Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oululainen Marie Olamba

Oulua ravistellut seksuaalirikoskohu poisti laput silmiltä, mutta onko kaupunki nyt turvallisempi? Poliisin mielestä on, nuorten mielestä ei

Laajan seksuaalirikosvyyhden paljastuttua vuosina 2018 ja 2019 Oulussa tehtiin paljon uusien rikosten ehkäisemiseksi. Muutos näkyy katukuvassa, mutta nuorten mielestä ahdistelu on silti yhä arkipäiväistä.

Haukiputaan koululla leikitään ja samalla opetetaan turvataitoja

Oulu kohtasi seksuaalirikosvyyhdin, jonka toistuminen halutaan estää: pian kaikille koululaisille opetetaan, mitä tehdä uhkaavissa tilanteissa

Kaikki Oulun oppilaat esikouluikäisistä ysiluokkailsiin saavat ensi syksystä lähtien turvataitokasvatusta. Sen tavoitteena on opettaa koululaisia tunnistamaan uhkaavat tilanteet ja puolustamaan itseään. Taustalla on muutaman vuoden takainen seksuaalirikosvyyhti.

Oulun käräjäoikeus.

Oulun seksuaalirikoksista tuomitun miehen yli neljän vuoden vankeusrangaistus jäi voimaan hovioikeudessa

Mies valitti tuomiostaan hoviin, mutta perui valituksensa myöhemmin. Näin ollen käräjäoikeuden tuomio sai lainvoiman.

Shiraqa Yosefi Rovaniemen hovioikeuden istunnossa

Hovioikeus antoi kolmannen päätöksensä Oulun seksuaalirikoksista – piti ennallaan miehen käräjäoikeustuomion

Rovaniemen hovioikeuden nyt antama tuomio on järjestyksessään kolmas, joka liittyy laajaan vyyhtiin.

 Qayssar Mohsin Sbahi Aldhulaiei Rovaniemen hovioikeuden käsittelyssä.

Hovioikeus aloitti viimeisen käsittelyn liittyen Oulun seksuaalirikosvyyhtiin – tuomittu kiistää syyllistyneensä rikoksiin

Mies on tuomittu käräjäoikeudessa muun muassa lapsen törkeästä raiskauksesta neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Syytetty kasvot peitettynä Oulun käräjäoikeudessa

Hovioikeus antoi tuomionsa toisesta Oulun seksuaalirikosvyyhdin tapauksista – vankeusaika pysyi samana, mutta korvaus laski

Tapaus liittyy Oulun poikkeukselliseen seksuaalirikosvyyhtiin, joka paljastui noin vuosi sitten.

Osman Humadin Rovaniemen hovioikeuden käsittelyssä 18.11.2019.

Oulun seksuaalirikosvyyhdin ensimmäinen hovioikeustuomio: korvauksia alennettiin, muuten tuomio pysyi ennallaan

Kolmen vuoden vankeustuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä pysyi ennallaan Rovaniemen hovioikeudessa.

Shiraqa Yosefi Rovaniemen hovioikeuden istunnossa

Oulun seksuaalirikoskokonaisuuden kolmas hovioikeuskäsittely alkoi tänään – kahden vuoden vankeuteen tuomittu mies kiistää rikoksensa

Tapaus liittyy vyyhtiin, jossa kahdeksan ulkomaalaistaustaustaista miestä käytti lasta seksuaalisesti hyväkseen.

Syytetty kasvot peitettynä Oulun käräjäoikeudessa

Oulun seksuaalirikosvyyhdin toinen käsittely hovioikeudessa alkoi – tuomittu hakee muutosta reilun kolmen vuoden vankeustuomioonsa

Tapaus liittyy vyyhtiin, jossa kahdeksan ulkomaalaistaustaustaista miestä käytti lasta seksuaalisesti hyväkseen.

Suomen lakikirja ja nuija

Hovioikeus piti lapsen törkeästi raiskanneen miehen tuomion ennallaan, mutta laski uhrille maksettavaa korvausta

Oulun käräjäoikeus tuomitsi miehen aikaisemmin huhtikuussa reilun kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Drooni kuva Oulusta marraskuu 2019

Vuosi sitten selvisi, että useita lapsia on käytetty hyväksi Oulussa – siitä alkoivat tapahtumat, jotka muuttivat koko yhteiskuntaa

Rikosten paljastuminen sai nuoret varovaisemmiksi somessa, ja myös kynnys puhua seksuaaliväkivallasta näyttää madaltuneen.

Sarjakuvamainen kollaasi Oulun seksuaalirikos tapahtumista

Koko Suomea ravistelleet Oulun seksuaalirikokset tulivat julki vuosi sitten – näin niistä kerrottiin lähes vuoden ajan

Kertaamme Oulun poikkeuksellisen seksuaalirikosvyyhdin merkittävimmät käänteet vuoden ajalta.

Osman Humadin Rovaniemen hovioikeuden käsittelyssä 18.11.2019.

Oulun poikkeuksellisen seksuaalirikosvyyhdin hovioikeuskäsittelyt alkavat tänään – seitsemän tekijää valitti hoviin, uhri ei

Rikosoikeuden emeritaprofessori mukaan on hyvä, että kaikki tapaukset käsitellään samassa hovioikeudessa.

Ulkomaalaistaustainen tuomittu mies ja tulkki.

Hovioikeus kovensi 22-vuotiaan miehen tuomiota: Oulun Tuirassa tapahtunut raiskaus katsottiin törkeäksi

Uhri oli teon tapahtuman aikana 14-vuotias. Tekijä ja uhri eivät tunteneet ennestään tosiaan.

Oulun oikeustalo.

Oulun seksuaalirikosvyyhdin laajat käsittelyt tulivat päätökseen: kahdelle miehelle vankeutta muun muassa törkeästä raiskauksesta

Rikosoikeuden emeritaprofessorin mukaan koko vyyhdin tuomiot ovat yläkanttiin verrattuna aikaisempaan käytäntöön.

Oulun oikeustalo.

Oulun käräjäoikeus antaa laajan seksuaalirikosvyyhdin viimeiset päätöksensä tänään

Oulun käräjäoikeudessa on ratkottu laajaa seksuaalirikosvyyhtiä toukokuusta asti.

Oulun oikeustalo.

Oulun laajasta seksuaalirikosvyyhdistä neljäs tuomio: yli kolme vuotta vankeutta 13-vuotiaan lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Uhri ja tekijä ovat pitäneet yhteyttä viestipalveluissa. Teot ovat tapahtuneet yksityisasunnossa viime elokuussa.

Oulun oikeustalo.

Törkeästä raiskauksesta epäillyn syyte hylättiin Oulun käräjäoikeudessa

Oulun käräjäoikeus katsoi, ettei vastaajan syyllisyyttä voitu yksiselitteisesti todistaa.

Afganistanilaistaustaista miestä epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Oulun laajasta seksuaalirikosvyyhdistä ensimmäinen tuomio: 13-vuotiaan hyväksikäytöstä neljä vuotta ehdotonta vankeutta

Uhrin toiminta- ja käsityskyvyssä on ollut puutteita, mikä oikeuden mukaan tekijän olisi pitänyt huomata.

Oulun seksuaalirikosvyyhdin toinen tapaus 26.4.2019 Oulun käräjäoikeudessa.

Miehet eivät käyttäneet lasta yhtä aikaa hyväkseen Oulun epäillyssä seksuaalirikosvyyhdissä – ei myöskään näyttöä järjestäytyneestä toiminnasta

Syyttäjän mukaan tällä viikolla alkaneissa käsittelyissä erikoista on epäiltyjen määrä ja se, että tapauksessa on yksi uhri.

Oulun laaja seksuaalirikostapaus alkaa nyt purkautua juttu kerrallaan oikeudessa.

Oulun laajasta seksuaalirikostapauksesta epäilty istui huppu päässään oikeudessa

Oulun laaja seksuaalirikostapaus alkaa nyt purkautua juttu kerrallaan oikeudessa.

Oulun oikeustalo

Oulussa alkaa oikeudenkäynti seksuaalirikostapauksesta, josta sai alkunsa yhteiskunnallinen kuohunta

Kahdeksan miehen epäillään käyttäneen hyväksi tyttöä kuukausien ajan. Oikeudessa alkaa käsittely yhden epäillyn osalta.

Oulun oikeustalo.

Tuomio yhdestä Oulun seksuaalirikoksesta: 23-vuotias mies tuomittiin reilun kolmen vuoden vankeuteen

Oikeuden mukaan tekijä on käyttänyt hyväkseen uhrin puolustuskyvyntöntä tilaa.

Oulun oikeustalon tiiliseinä ja taustalla kesäinen taivas.

Oulussa nostettu ensimmäinen syyte laajimmasta seksuaalirikosepäilystä

Syyttäjäksi on kutsuttu yksi neljästä seksuaalirikoksiin erikoistuneista syyttäjistä, joita Suomesta löytyy.

poliisi poliisiauton edessä

Oulun laajin seksuaalirikosvyyhti etenee syyttäjälle

Tapaukseen liittyy kahdeksan epäiltyä, joista kahden epäillyt teot siirtyvät syyteharkintaan.

Ulkomaalaistaustainen tuomittu mies ja tulkki.

Mies tuomittiin 14-vuotiaan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä Oulussa – 22-vuotias tapasi uhrinsa Snapchatissa ja raiskasi hänet

Syyttäjä vaati tuomiota törkeästä raiskauksesta. Oikeuden mukaan raiskaus ei ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Mikrofoneja Oulun kaupungintalon valtuustosalissa

Uhkauksia joukkoraiskaamisesta ja lasten yhteystietojen tiedustelua – kaupunginvaltuutetut kertovat Oulun koventuneesta ilmapiiristä

Yli 85 prosenttia Ylen kyselyyn vastanneista kaupunginvaltuutetuista kokee keskustelukulttuurin koventuneen Oulussa.

oulun kaupungintalo

Oulu saanee seksuaalirikosten ehkäisyyn reilusti haettua vähemmän rahaa – traumapsykologi näkee toimintasuunnitelmassa puutteita

Seksuaalirikosten ehkäisyyn suunniteltu toimenpideohjelma aiotaan toteuttaa joka tapauksessa.

Toinen Oulun jutuista eteni oikeuteen.

Toinen Oulun törkeä seksuaalirikosepäily oikeudessa – Tämän tiedämme nyt uhrien ja epäiltyjen määristä ja poliisitutkinnasta

Kokosimme, mitä talven aikana Oulussa julkisuuteen tulleista seksuaalirikosepäilyistä tiedetään maaliskuun alussa.

Oulun oikeustalo ja taustalla sininen taivas.

Seksuaalirikossyytteiden käsittely alkoi Oulun käräjäoikeudessa – epäillyt rikokset tapahtuivat marraskuun puolivälissä

Ulkomaalaistaustaista miestä syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Poliisiauto Oulussa.

Mikä erottaa raiskauksen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Yle kertoo, mistä Oulun seksuaalirikosnimikkeissä on kyse

Pyysimme kahta lakiasiantuntijaa kertomaan, mitä esimerkiksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa käytännössä.

Poliisi.

Yhtä Oulun seksuaalirikoksesta epäiltyä vastaan on nostettu syyte

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen julkisuuteen nousseista Oulun alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalirikosepäilyistä, josta on nostettu syyte.

Poliisi.

Oulun tuoreimpaan seksuaalirikosepäilyyn ei liity some, uhrit tunsivat toisensa

Epäiltyjä on tällä hetkellä yksi, mutta poliisi tutkii, onko heitä mahdollisesti useampiakin.

Poliisiauto Oulussa.

Oulussa epäillään kahta uutta alaikäiseen kohdistunutta seksuaalirikosta – yksi otettu kiinni

Kahden alaikäisen tytön epäillään joutuneen raiskatuksi yksityisasunnossa Oulussa.

Poliisi.

Uusi rikosnimike Oulun seksuaalirikosepäilyissä: Yhtä miestä epäillään myös seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta

Samaa miestä epäillään myös muun muassa törkeästä raiskauksesta tapauksessa, jossa on myös seitsemän muuta epäiltyä.

oulun kaupungintalo

Oulun kaupunki hakee valtiolta yli kahta miljoonaa euroa seksuaalirikosten ehkäisemiseksi

Oulun kaupunki on laatinut kuusikohtaisen toimenpideohjelman, jolla pyritään ehkäisemään seksuaalirikoksia.

Lapsi keinuu leikkipuistossa seisoalleen.

Selvitimme, miksi turvapaikanhakijoiden päiväkoti- ja kouluvierailut nähtiin Oulussa uhkana ja mistä niissä oli kyse

Turvapaikanhakijoiden muutama kouluvierailu ja yksi päiväkotivierailu ovat herättäneet paljon vastustusta Oulussa.

Sanni Grahn-Laasonen

Opetusministeri Oulun päätöksestä lopettaa turvapaikanhakijoiden päiväkotivierailut: "Uskon, että Oulussa on tehty hyvää harkintaa"

Oulussa vierailleen opetusministerin mukaan valtio odottaa ehdotuksia, miten kaupunkia voidaan tukea.

Poliisiauto

Oulun seksuaalirikostutkinnoista puolet syyttäjälle helmikuussa – Näin Suomea järkyttäneet tutkinnat ovat edenneet

Oulun poliisi aikoo saada kaikkien yhdeksän seksuaalirikosjutun tutkinnat valmiiksi vielä ennen kesää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle