rokottamattomilla ja kerran rokotetuilla

Koko Etelä-Savon maakunta, eli kuntayhtymä Essote ja sairaanhoitpiiri Sosteri on tällä hetkellä koronaviruksen leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa.

Koronanäytteenotto Mikkelin keskussairaalalla (Essote)

Sairaanhoitopiirit Etelä-Savossa eivät koe toistaiseksi aiheelliseksi keventää koronaviruksen tartunnanjäljitystä

Viime viikkojen aikana keskustelu on kiihtynyt siitä, kuinka mielekästä koronaviruksen jäljittäminen on suhteessa sen aiheuttamaan kuormitukseen. Tällä hetkellä valmistelussa on myös hybridistrategian päivitys, jonka odotetaan päivittävän nykyisen tartunnanjäljityksen käytäntöjä.

Hoitaja ottaaa koronanäytettä autossa istuvalta ihmiseltä.

Etelä-Savon maakunnan alueella 12 koronavirustartuntaa: Savonlinnan Kallislahden koulun väkeä karanteeniin, vanhojen tanssien jatkoilla Mikkelissä tartuntoja

Sekä kuntayhtymä Essote ja Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri on koronaviruksen suhteen toiseksi vakavimmassa, eli kiihtymisvaiheessa.

Mikkelin keskussairaala

Mikkelin keskussairaalaan kaavaillaan miljoonien eurojen peruskorjausta – hankesuunnitelma hyväksyttiin kuntayhtymän valtuustossa

Essoten valtuusto on hyväksynyt sairaalan peruskorjauksen hankesuunnitelman. Valtuusto teki ehdollisen rakentamispäätöksen, kunnes poikkeuslupa on saatu.

Mikkelin Kalevankankaan koulun kyltti

Essoten alueella runsaasti koulu- ja päiväkotialtistumisia – 12 koronavirustartuntaa

Karanteeniin asetettuna on tällä hetkellä noin 360 henkilöä, joista kolmasosa kertyi viikonlopun aikana. Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen suhteen toiseksi vakavimmalla tasolla, eli kiihtymisvaiheessa.

Autoja Mikkelin keskussairaalan pihassa.

Essoten alueella 12 koronavirustartuntaa – tartuntoja todettu Juvalla, Mikkelissä ja Mäntyharjulla

Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen leviämisen suhteen toiseksi vakavimmassa vaiheessa, eli kiihtymisvaiheessa.

Mikkelin keskussairaala, Essoten lattiamatto

Essoten alue jatkaa kiihtymisvaiheessa – altistumisia ilmennyt alueella tartuntamääriin nähden paljon

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on päättänyt pitää Essoten alueen edelleen kiihtymisvaiheessa. Nykyiset ohjeistukset pysyvät alueella voimassa.

hammashoito, Espoo, 10.11.2020

Korona ei näy hammaslääkärijonoissa Essotella

Ylilääkäri Virpi Laineen mukaan Essotella ei juurikaan näy enää koronapandemian vaikutuksia. Hoitoon pääsee hoitotakuun puitteissa ja henkilöstötilannekin on hyvä.

Koronanäytteenotto Mikkelin keskussairaalalla (Essote)

Viikonloppuna Essoten alueella yksi koronavirukseen liittyvä kuolema – myös yhdeksän koronavirustartuntaa alueella

Kuntayhtymä-sairaanhoitopiiri Essote on koronaviruksen leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa.

Ravintolan terassi täynnä väkeä Mikkelin keskustassa.

Etelä-Savon ravintoloille viikonloppuna uusia rajoituksia: pilkku keskiyöllä, ovet kiinni tuntia myöhemmin

Essoten alue siirtyi viikko sitten koronassa taas kiihtymisvaiheeseen. Itä-Savon Sosterissa ravintolat jatkavat toimintaansa normaalisti.

Mikkelin keskustassa sijaitseva kävelykatu

Laajimmat Essoten alueella levinneet tartuntaketjut saatu hallintaan – alueella yhdeksän uutta tartuntaa

Kuntayhtymä Essotesta kerrotaan, että tartunnanjäljitys on toiminut erinomaisesti kovasta kuormituksesta huolimatta.

Mikkelin keskusta, kävelykatu.

Aluehallintovirasto ei määrää kokoontumisrajoituksia myöskään Essoten alueelle

Aluehallintovirasto kertoi ratkaisustaan muun Itä-Suomen osalta eilen tiistaina. Nyt myös kuntayhtymä Essoten alue on päätetty säästää kokoontumisrajoituksilta.

Kuva Mikkelin torilta tiistaina 17.8.2021

Aluehallintovirasto ei kiristä Itä-Suomen alueella kokoontumisrajoituksia – kiihtymisvaiheeseen siirtyneen Essoten osalta asiaa harkitaan yhä

Terveydenhuollon kantokyvyn katsotaan olevan sellaisella tasolla Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirien alueilla, jotta yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia ei ole välttämätöntä rajoittaa.

Sairaanhoitaja pistää koronarokotteen potilaalle Energia Areenalla Vantaalla. 26.5.2021.

Ajanvarauksettomat koronarokotukset alkoivat Essotessa, pian rokottajat lähtevät oppilaitoksiin

Tulevana torstaina ja maanantaina rokotettavaksi Mikkelin keskussairaalan rokotuspisteelle voivat mennä myös ne jotka haluavat lyhentää ykkös- ja kakkosrokotuksen välin kahdeksaan viikkoon.

Mikkelin keskussairaalan julkisivu

Kaksitoista koronavirustartuntaa viikonloppuna Essoten alueelta – sairaalahoidossa muutama henkilö

Viime perjantaina Essoten alueella kerrottiin 21 tartunnasta. Samalla kuntayhtymä-sairaanhoitopiirin alue siirtyi pandemiassa perusvaiheesta kiihtymisvaiheeseen.

Näkymä Mikkelin torilta

Koronatilanne pahenee: Essoten alue siirtyy kiihtymisvaiheeseen, vuorokaudessa 21 uutta tartuntaa

Tartuntoja löytyy kuntayhtymän mukaan nyt erityisesti joukkotapahtumissa ja ravintoloissa käyneistä sekä koululaisista ja lapsista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle