Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hinnat nousevat, mutta miksi sinun palkkasi ei seuraa perässä? Edes SAK:n mukaan nyt ei saa lähteä palkankorotusten "spiraaliin"

Yleinen hintataso nousee nyt nopeammin kuin vuosiin. Tavallisesti inflaation kiihtyminen johtaa myös palkankorotusvaatimusten koventumiseen. Nyt SAK:ssa ajatellaan eri tavalla.

Näin hallitus aikoo korjata kotihoidon ongelmia, professori pettynyt lopputulokseen: "Paketti kuulostaa kuntiin kohdistuvalta kurikampanjalta"

Vanhuspalvelulain uudistuksen toisen vaiheen on tarkoitus keskittyä kotihoidon tilanteen parantamiseen. Ongelmat koskevat erityisesti henkilöstön riittävyyttä. Vanhustenhoitoon erikoistunut professori on tänään esiteltyihin ratkaisuikeinoihin pettynyt.

Leikki-ikäisten neuvola-aikoja on Pohjois-Karjalassa huonosti saatavilla – henkilöstöpulaan toivotaan helpotusta syksyllä

Ongelma on pahin Joensuun alueella, mutta lastenneuvolan henkilöstöpula näkyy myös muualla maakunnassa. Taustalla on korona-aika ja sijaisten huono saatavuus, sillä terveydenhuollon ammattilaisia on siirretty koronatehtäviin. Neuvolapalvelut toimivat Pohjois-Karjalassa kesän ajan supistetusti. Korona-aika on vaikuttanut myös terveydenhoitajien kuormitukseen.

Työllisyyden kuntakokeilulla vauhdikas alku Saarijärvellä – koulutus parantaa työllistymismahdollisuuksia

Maaliskuun alussa käynnistynyt työllisyyden kuntakokeilu siirtää ison osan työttömyyden hoidosta kuntien vastuulle. Saarijärvellä kokeilun alkutaipaleet ovat osoittaneet, että aiempaa henkilökohtaisempi palvelu tuottaa tulosta.

Kainuun työttömyys on jo lähellä koronakriisiä edeltävää tasoa: avoimia työpaikkoja ilmoitettiin jälleen ennätysmäärä

Kainuu ui vastavirtaan työttömyystilastoissa. Kainuussa työttömyysprosentit lähenevät koronakriisiä edeltävää tasoa, kun muualla maassa on vielä matkaa kurottavana.

Hyppää 18-vuotiaan Vilma Hyvärisen kyytiin, kun hän lentää pienkonetta – ammattilentäjäksi aikova lukiolainen ei säikähdä alan epävarmaa tilannetta

Ilmailuala on koronapandemian takia ehkä odotuskannalla, mutta oppilaitoksissa se ei näy: vetovoima alalle on yhä kova, ja kajaanilaislähtöisen Vilma Hyvärisen tapaan entistä useampi kokelas on nainen.

Luottamusmies: Sijaisten tilalle vakituisia hoitajia, ja kiire helpottaa – "Siihen on hyviä mahdollisuuksia", sanoo sairaanhoitopiirin johtaja

Yle kertoi viikonloppuna Jyväskylän sairaala Novan hoitajien uupumisesta työtaakan alle, kun päälle painavat henkilöstöpula, korona ja vuodenvaihteessa tapahtunut muutto uusiin tiloihin. Ammattiliitto Tehyn mukaan ongelmat vaatisivat pikaista puuttumista, vaikka eivät olekaan täysin poikkeuksellisia.

Sote-alalla kova työvoimapula Etelä-Savossa

Sosiaali-ja terveysalalla on selvä työvoimapula. Lisäksi muun muassa hitsaajista on pulaa. Myyjiä tuntuu olevan maakunnassa sen sijaan enemmän kuin tarpeeksi.

Parmarinen kylpyhuonetehtaalla on tilauskirjat piukassa

Parmarine etsii kiivaasti osaavaa työvoimaa. Forssan tehtaalla tehdään kylpyhuonetilauksia vauhdilla sekä kotimaan markkinoille että vientiin. Suomessa talonrakennus on vilkasta etenkin kasvukeskuksissa ja rakentajat haluavat tehdasvalmiita kylpyhuoneita.

