Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Koira nuuskii tuotteita koirien leipäjonossa Helsingin Malmilla.

Lemmikkien leipäjono keräsi yli 200 ihmistä hakemaan ilmaista koiran- ja kissanruokaa Helsingin Malmilla

Vapaaehtoisvoimin järjestettävä tapahtuma pidettiin seitsemättä kertaa.

Mathjälpen i Vasa sätter ihop sina matpåsar i sina utrymmen på Handelsesplanaden.

Ruoka-avun vapaaehtoiset joutuvat keräämään ruokaa ympäri maakuntaa Pohjanmaalla, koska jaettavaa hävikkiä on jo niin vähän

Pohjanmaalla avuntarvitsijoiden määrä kasvaa. Vaasan Ruoka-apu ry noutaa nyt tuotteita myös vihannestukuilta ja viljelijöiltä.

Helsingin Myllypuron elintarvikejakelussa jonottavia ihmisiä

Seinäjoella ruoka-avustusten tarve on kasvanut jopa 40 prosenttia Venäjän hyökkäyksen jälkeen

Ruokaa tarvitsevien talouksien määrä on kasvanut tasaisesti. Diakoniajohtaja ennakoi, ettei tarve ole ainakaan vähentymässä.

Mies kantaa kahta muovikassia Jyväskylän ruoka-avussa. Kassit ovat täynnä avustusruokaa.

Ruoka-avun jakaminen maksukortteina alkaa Jyväskylän seurakunnassa

Jyväskylän seurakunta alkaa jakaa perinteisen ruoka-avun korvaavia aineellisen avun lahjakortteja marraskuun aikana.

Kädet ojentavat rahkapurkkia asiakkaalle ruokajonossa.

EU:n ruoka-apukortit tulevat Varsinais-Suomessa jakoon lokakuun aikana

Ruoka-avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut tasaisesti korona-ajasta lähtien. Samaan aikaan jaettavan ruoan määrä on vähentynyt.

Helsingin Myllypuron elintarvikejakelussa jaettavaa ruokaa

Vähävaraisille jaettavan ylijäämäruoan määrä romahti, hävikkiterminaali jäihin

Länsi-Suomen diakonialaitos suunnitteli avaavansa loppuvuodesta hävikkiruoan logistiikkakeskukset Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Ruokajonoista on tullut pysyvä ilmiö

Tutkimusten mukaan Suomessa ruoka-apuun turvautuu hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja myös työssäkäyviä.

Kesätyöntekijä ojentaa soppakulhoa Hämeenlinnassa puistoruokailupäivänä.

Vähävaraisten ruoka-apuun muutoksia Eurajoella – jakelu loppuu Luvialla

Rauman seudun katulähetys pystyy jatkamaan ruoka-avun jakoa Eurajoen keskustassa Sininauhaliiton tuella ainakin tämän vuoden loppuun.

Mathjälpen i Vasa sätter ihop sina matpåsar i sina utrymmen på Handelsesplanaden.

Liian vaikea sopimus ruoka-avusta johti erikoiseen tilanteeseen: lihaa, kalaa ja maitoa olisi varastossa, mutta kukaan ei kuljeta niitä tarvitsijoille

Hämeenlinnan kaupunki ja Luotsisäätiö ovat eri linjoilla siitä, kuuluiko kylmäketjun hoito sopimukseen vai ei. Nyt marras-joulukuun ruoka-avun kuljetukset ovat katkolla, sillä kuljettajasta ei ole selvyyttä.

Halpahallin kylmähyllyt ovat tyhjät.

Halpahallin pakasteet sulivat ja some kuohahti – nyt asiantuntija vastaa, miksi sulaneita elintarvikkeita ei saa myydä kuluttajille

Jos kylmäketju on katkennut ja elintarviketurvallisuus vaarantunut, ei tuotteita voi antaa eteenpäin edes ilmaiseksi. Vastuu on kauppiaalla.

Helsingin Myllypuron elintarvikejakelussa jaettavaa ruokaa

Luotsi-säätiö päätti lopettaa ruoka-avun kylmäketjutoiminnan Hämeenlinnan seudulla – seurakunta tulee hätiin pariksi kuukaudeksi

Kauppojen lahjoittamaa, kylmässä säilytettävää ruokaa on voitu jakaa Hämeenlinnan seudulla vähävaraisille logistiikkakeskuksen ansiosta. Kylmäketjutoiminta on vaakalaudalla rahoitusongelmien vuoksi.

Tomaattia ja kurkkua kaupan vihannesosastolla.

Yhä useampi kotitalous kamppailee raha-asioissaan äärirajoilla

Kuluttajaliiton selvitys kertoo, että yli neljännes kotitalouksista on taloudellisesti äärirajoilla. Lahden seurakuntayhtymässä taloustilanteen kehittymistä seurataan tarkasti.

Ruokajonosta saatuja elintarvikkeita.

Ruokakasseja jaetaan läpi kesän Kuopiossa ja Joensuussa – kesällä jaettavaa on talvikautta enemmän

Ruoka-apujen asiakaskunta laajenee kesäisin. Ruokakasseja hakevat myös lapsiperheet ja marjanpoimijat. Kuopiossa ja Joensuussa on jouduttu rajoittamaan ruoka-avun tarjontaa kovan kysynnän takia.

Kartonkilautasella on jauhelihakeittoa.

Tampere otti mallia Helsingistä ja nyt lapset saavat kesälläkin vatsansa täyteen ilmaiseksi

Puistoruokailua järjestetään Tampereella tänä kesänä kolmatta kertaa. Maksuton ruoka tuo helpotusta vanhempien arkeen, kun kesäloma alkaa.

ruoka-apu, ruokajono

Ruoka-avun koordinointia kokeillaan Pohjois-Savossa hyvinvointialueen kautta

Yhdistykset ja järjestöt ovat hakeneet tähän saakka ruoka-apuun erikseen. Nyt kokeillaan mallia, jossa hyvinvointialue hakee valtionavun.

Tiilirakennus, jossa on useampi oviaukko oikeassa reunassa.

Lähimmäisenrakkaus ry:n ruokajakelulle löytyi uusi varasto purettavan tilalle

Aikaisemmat tilat puretaan Raholan uuden asuntorakentamisen tieltä. Pienellä budjetilla toimivalle yhdistykselle uuden paikan löytäminen näytti hankalalta.

SPR:n vapaaehtoinen ojentamassa ruokakassia jonottajalle.

Tampereen ruokakassijakelu muuttaa kesäksi pois keskustan terassien välistä – jonottajia on niin paljon, että tarvittiin turvallisempi paikka

Ruoanjakelu muuttaa toukokuussa Tampereen Otavalankadulta Aleksanterin kirkon kupeeseen. Kirkkopuistossa ei ole jakelulle kiinteää tukikohtaa, vaan ruokakasseja jaetaan autosta.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.

Mari Leppäsen kolumni: Ihminen ei elä ainoastaan leivästä

Ruoka ei ole ainoa elämän perusedellytys, jota ihminen tarvitsee. Elämä olisi köyhää ilman kulttuuria, jaettua juhlaa ja arkea, kirjoittaa Leppänen.

Ruoka-apua saanut henkilö näyttää muovikassissa olevia avustus ruokia

Sadat tarvitsevat ruoka-apua Lahdessa – tietoa ruoka-avusta löytyy nyt keskitetysti netistä

Ruoka-avusta Lahden seudulla kerrotaan Lahden diakonialaitoksen ylläpitämältä verkkosivustolta

Ulkona kuvattu Jalmari Svart katsoo hymyillen kohti kameraa.

Pieni ruoka-apujakelija joutui vaikeuksiin, koska vanhat toimitilat Tampereella puretaan – uusien vuokraan eivät rahat riitä

Lähimmäisenrakkaus-yhdistyksen ruoka-apuvarasto Tesomalla joutuu muuttamaan. Uuteen tilaan on haettu avustusta, jota kaupungin kulttuuri- ja sivistyslautakunta käsittelee ensi viikolla.

Operaatio Ruokakassin varastotyöntekijä Janne Hietanen.

Operaatio Ruokakassi sai apua ahdinkoonsa Turulta – avustussumma nousi puolella viime vuodesta

Avustusjärjestöllä on edelleen pulaa ruuasta, sillä kauppojen hävikkiruokaa ei ole tarjolla tarpeeksi.

Matkustaja vilkuttaa punaisen ristin kuljetusauton ikkunassa.

Ukrainan etulinjassa asuu edelleen miljoonia ihmisiä taisteluiden keskellä, ruoka tulee YK:n ”marketista”

YK:n avustusrekoilta on pääsy kielletty Venäjän hallussa oleville alueille.

Nainen, lapsi ja mies nostavat avustusviljasäkkiä Adadlen alueella Somaliassa.

Finland sending €5m of Ukrainian grain to Africa via WFP

Around 65 percent of Ukrainian wheat and about half of its corn were taken to developing countries, according to the Finnish Foreign Ministry.

Helsingin Myllypuron elintarvikejakelussa jonottavia ihmisiä

Aamukahdeksalta leipäjono on Itä-Helsingissä niin pitkä, ettei se mahdu edes kuvaan – keväällä tilanne voi olla vielä pahempi

Yleinen kustannustason nousu on ajanut ahtaalle ruoka-apua järjestäviä yhdistyksiä. Jakelupisteille kaivataan lisää elintarvikkeita mutta myös työntekijöitä.

Alennustuotteita ostoskärryssä.

Ruoka-avusta on kova pula, joten pitäisikö hyvätuloisten jättää alelaputetut ruuat hyllyyn? Näin vastaavat isot ketjut ja Suomen Punainen Risti

Hintojen nousu ja asenteissa tapahtunut muutos ovat lisänneet alelaputettujen ruokien myyntiä. Mitä paremmin kauppa onnistuu hävikin torjunnassa, sitä vähemmän hävikkiä jää jaettavaksi ruoka-apuun.

Valkoinen kirkko sinisen taivaan alla.

Kotien ahdinko näkyy diakoniatyössä: autettavat tarvitsevat nyt enemmän

Diakoniatyön johtaja Virpi Kylmälahti kertoo, että autettavien määrä ei ole kasvanut lukumääräisesti, mutta heidän tarvitseman tuen määrä on lisääntynyt.

Ruoka-apuun meneviä ruokia, monissa niissä on keltainen lappu, -30%.

Ruoka-apua tarvitsee yhä useampi, mutta jaettavaa ruokaa on tarjolla vähemmän

Esimerkiksi Etelä-Karjalan ruoka-apua tarjoavissa paikoissa kaupoista saatavan ruuan määrä on keskimäärin vähentynyt ja leivän määrä lähes puolittunut.

Lasten ja nuorten joululahjakeräykseen lahjoitettuja villasukkia Hope ry:n tiloissa Kuopiossa.

Lapsiperheet hakivat viime vuonna aiempaa enemmän ruoka-apua Hope Hämeenlinnalta

Ruoan ja sähkön hinnan kallistuminen toi loppuvuodesta runsaasti uusia asiakasperheitä, jotka tarvitsivat etenkin kiireellistä ruoka-apua.

Valkoisia muovipusseja täynnä ruokaa.

Ruoka-avun tarve kasvaa, mutta yksi ruokakassien jakaja joutui lopettamaan toimintansa Jyväskylässä – ”Tosi surullista”, sanoo työntekijä

Jyväskylän Katulähetys joutui lopettamaan ruokakassien jakamisen, kun polttoaineen hinnat ja muut kustannukset nousivat ja kaupungin taloudellinen tuki loppui.

Mies istuu tuolilla ja hänellä on ruokatarvikkeita vieressään pöydällä.

Kauppojen ruokahävikki on vähentynyt ja vähävaraisille jää ruoka-apuun niukemmin jaettavaa

Rovaniemellä ruoka-avun tarvitsijoiden määrä on kaksinkertaistunut alkuvuoteen verrattuna. Diakonityössä avun tarve on suurin aina jouluisin.

Kultainen ilotulitusräjähdys,

Vaasa lahjoittaa ilotulitusrahat Vaasan Ruoka-avulle

Kaupunki haluaa raketeista luopumisella edistää ympäristöystävällisiä ratkaisuja sekä hiilineutraalia Vaasaa.

Ruoka-avun keräyslaatikoita. Laatikoissa erilaista kuivaruokaa.

Yksityishenkilöiden ja yritysten auttamishalu mahdollisti ruoka-avustusten jatkumisen Siilinjärvellä

Ruoka-avustukset jatkuvat säännöllisesti maanantaisin ja perjantaisin ViaDian toimipisteellä. Apua on kohdennettu muun muassa polttoainekustannuksiin.

Ruokapankin työntekijä Henri Härmälä antamassa ruokakasseja pakettiauto sivuovesta asiakkaalle.

Mies tuli ruokajonoon aamutossuissa, vieressä oleva lahjoitti hänelle sukkansa – näin monella tavalla ihmiset auttavat toisiaan Tampereella

Ruokapankki keräsi Tampereella joulun alla lahjoitusvaroja 130 000 euroa. Tukea on haettu nyt yhtä paljon kuin pahimpana koronavuonna.

Lumikasa ja lumitöitä kaupungin kadulla.

Torstai 22.12.2022 (tv)

Zelenskyi USA:ssa. Vähävaraisten lounas. Vesi kaduilla. Sää.

ruoka-apu, ruokajono

Moni turvautuu joulun alla lahjoituksiin – “Kyllä itku tuli itsellenikin”, toteaa Kuopion ruoka-avun puheenjohtaja Teija Savolainen

Jouluteemaisessa jakelussa lahjoitettiin muun muassa villasukkia, suklaata ja lemmikkien leluja.

Ruoka-avun muovikasseja viiliössä.

100 000 kiloa hävikkiruokaa avun tarvitsijoille – Työvalmennussäätiö Luotsi toivoo jatkoa ruoka-avun logistiikkakeskukselle

Ruoka-avun logistiikkakeskuksessa on ideana saada jakeluun myös lahjoitettuja kylmäsäilytystä vaativia elintarvikkeita.

Vaisaaren koulu Raisiossa 21.5.2021

Koulujen ylijäämäruokajakelu on osoittautunut menestykseksi Raisiossa – nyt etsitään uusia kouluja ja vapaaehtoisia

Suomen Punaisen Ristin Raision osasto on jakanut koulujen ylijäämäruokaa keväästä lähtien.

En metroskylt där man ser de västligaste stationerna på linjen: Stensvik, Esboviken och Sökö.

Lauantai 3.12.2022 (radio)

Sisäministeri Krista Mikkonen katujengeistä. Länsimetro. Lemmikkien leipäjono. Sää.

Desireé Saadaoui,  kävi hakemassa ruokaa lemmikkikoiralleen  Rosielle lemmikkien ruoka-apu tapahtumassa Malmilla.

Lemmikkien leipäjonossa Helsingissä jaettu ruoka-apu on tarpeen – omistajalle eläin tulee aina ensin: ”Katson sitten, mitä minulle jää”

Osa ruoka-avun tarvitsijoista on ollut paikalla nyt ensimmäistä kertaa, sanoo Rekku Rescue-eläinsuojelyhdistyksen Tiia Koskinen.

Lähikuva kameraan katsovasta koirasta.

Lemmikkien leipäjono järjestetään lauantaina Helsingissä – ruokaa jaetaan noin 300 kissan- ja koiranomistajalle

Lemmikinruoan kohonnut hinta näkyy myös omistajien ostokäyttäytymisessä ja lisääntyneissä yhteydenotoissa eläinsuojeluun.

Kaksi naista seisoo keittiönpöydän äärellä. Vasemmanpuoleisella Sari Mämmiojalla on musta huppari, jossa näkyy osittain tekstiä jouluapu. Oikeanpuoleisella Maria Kallungilla on punainen huppari, jossa näkyy tekstiä jouluapu.

Lahjoitusten määrän pelätään vähenevän, vaikka avun tarve kasvaa – “Tänä jouluna tärkein toive on ruoka”

Sadoissa lappilaisperheissä eletään laihaa joulua, jos entistä harvempi pystyy omien talousvaikeuksien vuoksi auttamaan vähäosaisempia.

Korvpaket i en brödkö.

ViaDia Mikkeli käsittelee ensi vuonna ehkä 60 tonnia tekstiiliä – Hyväntekeväisyysjärjestö jakaa hävikkiruokaa vielä sitäkin enemmän

Vapaakirkon arvoihin perustuva järjestö avaa uuden toimipisteen Mikkeliin ja aloittaa poistotekstiilikeräyksen.

Ruokapankin työntekijä Henri Härmälä antamassa ruokakasseja pakettiauto sivuovesta asiakkaalle.

Tärkeä ruoka-apu loppui, kun uusia järjestelmiä ei saatu ajoissa valmiiksi – järjestäjä: ”Mistä ihmeestä saadaan ruoka ihmisille?”

Vähävaraisille suunnattu EU:n ruoka-apu muuttuu kuivamuonapusseista ruokakauppojen maksukorteiksi. Valmistelu on venynyt, ja korttien jako alkaa näillä näkymin vasta ensi kesänä.

Iisalmen seurakunnan johtava diakoniaviranhaltija Tanja Reinikainen ja iisalmelainen Leena Juntunen täyttävät ruoka-apulaatikkoa. Juntusella on kädessään hernekeittopurkki.

Iisalmelaiset innostuivat ostamaan elintarvikkeita vähävaraisille – vapaaehtoiset jakoivat kaupan ovella ostoslistoja sopivista tuotteista

Iisalmen seurakunta ja SPR:n Iisalmen osasto keräsivät keskiviikkona ruokaa vähävaraisille tavallisesta poikkeavalla tavalla. SPR:lle kyse oli valtakunnallisestikin poikkeuksellisesta keräystavasta.

Isossa pannussa tehdään risottoa.

Savon Keittiömestarit tukevat Kuopion Ruoka-apua, lahjoitustuotteilla tarjoiltiin päivän lämmin ruoka

Parin vuoden koronatauon jälkeen Savon Keittiömestarit järjestivät Kuopion Ruoka-avun kassinjakoon myös lämmintä ruokaa. Risottoa meni aamupäivän aikana yli 200 ihmiselle.

Vetestrån på en åker.

Tiistai 8.11.2022 (radio)

Omikron-muunnos. Ruokaohjelma Somaliaan. Nälkäpäivä-keräys. Lumo Energian konkurssi. Seurakuntavaalit. Sää.

Pispala Clothing Onni Ikonen, toimitusjohtaja.

Tiistai 1.11.2022 (tv)

Ydinvoima. Ruoka-apu. Taidemuoti. Sääennuste.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle