Uusimmat artikkelit
Etukäteen soittaminen voi vähentää kaikkien jonotusaikaa – Etelä-Savon päivystysruuhkat pysyneet aisoissa
Päivystyksen ruuhkat johtuvat pääasiassa siitä, että jonossa on potilaita, joiden vaivat eivät vaadi päivystyksellistä apua.
Juhannus sulkee tai rajoittaa vastaanottoja ja hoitopuhelimia – katso oman sosiaali- ja terveyskeskuksesi aukiolot tästä
Juhannus tuo poikkeusaikataulut Pirkanmaan sosiaali- ja terveysasemille. Kiirevastaanotot ovat enimmäkseen kiinni, mutta päivystysnumeroihin vastataan ja ensiapua saa pyhinäkin.
Iisalmen päivystyksen numero muuttuu – nyt myös Ylä-Savosta soitetaan ensin päivystysapuun
Ensi maanantaista alkaen ennen päivystykseen hakeutumista tulee soittaa numeroon 116117.
Liukkaus ruuhkautti Seinäjoen keskussairaalan yhteispäivystyksen
Päivystyksestä toivotaan, että sinne ei tultaisi mikäli asian kanssa voi odottaa huomiseen. Ruuhkan aiheutti kaatumisista johtuvat vammat ja murtumat.
Etelä-Savon päivystysten toimintaan halutaan sujuvuutta: päivystysapunumeroon soittaminen säästää kaikkien aikaa
Savonlinnassa toimiva viitteellinen ajanvaraus on tarkoitus käynnistää keväällä myös Mikkelissä. Muutenkin päivystyksen toimintaa halutaan terävöittää.
Satasairaalan päivystys pahasti ruuhkautunut alkuvuodesta – hengitystieinfektiot kuormittavat, jatkohoitopaikat kortilla
Ongelmaksi on muodostunut etenkin jatkohoitopaikkojen vähyys, kun päivystykseen tulleita potilaita ei saada siirrettyä muualle hoitoon.
Päivystyksiin jää jumiin vanhuksia, eikä kaikkia voida auttaa vessaan – silti yksi hyvinvointialue aikoo vähentää jatkohoitopaikkoja
Ruuhkat sairaaloiden päivystyksissä paljastavat terveydenhoidon hoitoketjujen monet ongelmat ja pulan jatkohoitopaikoista. Monella hyvinvointialueella vielä pohditaan, miten asia korjataan.
Päivystyksissä lisätään henkilökuntaa vuoden viimeisenä päivänä – Ainakin Keski-Suomessa ja Savonlinnassa loppuvuosi on ollut vilkas
Loppuvuoden juhlapyhät ovat vuosittain kiireistä aikaa päivystyksissä. Mikkelin keskussairaalan päivystyksessä asiakasmäärät eivät kuitenkaan ole merkittävästi nousseet.
30 vuotta sitten lääkäriksi valmistunut Tuija Ikonen ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin suuria ongelmia päivystyksessä
Turun yliopiston potilasturvallisuuden professori Tuija Ikonen näkee nykytilanteessa paljon isoja juurisyitä.
Selvitimme faktat: Päivystyksissä ympäri Suomen on jopa kaoottisen vaikeaa
Sairaalapäivystykset ympäri Suomea ovat ruuhkautuneet pahasti. Erityisesti jatkohoitoon pääseminen ruuhkauttaa päivystyksiä.
Auli Viitalan kolumni: Päivystys on pelottava paikka, kun vika on päässä
Psykiatrinen potilas tarvitsisi hätätilanteessa ensiavuksi turvallisuuden tunteen vahvistamista. Kokemukseni mukaan juuri siitä on puutetta päivystyksessä, kirjoittaa Viitala.
Päivystysten ruuhkat helpottunevat vasta alkuvuodesta, arvioi HUSin toimitusjohtaja – ”Kiireellisen hoidon me pystymme takaamaan kaikissa tilanteissa”
Päivystysten ”hyvin vaikea” tilanne oli HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahlin mukaan tiedossa ja sitä pyritty ratkomaan.
”Sairastuminen ei katso vuorokaudenaikaa” – Pietarsaaren ympärivuorokautiselle päivystykselle haetaan jatkoa
Pietarsaaren ympärivuorokautinen päivystys tarvitsee erityisluvan jatkuakseen ensi vuonna. Asukkaiden mielestä palvelu on tärkeä.
Päivystyksen asiakkaat saavat varautua edelleen ajoittaisiin ruuhkiin Keski-Suomessa
Päivystyksen ruuhkaa aiheuttaa potilaat, jotka eivät pääse jatkohoitoon. Tilanteeseen vaikuttaa myös henkilökunnan vähäisyys.
Viisi vuotta sitten Kokkolaan perustettiin päivystys, jossa hoidettiin vain lapsia – nyt se on jättimenestys, josta otetaan mallia ympäri Suomea
Keski-Pohjanmaan keskussairaala siirsi lapsipotilaiden päivystysvastaanoton erilleen muista hyvin tuloksin. Perheet kokevat palvelun turvalliseksi, sairaala toimivaksi ja kustannustehokkaaksi.
Ei enää hissiaulassa jonottamista – Etelä-Karjalan keskussairaala aloittaa uuden päivystyskäytännön, jossa saapumisajan saa soittamalla
Puhelimessa tehtävän hoidon tarpeen arvioinnin tarkoitus on vähentää jonotusta päivystyksessä.
Pohjanmaan hyvinvointialue etsii keinoja yhteispäivystyksen tilanteen ratkaisemiseksi
Vaasan keskussairaalan yhteispäivystys on ollut pitkään kovan kuormituksen kohteena. Hyvinvointialueella on nyt käynnistetty erilaisia toimenpiteitä henkilöstötilanteen parantamiseksi sekä tarkoituksenmukaisen työnjaon tukemiseksi.
Ylen selvitys sairaalapäivystyksistä: ongelmat tunnistetaan myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa
Oulun seudun yhteispäivystyksessä on ollut aiempia kesiä vaikeampi tilanne. Pisimmillään potilas on voinut joutua odottamaan siirtoa päivystyksestä jatkohoitoon yli vuorokauden.
Kymsoten päivytysten kiireinen kesä näkyy myös potilaiden hoidossa – jatkohoitoon pääsyä odotettu pahimmillaan kaksi vuorokautta
Päivystyksessä on pitkät jonot Kymenlaaksossa ja koko maassa. Kymsoten mukaan kaikki potilaat eivät ole saaneet vaivansa vaatimaa tarkkailua.
Moni hyppää autoon ja ajaa päivystykseen, vaikka apua voisi saada puhelimitse: "Lapsen korvakivun takia ei kannata lähteä heti matkaan"
Päivystysapuun soittaminen helpottaa asian hoitamista ja vähentää ruuhkautumista päivystyspoliklinikalla. Linjan toisessa päässä sairaanhoitaja voi yhdistää hätäkeskukseen, pyytää etälääkärin arviota tai vaikka itse kirjoittaa reseptin.
Poikkeukselliset päivystysruuhkat kuormittavat myös Keski-Pohjanmaata – Pahimmillaan hoitoa joutunut jonottamaan 4–8 tuntia
Kriittisesti sairaat on kyetty hoitamaan nopeasti, eikä tiettävästi potilasturvallisuus ole vaarantunut.
Satasairaalan päivystys ollut ruuhkainen kesällä – lomasijaisia saatiin, mutta hankalaa se oli
Potilaita neuvotaan soittamaan päivystyksen neuvontanumeroon 116 117 ennen kuin lähtevät päivystykseen, mikäli kyseessä ei ole hätätapaus.

Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä ja päivystysapunumerossa on ruuhkaa
Kanta-Hämeen keskussairaala toivoo, että alueen asukkaat eivät hakeudu sairaalan päivystykseen, ellei sairaus tai vamma vaadi ehdottomasti välitöntä hoitoa ja eikä hoito voi odottaa seuraavaan päivään.
Yhteispäivystykset ruuhkautuneet sekä Joensuussa että Kuopiossa – potilaiden varauduttava tuntien odotukseen
Siun soten yhteispäivystyksestä Joensuussa kerrotaan tosi ruuhkaisesta tilanteesta. Tuntien jonotuksesta varoitetaan myös KYSin yhteispäivystyksessä Kuopiossa.
Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksen pelätään ruuhkautuvan 100 000 vierailijan ja helteen vuoksi
Pitkään jatkunut helle aiheuttaa ruuhkia päivystyksessä ja viikonlopun suurtapahtumien odotetaan entisestään lisäävän potilaiden määrää.
KAKS:n päivystyksessä ruuhkaa – helteet lisäävät etenkin iäkkäiden terveysongelmia
Kainuun sote muistuttaa, että kesäkuumalla on tärkeää huolehtia nesteytyksestä ja ravinnonsaannista, asunnon viilentämisestä ja fyysisen rasituksen vähentämisestä.
Juhannus ruuhkautti Novan päivystystä vielä maanantain vastaisena yönä – yksi asia yhdistää viikonvaihteen päivystyspotilaita
Tavallista suurempi joukko viikonlopun päivystyspotilaista on ollut Keski-Suomeen maakunnan ulkopuolelta tulleita juhannuksenviettäjiä.
Uusi Ratamokeskus kerää pääosin kiitosta kouvolalaisilta – pientä kritiikkiä mahtuu myös mukaan: "Penkit on kovat"
Kaikki keskeiset palvelut ovat nyt aloittaneet Kouvolan Ratamokeskuksessa. Uusi sairaala ja sotekeskus korvasi muun muassa huonokuntoisen Pohjois-Kymen sairaalan.
Kouvolan päivystys aloittaa tiistaina Ratamossa – perjantaihin mennessä kaikki sairaalakeskuksen palvelut toimivat täysillä
Ympärivuorokautinen päivystys sekä sosiaali- ja kriisipäivystys aloittavat Ratamokeskuksessa tiistaiaamuna kello 8.
Kemin ja Savonlinnan kaupungit tekevät yhteisen kannanoton keskussairaaloiden ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen turvaamisesta
Torstaina järjestetyssä yhteisessä verkkotapaamisessa oli mukana myös kansanedustajia.
Pirkanmaan päivystysapu 116 117 auttaa hoitajalakon aikana vain Tampereella ja Orivedellä asuvia
Muiden kuntien asukkaat saavat apua omien kuntiensa terveyskeskuksista niiden aukioloaikoina. Jos on hätä, pitää soittaa hätänumeroon 112.
Malmin sairaala Pietarsaaressa jatkaa ympärivuorokautista perusterveydenhuollon päivystystä
Päivystykselle haetaan jatkoa myös seuraavalle vuodelle. Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus hyväksyi yksimielisesti päivystyksen jatkamisen maanantain kokouksessaan.
Vaasan ja Mustasaaren terveysasemilla supistetaan toimintaa tämän viikon ajaksi – henkilöstön sairaspoissaolot näkyvät myös yhteispäivystyksen toiminnassa
Henkilöstön sairastumiset pakottavat supistamaan toimintaa Vaasan terveysasemilla. Myös yhteispäivystyksessä on haasteita, ja ainoastaan kiireelliset tapaukset voidaan hoitaa.
Jyväskylässä terveysasemien puhelut ovat ruuhkautuneet pahoin – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan päiviä
Puheluruuhkiin ei ole odotettavissa helpotusta lähiaikoina. Ruuhkien taustalla on Jyväskylän kaupungin mukaan puheluiden määrä ja henkilöstön sairauspoissaolot.
Satasairaalan päivystyksessä ei toistaiseksi ruuhkaa – tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti
Päivystyksen tilanne on parhaillaan tavanomainen. Liukastumispotilaita on ollut melko runsaasti, mutta virukset eivät ole ainakaan vielä aiheuttaneet ruuhkaa.
Ivalon terveyskeskus ja koronatestaus ovat ruuhkautuneet
Myös koronarokotusajanvarauksessa on ruuhkaa. Osa takaisinsoittolistalle tulleista numeroista on kadonnut, joten uusintasoitto on tarpeen.
Seututerveyskeskuksen puhelinpalvelun ruuhkat jatkuvat – "Toive on, että asiakkaat jättäisivät vain yhden takaisinsoittopyynnön"
Keski-Suomen seututerveyskeskuksen puhelinpalvelun ruuhkia kasvattaa suurimmilla terveysasemilla myös uusi toimintamalli, jonka takia puhelut kestävät pitempään.
Asiakaspalautteen keräämistä tehostetaan Kanta-Hämeen keskussairaalassa
Asiakaskyselyä pilotoidaan 11. marraskuuta alkaen päivystysklinikalla. Sen jälkeen kysely on tarkoitus laajentaa koko sairaalaan.
Aluehallintovirasto: Ylä-Savon soten lopetettava nukutusta vaativat leikkaukset
Aluehallintovirasto on määrännyt lopettamaan yleisanestesiaa vaativat toimenpiteet vuoden loppuun mennessä.
Pitääkö Lapissa toteuttaa kahden päivystyssairaalan malli, ilman erillistä rahoitusta? – lappilaisten kansanedustajien näkemyksissä eroja
Lapissa sote-uudistuksen suurimpia kysymyksiä on erikoissairaanhoidon järjestäminen. Tällä hetkellä sitä on Rovaniemellä ja Kemissä.
Terveysasemien takaisinsoitto on ruuhkautunut Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla – osa saattaa siirtyä viikonlopun yli
Koronaan liittyvää lisätyötä on niin paljon, ettei henkilöstö ole onnistunut purkamaan puhelusumaa tekemällä lisävuoroja tai ylitöitä.
Etelä-Pohjanmaalla on pärjätty yhden leikkaussalin alasajolla koronakuormituksen tasaamisessa – yksi sairastuneista menehtyi tiistaina
Sairaanhoitopiiri selvittää aluehallintovirastolle maakunnan koronatilannetta ja mahdollisten koronarajoitusten vaikuttavuutta.
Keski-Suomen sairaanhoitopiiriä koskee yt-neuvotteluista johtuva rekrytointikielto samaan aikaan, kun hoitajapula ruuhkauttaa päivystystä
Ensi viikolla alkavat yt-neuvottelut merkitsevät rekrytointikieltoa Keski-Suomen sairaanhoitopiirille. Samaan aikaan sairaala Nova kärsii hoitajapulasta, johon henkilökunta kaipaa pikaista helpotusta.
Tältä näyttää uusi Oulun yliopistosairaala nyt – rakentamisessa ollaan jopa kuukausia aikataulua edelllä
Esimerkiksi asiakkaille tarkoitettu pääaula on jo osin kalustettu, samoin työntekijöiden sosiaalitilat. Videolta näet miltä A-rakennuksen lasten ja naisten klinikoilla näyttää nyt.
Sairaala Novan päivystysruuhkissa potilaat joutuvat makaamaan käytävillä – potilasturvallisuus huolestuttaa hoitajaa: "Tilanne on kestämätön"
Keskussairaala Novan päivystyspotilaiden määrä on kasvanut. Potilasvirran kulkua hidastaa se, että osastojen vuodepaikkoja on jouduttu sulkemaan hoitajapulan takia.
Palkittu nopea keskusteluapu työntekijöille on nyt kokeilussa Kymsotella – etenkin päivystystyön raskaus huolestuttaa
Matalan kynnyksen keskusteluapu voi auttaa esimerkiksi silloin, kun työterveyteen pääsyssä kestäisi liian kauan.
Sairaanhoitajan ei aina tarvitse olla empaattinen – Inka Häkkinen ratkaisee asiat järjellä, ja siksi hän keksi konkreettisen avun uupumukseen
Kun sairaalapäivystyksen työkaverit ympärillä irtisanoutuivat, Inka Häkkinen jäi ja päätti auttaa muita jäljelle jääneitä. Hän ei itse murru paineen alla, koska hän ajattelee sairaiden kipua toista kautta.
Etelä-Karjalaa vaivaa edelleen melko vaikea lääkäripula – lääkäreitä sitouttavat työpaikkaansa koulutusmahdollisuudet ja työhyvinvointi
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä lääkäripula on helpottanut jonkin verran, mutta tilanne on edelleen melko vaikea. Nuoria lääkäreitä vetävät yksityispuolelle julkista sektoria paremmat työehdot.
Eksoten puhelinpalvelujen ruuhkat jatkuvat yhä – kiireettömiä puheluja ei kannata soittaa aamun tunteina tai maanantaina
Eksoten päivystyspalveluissa takaisinsoitto asiakkaalle tapahtuu pääsääntöisesti vaaditun kahden tunnin sisällä, mutta joinakin päivinä tavoitteesta on jääty.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin päivystysnumerosta 116117 vastaa ensi vuoden alusta Terveystalo
Palvelu kilpailutettiin. Päivystysapu-palvelua on useiden vuosien ajan tuottanut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille Luona.