Alavuskin kirjasi reilun miljoonan euron voitot viime vuodelta

Vaikka työllisyys romahti tilapäisesti Alavudella viime keväänä, yritykset selvisivät koronavuodesta kaupungin arvion mukaan hyvin. Sen vuoksi verotuloja kertyi kaupungin kassaan jopa edellisvuotta enemmän.

Eksote kiristi entisestään lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevia suosituksia: vuosina 2001–2007 syntyneiden harrastukset suositellaan lakkauttamaan

Vuonna 2008 syntyneiden tai sitä nuorempien lasten harrastustoiminta sallitaan sisä- ja ulkotiloissa jatkossa enintään 10 hengen pienryhmissä.

Tuore Sitran haastattelututkimus: Lappilaisyritykset pohtivat, miten löytää osaavaa työvoimaa ja mikä tekee työstä ihmisille merkityksellistä

Työn merkityksellisyys on yhä tärkeämpää, kun halutaan rekrytoida osaavia ja sitoutuneita ihmisiä, sanoo vanhempi neuvonantaja Jaana Villanen Sitrasta.

Kainuussa on avoimia työpaikkoja ennätysmäärä ja maan vaikein työvoimapula

Kainuussa on yli puolella yrityksistä ongelmia työvoiman löytämisessä.

Näissä hoivakodeissa oli psyykenlääkkeiden ylikäyttöä, aliravitsemusta ja ulkoilun puutetta – johto kertoo, miksei kaikkia ongelmia ole korjattu

Kymenlaakson hoivakodeissa on edelleen sairauspoissaoloja. Työ on kiireistä, eikä korona ole tuonut tilanteeseen helpotusta.

Pohjanmaan yrityksillä keskivertoa valoisampi näkymä tulevaan – Etelä-Pohjanmaalla puolestaan odotukset ovat synkät

Keskiviikkona julkaistut pk-yritysbarometrit kertovat, millaiset odotukset tulevasta pohjalaisilla yrityksillä on.

Siivooja Raisa Rannan eläkeikä lähestyy ja tilanne on sama joka kolmannella kuntatyöntekijällä – tekijöiden saamiseen vaikuttaa yhä enemmän työpaikan ilmapiiri

Hyvä työyhteisö houkuttelee tekijöitä, mutta apua harvaanasutuille alueille voitaisiin saada myös Norjan mallista, jossa muuttajille tarjotaan verohuojennuksia ja syrjäseutulisää.

Lauantai 6.2.2021 (radio)

Rakennusala. Suksikauppa. Ruotsi. Ympärileikkaus. Saamelaiset.

Daisi Loopere vaihtoi ravintola-alan vanhustenhoitoon ja Helsingin Sysmään – uuden lähikoulutuksen suosio yllätti järjestäjät

Itähämäläiskunnat hakevat uudella koulutusmallilla apua syrjäseutujen hoitajapulaan.

Kevan barometri: Liki puolella kunnista vaikeuksia saada hakijoita työpaikkoihin

Toimialoista suurin osaajapula on barometrin mukaan sote-sektorilla ja sivistystoimessa.

Gerbyn ja Huutoniemen avoimien päiväkotien toiminta Vaasassa keskeytyy henkilöstöpulan vuoksi

Varhaiskasvatuksen budjetissa on määrärahat kahdelle avoimelle päiväkodille. Lautakunta päättää helmikussa mitkä kaksi jatkavat toimintaa.

Kainuu on valtakunnallinen valopilkku työttömyystilastoissa

Vaikka työttömyys kasvoi lokakuussa Kainuussa vuoden takaiseen verrattuna, niin nousu on maltillisinta koko maassa.

Työpaja innostaa nuoria sote-alalle Päijät-Hämeessä: "Olen saanut kannustusta, että tämä ala voisi olla minulle sopiva"

Nuoret jonottavat Lahden Diakonialaitoksen työpajaan, joka ohjaa opiskelemaan työvoimapulaa potevalle alalle.

Yritysten tilanne on parantunut keväästä, mutta on yhä synkkä – "Pohjalukemat jääneet taakse"

Tunnelmaa, liikevaihtoa ja henkilöstöä kuvaavat luvut ovat nousussa, mutta edelleen nollaviivan alapuolella.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä jahtaa uusia hoitajia ulkomaita myöten ja pyrkii kohentamaan kuvaansa työnantajana

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä havahduttiin viime kesänä tilanteeseen, jossa sijaisia hoitoalan tehtäviin oli vaikeaa löytää. Suuri haaste on, miten hoitotyöstä saataisiin houkuttelevampaa.

Ylitornio joutui supistamaan vuodeosaston paikkamäärää työntekijäpulan vuoksi

Rekrytointi on osoittautunut haasteelliseksi. Töitä on tarjolla terveyskeskuslääkärille, hammaslääkäreille ja useille hoitajille.

Hotelli Waskia suljettiin koronatartunnan takia Vaasassa

Oireettomana hotellissa asuneella henkilöllä todettiin koronavirustartunta myöhemmin.

Kainuu on työttömyystilastojen ihme – terveydenhuollon osaajista on kuitenkin jatkuva pula

Terveydenhuollon osaajia houkutellaan välittämisellä ja uudella sairaalalla

Koronavirus vaikeuttaa yritysten työvoimatarpeen ennakointia – Kaakkois-Suomessa eniten pula sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista

Itärajan sulkeutuminen koronavirusepidemian vuoksi näkyy Kaakkois-Suomessa esimerkiksi matkailualalla ja kuljetus- ja logistiikka-alalla.

Kainuun työttömyysluvuissa suuria alueellisia eroja

Sotkamon ja Puolangan työttömyysluvuissa yli kuuden prosentin ero.

Kainuun työttömyys kasvoi 50 prosenttia – valtaosa kasvusta johtui lomautuksista

Eniten työttömyys on kasvanut palvelu- ja myyntityöntekijöillä.

Kainuussa tarvitaan satoja kausityöntekijöitä – Te-toimiston johtaja: "Hakijoitakin on jo ilmoittautunut"

Kainuun Te-toimistossa kannetaan erityistä huolta luonnonmarjojen tuotannossa toimivista yrityksistä.

Lauantai 2.5.2020 (radio)

Vappu oli rauhallinen. Kouluun pitää mennä, kun koulut avautuvat. Lomautusten määrä kasvaa. Työvoimapula uhkaa sadonkorjuuta Euroopassa.

Viisi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Edessä on säästöjä ja veronkorotuksia, ruuan hinta uhkaa nousta ja korona on poikkeustila myös yksinasuvalle

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Hämäläisiä eläkkeellä olevia hoitajia saatetaan kutsua töihin

Työmääräyksen työvelvollisuuden piiriin kuuluvalle antaa TE-toimisto.

Verkkopalvelusta voi etsiä apua maatilojen työvoimapulaan

Tuottajilla on suuri huoli kausityöntekijöiden saamisesta.

Osuuskauppa KPO aloittaa yt-neuvottelut myös ABC-myymälöissä

Työntekijöiltä kysytään myös valmiutta siirtyä toisiin tehtäviin, sillä ruokakauppapuolella väestä on jopa pulaa.

Valtioneuvosto myönsi Pohjois-Savon liitolle 760 000 euroa – rahaa voidaan käyttää myös koronasta toipumiseen

Suurin osa rahoista on tarkoitettu kasvun turvaamiseen ja myönteisen rakennemuutoksen edistämiseen.

Itä-Suomen poliisilaitos supistaa asiakaspalveluaan

Itä-Suomen poliisilaitos suuntaa työvoimaansa uudelleen henkilökunnan sairaustapausten vuoksi.

Koulujen sulkemista valmistellaan parhaillaan Etelä-Savossa

Vanhemmilta kartoitetaan lähiopetuksen tarvetta.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä poikkeuksia henkilöstöpulan takia

HSL kehottaa välttämään turhaa matkustamista etenkin ruuhka-aikoina.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle